Ensimmäistä lastaan odottavat joulukuiset

Noniin Sakke, siiten vaan jännäämään miten käy. Itsekin toivoisin että menisi tammikuun puolelle, mutta voihan se ennen jouluakin tulla, kuka tietää:) Ei se mies sitten kerinnytkään neuvolaan mukaan (oli huollattamassa autoa :D), mutta aikalailla se olikin suurimmaksi osaksi tietojen täyttämistä koneelle. Minulla on muuten isosisko neuvolatätinä, puhelinsoiton päässä 24/7 :-)​
 
Hei,

Täälläpä on myös yksi ensimmäisen tontun odottelija (l.a 19.12) :) Onneksi asutaan lähellä sairaalaa, niin ei mene joulunalusaika tai pyhät panikoidessa. Olettaen tietysti että natiainen pysyy mukana sinne asti, keskenmeno pelottaa aivan älyttömästi, kun melkein kaikilla tutuilla on käynyt ensimmäisensä kanssa niin..Oletteko vielä kertoilleet läheisillenne?
 
Heips,
täällä kanssa ensimmäistä odotetaan (LA 15.12). :love017 Aika omituiselta vieläkin tuntuu, onneksi eka ultra maanantaina niin pääsee näkemään, että onhan salamatkustaja paikallaan. :) Me ollaan kerrottu vasta muutamille ystäville ja mun esimiehelle, maanantain jälkeen on vuorossa sitten vanhemmat ja muu perhe jos kaikki ultrassa ok.
 
Itse huomasin kantapään kautta tosta kertomisesta, että kaikista vannotuksista huolimatta esim. äitini ei ole malttanut pitää raskauttani omana tietonaan vaan on kertonut siitä hänen ystävilleen ja työkavereilleen, joita en toki tunne, mutta jotenkin kyllä suutuin tästä (hormonihuuruissa) kun niin vannotin, että ennen nt-ultran tuloksia asiasta ei kerrota kenellekään.
 
mä kerroin eilen töissä työkavereille ja osa sanoikin et kyllä ne vähän sitä ajattelikin. mun käytös on kuulemma muuttunut niin paljon kun yhtäkkiä lopetin tupakoinnin, väsyttää aina, ravaan vessassa ja valittelen nälkää koko ajan.. :D mut omat vanhemmat ja sisko tietää. kavereille en oo kertonut. jotenki ei vaan vielä oo tullut sillanen olo et haluun niille kertoa.. poikaystävän vanhemmat on tavallaan ainoat jotka ei asiasta mitään tiedä, kun poikaystävä ei uskalla vielä vissiin kertoa. sanoin että voidaan kertoa yhdessä tai sitten kerrot yksin jossain kohtaa kunhan ei silleen et synnytykseen on pari kuukautta... :D
 
Mä kans kerroin tänään töissä, huh mikä helpotus, kun nyt ei tarvi enää salailla. Tai pomo oli kuulemma asiaa vähän aavistellutkin, meillä kun on pieni "työyhteisö" (minä ja miespuolinen pomo :laughing002). Mut ompahan nyt helpompi sit jatkossa, kun voi vaan sanoa, et mihin on menossa (kun on joku neuvola tms.) eikä tarvi keksiä mitään ihme tekosyitä. Ihan hyvin otti uutisen, yllättävän tyynesti, mut kaipa hän oli varautunut tähän, kun on kerta lapsettoman 30:sen naisen ottanu töihin laughing7. Toki hällä on itsellään neljä lasta, et kaipa ymmärtää sit sitäkin kautta. Mulla vierähti kyllä suuri kivi harteilta, kun sain sanottua...nyt voi hyvillä mielin lähteä vkl viettoon :)
 
mä en oo erikseen pomolle mitään kertonut.. vähän jännittää et miten se ottaa sen kun olen vasta tän vuoden tammikuussa saanut vakituisen paikan ja heti rupeen tekee lapsia... :D
 
Mekin saatin nyt vihdoinkin molempien vanhemmille kerrottua. Ne oli ihan onnesta soikeina :). Ja parhaalle kaverilleni kerroin myös tänään :). Lopuille kerrotaan vasta sitten ultran jälkeen.
 
