Ja miehistä muuten sen verran, että edellinen liitto kaatu siihen ettei oikeesti keskusteltu asioista(vaikka omasta mielestäni yritin jatkuvasti ottaa asioita esille, mutta toinen joko vähätteli tai sit harrasti 'ammattiloukkaantumista' ja otti kaiken henkilökohtaisesti, eli ei sisäistäny mitään) ja kasvettiin nätisti sanottuna eri suuntiin(minä kasvoin, hän oli sama kuin täysi-ikäisyyden kynnyksellä tavatessamme). Sitten ne asiat vähitellen kasaantu, ja valehtelematta mä tein siis aivan kaiken, omien hommien lisäks pyöritin kotia ja sain vielä haukut päälle kun ei ollu tarpeeks siistiä miehen makuun. Itse otti imurin käteen tasan kerran kun oli appivanhemmat kylässä, ihan vaan että näyttäis että muka joskus jotain tekee. Laittoi joskus ruokaa, muttei sen jälkeen kun en pahoinvoinniltani pystyny syömään: loukkaantu siitäkin ja totes että saan sit kokata ite kun ei kelpaa. Muistan vaan miten itkin vaan usein vessan lattialla 'paskaa elämää'(kukaan ei olis ulospäin arvannu, oli puitteet vähintäänki kunnossa noin aineellisesti...) enkä saanu tukea keneltäkään kun en uskaltanu lähimmillenikään kertoa että liitto on ratkeamispisteessä, halusin vaan pitää kulissin pystyssä. Tyttö synty, asiat meni koko ajan huonompaan suuntaan kun puoliso ei ymmärtäny paskaakaan, olin 24/7 kiinni lapsessa, kun itsestään epävarma isä ei uskaltanu jäädä kauppareissunkaan ajaks lapsenkaa kahdestaan. KOLME KERTAA kävin vuoden aikana yksin kävelylenkillä ja KAHDESTI kaupassa, ja koko ajan soitteli perään että tuu nyt kotiin tää itkee täällä. Pari kertaa pääsin hoitaa pakollisia juttuja kun tytön kummisetä tai joku vahti pari tuntioa, kun isukki teki oharit. Hammaslääkäriinkin jouduin ottaa lapsen mukaan ku tyyppi keksi jonku tekosyykiireen. Lisäks mies pakeni kotoa, oli illat huitelemassa ties missä ja tuli usein (siis välillä monta kertaa viikossa) täydessä kännissä kotiin ja haastoi riitaa ja kiusas(ei onneks koskaan fyysisesti, mutta verbaalinenkin häirintä on tosi väsyttävää kun on pienen vauvan ylirasittunut ja univelkainen äiti, eikä enää draamannälkäinen teini joka jaksaa antaa takas). Joi varmaan omaa epävarmuuttaan ja pakeni todellisuutta, jossa koki epäonnistuneensa isänä. Joulun yli sinnittelin ja hymyilin sukulaiskierroksella, mut ennen tytön 1v synttäreitä tuli lähtö: mulle riitti. Elämäni paras päätös, tuli monille tutuille täysin yllätyksenä. Hetkeäkään en oo katunu, löydettiin ihana kämppä ja oli pitkään ihanaa tytönkaa ihan kahdestaankin, ja sit tapasin ihan sattumalta nykyisen avomiehen, en siis todellakaan etsiny ketään! Nyt yhteinen pieni tulossa, ja aika erilainen alkuraskaus ollu, enteilee hyvää...Mies tukee ja antaa purkaa tuntemuksia. Edelliseen verrattuna erilainen taloudellinen tilanne ei haittaa yhtään(eikä kuitenkaan mitenkään huonossa jamassa olla silti moniin verrattuna). Jos jotain kadun niin sitä, etten aiemmin lähteny nyytti kainalossa vetää talvipakkaseen, mutta toisaalta ainaki sinnittelin niin kauan ettei YHTÄÄN jääny mietityttää et olisko voinu mennä toisin. Käänsin joka kiven ja yritin kaikkeni. Että usein ne raskaat ja vaikeat päätökset antaa sit tilaa uudelle, niin paljon paremmalle mistä olis edes voinu haaveilla. Tosin täytyy sanoa, että vauvavuosi on kaikille pariskunnille rankka, ja monet tasapainoisessakin parisuhteessa elävät harkitsee sillon eroa, mutta miettikää tarkkaan, minkä tasoisia teidän ongelmat on: onko kyseessä likaiset sukat lattialla vai jotain oikeesti suurempaa pielessä...
