Esikoinen tulossa

[Vauvaton]

Jokohan mä uskaltautuisin mukaan...
Eli täälä 29 vuotias nainen jonka mukana kulkee vähän vanhempi mies. Takana yritystä 4 vuotta ja viimeset 1.5 vuotta juostu lääkäriltä toiselle ja hoidosta hoitoon. Nyt viimein on tärpänny ja meistä on oikeesti tulossa perhe
Viikkoja nyt 6+4 ja tulevalla viikolla ois jo varhaisultraan aika että saadaan selville onko se pikkunen oikeesti oikeessa paikassa.

 

[Herimi]

Ihania uutisia Vauvaton Tsemppiä kovasti ja tarrasukkia jotta pikkuinen pysyy matkassa mukana

 

[Loria17]

Minä 28-vuotta ja mies 30, ei naimisissa. Vauva ei varsinaisesti ollut yrityksessä mutta toki positiivinen yllätys tämä raskaus. Meillä on sikäli vähän jännittävä tilanne, että mies on rapakon toisella puolella ja vasta oma muutto sinne ollut suunnitelmissa. Tähän tilanteeseen lapsi tuo toki vielä omat haasteensa, mutta molemmat ollaan satasella mukana:)
Laskurin mukaan tänään 5+1, LA 18.6.

 

[Herimi]

Tervetuloa mukaan Loria17 :)

 

[mimmilii]

Minä 39v ja mies pari vuotta vanhempi, naimisissa ollaan. Yritystä ollut jo monen monituista vuotta, oltiin jo varailemassa aikaa seuraavaksi koeputkihedelmöitykseen tai vaihtoehtoisesti hakemaan pillerit että lopetetaan tyystin yritys iän puolesta. No, nyt tuli plussat tikkuihin ja varovasti toivon että pysyisi matkassa, vielä en uskalla innostua. Parivuotta sitten raskaus päättyi viikolla 8 ja silloin olin niin hurjan innoissani. Jos nyt hissuksiin hymyilee❤

 

[Edz]

Meille tulossa myös esikoinen. Yhdessä ollaan oltu 12vuotta, minä 29-vuotias ja ukko 31-vuotias. Lasta ei olla suuremmin yritetty mutta ei estettykään, ollaan puhuttu, että tulee jos on tullakseen. Nyt sitten viikolla 5+2.
Molemmilla vakituiset työpaikat ja asumme maalla. Minulla koira, kissoja, kanoja ja hevosia. Itseäni pelottaa tuleva siinä mielessä, että olemme miehen kanssa molemmat todella itsekkäitä ja tiedän kuitenkin, että vastaan on tultava ja miehen kohdalla siitä tulee todella vaikeaa! Saa nähdä millaset taistelut vielä käydään. Tukiverkosto on kunnossa kuitenkin, onneksi. Appivanhemmat ovat odottaneet jo monta vuotta jälkikasvua.

Minä olen kertonut siskolleni sekä työpaikalla pomolle,koska joudun käymään riskiraskauteni vuoksi paljon polilla. Muutama kaveri on myös arvannut. Ajateltiin kertoa muille vasta vko 12 jälkeen.

 

[Tiitu90]

Eka lapsi tuloillaan. Vko 6 menossa. Pelon tunnetta 50% ja onnen 50%. Sais kasattua päänsä ja keskittyis enempi positiivisiin asioihin! Helpommin sanottu ku tehty. Joka minuutti tarkkailee itseään että mikä olo. Luulen että tunne helpottuu 1 uä jälkeen.

 

[sisinblack]

Minä 21, aviomies 23. Jätin pillerit pois syyskuun alussa ja näköjään nyt ekasta kierrosta tärppäsLuultavasti olen viikolla 6. ollaan NIIN onnellisia mutta sitten samaan aikaan ei uskalla vielä täysillä riemuita todellakaan. Jännittää tosi paljon ja kaikki tää tuntuu ihan unelta. Oon ainoastaan kertonu mun parhaalle ystävälle, vanhemmille en oo vielä uskaltanut, kerrotaan sitten ekan ultran jälkeen ja sitten kaikille rakenneultran jälkeen Nyt vaan rukoilen et kaikki menis hyvin ja että saatais terve vauva maailmaan kesällä.

