Ensimmäistä lastaan odottavat joulukuiset

LittleMyy oon kans törmänny samaan asiaan. Mulla noussut paino verensokerilääkityksen lopettamisesta (oli apuna kuukautiskierron säännöllisyyteen kun mulla todettu PCOS) joka piti painon alhaalla, nyt +15 kg plussaamisesta mikä on omalla mittakaavalla hirmuisesti :gen113Mahaa on jo ihan selkeästi edessä kyykistellessä ja touhutessa, vaikea sitä on peitellä, muuta kuin joissakin löysissä paidoissa ei niin huomaa, siltikään vain yksi ihminen on kysynyt koko aikana oonko raskaana :laughing002 :confused004 Ehkä ne kaikki ihmiset ei uskalla kysellä ennen kun on ihan mahoton jättimaha niin että ovat varmoja eivätkä pelkää kämmäävänsä. Tai sitten toiset pitää sitä itsestään selvänä että nääkeehän sen että tuo on raskaana.. Meillä oli yritystä 4 vuotta, joten lähes koko lähipiiri sai tiestää heti tämän ekan plussan jälkeen että missä nyt mennään, miehen yksi tuttu oli epäillyt tuossa kk sitten, mutta sanoi miehelle ettei ollut varma niin ei ollut kehdannut onnitella.

Kiitos yhä noista nimikommenteista!
Mami91: Miro Juhani kuulostaa todella hienolta, sointuvat nuo nimet toisiinsa hyvin! :)
Yhden Miro-pojan tiedän, mutta ei taida olla kuitenkaan niin ööver-yleinen että samalle luokalle ihan useampaa tulisi? Tosi nätti jokatapauksessa.
Olisi kiva kuulla muidenkin, jos siis joku haluaa paljastaa. Onko sen pituisia että lempinimeä lapselle suunnitteilla nimestä?

Meillä vauvanhuoneen remppa kesken, seinien maalaus edessä. Pikkutarviketta puuttuu ja isoimmista hankinnoista (hinta) sitteri ja kantoliinaa mietin että voisin kokeilla. Käytiin yhdessä paikallisessa lastentarvikeliikkeessä ja kyllä niilläkin vain on hintaa. Halvin oli muistaakseni 49e ja kallein 130e luokkaa.

Onko teillä vielä ajatusta, palaatteko joskus äitiyslomien jälkeen työelämään vai jäättekö pitemmästi hoitovapaalle?
 
Akseli Martti Elias oli munkin suosikki noista. Meillä ei todellakaan ole nimiä valmiina. Ollaan vasta viime viikkoina ruvettu miettimään asiaa, ja käytettiin mm. tuota Suskin mainitsemaa kalenterimenetelmää. Annetaan sitten varmaankin vain kaksi etunimeä aikanaan, kun yhdenkin keksiminen tuntuu olevan niin vaikeaa. :laughing002
 
Malena: Ihanaa että 4 vuoden uurastukseen jälkeen kaikki palkitaan ja teille on tulossa oma pieni nyytti :) Varmasti ihmiset ovat arkoja onnittelemaan ennenkuin on iso pallomasu,onhan niitäkin tapauksia kun on onniteltu ja kyseinen nainen ei olekkaan ollut raskaana,todella nolo tilanne :biggrin

Kiitos! Juu ei pitäisi olla sellainen nimi joka on jokatoisella, väestörekisterin mukaan Miro nimeä kantaa 5386 ihmistä :) Itsekkin tiedän vain yhden Miron.

Itselläni on opiskelut kesken joten on mahdollista olla pikkuisen kanssa pidempäänkin kotosalla :)
 
Me ollaan selattu nimiä myöskin kalenterista (sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen). Meillä suosikkeja on lyhyet vanhahtavat nimet (esim Aino, Tove). Haastavaksi asian tekee se että itselläni alkaa olla sisarusten lapsia jo jonkun verran ja serkkujenkaan lasten nimien ei soisi olevan ihan samanlaisia :)
 
Täällä kanssa mietitty vähän nimiä, katsottu nimi kalenteristakin mutta vaikeaa on :rolleyes: Mutta eiköhän se sieltä napsahda kun oikea nimi löytyy :)
Itselle olisi tarkoitus palata työelämään ja isä pitää sitten loput omat vapaansa miun lomien jälkeen. Riippuu tietenkin pitkälti siitä saanko töitä kun työsopimukseni loppuu ensi toukokuussa. On mulla vielä opiskeluja vähän jäljellä jotka jää kahta näyttöä vaille kesken mutta ne teen sitten myöhemmin.

