Ensisynnyttäjät

Synnytykseen ja vastasyntyneeseen liittyen on muuten tosi selkeitä Youtube-videoita nykyisin HUSilla kun synnäriin tutustumiset muuttuivat virtuaalisiksi: http://www.hus.fi/sairaanhoito/sair...ykset/vauvamatkalla/videot/Sivut/default.aspx

Sinänsä itse synnytykseen (niinkun imetykseenkään) ei kannata ladata hirveesti ylimääräisiä odotuksia, sen sujuminen ei määritä ketään äitinä. Voi olla hieno ja voimaannuttava kokemus tai sitten ihan kamalaa. Joka tapauksessa tavoiteltu lopputulos on mahdollisimman terve lapsi, jonka kanssa ehtii sitten monenlaisia iloja ja suruja kokea vielä vuosikymmenien ajan. Joku pikkuvauva-ajan yksittäinen vaikeus on lopulta aika pieni pisara siinä meressä, jossa kyseessä on kokonaisen ihmisen uusi elämä.

Esikoisen kohdalla ehkä yllättävintä oli se vasten kasvoja iskevä väsymys monta päivää synnytyksen jälkeen. Silloin tuntui ihan mahdottomalta noudattaa supistuksissa kätilön ohjetta ottaa vähän Panadolia ja koettaa nukkua. Camoon, määhän synnytän! Mutta kun oli kaksi yötä enimmäkseen valvonut ja synnyttänyt, olin kyllä niin väsynyt että aloin tyyliin nähdä harhoja. Ja univelkaa ei saanut heti kuitattua, kun vastasyntynyttä piti opetella imettämään 3 tunnin välein. Muistan useamman yön, jolloin keräilin itseäni sängyn laidalla kun olin niin uninen, etten uskaltanut nostaa itkevää lasta pinnasängystä kun pelkäsin pudottavani sen.
 
Mulla ei ollut esikoisen suhteen imetyksestä mitään suurempia odotuksia, mutta kun sitten kävi niin, että synnytys päätyi heti alkumetreillä kiireelliseen sektioon ja koin suurta pettymystä, niin imetyksestä tulikin tosi tärkeä juttu. Se ei meinannut alkuun onnistua millään, koska sairaalassa jouduttiin antamaan lisämaitoa (tavallaan onneksi nenämahaletkusta, koska ei syönyt pullosta tarpeeksi). Hain tukea Imetyksen tuen FB-ryhmästä ja lisäksi pääsin neuvolan kautta imetysohjaajalle. Käytännössä oltiin osittaisimetyksellä koko ajan, mutta kun se sitten viimein alkoi sujua, niin poitsu päätti jatkaa 2v 5kk ikäiseksi asti :) Eli imetyksen suhteen neuvoisin olemaan avoimin mielin. Jos se ei suju, niin ei siitä kannata ottaa paineita, mutta jos se vastaavasti on itselle tärkeä juttu, niin on mahdollista onnistua vaikeankin alun jälkeen (meillä esim. ensi imetys oli vasta 2,5 vrk syntymästä).

Toinen asia, mikä voi olla ensi synnyttäjälle hankala juttu on synnärin kanssa asioiminen siinä vaiheessa, kun olo ei ole ok ja miettii, että joko tässä pitäisi lähteä sairaalaan vai ei. Olen täällä joissain ketjuissa kertonutkin, että mulle iski lopussa paha raskausmyrkytys, joka käytännössä olikin hellp. Vaikka soittelinkin asiasta synnärille, niin sieltä vähäteltiin mun oireita ja neuvottiin syömään lisää panadolia. Kun olin ekaa kertaa asialla, niin luotin sitten ammattilaisen sanaan, vaikka olo olikin todella kurja ja kaverit olivat sitä mieltä, että olisi pakko mennä lääkäriin. Eli jos tulee sellainen olo, että kaikki ei ole kunnossa, niin vaatikaa päästä näytille, koska se oma olo ei välttämättä välity puhelimessa, etenkin jos toisessa päässä on henkilö, joka ei halua ottaa asiaa todesta. Nyt toisen kohdalla olen toki viisaampi eli jos joku alkaa väittää mulle vastaan, niin menen tarvittaessa vaikka yksityiselle, mutta silloin kolme vuotta sitten en sitä tajunnut.
 
