Tiutsi: Ne on ihan niitä harmittomia harkkasuppareita vielä. :) Ne oikeat alkaa ihan oikeasti sattua! Ei sitä turhaan ohjeisteta sieltä synnäriltäkään, että olla kotona niin kauan kuin pystyy. Eli niin kauan kuin sitä kipua sietää.

Sitten kun tuntuu, ettei kotikonstit enää riitä, niin synnärille ainakin näytille. Ja vaikka sitä saattaa silti olla epävarma, että lähteeköhän liian aikaisin, niin voihan sitä ajatella asian edes niin, että saapahan edes tietää, mikä on tilanne. Eli onko edistystä minkä verran tapahtunut.
Ne oikeat supistukset eivät tosiaan ole sellaisia, että tarvitsisi miettiä, onko ne nyt kivuliaita vai ei. Siinä sitä kuulkaas sitten puhistaan ja yritetään löytää hyvää asentoa, ja kuka tekee ties mitä. :D
Meillä ei onneksi sukulaiset utele, joko Pake on tuloillaan. Tuntevat luonteeni, eli että äyskähtäisin varmasti siihen malliin, että parempi kun eivät kysele. :D Ilmoitan sitten kyllä, kun lapsi on maailmassa. Itseäni moiset kyselyt ärsyttäisivät vain suunnattomasti, kun ei kukaan pysty ennustamaan, onko se synnytys nyt lähellä vai ei. Vasta siinä kohtaa, kun se oikeasti on alkanut. Esikoisen hoitokin kun on kai enimmäkseen ainakin järjestyksessä, niin ei tässä hätää. Veli tulee huomenna, eiköhän tämä sinne asti ainakin pysy mahassa. Ainoa aukkokohta on tietysti juuri laskettuna aikana, veljellä verikoe toisella paikkakunnalla ja anopilla ilmeisesti spesiaaliasiakas juuri sinä päivänä tulossa. Pitänee siis toivoa, ettei Pake ole yhtä supertäsmällinen kuin isosiskonsa...
Nyt alkaa vähän selkä olemaan kovilla. Jo puolen tunnin lenkki koiran kanssa saa selän särkemään.

Supistuksiakin tulee lenkillä tiheämmin kuin muuten, mutta ovat vielä ihan harmittomia. Eilen sain sitten vielä kärsiä karmeasta alapään jomotuksesta, kiitos turhankin vilkkaan verenkierron. Eipä taideta enää harrastaa miehen kanssa intiimiä kanssakäymistä ennen kuin joskus synnytyksen ja jälkitarkastuksen jälkeen... Pakotti niin kovasti, että syödessäkin piti istua lämpimän kauratyynyn päällä. :D Onneksi nuo on keksitty!