Mulla on nyt muutamina iltoina tuntunut nukkumaa mennessä menkkamaisia tunteita alamahassa.. ihan kuin menkat alkaisi. Viime yönä sitten heräsin muutaman kerran ja sama homma :confused004 En osaa sanoa liittyikö supistuksiin niitäkin on nimittäin ollut mutta vatsa ei kyllä noista kovettunut mitä oon huomannu supistusten aikaan tapahtuvan. Onko muilla tälläisiä tuntemuksia ollut?
Viikon päästä olisi neuvola lääkäri niin pitää siellä mainita ellei tarvitse jo aikaisemmin soittaa.
 
Me löydettiin pikkuiselle almanakan takaa nimi, jos tyttö on nimen näköinen.

Mulla ei menkkamaisia kipuja ole ollut, mut ei ole kyllä supistellukkaan. En ikinä ole kärsinyt menkka kivuista, joten en edes tiedä mistä on kysymys.

Raskausdiabeteksestä: olin rasituksessa ja yhden tunnin arvo oli 10.0mmol/l, joka on raja-arvo. Kaks muuta arvoa heittämällä ali. Nyt sit mulla on kai rd-diagnoosi ja 6vrk seuranta alkaa. Mielestäni tuo on naurettavaa!

Outoa et mua ei vituta toi raskausdiagnosi. Syynä voi olla se et saatiin laina hyväksyttyä, asuntotarjouksemme voitti ja muutto on ennen prinsessan syntymää <3
 
emppu13: Mulla myös ollut noita menkka-jomotuksia, kesto muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin. Usein öisin, tai iltaisin. Mullakaan ei ole kovettunut vatsa. Kysyin neuvolassa tädin mielestä kyseessä on juurikin kohdun harjoituksia.
 
Juuri pyöriii koneessa äippäpakkauksen ja Ellokselta tilaamani ensipakkauksen vaatteita...muuta ei sitten vielä olekaan hankittuna. Huomenna menen kaverin luo katsomaan pinnasänkyä, turvakaukaloa ja rattaita... Yksi kaveripariskunta tarjosi sellaista ihanaa vanhaa pinnasänkyä lainaan ja tosiaan houkuttaisi ottaa se käyttöön, mutta kun siinä ei taida olla alaslaskettavaa reunaa tai pohjan korkeussäätöä, niin ehkä käytännöllisyyden nimissä pitäisi kallistua tuohon Brion sänkyyn, vaikka siitä joutuukin sitten maksamaan jotain...
Huomenna on myös tuo sokerirasitus. Itse olen ollut yli 4kg ja äidillä on todettu nyt 2-tyypin diabetes, mutten tiedä onko tuolla vaikutusta siihen, voiko mulla olla raskausajan diabetes...paino on noussut jotain 7-8kg (riippuu vaa'asta) ja nyt siis rv25+6. Itsellä on tietty ihan turpee olo, mutta mahtui mulle vielä lauantain kyläreissulla normaalit farkut, joissa on vaan hiukan matalampi vyötärö eli tuo masukumpu oli sopivasti sen päällä ja pitkä aluspaita oli sitten housuissa ettei ihan kamalalta näyttänyt, päällä löysempi paita... muuten tietty suosin verkkareita, legginsejä ja mammahousuja ja sykyllä suunnittelin käyttäväni paksuja mammasukkiksia tunikan tai sellaisen mammamallia olevan kynähameen kanssa :)
Ai niin, meinasin saada sydärin siellä Levin lomalla, kun kylpylässä sain aika kovan tällin vatsaani (joku mies sattus just mun kohdalla potkaisemaan ohi uidessaan). Onneksi olin kainaloita myöten vedessä, eli kai hiukan vaimensi iskua...sen verran kyllä pelästyin, että meinasi itku tulla masuasukin puolesta, mutta onneksi hän aika pian jo ilmoitteli olemassaolostaan ja on sitä tehnyt kyllä nyt joka päivä muutenkin... eikä sit mulla tullut mitään vuotoakaan, mikä olis antanut aihetta käydä tutkituttamassa asia. Alkuun kyllä sitä mietin, että nyt on päästävä lääkäriin, mutta sitten ajattelin, että kyllä sitä varmaan vauva aika turvassa siellä lapsiveden sisällä on... Mulla oli supistellut maha aika kovaa sitä ennen, joten vatsa oli muutenkin kovana...ei siis tullut supistustakaan siitä tällistä... Mut kyllä pelästytti!!! :sad001
 
Minullakin on sokerirasitus tällä viikolla. Se on jo toinen kerta kun joudun siihen piinaan, eka oli viikolla 13. Joudun siihen koska olen vanha, pullukka ja sitten vielä on geneettinen alttius rasitteena. Eka kerta meni siis hyvin kun en tiennyt millaista litkua joutuu juomaan. Olihan se törkeen makeeta ja pahaa. Ekan rasituksen tulokset olivat hyvät enkä joutunut mihinkään "seurantaan". Saas nähdä miten nyt toisella kerralla käy...