Elokuun pulinat
- Ketjun aloittaja Mörri-Möykky
- Aloituspäivämäärä
Muistatko Satsa yhtään, että mistä luit? :) Ihan mielekiinnosta kyselen kun oman käsityksen mukaan kymppi viikkoon mennessä on kaikki sisäelimet muodostuneet, ja jos niissä joku menee pieleen/ei kehity usein menee kesken. Ja sen mukaan ei ole mitään väliä onko syke näkynyt rv 7 kun myöhemmin vasta elimet muodostuu.
Ite pääsis onneksi kunnan puolesta varhaisultraan. Olisin muuten mennyt kyllä yksityiselle, kun np vasta viikoilla 13+jtn. Omasta mielestä se summa ei niin suuri ole maksaa mielenrauhasta.
Oli nimittäin ihan hirveetä ekaa kertaa mennä ultraan +12 ja siellä ei ollutkaan mitn.
Ite pääsis onneksi kunnan puolesta varhaisultraan. Olisin muuten mennyt kyllä yksityiselle, kun np vasta viikoilla 13+jtn. Omasta mielestä se summa ei niin suuri ole maksaa mielenrauhasta.
Oli nimittäin ihan hirveetä ekaa kertaa mennä ultraan +12 ja siellä ei ollutkaan mitn.
voi babyblues, kuulosti niin tutulta mitä mulla oli eksän kanssa sillä erolla ettei ollut lapsia. Onneksi lähdit ei väkisin kannata suhteessa sinnitellä. Tosin mulla nyt nykysenkään kanssa kaikki kunnossa ole. Hän käy töissä ja lopun ajan tekee ulkona omia hommiaan. Sitten kun lapset nukkuu mies nukahtaa sohvalle. Joskus käydään kaksin jossain mutta se ollu vaan pari kertaa vuodessa. Mä taas aina ehdotan kaikki mihin lasten kanssa mennään, onneks sentäs toi lähtee suosiolla. Mutta mies sisällä vaan imuroi kerran viikossa ku sanon että siivouspäivä ja pihatyöt ja ruokaa ehkä kerran viikossa. Mä ku ollu väsyny ja pahoinvoiva kämppä on sekasin ja kukka ja kasvimaat rikkaruohoja täynnä. Ja nyt alkamassa jo toinen migreeni raskauden aikana. Että ei helpota ja sitt vauva ku on neljäs meillä tuskin syntymän jälkeen on kauheesti aikaa kaikkeen.
Joo yhteinen aika olis kyllä tärkeää, itse ajattelin junailla tässä vielä jonkun kahdenkeskisen viikonloppureissun ennen joulua kun voi vielä hyvin lentää... onneks on isovanhempia ja muita joita voi yrittää sitten maaliskuun jälkeenkin hyödyntää, edes tunneiks kerrallaan, ni vois vaikka syödä joskus lämpimäksi tarkoitetun aterian lämpimänä :) arjen luksusta se on sekin
Voi BabyBlues, kaikkee sitä kestää. Varmasti ollut rankkaa ja näyttäis että pienoinen antoi voimia häipyä. Mulle tuli tippa linssiin lukiessa tarinaasi (hormonit!) ja pidän peukkuja että nykyinen ukkosi olisi niitä "päteviä" 
onnenpotkuja teille! :)
onnenpotkuja teille! :)
Ja vaikka meillä on vasta esikoinen syntymässä (suunniteltu ja nyt jo niin rakastettu) pitäis meidänkin pitää syksyn mittaan edes yksi kahdenkeskinen vkl ilman koiria ja jossain ihan muualla. Pitäis päästä vihille ♡ kosinta on jo viimesyksyinen mutta rahaa ei ole ollut järjestää mitään ja itse haluisin olla naimisissa ennen kun pikkuinen syntyy.. ei onneks kumpikaan taho kirkkoa eikä perhekokoontumista eikä juhlat ilman viiniä ja kunnon ruokaa olis varmaan niin mukavat kun ei vois niin nauttia, varmaan oksentais herkullisten ruoan määrää... nooh kyl me vielä joskus mennään kunnon häämatkalle kultsin kanssa ♡ vihkiminen on meitä molempia varten, ei perhettä/sukua varten saati sen takia että papereissa näyttäis paremmalle... kunhan me kaksi ollaan tyytyväisiä ja onnellisia niin en kaipaa isoa seremoniaa :)