Onko ketään muita joita imetys mietityttää? En ole itse ollenkaan varma haluanko imettää ja olenkin miettinyt saanko tuomitsevia katseita neuvolassa ja synnärillä jos en imetä. En tiedä mistä johtuu että ajatus imettämisestä ei tunnu luontevalta, liekö jotain tekemistä sillä että itse en ole vauvana suostunut rintamaitoa juomaan, en edes pullosta. Ainoastaan tutteli oli kelvannut.
 
Marika, varmasti jossain voi tulla tuomitsevia sanoja tai katseita, mutta itse jokainen sen päätöksen tekee millä tavalla lapsensa ruokkii (jos vaan molemmat ruokkimistavat onnistuu eli on myös mahdollisuus imettää). Jos ei oikeasti koe imettämistä omakseen niin ei siihen kukaan voi myöskään pakottaa. Ja tiedän kyllä, että suositellaan jokaista imettämiseen, mutta jokaiselle se ei ole vaan luontevan tuntuinen tapa ruokkia lasta vaikka imettämiseen kykenisikin.... Samallalailla nuo lapset korvikkeellakin kasvaa eli leuka pystyyn ja rohkeasti vaan ottamaan selvää korvikeruokinnasta jos sen kokee itselleen luontevammaksi :)
 
Mä suosittelisin ainakin kokeilemaan imetystä. Tekee päätöksen sitten kun on jokin muukin kuin mielikuva päätöksen teon tukena.
Mulle imetys on ollut todella tärkeä juttu ja olen kaikkien kolmen kohdalla taistellut onnistumisen eteen. Sisulla läpi harmaan kiven tyylisesti. Mulla on sellaiset tissit, että niistä on pienen vauvan vaikea saada otetta ja ne on niin piukeat pallot heti synnytyksen jälkeen, että se lisää ongelmaa.
Vaikka pidän imetystä jotenkin ällöttävänä, jo ihan tuota pelkkää sanaakin, niin silti mä olen valmis tekemään lähes mitä vaan sen onnistumisen eteen. Mulla on joku pakkomielle-ällötyssuhde asiaan. Mä en oikein kehtaa puhua kenellekkään imetyksestä ja jopa neuvolassa on vaikea kertoa, että imettää. Julkisella paikalla häpeän silmät päästä jos tarvii imettää. Jotenkin kiusallinen tunne, että joku tietää siitä kuinka vauva lussuttaa mun tissiä.
Kaikesta huolimatta mulla on nyt lähes kuuden vuoden imetyskokemus plakkarissa ja olen salaisesti ylpeä ja erittäin tyytyväinen. Mutta ei tulis mieleenkään, että kertoisin jollekkin imettäväni 2 vuotiasta, ei ei ei....en todellakaan.
 
Mutta näissäkin asioissa kuunneltava omaa hyvinvointia.... Jos kokeilee haluamattaan imetystä (koska näin suositellaan) ja voi henkisesti huonosti, niin siinä vauvakin aistii sen huonon olon ja kärsii samalla, enemmän kuin siinä että vauva ruokitaan korvikkeella ja äiti voi henkisesti hyvin. Eli toisin sanoen lapsen/ perheen hyvinvointi lähtee kuitenkin siitä äidin hyvinvoinnista. Ja ei, en yritä pitää mitään puhetta imettämistä vastaan vaan olen monesti kuullut, että äiti on voinut henkisesti paremmin lopetettuaan imettämisen (taustalla siis tämä ettei halua imettää, mutta "pakotettu" imetykseen). Kyllä itsekin imettäisin jos pystyisin, mutta jos joku ei sitä halua tehdä niin ei kenelläkään ole oikeutta tuomita kyseistä äitiä.
 
Minäkin suosittelen kokeilemaan ja sitten päättämään haluaako imetystä jatkaa vai vieläkö se tuntuu vastenmieliseltä. Maito nyt joka tapauksessa noussee jos on noustakseen. Itsestä ainakin tuntuisi että se ennakkoasenne voi hyvinkin olla sitten erilainen kun oikeasti on se vauva siinä.

