Ensimmäisten yrittäjät

Moi kaikki!

Täällä uusi jäsen.. olen lukenut keskusteluita jo pitkään, mutta nyt vasta sain itseni mukaan.

Olen 30-vuotias ensimmäisestä lapsesta haaveileva. Mieheni on 32-vuotias. Raskauden yrittämisen aloitimme 10/2019. Nyt siis jo yli vuosi takana. En syönyt pillereitä ja kierto on ollut aina melko säännöllinen.

Ikäni vuoksi hyvin monella kaverilla on jo lapsia. Osalla jo melko vanhojakin. Nekin ystävät kenellä lapsia ei ole, ovat osa kertoneet raskaudesta menneen vuoden aikana. Aluksi ilakoin, nyt joudun pinnistellä, että en näytä kuinka pahalta muiden raskautuminen tuntuu. Moni on raskautunut heti ensimmäisestä kierrosta.. olen kertonut lähimmille ystäville yrityksestä, mutta en usko, että kukaan ymmärtää mitä käyn läpi.

Jospa saisin tästä ryhmästä hieman uutta iloa tähän loputtomalta tuntuvaan projektiin.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Kuulostaa tutuilta ajatuksilta :sorry: Itselläni on myös vaikeaa kuulla raskausuutisia ilman että tulee paha mieli, vaikka haluaisin kovasti olla aidosti vain iloinen muiden puolesta. Pieni kateus kuitenkin aina iskee ja paha mieli siitä, kun ei itse meinaa onnistua millään.

Toivon että teitä onnistaa pian :Heartred
 
Täytyy kyllä sympatisoida kaikkia, joilla yritys vaan kestää ja kestää... Itsellä tulee pian puoli vuotta yritystä täyteen ja ihan kypsä jo odotteluun ja piinailuun. Tällä hetkellä kp41 (kierto 24-67pv). Nänit on kosketusarat ollu kohta viikon ja suunnilleen saman verran on juilinut ja kourinut alavatsaa. Vähän vaikuttais siltä, että täti tulee taas pian käymään, mutta toisaalta taas omasta mielestä viime kierroissa näitä oireita ei kyllä kestänyt ihan näin pitkään. Testejä en viitsi uittaa ennen kuin tulee jotain oikeita oireita. Toki jos tätiä ei näy eikä kuulu, niin ehkä sit ensi viikon lopulla vois, kun alkaa olemaan reilusti yli normaalikierron... En sanoisi piinaksi, mutta tympii tällainen odottelu. Onneks kohta on joulu ja loma!
 
täällä on nyt yritystä ollut 8kk ja kyllähän se syö jo tässä vaiheessa. Multakin sympatiat kaikille jotka joutuvat pitkään pysyvää plussaa odottamaan.

Mulla on myös ollut pitkiä kiertoja, 57 päivää tais olla pisin ennenkuin kävin gynellä ja sain pco diagnoosin ja siihen lääkkeet. Mutta en kyllä jaksa olla yhtä kärsivällinen testauksen kanssa mitä sinä olet jaksanut! Tässäkin kierrossa alkanut testaamaan jo kp27 ensimmäisen negan :hilarious:. Seuraavan kerran ajattelin maanantaina testata kun on kp38. Viime kierto oli 43 päivää pitkä, joten jos nyt olisi samanmittainen tai (toivottavasti) lyhyempi niin silti olisi vähän aikaista...
 
Perjantaina palaverin jälkeen työkaverini kertoi olevansa raskaana. Sisimmässäni olen ja haluan olla iloinen ja onnellinen hänen puolestaan, mutta ensimmäiset tunteet olivat kateus ja suru, jopa viha? Toivon, että pystyin näyttää onnelliselta ja onnittelemaan ilman, että nämä oikeasti tuntemani tunteet näkyivät. Tämä tuntuu vaan niin EPÄREILULTA! Työkaverini oli raskautunut heti ensimmäisestä yrityskierrosta. Hän ei tiedä, että yritämme.

On vaikea katsoa sivusta hänen onneansa. Onneksi olemme suurimman osan ajasta etänä, en ehkä kestäisi kuulla hänen raskausjuttuja. Harmittaa ja tuntuu pahalta ja syylliseltä, että tunnen näin. :sad001 olen vaan niin surullinen.
 