 

[nenevia]

Meille myös esikoinen tulossa, toivottavasti pysyy mukana edeltäjäänsä paremmin. Meillä meni edellisessä kierrossa kesken, rv 6. Tuli itsekseen ulos. Tulin sitten heti seuraavasta raskaaksi. Tänään pitäisi soittaa äitiysneuvolaan ja varata aikaa sinne. Olen samaa mieltä monen kanssa, ettei pelolle saa antaa valtaa, mutta .. .. kyllä se vain huolettaa ja tuntuu niin epätodelliselta että nyt olisi jo raskaana. Sitä kuuntelee koko ajan kroppaansa ja pohtii jokaista vihlaisua, jomotusta ja mahan kurnimistakin että mitä nyt tapahtuu. Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu :)

 

[kann1kka]

Eka lapsi tuloillaan. Vko 6 menossa. Pelon tunnetta 50% ja onnen 50%. Sais kasattua päänsä ja keskittyis enempi positiivisiin asioihin! Helpommin sanottu ku tehty. Joka minuutti tarkkailee itseään että mikä olo. Luulen että tunne helpottuu 1 uä jälkeen.

Mä niin tunnistan noi ajatukset! On päiviä että unohtaa koko raskauden ja sit ku sen muistaa niin se onkin pelkkää paniikkia :/ Mulla 7+6 nyt ja neuvolaan aikaa tasan 2vko jossa terkkari mahdollisesti kuuntelee sydänäänet. Jospa ne rauhoittais omaa päätä ja sit onki viikkoja jo melkein 10 niin koko ajan pidemmällä ja varmemmilla vesillä!

 

[Inkkis]

Meillä esikoinen tuloillaan, kolmenkympin molemmin puolin iät meillä Viimekertainen meni kesken jonka jälkeen plussaa saatiin odottaa vajaa 2 vuotta. Oltiin jo lapsettomuushoidoissa, mutta tärppäs täysin luomukierrosta juuri kun ajattelin etten varmasti raskaudu koskaan.
Kuvittelin että plussattua hyppisin seinille onnesta mutta tuntemukset ovat olleet lähinnä epäuskoa ja alakuloisuutta. Mies ollut "varovaisen" onnellinen. Toivon että ensi viikon ultrassa kaikki hyvin ja viimein tuntisin tulevaa vauvaa kohti jotain tunteita

 

[Suski75]

Ei tarvitse huolestua, vaikka ei tässä vaiheessa olisikaan mitään tunteita alkiota kohtaan. Se on ihan normaalia. Esikoista odottaessani pidin neuvolan äitiysvalmennustuntien "kuvaile lapsesi luonnetta" -tehtäviä täysin älyvapaina, koska eihän siitä voi olla aavistustakaan tuossa vaiheessa, kun ainoa kontakti sikiöön on sen potkut vatsanahkaa vasten. Lapsen oppi tuntemaan vähitellen sitten vasta kun se oli syntynyt, ja ainakin minulla ne tunteet syttyivät vasta kun näin lapsen katseen ensi kertaa. Rakkautta ensi silmäyksellä.
Eikä ole mitään tunteita tätä toistakaan kohtaan vielä, mutta varmasti on sitten kun se on syntynyt.

 

[Ketterä]

Tänne myös ensimmäinen tulossa. Ystävä/tuttavapiirissä tuli lapsia ja tuntui jo itselläni etten tuu koskaan itse saamaan.
Nyt keväällä tapasin kihlattuni ja häät on suunnitelmissa ensi kesälle ja ajatus siitä, että hääpäivänä meitä olisi 3 , on ihana ajatus. En ajatellutkaan että tärppäsi mutta toisin kävi.

Ollaan molemmat 31, saman katon alla asuvat. Tällä hetkellä tietää vaan muutama läheinen, ensimmäisen ultran jälkeen varmaan uskaltaa järkyttää loppuja.

 

[Inkkis]

Kiitos tsempeistä Suski75 !

Ehdin jo potea hieman huonoa omatuntoa tästä ja tietty jännittää miten mieliala vaihtelee raskauden edetessä kun kaikki on niin uutta.. Matka on vasta alussa joten tunteet ehtii varmasti heitellä monta kertaa suuntaan jos toiseen. Mukava kuulla että on ihan normaalituntemuksia ja että muutkin painii samanlaisten ajatuksien kanssa

 

[Lum_]

Kuvittelin että plussattua hyppisin seinille onnesta mutta tuntemukset ovat olleet lähinnä epäuskoa ja alakuloisuutta. Mies ollut "varovaisen" onnellinen. Toivon että ensi viikon ultrassa kaikki hyvin ja viimein tuntisin tulevaa vauvaa kohti jotain tunteita

Mulla oli vähän sama, tai siis kun yritysvaiheessa aina kuvittelin, että miten reagoisin siihen plussaan, niin eihän se pitänyt yhtään paikkansa. Mä olin ihan paniikissa ja tärisin ja tajukin meinas lähteä
Eikä myöskään mulla ole mitään erityisiä tunteita vauvaa kohtaan, en oo edes miettinyt että "pitäisi" olla. Tai kyllähän se oli tunteellinen hetki ar-ultrassa nähdä sydämenlyönnit ja kamalaahan se olisi jos jotain kävisi, mutta en mä oikein näiden tunteiden lisäksi osaa tuntea muuta :)

Esikoista odottaessani pidin neuvolan äitiysvalmennustuntien "kuvaile lapsesi luonnetta" -tehtäviä täysin älyvapaina, koska eihän siitä voi olla aavistustakaan tuossa vaiheessa, kun ainoa kontakti sikiöön on sen potkut vatsanahkaa vasten.