eikä juhlat ilman viiniä ja kunnon ruokaa olis varmaan niin mukavat kun ei vois niin nauttia, varmaan oksentais herkullisten ruoan määrää... nooh kyl me vielä joskus mennään kunnon häämatkalle kultsin kanssa ♡ vihkiminen on meitä molempia varten, ei perhettä/sukua varten saati sen takia että papereissa näyttäis paremmalle... kunhan me kaksi ollaan tyytyväisiä ja onnellisia niin en kaipaa isoa seremoniaa :)Joo mekään tuskin ihan pian harkitaan virallistamispuolta, kun kerran oon kokeillu eikä ollu tosiaan kummoista ni miks pilaamaan hyvää? Ei mua enää niin paljon tollaset instituutiot jaksa kiinnostaa, kun niillä ei oo arjen onnellisuuden kanssa mitään tekemistä. Ja olit oikeassa, tyttöä saan kiittää siitä että päätös tuli tehtyä, omineni en olis varmaan viitsiny. Yllättävän paljon paskaa sitä ihminen sietää kun kovettaa ittet, mut sit en enää pystyny olee kova kun tyttö pehmitti ihan täysin. Kiitokset pikkuneidille siis
Avioliittoinstituutiolla ei tosiaan ole varmastikaan suurta merkitystä arjen onnellisuuteen, mutta on silläkin merkityksensä mm. perintöoikeuden ja isyyden määrittämisen osalta. Naimattomilta, mutta lapsen omaavilta kavereiltani olen kuullut värikkäitä kertomuksia siitä, mitä selvityksiä avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden vahvistamiseksi on tarvittu.
Woihan väsymys ja pahaolo. Kyllä kateellisena luen teidän juttuja päikkäreistä, voi kun mäkin voisin :)
Täällä just töissä kärvistelen, hetki sitten oli silmät aivan väkisin painumassa kiinni (onneks sit soi puhelin :D)
Jos tää tämmösen jatkuu niin kyllä tekis mieli hakee saikkua että sais vähän levätä. Mä kanssa meen lasten kaa ysiltä nukkumaan (siihenki saakka on jo taistelua) ja kuudelta jo pystyyn ja työaamua alottelemaan. Ei kyllä riitä energia mihinkään (en ees muista milloin oon viimeksi siivonnu meillä!) tiskikoneen täyttöki vaatii ihan hirveitä ponnisteluja. Onneks noi lapsoset on jo sen ikäsiä että niitä voi pikkusen juoksuttaa tekemään kaikenmoista (3-kerroksisessa talossa meinaa jaksu loppua kun huomaa jonkin asian olevan "siellä ylhäällä/alhaalla".... Puuh...
Täällä just töissä kärvistelen, hetki sitten oli silmät aivan väkisin painumassa kiinni (onneks sit soi puhelin :D)
Jos tää tämmösen jatkuu niin kyllä tekis mieli hakee saikkua että sais vähän levätä. Mä kanssa meen lasten kaa ysiltä nukkumaan (siihenki saakka on jo taistelua) ja kuudelta jo pystyyn ja työaamua alottelemaan. Ei kyllä riitä energia mihinkään (en ees muista milloin oon viimeksi siivonnu meillä!) tiskikoneen täyttöki vaatii ihan hirveitä ponnisteluja. Onneks noi lapsoset on jo sen ikäsiä että niitä voi pikkusen juoksuttaa tekemään kaikenmoista (3-kerroksisessa talossa meinaa jaksu loppua kun huomaa jonkin asian olevan "siellä ylhäällä/alhaalla".... Puuh...
okei...no luulis ettei se nykyään kovin mutkikasta olis, kun varmaan puolet tai ainakin kolmasosa syntyy avioliiton ulkopuolella...jos ja kun isä tunnustaa isyytensä vapaaehtoisesti, niin siitä menee tieto maistraattiin ja lapsella on ihan samat perintö- yms oikeudet kun avioliitossa syntyneillä. Ajateltiin että lapselle tulis isänsä sukunimikin, kun mulla ja tytöllä on entisestä avioliitosta tullu sukunimi, ni ei tän pikkuisen isi kai halua omalle lapselle 'toisen miehen sukunimeä'...Ja tarkistin että tää kyllä onnistuu, koska molemmat lapset ei oo yhteisiä, niin sillon voi olla eri sukunimetkin.
Ohom, meikä vastaili eka-sivun juttuihin..nooh.
Isyysasiaan ei kommentoitavaa, mut yhteisen ajan puolesta mäkin liputan. Se on niiiiin kortilla kun ei lähimmäisiä ole kun 2h matkan päässä. Tähän mennessä ollaan vasta yhden kerran otettu ulkopuolinen hoitaja eikä se vaan tuntunu kovin kivalta (ja tuntu hölmöltä maksaa hoitajalle siitä että me päästiin kahestaan teatteriin..kalliit liput tuli).