Moniin päiviä on taas menny ja outo tuntemus eilen illalla. Alavatsaa kihelmöi kun koitin käydä nukkumaan. Kihelmöi siis niin paljon etten voinu nukkua o_O
Tänää oikeaan munasarjaan sattunut välillä ja nyt oon flunssanen... onkohan mulla vaan flunssa vai mikä ihme vaivaa... kp15 joten tuskin on mitää raskausoireitakaan

mites muilla menee :happy:
 
Hei! Täällä kp 23/dpo 8. Tosin arvioitu ovis ei tullu selkeitä limoja kuten yleensä aina. Yritän pysyä positiivisena että joskus vielä meillekkin onni suodaan. Ei oireita suuntaan eikö toiseen. Viikon päästä pitäisi alkaa menkat jos on alkaakseen
 
Täällä odotellaan menkkoja. :shifty: Tänään menossa dpo n. ~13-17 (en tiedä ihan tarkkaa ovulaatiota). Testasin malttamattomana jo viime viikon to ja la täysin negat, mutta sen jälkeen en oo testannut. Kamala pettymys kun oli niin toiveikkaita oireita. Menkkakipuja on ollut jonkun viikon verran jo, ja ne tulee ja menee mutta vieläkään niitä ei kuulu. Mutta ei oo yhtään semmoinen olo että raskaana olisin. Alkais nyt vaan niin pääsisi uuteen kiertoon... :sad001
 
moikka kaikki!:) oon 26v. yritys ollaan aloitettu 10/19, tärppäs 5/20 mutta meni kesken.. lähetettä odotetaan miehen kanssa ens vuoden toukokuulle naistenpolille, ellei tapahdu ihme ja raskautuisin ennnen sitä :smiley-angelic001
 
Itellä taas sellanen olo, et tuleekohan sitä ensikertalaisena ylianalysoitua ihan kaikki. Tiputtelu alkoi toissapäivänä ja edelleen on tilanne, et päivällä tulee kerran vähän enemmän kirkasta, punaista verta. Muuten pelkkää rusehtavaa tuhrua. Siteeseen asti ei kuitenkaan mitään, paitsi eilen ratsastustunnin jälkeen, kun oli ensin tunnin hölskynyt hevosen selässä, niin pieni läikkä.
Itse täysin asennoitunut siihen, että kohta hanat aukee ja kuukautiset ottaa vallan, mutta mitä jos ei otakaan ja tä olikin vaan runsaampi kiinnitysvuoto. Kierrosta kun ei osaa sano, että mitä vuotoa mahtaa olla.
Miks asiat ei voi olla mustavalkosia. Tää harmaa alue ärsyttää...
 
samaistun tähän ylianalysointiin! Tuntuu että tulee turhankin tarkasti kuulosteltua omia oloja ja kolotuksia. Olispa kiva jos ois joku suora linkki tuonne värkkiin ja pystyisi sieltä suoraa vaan seuraamaan mitä nyt on meneillään :p. Toki ovistestit nyt jonkinverran, mutta sitten se niiden tulkitseminen yms. Olen jättänyt tekemättä kun luulen että stressaisin vaan enemmän ja ilmeisesti ei toimi niin hyvin pcos kanssa.
 
Juu täällä yksi ylitulkitsija ilmoittautuu myös! :happy119 Mä saan helposti pääni sekaisin ylianalysoimalla sekä tikuttelemalla, nyt yritän olla ihan vaan luonnon armoilla asian kanssa että pysyy rauha maassa. Katsotaan uusiksi jos tärppiä ei ala kuulumaan.. :angelic:
 
Hei!

mäki ylitulkitsen aina kaikki oireet ja varmaa kuvittelen ne itellenki kun toivoo niin kovasti raskautuvansa. Kummasti aina tätä palstaa lukiessa tulee kaikki ihme alavatsakivut jne läsnöolevaks . Nyt dpo 10 jos ovis oli laskettuna aikana suunnilleen. Rintojen arkuutta ollut muutaman päivän ”normaalia enemmän” yleensä ei kai (?) ole. Toki myös kuuluu pms oireisiin ettei kannata vielä liikaa innostua. Mut valkovuotoa tulee lähes päivittäin vähän, tulee usein suunnilleen menkkoihin asti. Ens maananataina suunnilleen pitäs alkaa menkat. Jännätään jännätään siis :)
 
samaistun niin tähän et palstaa lukiessa rupee oireilemaa :smiley-ashamed004:grin siks välillä ite pakko pitää 'taukoo' ku rupee sit liikaa kuuntelee omaa kroppaa ja toiveajattelemaan :confused:
 
Jenpppu, pitäis itsekin välillä pitää taukoa mutta jotenkin sitä joka päivä itsensä täältä löytää lukemasta ketjuja. :smiley-ashamed004

