Esikoinen toiveissa

HaBa, mulla on lähtenyt raskaus liikkeelle kahdesti ja just viikko oviksen jälkeen oudot nippailut ja kolotukset ovat osoittautuneet huviksi enteiksi. Tunne on jonkin verran eri kuin menkkoja odotellessa, pistelyä yms kummallista ;)
Kp 11 / 25-30 (aamulämpö 36,4 astetta)
 
Hei täällä kans yksi uusi äidiksi haaveileva :) Olen jo pari viikkoa seurannut teidän keskustelua tuolta sivusta ja nyt uskalsin liittyä mukaan.

Olen siis 23-vuotias ja lopetin minipillereiden käytön kesällä ja päätettiin mieheni kanssa että vauvva on tullaakseen jos tulee MUTTA vauvakuume iski :D Ekoja luomumenkkoja odottelinkin 58pv ja sitten päästiin yrittämään.

Noh nyt minulla menossa 35pv ja menkkoja ei näy. Olen jo kaiken maailman oireet itselleni keksinyt yökkäilystä, mahan jumimiseen, repäisykivut, päänsärky ja väsymys sekä nännien arkuus.

Testit vaan puhuu toista :( Pari testiä on ollu tosi vaikea selkoisia mutta sitten on myös tullut selviä negojakin ( kuten tänä aamuna).

Eilen paperissa näkyi häivähdys punaista mutta sen jälkeen EI MITÄÄN ! Tätä turhautumisen määrää :D

Anteeksi että tuli näin pitkä testi mutta HEI VAAN KAIKKI :)

( Saman tekstin laitoin tuonne Raskaaksi 2015 ryhmään kans koska näitä kahta olen pitänyt silmällä :D )
 
Tervehdys! Tervetuloa joukkoon :)
Tuo anonyymi Kyfi on kyllä ihan hauska nimimerkki, mutta ei haittaa jos keksit jonkun osuvamman ;)
 
Tervetuloa!

Mun menkkajomot valitettavasti taitavat olla sitä itseään. tänään dpo9 alkoi tiputtelu ja ollut valkkarin sekaista ruskeaa vuotoa koko päivän jomoineen. Menkat alkoi viime kierrossa samalla tavalla. lyhyeksi jää kierron loppu. pöh!
 
Sulla on HaBa aika lyhyt luteaalivaihe, ootko gynen kanssa koskaan tuosta tiputtelusta jutellut?

On. Varattiin tänään ensikäynti lapsettomuusklinikalle kuun loppupuolelle, asiat tapahtuu taas. Jos ei muuta niin tieto lisääntyy :)

Mrsc kp3/28 yk8
 
HaBa, no voi hitto! En tiiä millasta implantaatiovuoto on ku ei itellä oo ollut, mutta nuo sun oireet ja kiertopäivä sopis kyllä siihenkin :)
On varmaan kiva, kun täällä foorumilla muut analysoi tilannetta enemmän kuin itse asianomainen. Mutta on kiva elää tilanteessa mukana ja vääntää joka epävarmuustekijästä joku positiivinen kulma ;)!!
Katjusha kp 12 / 26-30 toivottavasti saa tänään kyytiä.
 
Positiivisuus on aina hyvästä! Tää tiputtelu on uutta, joten varasin ajan gynelle tänään. Viime kierrossa ja tässä esiintynyt. Katsotaan mihin tämä nyt kehittyy! Epäilen vahvasti menkkoja kyllä.. Aamulla oli kova harmistus, mutta uusi kierto on myös aina uusi mahdollisuus! Ja eihän sitä ikinä tiedä..
 
Mrsc hyvä kun varasitte ajan. On se hyvä sitte ku tutkitaan ja katotaan, miks ei oo onnistunu raskautuminen. Toivottavasti sieltä saatte apua :)
 
En siis missään tapauksessa tarkoittanut olla negatiivinen HaBa :oops: Noilla dpo:lla tavataan myös sitä paljon puhuttua kiinnittymisvuotoa, tartuin siis lähinnä siihen, että sulla on vuoto aikaisemminkin alkanut dpo9 paikkeilla? Mutta tällasta tää on, kun omassa kierrossa ei tapahdu mitään (nyt tylsä kp3) on kiva spekuloida muiden :hilarious:

Katjushka, onko sulla ihan kohta se folliultra? Luonnonkiertoon yritätte taas siirtoa? :nailbiting:

Ninni: Tietyllä tavalla nyt kivi vierähti harteilta, että nyt saadaan selvyyttä, mutta kyllähän se pelottaa. Sekä se, että löytyy jotain vikaa, että se että ei löydetä mitään. Sitä on jotenkin niin yksin ja epäonnistunut olemaan nainen :bag: stupid, tiedän, mutta siltä se tuntuu.
 