Mulla olis syksyllä vielä viikko lomaa ja meinattiin johonkin silloin lähteä, tosin koko perheen voimin.. kummasti sitä on nyt ruvennu aatteleen et mitäs jos viedäänkin tytöt anoppilaan ja lähetään kahestaan :) aivan sama minne, vaikka mökille jos ei budjetti muuhun riitä :)
Isyysasiaan ei kommentoitavaa, mut yhteisen ajan puolesta mäkin liputan. Se on niiiiin kortilla kun ei lähimmäisiä ole kun 2h matkan päässä. Tähän mennessä ollaan vasta yhden kerran otettu ulkopuolinen hoitaja eikä se vaan tuntunu kovin kivalta (ja tuntu hölmöltä maksaa hoitajalle siitä että me päästiin kahestaan teatteriin..kalliit liput tuli).
Mulla olis syksyllä vielä viikko lomaa ja meinattiin johonkin silloin lähteä, tosin koko perheen voimin.. kummasti sitä on nyt ruvennu aatteleen et mitäs jos viedäänkin tytöt anoppilaan ja lähetään kahestaan :) aivan sama minne, vaikka mökille jos ei budjetti muuhun riitä :)
Mymmeli-85
Vauhtiin päässyt keskustelija
Moikka kaikille!
Täällä kirjoittelee kolmattaan odottava, kahden pojan äiti Pirkanmaalta. En tiedä kuinka aktiivisesti ehdin tänne kirjoitella, mutta ajattelin nyt kuitenkin tulla esittäytymään, kun aiempienkin lasten odotus- ja vauva-aikana olen täällä kirjoitellut.
Noista isien osallistumisesta ja parisuhdeasioista voisin omia kokemuksia jakaa sen verran, että täällä(kään) isä ei kauheasti tee kotihommia, mutta olen ajatellut sen asian niin, että kun hän kerran tuo tällä hetkellä kaiken rahan talouteen (kotihoidontuella ja lapsilisillä ei pitkälle pötkitä), niin on vain reilua, että minä sitten hoidan kodin. Toki hän tyhjentelee tiskikonetta ja tiskaa ja sen sellaista silloin tällöin. Siinä vaiheessa, kun minäkin työelämään palaan ja lapset menee hoitoon, odotan, että kotityötkin jaetaan enemmän tasan.
Esikoisen syntymän jälkeen meilläkin oli hetken aikaa parisuhteessa vaikeaa, ainakin omalta osaltani, sillä uppouduin jotenkin ihan täysin siihen äidinrakkausmoodiin ja unohdin aikuisten välisen rakkauden kokonaan. Onneksi siitä selvittiin ja toisen lapsen jälkeen on ollut paljon helpompaa. Meidän yhteiselomme on oikeastaan aina ollut melko myrskytöntä, sillä olemme molemmat tosi rauhallisia ja suurimmasta osasta asioista samaa mieltä, ettei isompia konflikteja ole tullut.
Tämä kolmas raskaus on noudatellut samaa kaavaa, kuin aiemmatkin. Väsymystä on vaikka muille jakaa, mutta onneksi yleensä saan pienen päivälevon nuoremman pojan päiväunien aikana. Lisäksi pahimpien helteiden aikana oli lievää pahoinvointia, mutta se hävisi heti, kun söin kourallisen suolapähkinöitä tai maissilastuja (eli jotain "pikkusuolaista"). Nälkä on aivan kamala lähestulkoon koko ajan, joten annoskokoa olen kasvattanut ihan suosiolla. Aiemmissa raskauksissakin olen syönyt melko vapaasti, eikä kiloja ole tullut mielestäni muuta, kuin ne mitä normaaliin raskaudenkulkuun kuuluukin.
Nyt täytyy lähteä etsimään jotain välipalaa, ettei ihan tule ällötystä, joten kuulumisiin! Toivottavasti kaikilla jatkuu odotus onnellisissa merkeissä!
Täällä kirjoittelee kolmattaan odottava, kahden pojan äiti Pirkanmaalta. En tiedä kuinka aktiivisesti ehdin tänne kirjoitella, mutta ajattelin nyt kuitenkin tulla esittäytymään, kun aiempienkin lasten odotus- ja vauva-aikana olen täällä kirjoitellut.