Eilen soittoaika yksityiselle gynelle, kävin syyskuussa ja sovittiin silloin että soitan ennen joulua. Sain metforemiin 3 lisäkuukautta kun edellisen reseptin olen jo melkein syönyt. Vaste ei ihan hirveän hyvä ole ollut, 14 päivää siis lyhentyi kierto. Vielä saisi lyhentyä sen toiset 14 päivää. Uusi resepti pitäisi riittää sitten siihen asti että päästäisiin kunnalliselle hoitoihin, toivotaan että plussa tulisi ennen sitä... kertoi myös letroista, mutta pitää nyt miehen kanssa miettiä halutaanko kokeilla yksityisellä ollenkaan hoitoja vai odotellaanko että päästään kunnalliselle puolelle ensi keväänä. Haluan myös syödä tuota rautaa vähintään 1kk jos se jotenkin muuttaisi tilannetta, ferritiinit 21 kun n. viikko sitten mitattiin. Jos sattuisikin luomuplussa paremmilla ferreillä tulemaan :angelic:. Myös jos yksityiselle päätyykin hoitoja pari kiertoa yrittämään niin eiköhän se ole parempi lähtökohta että ferritiini olisi paljon korkeampi kuin 21. Nyt kun vasta viikon syönyt, niin tuntuu jo nyt paljon virkeämmältä olo. Olkoonkin lumevaikutusta tai ei :hilarious:

Täällä nyt kp41, ja jos kierto sama kuin viimeksi niin ylihuomenna menkat. Testasin tänään ja ihan kuin oisin nähnyt jonkun häivähdyksen mutta uskon että oli vaan viivanpaikka. :hilarious: Jos malttaisi sinne lauantaille odottaa seuraavan testin...
 
Täällä muuttui nyt epämääräinen tuhrustelu ihan kunnon vuodoksi. Ensi kiertoon terolutit kp20-29 ja katotaan alkaisko kierto lyheneeja kuukautiset normalisoitumaan...
 
Mä tein eilen negatiivisen testin kun sattui kaapissa olemaan vielä yksi. Mutta ei vieläkään menkkoja.. :confused004 Menkat nyt kaksi päivää myöhässä ja yleensä on tosi säännöllinen kierto. Joko oon stressannut ne hittoon tai sitten olis vielä mahiksia olla raskaana. :smiley-angelic001

Ei kai tässä auta kun odotella, jos ei ens viikolla oo alkanut niin täytyy lähteä ostamaan lisää testejä.. :angelic:
 
Mites teillä menee ? Tänään kp 27/28-30 ja aivan jäätävä vihlasu oikeella alavatsassa, hirvee paine nivussessa oikeella.... eli eiköhän se täti kohta tuu käymään... :banghead:

Mites @Sannis92 ? Onko menkat alkanu vai haamuillaanko :angelic:
 
Eilen illalla myöhään alkoi menkkamaiset jomottelut alavattalla ja selässä, joten eipä tullu yllätyksenä menkkojen alkamine aamulla :shifty: kiertojen keskiarvo 31 päivää (-2 +4). Turhauttaa, ja kun tähän hommaan lähettiin miehen kanssa ehkä hieman "takki auki" meiningillä ja siinä uskossa että heti tärppäis :hilarious:

Eka yritys oli "ihan normaali" kierto, vaikka menkat olikin pari päivää myöhässä. Hirmuinen pettymys kun verilöyly sitten alkoikin. Tokalla sitten alko huonovointisuus viikko oletetun oviksen jälkeen, kesti 6 päivää ja katosi 7.pvä, jolloin alkoi kuukautisetkin. Hassua :think005 olikohan kuvitelmaa... Tää kolmas olikin ihan tavan kierto taas, menkatkin alkoivat 3 päivää odotettua aiemmin. Ei auta muu ko polkasta yk4 käyntii. Vai pitäskö taukoa ja olis vaan, "tärppää jos on tärpätäksee".

Pohdin tuossa aamusella, josko sitä ottaisi vippaskonsteina noi gelet käyttöön vai jättäs nekin vielä kaupan hyllylle. Mies tahtois kokeilla :grin
 
mulla on gele purkki oottamassa menkkojen alkua vai aloittasko jo, me lähettii kanssa takki auki koska yk1 oli jo kemiallinen ( ois voinu pysyä matkassa mun puolesta) ja nyt vasta YK2 mut silti niin malttamaton :sorry:

Niin kovasti tahtoo oman viivan tikkuun :oops:
 
Takaisin
Top