Krampit alkoi rajuina ja testi nyt sittenkin houkutteli tädin paikalle joten täällä kp1 ja yk8.
Soitto klinikalle edessä maanantaina,vitkuttelin viime kierron, että jos kuitenkin, mutta ei sitä lasta meille taideta helpolla suoda. Mä oon mietinyt miten muut pitkään yrittävät oman päänsä kanssa pärjää, kun tämä yksinäisyyden ja epäonnistumisen tunne on niin musertava. Vaikka toki miehen kansa jutellan, niin jotenkin sitä tuntee itsensä aika yksinäiseksi. Takeita onnistumisesta kun ei ole. :arghh: Miten tästä edes puhuisi kenenkään kanssa, kun kaikki (no ei oikeesti, mutta siltä se tuntuu) kaverit on joko raskaana tai just synnyttänyt... Yksi kaveri jopa ihan suoraan sanoi, kun porukalla oltiin ja juteltiin jostain maailman menosta, että häntä ei nyt kyllä kiinnosta teidän asiat vaan pelkästään vauvat. Teki mieli vaan huutaa vaan, että no anteeks, kun en nyt pysty sulle keskustelun aihetta tuottamaan!