Eikä! Siis mä en kestä tälläsiä juttuja, en oo yhtään sellainen ihminen joka pystyis tollasiin tehtäviin

 

[Jadine]

Minäkään en ole ollut plussan jälkeen niin onnellinen kuin olin kuvitellut olevani. Siis toki olen ikionnellinen plussasta, mutta en uskalla vielä iloita yhtään, kun pelkään niin kovasti, että kyseessä onkin tuulimuna, kohdunulkoinen tai tulee keskenmeno. En ole huolissani kiintymisestä vauvaan, sillä ihan varmasti kiinnyn, kunhan annan itseni tunteilla enemmän. Nyt en vielä uskalla, etten putoa ihan niin korkealta, jos jotain meneekin pieleen. Varsinkin tuulimunan mahdollisuus on jotenkin karmiva. Sitähän voisi kiintyä vauvaan, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan.

 

[Donitsi]

Minäkään en ole ollut plussan jälkeen niin onnellinen kuin olin kuvitellut olevani. Siis toki olen ikionnellinen plussasta, mutta en uskalla vielä iloita yhtään, kun pelkään niin kovasti, että kyseessä onkin tuulimuna, kohdunulkoinen tai tulee keskenmeno. En ole huolissani kiintymisestä vauvaan, sillä ihan varmasti kiinnyn, kunhan annan itseni tunteilla enemmän. Nyt en vielä uskalla, etten putoa ihan niin korkealta, jos jotain meneekin pieleen. Varsinkin tuulimunan mahdollisuus on jotenkin karmiva. Sitähän voisi kiintyä vauvaan, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Itsellä kanssa tämä aika pitkälle. Vaikka ei suunniteltu olekkaan, niin iloinen yllätys, joskus kun on testäjä tehnyt niin pettynyt negasta suuresti, mutta eipä tämäkään onnenkukkuloille vienyt, kun kaikki epäilykset ja pelot raskauden, synnytyksen ja vanhenmuuden suhteen iski..

 

[Suski75]

Minäkään en ole ollut plussan jälkeen niin onnellinen kuin olin kuvitellut olevani. Siis toki olen ikionnellinen plussasta, mutta en uskalla vielä iloita yhtään, kun pelkään niin kovasti, että kyseessä onkin tuulimuna, kohdunulkoinen tai tulee keskenmeno. En ole huolissani kiintymisestä vauvaan, sillä ihan varmasti kiinnyn, kunhan annan itseni tunteilla enemmän. Nyt en vielä uskalla, etten putoa ihan niin korkealta, jos jotain meneekin pieleen. Varsinkin tuulimunan mahdollisuus on jotenkin karmiva. Sitähän voisi kiintyä vauvaan, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Minulla sama juttu muuten, mutta en "pelkää", pidän asiaa vain mahdollisena aika isolla todennäköisyydellä. Joten asiaan ei liity sen sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. En ole ahdistunut, en mieti asiaa sen kummemmin, vaan olen todennut, että seulontoihin asti ei vielä ole todistettu mitään muuta kuin että raskaustesti on positiivinen, eikä se tarkoita mitään muuta kuin että veressä on raskaushormonia, joka voi johtua monesta muustakin syystä kuin vauvan tulosta.

 

[Qwerty]

Onko muilla esikoisen odottajilla minkä verran pelkoja tai huolia tulevaan lapseen liittyen? Itsellä käy välillä mielessä jaksanko oikeasti lapsen hoitaa, onko minusta äidiksi ym. En siis kadu tietenkään, vaan omassa päässä pohdin näitäkin puolia. Varmasti ihan yleistä ensimmäisen kohdalla, onko teillä muilla samoja ajatuksia?

 

[vastavirrassa]

Anteeks kun mä nyt tungen tännekin, mutta itse kävin noita ajatuksia läpi esikoista odottaessa. Vaikka hänkin oli pitkän yrityksen tulos. Ja nyt pohdin, miten selvitään kahden kanssa, kuinka erilaista arki on jne..