Imetyksestä tuli mieleen sellaistakin, että itsellähän kävi niin, että olin jo aika pitkään imettänyt esikoista kun yhtäkkiä aloin imettäessäni kokea tuntemuksia jotka oli jollakin tavalla seksuaalisia o_O en siis sillä tavalla oikeasti mitään sitä vauvaa kohtaan vaan puhtaasti vaan tuli sellainen.. kouraisu.. päättelin sitten pienessä päässäni että se on se oksitosiini mitä erittyy ja se oli siihen syynä. Sitä kesti hetken, jokusen viikon ehkä ja sitten se meni ohi. Samaan aikaan tuli toisaalta myös sellainen tunne että mies ei enää saanut koskea tisseihin vaan ihan alkoi puistattaa.. lieneekö näillä jotain yhteyttä, ei havaintoa..

Mutta kaikkea tosi kummaa saattaa imettäessä tapahtua..
 
Samoilla linjoilla tuon imetyksen kanssa, eli kannattaa kokeilla vaikka luonnolliselta ei aluksi tunnukaan. Ainakaan ei jälkikäteen itseään harmita ettei yrittänyt.

Esikoista odottaessa pidin normaalina että kaikki imettää vauvojaan ja hämmennyinkin esimerkiksi kun neuvolassa kysyttiin aijonko imettää. En siis ollut miettinyt asiaan siinä vaiheessa vielä ollenkaan, mutta en ollut vain ajatellut että muitakin vaihtoehtoja on.
Jotenkin tuo 'imetän kun kaikki muutkin' ajatus iskostunut silloin jo pääkoppaan. Enkä osannut sitä missään vaiheessa kyseenalaistaakaan.

Ja omalla kohdalla imetyksen aloitus tuntui häröltä ja ei luonnolliselta ollenkaan. Ehkä tuota häpeän tunnetta oli alussa. Imetys kuitenkin muuttui hyvin nopeasti maailman luonnollisemmaksi tavaksi ruokkia lapsi eikä edes ravintoloissa/pukukopissa/ muualla julkisissa paikoissa imetys tuntunut epämukavalta. Toki jos siinä olin juuri imettämässä ja vanhoja rouvia tuli kovaan ääneen ihastelemaan vauvaa, niin sillon kyllä olisin jossain muualla mieluusti ollut :)

Täytyy lisätä vielä tuohon häpeä juttuun, että kun tuolla julkisissa paikoissa imettää niin tuntuu että monesti muut häpeää enemmän imetystilannetta. Vaikka tissit tai mikään muukaan ei sieltä muille vilku. Ilmeisesti rinnat yhdistetään niin voimakkaasti seksuaalisuuteen että joillekkin tekee pahaa pelkkä ajatus imetyksestä.

Imetyksen lopetin kyllä ihan 'itsekkäistä' syistä eli halusin vaan oman kropan takaisin itselle ja käyttää sellaisiakin vaatteita mitkä imetykseen oli liian vaikea pukea ja riisua jatkuvaan. 10kk jatkoin imetystaivalta ja huojentavalta tuntui lopetus, vaikka hurjan ylpeä olen tuosta ajasta. Nyt olisi tarkoituksena taas imettää ( jos onnistuu), vaikka ajatus tissillä roikkuvasta vauvasta tuntuu taas kaukaiselta asialta.. luotan siihen että se muuttuu taas maailman lunnollisemmaksi asiaksi:)
 
Aion kyllä yrittää imetystä, ja katsoa miten se menee, ja kuinka kauan siihen pystyn. Muistelen äitini joskus kertoneen, että hänellä loppui maito aika pian. Yritän olla stressaamatta asialla sen enempiä, voi tosin olla, että siinä vaiheessa, kun vauva oikeasti on tuossa, otsasuoni alkaa pullistella, jos homma ei heti sujukaan :D Nyt kun olen täältäkin lukenut hyvinkin erilaisia imetyskertomuksia, niin osaan ehkä suhtautua itsekin paremmin, eli en ainakaan heti aio luovuttaa, vaikka hankalaa olisikin :)

Rintojen kohtaloa en sure, ovat olleet aina venähtäneet jo siitä lähtien kun tuohon kasvoivat, kudostyyppi lienee luonnostaan venyvää. Mulla ei ole koskaan ollut kauniita, terhakoita rintoja, vaan ovat olleet aina roikkuvat.