Tällä viikolla olisi myös toinen neuvolalääkäri. Itse olen saanut aina hyvää kohtelua kaikkialla missä olen raskauden tiimoilta asioinut ja "oma neuvolatäti" on kyllä ihana ihminen. Toisaalta olen myös voinut koko ajan pääasiassa hyvin, eikä mitään suuria ongelmia ole tähän mennessä ollut. Luonteeltanikaan en ole mikään kova valittamaan, ainakaan tuntemattomille. Ehkä se ikä on tuonut jonkinlaista rauhallisuutta meikäläiseen. Siskokin sanoi, ettei minun tarvitse enää valittaa/nalkuttaa kun olin kuulemma lapsena/nuorena ärsyttävä valittaja, heh.

T: Käkkiäinen (huomenna rv26)
 
Mä sain kanssa radi diagnoosin, paastosokeri oli 0.1 koholla, joten nyt sitten pistelemään.. mä jotenki arvasin tän. Toivottavasti auttaa syömään terveellisemmin, parempi painonhallinta ei varsinaisesti tekis mulle pahaa.. siis muutenkaan ku raskaana. Vaikka en kyl mitenkään ahmi herkkuja tms, suht terveelliset ruokailutottumukset. Todennäköisesti vaan syön liikaa. Huomena olis neuvolalääkäri, jännittää miten paino noussu.. ja toivottavasti saan suun auki että on ollu todella paljon hurjan reippaita supistuksia.. mä aina tositilanteessa löydän itteni sanomasta jotain et on täs jonkun verran supistellj mut enköhän mä pärjää. Tosiasiassa en voi liikkua kun joudun pysähtyyn matkalla postilaatikolle 2 kertaa..
 
Heippahei, mitä teille kuuluu? Miten on mennyt sokerirasitukset ja lääkärikäynnit? Mulla olisi huomenna edessä toinen lääkärineuvola, jännittää! Odotan että sanotaanko mun painosta jotain, on taas ainakin omasta mielestä noussut hurjasti (noin 3 kg edellisestä neuvolakäynnistä).

Hei mullakin on ollut tuollaisia menkkamaisia kipuja alavatsassa! En oo yhtään osannut ajatella että ne voisi olla jotain supistuksiin liittyvää. Koska maha ei tunnu kovalta kuitenkaan. Täytynee kysyä siitä huomenna, katsotaan mitä mulle sanotaan. :)

Eilen alkoi tulla sitten oikein kunnolla fyysisiä oireita, kun erehdyin kumartelemaan töissä ja sitten vielä kantamaan painavaa kauppakassia kotiin. Alkoi pistää kylkeen, sattua selkään, sattua nivusiin.. Ja sitten tuli noita menkkamaisia kipuja alavatsaan. Mahaan sattui koko illan, onneksi meni yön aikana ohi. Ei siis pahasti sattunut, mutta sillai että oli kamalan epämukava olo koko ajan. Oon ollut tähän mennessä niin onnellinen kun ei oo ollut juuri mitään kipuja, nytkö se sitten alkaa...
 
Tänne kuuluu oikeinkin hyvää! :) Ei ole suuremmin ollut mitään vaivoja ja tuntuu että mitä enemmän liikkuu, sen parempi olo! Onkin siis tullut touhuiltua kaikkea kunnolla. Kämppää siivottua ja koiran kanssa lenkkeiltyä jne.

Itselläni iltaisin ehkä välillä ollut noita menkkamaisia kipuja. Menkkakipuja en ole koskaan kärsinyt, joten en ole varma onko tämä samanlaista, mutta olettaisin niin :)

Seuraava neuvola olisi ensiviikolla. Ensimmäinen neuvolakäyntiväli kun olen pystynyt liikkumaan ja voinut hyvin! Saas nähdä miten on painoa tullut. Sokerirasituksesta ei vielä ole tietoa, saattaa olla etten joudu sinne ollenkaan.
Lääkärineuvola onkin vasta lokakuun alussa! Ja se on siis toinen lääkärineuvola koko raskauden aikana.