Meillä tietää jo melkein koko kaveripiiri ja minun perheeni. Miehen kotiväelle ei olla vielä sanottu koska asuvat 7 tunnin ajomatkan päässä ja haluamme kasvotusten kertoa heillekkin. Töissä tietää muutama luotettava työkaveri, mutta pomolle en ajatellut ihan vielä kertoa.. Koskahan kannattaisi viimeistään ottaa asia puheeksi esimiehen kanssa? Sitä jännitän aika paljon... Alkuvuodesta tuli keskenmeno ihan alkuviikoilla ja siksi on kokoajan pieni pelko, että tämäkin menee kesken. Ollaan nyt kyllä jo paljon pidemmällä kuin viimeksi... :)
 
Me lähetettiin varhaisultrakuvat molempien vanhemmille tällä viikolla. Meillä vanhemmat asuu siis pidemmän matkan päässä ja oma isäni vielä eri kaupungissa kuin muut tulevat isovanhemmat. Olisi voinut mennä aikaa ennen kuin kylään päästään ja haluttiin että kaikki saavat tietää yhtäaikaa. Tämä tapa myös sopi meidän hillityille perheille, jotka ehkä tarvivat sen hetken sisäistää uutisen. Saivat sitten soittaa meille päin kun olivat ajatuksensa koonneet :) Sitä kautta osa sisaruksista sai tietää ja ainakin miehen toinen mummu on kartalla tilanteesta tässä vaiheessa.

Meillähän on vielä ihan alussa tämä raskaus ja nt-ultraan vielä aikaa niin vähän jännitti kertoa näin aikaisin. Toisaalta kun on tätä pahaa oloa ja muuta niin jotenki tuntui luontevalta kertoa syy. Tästä syystä myöskin oma lähiesimieheni tietää ja pitihän sitä kertoa mihin kesken työpäivän katoaa kun lähdin neuvolaan. Unohdin vaan pyytää todistuksen käynnistä ja nyt paniikissa sen perään kyselen kun palkallisena poissaolona pitäisi mennä :(
 
Täällä olla onneksi paranemaan päin flunssan jälkeen. Nt-ultrassa käytiin tällä viikolla, ja kaikki näytti olevan ok. Tuntui kyllä tosi helpottavalta! Mutta laskettu aika siirtyi marraskuun puolelle, voinkohan silti jatkaa täällä vai pitäisikö vaihtaa marraskuisiin? Töissä oon kertonut mun esimiehelle ja sen esimiehelle, ja sitten ihan kahdelle lähimmälle työkaverille. Muilta yritän vielä pitää hetken aikaa salassa. Vanhemmille ja sisaruksille ollaan kerrottu, mutta ei kavereille. Niille kerrotaan sitä mukaa kun alkavat huomaamaan tai kysyvät kuulumisia. :)
 
Ninnu jää tänne vaan :D, eiks ekat yleensä mene vähän yli? ;)

Oltiin tänään ukon kans kaupassa, niin se tokas mulle jossain vaiheessa, et musta huomaa pitkälle et oon raskaana. Kuulemma mahakin tänään niin pömpöllä :D. No, ehkä sen huomaa paremmin kun tietää. Mut satuin vilaukselta näkemään tätiä kaupassa, niin oli pakko piilotella hyllyjen välissä, jos se ois tajunnu tän raskauden. En oo nimittäin isille vielä päässyt kertomaan, ni ois ollu noloa, kun sen sisko ois sit möläyttäny sen sille... :laughing5
 
Heipsan kaikki ryhmäläiset, tässä olisi vielä yksi joulupaketin odottaja! 10+5 tänään ja varhaisultran mukaan 17.12. olisi la. joskin se saattaa vielä aikaistua, koska tyyppi liikkui ultrassa jo 7+6. Itse väitän kyllä 11+2 mutta nähtäväksi jää :) Näin alkuun tuntuu paremmalta, mitä pidemmällä on, kun mielessä nakuttaa koko ajan erilaiset km-tilastot...

Tosiaan ensimmäinen raskaus on tämä minulle, vaikka takana on joitain yrittämisvuosia exän kanssa. Nykyisen puoliskon kanssa nappasi helposti yhdellä "hutikierrolla", suureksi helpotukseksi. Siipalla on jo entuudestaan kaksi lasta, -99 ja 2000 syntyneet, joista jälkimmäinen asuu meillä. Jonkinlaista huoltajaharjoitusta olen siis onneksi saanut, mikäs sen rohkaisevampaa kuin esimurkun kasvatus :finger002

Synnyttäessä tulee ikää olemaan 31v, tuleva isukki on kohta jo 37. Alkuun en uskaltanut foorumille tulla, kun pelkäsin keskenmenoa aivan sekopäisenä... sen jälkeen tuulimunaa ja nyttemmin kaikkea muut mahdollista.... Tervettä meininkiä, toisaalta täältä onneksi löytyy muitakin neuroottisia :) . En vain kykene uskomaan, että raskautuminen oikeasti voi tapahtua näin helposti ja että asiat voisivat oikeasti mennä hyvin. Doppler lisää hiukan varmuutta, joskin sitäkään ei kauheasti uskalla käyttää, kun on lueskellut noista joidenkin kertomsita haittavaikutuksista :rolleyes:

Hyvää vointia kaikille joulukuisille, mielenkiinnolla seurailen kuulumisianne!
 