Aika avoimin mielin yritä matkustaa tätä tietäni äidiksi, kun on hyvin vähän kokemusta lapsista muutoin. En tavallaan osaa pelätä esim. synnytystä, vaikka tiedän sen olevan hurjaa touhua. Enemmän ehkä mietin itseäni kasvattajana sitten kun lapsi alkaa kasvaa. Voisi melkein kyllä sanoa, että onneksi lapsi ei peri minulta mitään, ainakaan tätä liian tulistuvaa luonnetta! :D
 
Tuli tämmöinen juttu mieleen, kun monilla on se "suvun naisten" kokemus taustalla että imetys ei vaan lähtenyt liikkeelle ja nuo suvun naiset saattavat välittää ajatuksen että johtuisi geeneistä.."meidän suvussa tuo imetys vaan ei onnistu". Vielä silloin kun itse olen syntynyt, niin sairaalan systeemi on ollut sellainen että se on vaan tuhonnut mahdollisuudet imetyksen onnistumiselle. Esim kun itse synnyin, sairaalassa piti viettää kokonainen viikko vaikka kaikki oli hyvin. Imetyksen alussa on normaalia ja usein välttämätöntäkin että vauva saattaa viettää muutaman lähes kokonaisen yön rinnalla ja just yö on ajankohtana hommassa tärkeä, mutta silloin mietittiin et äidin pitää saada levätä ja vauvoja pidettiin (vasten äitien tahtoakin) vauvalasaa yöt hoitajien pullosta ruokittavina. Myös sekä äidit että lapset ovat erilaisia ja joillekin tehosyöjille riittää syöminen esim 3h välein, mutta monet vauvat viettävät aikaa rinnalla paljon useammin ja kerralla pitkään.. alkumetrit saattaa olla "pelkkää imetystä" jotta homma lähtisi kunnolla käyntiin ja myös vauvan läsnäolo äidin kanssa on tärkeää. Mutta tuolloin vauvat kärrättiin pois äidin luota ja sitten kärrättiin 3h välein määräajaksi äidin luo syömään..

Siis todella julmat käytännöt ylipäätään nykyiseen vauva&äitimyönteiseen menoon verrattuna, mutta on tuollaisella järjestelmällä myös tuhottu suuren osan äideistä mahdollisuudet imettää jo ihan lähtökohtaisesti ja vielä nykyään monet noista äideistä luulevat että vika on omissa rinnoissa tai suvun geeneissä, eikä että ovat vaan johtuneet normaalisti toimivine elimistöineen sen ajan käytäntöjen uhriksi.
 
Aaria, varmasti on ollut juuri noin, ennen aikaan on toimittu niin eri tavoin. Sinänsä hassua, että on ollut aikakausi, jolloin luonnon tarkoittamista, vuosisatoja toimineista käytännöistä ja toimintatavoista on tehty jotenkin huonoja, ja niitä on muutettu typerästi. Onneksi tietoisuus asioista on lisääntynyt, niin haitallisistakin asioista on taas päästy, tai ollaan pääsemässä eroon. Voin vain kuvitella, mitä tuskaa monet äidit ovat kokeneet, jos luonto on kertonut heille, että pitäisi toimia toisin, ja sitten ei saakaan, kun joku muu päättää :/
 
Minä olen ajatellut että on hyvä että vauva viettää ensimmäiset yöt vauvalassa ja hoitajat tuovat vain syömään niin saa äitikin levätä kun synnyttäminen kuitenkin on yleensä rankka kokemus ja kotona kuitenkin ollaan lapsen kanssa sitten koko ajan niin parempi että on ensin saanut palautua synnytyksestä ja levätä :)
 
Oma kokemus sairaalassa olosta ja tuosta synnytyksen jälkeisestä ajasta on se että levätä siellä ei pysty oli vauva vierellä tai ei. Siellä kuitenkin muiden vauvat pitää ääntä ja hoitajat kulkee ohi, joten levoksi en sitä pystynyt sanomaa. Heti kun pääsi kotiin niin yöt parani molemmilla vauvalla ja äitillä.

Toki pidin silloisena ensisynnyttäjänä sairaalassa olo aikaa tärkeänä. Sain apua heti jos jokin asia vauvan hoidossa tai imetyksessä mietitytti.

Ja tuohon geeni asiaan sanoisin että geenit vaikuttaa siihen millaiset rinnat tai nännit ovat muodoltaan mutta imetyksen onnistumista niistä on turha ennustaa. Samoin rintojen koosta.
 