Noista isien osallistumisesta ja parisuhdeasioista voisin omia kokemuksia jakaa sen verran, että täällä(kään) isä ei kauheasti tee kotihommia, mutta olen ajatellut sen asian niin, että kun hän kerran tuo tällä hetkellä kaiken rahan talouteen (kotihoidontuella ja lapsilisillä ei pitkälle pötkitä), niin on vain reilua, että minä sitten hoidan kodin. Toki hän tyhjentelee tiskikonetta ja tiskaa ja sen sellaista silloin tällöin. Siinä vaiheessa, kun minäkin työelämään palaan ja lapset menee hoitoon, odotan, että kotityötkin jaetaan enemmän tasan.
Esikoisen syntymän jälkeen meilläkin oli hetken aikaa parisuhteessa vaikeaa, ainakin omalta osaltani, sillä uppouduin jotenkin ihan täysin siihen äidinrakkausmoodiin ja unohdin aikuisten välisen rakkauden kokonaan. Onneksi siitä selvittiin ja toisen lapsen jälkeen on ollut paljon helpompaa. Meidän yhteiselomme on oikeastaan aina ollut melko myrskytöntä, sillä olemme molemmat tosi rauhallisia ja suurimmasta osasta asioista samaa mieltä, ettei isompia konflikteja ole tullut.
Tämä kolmas raskaus on noudatellut samaa kaavaa, kuin aiemmatkin. Väsymystä on vaikka muille jakaa, mutta onneksi yleensä saan pienen päivälevon nuoremman pojan päiväunien aikana. Lisäksi pahimpien helteiden aikana oli lievää pahoinvointia, mutta se hävisi heti, kun söin kourallisen suolapähkinöitä tai maissilastuja (eli jotain "pikkusuolaista").
Nälkä on aivan kamala lähestulkoon koko ajan, joten annoskokoa olen kasvattanut ihan suosiolla. Aiemmissa raskauksissakin olen syönyt melko vapaasti, eikä kiloja ole tullut mielestäni muuta, kuin ne mitä normaaliin raskaudenkulkuun kuuluukin. Nyt täytyy lähteä etsimään jotain välipalaa, ettei ihan tule ällötystä, joten kuulumisiin! Toivottavasti kaikilla jatkuu odotus onnellisissa merkeissä!
ps. meilläkin isukki vähän vähemmän noita "sisähommia" hoitelee, mut onnex nyt on ottanu tota ruoanlaittoo vähän omalle kontolleen kun mä en yksinkertaisesti pysty sitä tekemään (jääkaapin ja kuivakaapin pelkkä hajukin oksettaa..puhumattakaan jostain jauhelihan käristyksestä).
Imuroinnit ja muut tapahtuu semmosen tiuskinnan kera... :D niinku seki olis jotenki tuskissaan kun joutuu sellasta tekemään. Noo- hyvä mies se on ja ihan paras isi, joten ei mulla valittamista. Seki vaan on saanu sen vanhankansan kasvatuksen että nainen tekee sisällä ja mies pihalla...onneksi koulutus on purenut
Joku totes että on terveelliset ruokatottumukset heitetty nurkkaan raskauden myötä, kuin myös täällä. Enää ei maistu aamulla rahkapirtelö ja salaattikin on jotenkin tosi vaikeeta syötävää. Ja ruisleipä, en saa alas ollenkaan.. aivan ihmeellistä. Kaikki vaaleet vehnäset höttö-tuotteet kyllä kelpaa. Toinen mitä ihmettelin on se että karkki ei maistu yhtään, ei edes suklaa ja jogurtitkaan ei saa olla liian makeita. Mitä oikein on tapahtunut? :D (kesällä laivalta hankitut karkit on edelleen avaamattomia)
Imuroinnit ja muut tapahtuu semmosen tiuskinnan kera... :D niinku seki olis jotenki tuskissaan kun joutuu sellasta tekemään. Noo- hyvä mies se on ja ihan paras isi, joten ei mulla valittamista. Seki vaan on saanu sen vanhankansan kasvatuksen että nainen tekee sisällä ja mies pihalla...onneksi koulutus on purenut
Joku totes että on terveelliset ruokatottumukset heitetty nurkkaan raskauden myötä, kuin myös täällä. Enää ei maistu aamulla rahkapirtelö ja salaattikin on jotenkin tosi vaikeeta syötävää. Ja ruisleipä, en saa alas ollenkaan.. aivan ihmeellistä. Kaikki vaaleet vehnäset höttö-tuotteet kyllä kelpaa. Toinen mitä ihmettelin on se että karkki ei maistu yhtään, ei edes suklaa ja jogurtitkaan ei saa olla liian makeita. Mitä oikein on tapahtunut? :D (kesällä laivalta hankitut karkit on edelleen avaamattomia)