Moikka ! Täällä ilmoittautuu yksi lisää eli laskettu aika 4.12. ja viikolla 12+3 menossa. Ensimmäistä odotan, vaikka olenkin jo "vanhus" eli 34 :laughing002 Kiva löytää "kohtalotovereita". Luen paremmalla ajalla alusta asti tämän ketjun, mutta halusimpa heti tulla sanomaan heipat kaikille! :greet025
 
Tervetuloa! Itsekin olen jo 32, kun lapsi syntyy ja ensimmäinen on kyseessä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :binkybaby
 
Itse olen kertonut muutamille hyville työkavereilleni, jotka ovat kyllä luotettavia. Esimiehenikin tietää, mutta kerrottuani halusi hän heti tietää, että milloin jään mammalomalle? :confused1 Sitten vain tokasi perään, että nyt ymmärrän miksi tupakanpolton olen lopettanut. Ja sanoi, että tulethan sinä sitten takaisin heti 9kk:den jälkeen kun lapsi syntynyt. Hetken siinä mietin mitä vastaisin ja tokasin, että en ole vielä miettinyt niin tarkkaa. Vaikka todellisuudessa tiedän etten ole menossa heti 9kk:den jälkeen töihin. Sitten hän muistutti kovasti ergonomiasta, koska teen töitä vanhusten parissa (hoivakodissa, osa iso kokosia ihmisiä), ettei sairauslomalle tarvisi jäädä.
Sukulaisistani tietää kaikki, keiden on tarvis tietää (lähisukulaiset). :smiley-angelic003 Avokkini puolelta tietää kans sukulaiset, paitsi hänen veljensä.
Kavereille meinaan kertoa vasta tuon ekan ultran jälkeen(5.6) (viikkoja silloin 11+4). :dance011
 
:) LittleMyy: Ikätoveri ! Mä ehdin just ja just olemaan vielä 34 vee, koska satun täyttämään 35 vasta loppuvuodesta. Milloin sun laskettu aika on? (varmaan se lukee jossain viestissä, mutta en ole vieläkään ehtinyt lukemaan näitä läpi). Mulla on ollut omituinen raskaus, koska mulla ei ole ollut oikeastaan mitään oireita ja painokin tippunut vähän. Ruokahalu on ehkä hieman kasvanut normaalista ja alkuviikot oli lievääkin lievempää etomista iltaisin. Muttei muuta. Sen vuoksi tämä tuntuukin aika epätodelliselta aina vaan, vaikka ultrassa maanantaina siellä se tyyppi nukkui. Piti vähän herätellä, niin käänsipä vaan kylkeään laughing7 "ei saa häiritä". Sykkeet on ollut 150 kahtena kertana kuulostellen :)
 
Täällä liittyy yksi esikoisen odottaja joukkoon. La olis 11.12 ja nyt tulevana maanantaina olsi ensimmäinen ultra, jota jännityksellä odotetaan :) Kaksi varhaista km takana mutta nyt olen jo vähän huokaissut ja vähän enemmän huokaisen taas kun ultrassa näkyisi kaiken olevan hyvin. Itse täytän syyskuussa 24.
Työpaikalla en ole vielä uskaltanut esimiehelle kertoa koska olen sijaisena siellä ja toukokuun alussa kirjoitin sopimukseen jatkoa ensivuoden puolelle asti ja kun silloin raskaus ei ollut vielä varma nini en kertonut ja nyt siten olen ajatellut kertoa kesäkuun lopussa...saa nähdä miten reagoi..
mutta maanantaita odotellen

tänään rv 12+1
 
Heips! täältä liittyisi yksi "myöhäisherännäinen" tänne ensimmäistä odottaviin joulukuisiin :) Laskettu aika on 9.12 ja ensimmäisessä ultrassa käyty nyt tän viikon maanantaina ja sieltä bongattu yksi pieni nyrkkeilijä :) Kiva päästä kuulemaan muidenkin samassa tilanteessa olevien mietteitä ja ajatuksia :) Hyvää odotusta kaikille! :)
 
Takaisin
Top