Mun mielestä näistä lapsen ruokinta-asioista on tehty turhan suuri julkinen haloo... Joka paikassa puhutaan miten pitäis tehdä että onnistutaan imetyksessä jne ja siitä äkkiä saadaan joillekin kauheet paineet, että PAKKO ONNISTUA koska muuten tuomitaan. Jokaiselle pitäisi antaa se oma rauha ruokkia lastaan (oli sitten imetys tai korvike). Ja kyllä itellä ainakin oli todella hankalaa imettäminen juuri nännien muodon takia eli mielestäni kyllä nämä rintojen muotoasiatkin vaikuttavat imetyksen onnistumiseen oli perittyjä tai ei.
 
Muokattu viimeksi:
Se on kyllä totta, että on todella vaikea saada neuvoja ja ohjeita imetykseen jos on matalat rinnanpäät. Kaikki ohjeet on "tökkää nänni kitalakeen ja ala syöttää". Mitä jos ei ole mitään tökättävää ja rinta on kivikova kuppikokoa F. Ei siinä yhdellä kädellä paljoa muotoilla rintaa miksikään hampurilaiseksi, jonka vauva vaan suu avoinna ottaa innolla vastaan. Mä joudun vähintään 3 kk taistelemaan joka vauvan kanssa oikeasta imuotteesta. Imetys lähti rullaamaan omalla painollaan kunnolla vasta 5kk jälkeen. Olen varma, että alku on paljon helpompaa semmosilla turbonänneillä ja lötkeämmällä tissillä.

Suosittelen kuitenkin avoimin mielin ja positiivisella asenteella kokeilemaan.
 
Mulla ei ole kokemusta imettämisestä, mutta se mitä olen itse kerennyt kohtaamaan neuvolassa ja äitiyspolilla, on ilahduttanut suuresti. Eli on kerrottu, että jos en aio imettää, he merkkaavat asian tietoihini ja siitä ei sitten puhuta sen enempää. Itse ajattelin yrittää ja varmaan mun kohdalla jossain vaiheessa otetaan asia puheeksi, mutta hieno juttu tuo asian tiedustelu niiden kannalta, jotka eivät halua tai voi jostain syystä imettää (eivätkä jaksa kuunnella sitä jankkaamista). Mäkin jotenkin kuvittelin, että tästä imettämisasiasta olisi tehty hirvee haloo, mutta eipä asia ole ainakaan vielä missään vastaan tullut.
 
Mun nännit on "kivat" imetystä ajatellen, sellaiset mitättömän pituiset että siitä ei vauva saa otetta kunnolla kun se jo lipeää suusta ja rintakumi ei pysy paikallaan kun hörppää ilmaa sinne kun nänni niin lyhyt. Että oikein innolla taas odotan miten tuo imetys sujuu, kauan sitä jaksaa tällä kertaa kuunnella huutavaa lasta ja yrittää jatkaa imetystä kun ei pysy nänni suussa eikä rintakumi paikallaan :D
 
Mulla on kyllä vähän sellainen tunne, ettei munkaan nännit taida ainakaan tällaisina olla mitenkään ihanteelliset imetykseen, mutta katsotaan nyt, muuttuuko ne vielä tästä jotenkin.
 
Hyvää keskustelua täällä. Mua varmaan eniten pelottaa se kipu synnytyksessä ja se että miten siinä pystyy onnistumaan. Melkein tekis mieli pyytää sektiota pelon ja jännityksen takia (nää jos on seuralaisena synnytyksessä niin siitä tuskin kovin onnistunutta tulee). Mutta toisaalta tää mun pelko on vähän hellittänyt tän raskauden edetessä, ja oon alkanut ajattelemaan että ehkä sittenkin saatan selviytyä siitä luonnollisesta synnytyksestä (joa vaan lapsi on oikein päin). Näinköhän täällä on muita jotka kokee samoin?

Toinen asia mikä mua on alkanut vähän hirvittää on se, että jos imetys sattuu paljon, tai jos se ei vaan suju.. Oon nähnyt sellaisia painajaisia missä imetys ei onnistu ja se vähän hirvittää :O Mut tuskinpa sille asialle voi mitään tehdä etukäteen?
Vaikka mulla on asioita jotka vähän hirvittää, niin silti oon yrittänyt pitää mieleni saman aikaisesti rauhallisena, ja oon yrittönyt olla miettimättä niitä liikaa ja ajatella että eiköhän kaikki vaan jotenkin suju omalla painollaan..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top