Nii onhan se pelottavaa jos jotain löytyy, toisaalta jos jotain löytyy, siihen todennäköisesti olis apua saatavilla. Melkee pahempi olis, että ei mitää vikaa olis ja siltikää ei vauvaa näy eikä kuulu. :( teillä ei oo vielä vuotta menny yrittämisessä(?) nii vielä mennää vielä ihan normaalin yrityskertojen sisällä. Mutta katotaa nyt mitä ne teille siellä sitten sanoo, toivottavasti hyviä uutisia :)
 
Mrsc en ottanut negatiivisena! Ja tosiaan on tää ja edellinen kierto ollut lyhyitä loppukiertoja. Kiva vaan kun täällä autetetaan ja pohditaan!
 
Mrsc, Joo luonnonkiertoon yritetään. Pitäis sinnitellä, että ovis ei tuu ke tai to. Me tarvitaan labran palveluita alkion kuoren aikaisuun sulatuksen jälkeen niin 4 dpo olis pakko olla arkena :) nyt on jo niin ovisolot, että saapa nähdä! Testaan oviksen taas tänään iltapäivällä, huomenna aamulla ja iltapäivällä - ja pidetään peukkuja! Vaikka sekin on plussaa, jos kierto on tasoittunut niin, että ovis tulee suunnilleen järkevänä kiertopäivänä (kp 14-17). Jos lähtee taas venymään niin se ei tiedä hyvää keltarauhasesta.
Ultra on buukattu kp 15 to klo 8:00
Katjusha kp 13 / 26-30
 
Huomenta tytöt, jännäksi menee. Ovistesti on käynyt vahvistumaan... Eli teenpä iltapäivällä uuden testin. Voi että kun tää aikataulutus onnistuisi!
ImageUploadedByVau Foorumi1446616845.040663.jpg

Katjusha kp 14/26-30 vielä jos sinnittelisi pikkuisen ... Aamulämpö 36,38 tai jotain
 
Heippa kaikille terveiset täältä suunnasta!

Tänään tulin seurantaultrasta ja aaargh tuli negaa naamaan että ihan sattu :(

Eli kertaus :) viime kierossa söin femar 5mg ja ultrassa näkyi kaksi hienoa kasvavaa folliikkelia ja ovuloinnin kävin vielä verinäytteelä varmistamassa ja tänään sain tiedon että se tapahtui ihan normaalisti ja tuli luomu menkatkin :) tosin suuren kaksoisraskauden vuoksi hypättiin sen mahdollisuuden yli ja vähennettiin annosta takaisin 2,5mg mitä jo ennen 5mg satsia söin ilman tulosta.
Eli tänään kp 12/24 kävin ultras katsomas mitä pienempi duusa femaria antoi tulosta ja ei näkynyt yhtään kasvavaa folliikkelia :( ja mä olin jo toivoissani.
Nyt sit vaan täytyneen ottaa terolutit avuks tähän kiertoon ja sit ens kuussa uus yritys femar 5mg.
Ja sit he ilmoitti et ens kerta viimeinen kerta sit ne lähettää meidät Helsinkiin hoitoihin :( :(
 
Mihalle tuli ikävä kyllä Jobin postia, mutta meille tuli hyviä uutisia aamun ultrasta:
Limis 8,4 mm ja johtofollikkeli 16 mm. Jos ovistesti poksahtaa plussalle tänään tai viim huomenna, alkionsiirto olisi ma tai ti.
Peukut ja varmasti pystyssä, että alkio kestää sulatuksen!
Katjusha kp 15 / 26-30 aamulämpö 36,5
 
Takaisin
Top