Hyvin huomasi nyt ensimmäistä kertaa, että "hei sä oot raskaana, et voi tehdä kaikkea kuten ennen", kun lähdin äkkiä käymään yläkerrassa. Normaalisti lähdin harpomaan kahta rappusta kerralla, nivusissahan se tuntui ja sen jälkeen onkin kiltisti kävelty joka rappu! laughing7

Itselläni olisi tarkoitus olla kotona vauvan kanssa ainakin siihen asti, että vauva on vuoden vanha. Eli muutama kuukausi siihen sitten jäisi kotihoidontuella elettäväksi. Se summahan ei nyt päätä huimaa, mutta pitäisi olla mahdollista rahatilanteen puolesta olla sen pari kuukautta kotona. Tarkoitus olisi silloin vasta laittaa asuntolaina pienemmäksi tai koroille.
Mitenhän mahtaa meihin nyt sitten vaikuttaa tuo hallituksen uudistus?? :confused004
 
www, toivotaan että tuo uudistus vaikuttaa vasta vuonna 2014 syntyviin :angel4. Tai siis niihin kenellä on la ensvuoden puolella... Mulla ois tarkoitus olla vähintään 1,5-vuotiaaks asti kotona ja samalla viimeistellä viimeisiä opintoja ja sitten katsoa vähän tilannetta. Olis kuitenkin tarkotus, että opintotukea ja kotihoidontukea voisin sitten vanhempainrahan loppumisen jälkeen nostella kimpassa.

Mä en oikeestaan enää mitään fyysistä pysty tekemään. Tänäänkin täytyi lähteä töistä kesken kotiin, kun alko niin supisteleen. Saa nähä mitä tässä tän loppuajan keksis, kun äippälomankin alkamiseen ois vielä lähes 2kk.

Kauppareissutkin on nykyään mulla ihan onnettomia, kun pystyn korkeintaan kantamaan pari maitoa kerralla, kun heti alkaa supisteleen.

Ensviikolla on sokerirasitus ja neuvolatäti ja neuvolalääkäri!
 
Ninnu: Tulehan kertomaan, mitä sun neuvolatäti tuumasi menkkajomoiluista :)

Tuntuu aika hurjalta, että alkaa loppusuora häämöttämään, kun mulla tänään tasan 3 kk laskettuun aikaan:eek: ja voihan se tulla jo marraskuun puolella, niin sitten ei ole enää senkään vertaa. Jännittää mutta silti - jos ei nyt innoissaan ole oikea sana synnytyksestä, niin uteliaana sitä odottaa, vaikka pelottaa. Ja toki odottaa sitä, että sais jo tuon rummuttelijan ihon tälle puolelle :cool05

Ensi viikolla on jo seuraava neuvola ja samalla lääkäri. Kohdun korkeus käyrällä viime viikolla pikkuisen notkahtanut ja sitä hieman tiirataan, ettei suunta ole edelleen alas :confused004 .. kaiken maailman käppyröitä ..:smiley-angry003

Olen muuten pannut merkille erinäisiä asioita; kuten nenästä on tullut verta ihan yks kaks ja toinen, ettei mun tarvi näköjään pestä hiuksia kuin silloin tällöin - ne ei likaannu ollenkaan ?! ..kun ennen joka toinen päivä on ollut ihan pakko pestä..! Sitten yksi, että vasta tässä puolivälin jälkeen hajuaistini on muuttunut äärimmäisen tarkaksi. Heräsin pari yötä kisun pxxn hajuun. Aamulla havaitsin, että laatikkoon (joka sijaitsee kahden lukitun oven takana, missä kissat uinuvat öisin, kylpyhuoneen perimmäisessä nurkassa) oli tehty torttu. Lisäksi olen haistanut sisälle olohuoneeseen, jos mies on laittanut pihasaunan (joka ei sijaitse täysin talon vieressä) päälle ?! Merkillisitä asioita raskaus tuo tullessaan. Onko teillä muilla mitään outouksia havaittavissa?

Se mikä on hieman rassaavaa, on tämä itkuherkkyys ja yleinen yliherkkyys, mikä pahentunut puolivälin jälkeen. Vetistelen koko ajan jotain - kohta en voi kuunnella enää edes radiota töissä, kun joka toinen kappale pistää liikuttamaan :sad010Ikävöin kaikenlaista ja muistelen menneitä ja liikutun ja vetistelen jatkuvasti jotain ?!

