Mulla oli vähän samanlaisia fiiliksiä ennen tätä kiertoa kun pohdimme olinko tullut yllätysraskaaksi "oireiden perusteella", mutta mahdollisuushan olisi ollut älyttömän pieni koska söin vielä e-pillereitä. Kun vuoto viikon päästä alkoi, oli minulla itkussa pidättelemistä, vaikka emme olleet lasta vielä edes yrittäneet.. Jotenkin sitä oli tavallaan valmistautunut siihen toiseen vaihtoehtoon. Yllätyin myöhemmin miettiessä omaa reaktiotani.. Olen tosiaan valmis meidän esikoiselle, ja samoin mies on täysillä mukana! Katsotaan miten tunteiden käy kun tästä ensimmäisestä yrityskierrosta saa vastauksen miten kävi..
Tsemppiä siis sulle Elma Auroora, et ole yksin tuollaisten tuntemusten kanssa! :)
Tsemppiä siis sulle Elma Auroora, et ole yksin tuollaisten tuntemusten kanssa! :)
). 
mukana ollaan ja katsotaan jos vaikka tärppäisi tänä vuonna. Me ei olla miehen kanssa aiemmin yritetty lasta, mutta nyt olisi tarkoitus kokeilla.

Minulla oli myös tämä foorumi täynnä ihan uusia termejä ja niitä sitten pähkäilin ja lopulta googlettelin. :D