- mutta, muuten pyyhkii edelleen hyvin ! Mahtaakohan synnytys olla ihan karmaiseva, kun muuten on päässyt fyysisesti kuin koira veräjästä ?!
 
Tänne kuuluu sitä samaa - väsymystä, huonoja yöunia, selkä- ja lonkkakipuja, pahoinvointia, närästystä, ruokahaluttomuutta ja loputonta nälkää jne... ;)

Sokerirasitus (tai siis tulos) oli erinomainen ja ensimmäistä neuvolalääkäriä saa odottaa vielä reilut 2 viikkoa (nyt rv 27). Välillä masu vetää kovaksi ja muutaman kerran on ollu menkkatuntemuksia, muttei mahan kovettumisen yhteydessä. Suurin ongelma tällä hetkellä on voimakas närästys ja ilmeisesti lantion löystyminen - jos yhtään kyykkää niin menee monta päivää kun tuntuu, että lantio levähtää pois alta ja iskiaskipu repii molempiin jalkoihin. Kävely on välillä varsin ankkamaista ja jokainen mummeli rollaattorin kanssa menee ohi. Mitään painavaa (esim. kauppakassia) ei pysty kantamaan ilman, että maha vetää kovaksi...

Täällä ois tarkotus olla vähintään 2 v asti kotona, mutta saa nähdä minkälaiseksi se rahatilanne sit todellisuudessa käy eli onko mahdollista...

Viime aikoina mielessä on pyörinyt kovasti se, miltä tulokas näyttää. Ja tietty miten synnytys sujuu ja voiko vauva hyvin ja kauanko joutuu sairaalassa olemaan ja miten se arki lähtee kotona sitten sujumaan. Vielä ei paniikki mielellä, mutta kyllä alkaa jo jännittää!

Mulla on koko raskauden ajan tullu nenästä verta vähän millon sattuu (ei koskaan tullut ennen raskautta) ja haistan edelleen aivan kaiken. Pahimmat itkuisuuden on jääneet taakse, mutta musta on tullu ihan kamalan äkkipikanen - pitää oikeen hammasta purra, etten ala raivoamaan vieraille ihmisille kadulla, kun ne tekee mun mielestä jotain typerää :smiley-ashamed008 ...
 
Täällä on viimein saavuttu tasaisen keskiraskauden satamaan. Parhaillaan vaivaavat selkä- ja nivusvaivat/menkkajomottelut tuntuvat aika mitättömiltä kuukausien pahoinvointiin ja närästykseen jälkeen. Tukivyön kävin lainaamassa apuvälineyksiköstä ja yritän muistaa sitä käytellä aina, kun joutuuu olemaan jalkeilla pitempiä aikoja. Tasaisuus näkyy myös siiinä, ettei ihan joka asiasta tarvitse enää itkeä. No okei, olen työpäivän jälkeen tosi väsynyt enkä jaksa pahemmin muuta tehdä kuin lojua sohvalla, mutta siitä huolimatta tuntuu, että elämä on hieman voittanut. Kyllä mä kuitenkin sitä äitiyslomaa jo odotan aika kiihkeästi.

Kahviakin pystyy taas juomaan monen kuukauden tauon jälkeen ja himoitsen välillä jopa punaviiniä. Vielä kuukausi sitten noiden pelkkä haju sai oksut nousemaan kurkkuun. Ai joo, ja verta tulee muuten nenästä mullakin.

Mäkään en malttais odottaa, millainen pikku tyyppi sieltä mahasta oikein pöllähtää. Onkohan sillä tukkaa päässä ja jos on, niin minkä väristä? Vielä 3,5 kuukautta! :happy2
 
Kävin eilen sokerirasituksessa jo toistamiseen. Tällä kertaa oli kyllä suuria vaikeuksia saada sitä litkua alas, se on kyllä jäätävän pahaa! Meinasi koko ajan potkaista takaisin, mutta sitkeesti hörpin sitä kulaus kerrallaan nenästä kiinni pitäen. Ihan tuskan hiki siinä tuli! :color

Tänään kävin neuvolalääkärillä ja sain onnekseni tietää, että sokeriarvot olivat hyvät -jes. Kaikki oli muutenkin kunnossa ja vauvan sykkeet hyvät. Täällä meillä päin on kuulemma kolme neuvolalääkäriä (alku-, keski- ja loppuraskaudessa). Tänään oli siis keskiraskauden lääkäri ja kuulemma kaikki on normaalisti keskiraskauteen nähden.

Itse olen voinut koko raskauden ajan todella hyvin. Väsymys kyllä vaivasi noin viikolle 20 asti ja alussa oli pahaolo noin pari-kolme viikkoa. Mutta kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt älyttömän hyvin. Vaikka minulla tätä ikääkin on jo (34-vuotta) ja ylipainoakin niin ei ongelmia ole tähän asti ollut -siitä olen iloinen.

Minä olen vähän hassu tapaus kun töissä en ole kertonut raskaudesta kuin muutamalle lähimmälle työkaverille ja esimiehelle (lain vaatima). Kukaan ei ole huomannut tai ainakaan minulle siitä huomauttanut. Huvikseni seuraan, että pystynkö lokakuun lopussa jäämään pois töistä ihan vaan hissukseen.

Mites muiden neuvolat ja sokerirasitukset ovat menneet? Toivottavasti hyvin.

T: Käkkiäinen
 
Muuten melkein oireeton raskaus onkin nyt sitten tuonut selkä- ja lonkkakivut. Toisaalta olivat odotettavissakin. Lenkillä olen pyrkinyt käymään joka päivä tai muuten puuhailemaan jotain, mutta raksalla olen päättänyt jättää isoimamt hommat muille, siivousta ja raivausta olen tehnyt sekä puiden pinoamista. Joka syksyinen metsästys harrastuskin loppuin sorsan aloitus viikolla kun tajusin ettei niityllä kävely ja pitkä mättäällä istuminen ole enää hyväksi.
Maanantaina olisi neuvola lääkäri :) Sokerirasitukseen eivät ole vielä laittaneet kun silloni alussa puhuvat että en kuulu riskiryhmään, joten saa nähdä joudunko ollenkaan.
Olen huomannut että ei millään malttaisi odottaa jo äitiysloman alkua ja olenkin jo laskenut päivät ja viikot, hyvä etten tuntejakin ;) Pääsisi valmistelemaan kotia pikkuista varten ja sisustamaan uuden kodin muutenkin (tavoite olisi ainakin) mutta jospa se lokakuun loppu lähenisi nopeasti.
 
Mulla oli se sokerirasitus (jostain kumman syystä mun mielestä se litku ei ollut ollenkaan niin pahaa kuin olin kuvitellut) ja aika pian neuvolantäti soittikin jo tulokset, jotka olivat hänen mukaan mainiot...en niitä arvoja pistänyt mitenkään muistiin, kun en niistä mitään ymmärtänyt. Täällä siis suositus mennä sokerirasitukseen, jos on yli 25-vuotias...ei kuitenkaan ole pakko.
Mäkin huomasin tuosta laskurista, että alle 100 päivää laskettuun aikaan...jännää!! Ja mikä parasta vielä vähemmän äippäloman alkuun...itse olisin valmis jäämään sairaslomalle kaikkine alaselkä/lonkka/vatsa/häpyliitoskipuineni, mutta sen päättää sitten tuo neuvolalääkäri, joka on ensitorstaina. Maanantaina siis takaisin töihin ihanan rentouttavan loman jälkeen... :)
 
Täällä LA 13.12
Jos näin nyt voi sanoa, niin mukava lukea toisten hyvin samanlaisista kokemuksista lantionlöystymisen kiputiloissa.. En siis ole ainut mamma kuka kulkee välillä kuin ankka. Olen aina tottunut liikkumaan todella ripeästi ja mukamas kauhealla hopulla joka paikkaan.. Nyt on tullut stoppi "kiireeseen" ;)
Töissä en ole pystynyt olemaan enään, vaikka teen istumatyötä.. Kivut on tosi kovat 8h istumisen jälkeen ( issias, alaselkä, lantio, jalat ja kaikki särkee..) luultavasti äippälomaan saakka olen saikulla, toisaalta nyt voi vain keskittyä vauvaan ja tietysti omaan jaksamiseen :)

Käytiin kurkkaamassa meidän kultaa 3/4D ultrassa, ihan mieletön kokemus. Pienokaisella kaikki hienosti, painoa nyt 825g ( RV 25+4) siellä meidän vilkas vauva touhuaa. Kuvatkin onnistui toosi hyvin :)

On tämä raskaus vaan niin mieletön asia, kaikki kipu ja hankaluus unohtuu kun pienokainen liikkuu ja myllertää masussa <3
 
Takaisin
Top