Elokuun elot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sartzuli
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä aiotaan pieni rokottaa :)

Didi meillä täytyy töissä kertoa niin pian vaan kuin mahdollista. Tietyissä työpisteissä heti plussattua. Käytän työssäni säteilyä :)
 
Mä en ole kertonut töissä, muutakun esimiehelleni ja siksi koska hän on ystäväni myös työn ulkopuolella. Muille en aio edes kertoa, kun vasta kun vatsa alkaa näkymään ja kyselevät, mitä se muille kuuluu. Ja tottahan se on, että raskaus ei ole sairaus. On mukavaa kun on tekemistä niin aika kuluu nopeemmin eikä keskity vaan odottamaan milloin vatsa  kasvaa. Mulla vaan sen verran rankka työ että käy selän päälle kun painavia nostelee..
 
Rokotuksista, kyllä meinataan rokottaa. Miekkonenkin matkustelee sen verran, että ei sitä tiedä, mitä pöpöjä se kaukomailta tuo. :/

Täälläkin väsyttää, mutta lähinnä iltasin. Päikkäreitä en ole (vielä) joutunut nukkumaan. :) Nyt olen lisäksi onneksi viikon lomalla Suomessa ja vedän navan täyteen pullaa, karjalanpiirakoita, irtsareita ja pinaattikeittoa! :D Saunaankin mennään joka päivä, näin mökillä kun ollaan! <3
 
Täällä viikot tänään 7+2 ja loppuviikon olin töistä pois pahoinvoinnin takia, kaks päivää oli hyvä olla ja taas pahoinvointi yltyy, en tiedä mitä söis että olo pysys hyvänä :/  Töissä kerroin pomolle, että raskaana ollaan ja olikin jo arvannut kun huomannut mun pahoinvoinnin :D
Mitää hankintoja me ei olla vauvalle vielä tehty, eka neuvolakin vasta 21.8. onhan meill jo ekan lapsen jäljiltä vaunut, jotka hyvässä kunnossa ja varmaan käyvät tälle toisellekkin :) Esikoinen ei vielä tiedä, että raskaana ollaan, vaikka tuumasikin yksi päivä, että onneksi hänen ei tarvi vaihtaa kakkavaippoja ku äiti ei ole vielä raskaana :D
Hääpukuja kävin eilen sovittelemassa kun heinäkuussa 2013 on hääpäivä :) yksi hyvä löytyikin ja mietin joko sen ostan, olisi ainakin tavoitetta sitten laihtua raskauden jälkeen, että puku mahtuu :D tässäpä mun kuulumiset elokuun alulta, neuvolan jälkeen sitten lisää :)
 

Töissä kertomisesta: Itse olin ajatellut, että kertoisin töissä esimiehelle np-ultran jälkeen, koska joudun työtehtävissäni välillä paikkoihin, joissa on haihtuvia yhdisteitä tai vaarallisia taudinaiheuttajabakteereja. Tänään oli eka työpäivä loman jälkeen ja heti aamusta tuli puhelu, että pitäisi mennä paikkaan, jossa olisin altistunut haihtuville yhdisteille. Kerroin sitten esimiehelle ja yhdelle työkaverille.

Onneksi saan tehdä nyt kaksi viikkoa puolikasta työpäivää. Lounaan jälkeen taas iski karsea olo, joten mukavampi olla kotona kuin töissä. 

Kotidoppler: Menin tosiaan tilaamaan kotidopplerin sydänäänten kuuntelemista varten. Paketti tuli perjantaina ja kokeilin sitä heti samana päivänä ja nyt olen iltaisin sillä kuunnellut. Joka kerta olen hetkeksi saanut äänet kuuluviin. Vauva on vielä niin pieni ja piilossa, että ääniä on vaikea saada kunnolla kuuluviin. Mutta ihana kuunnella edes se muutama sekunti!

 
neuvola ja eka ultra lähestyvät täällä :) Torstaina on neuvola ja perjantaina on ar-ultra :) Jos siellä on kaikki kohdillaan, tilaan tuon kotidopplerin odottaan testailuja :)

Ensi viikolla kerron sitten töissä lähimmälle esimiehelle raskaudesta jos sinne asti vaan päästään :)

 
Miten muuten oletteko luopuneet kahvista raskauden myötä?
Viimeksi vaihdoin sen vihreään teehen, kunnes neuvolassa luokittelivat sen yrttiteeksi, siis kiellettyihin!
Nyt en ole aamukahvista luopunut. Kahvin juonti, kun yleensä jää siihen kuppiin per päivä.
Tuon vihreän teen ajattelin ottaa uudelleen käyttöön kahvin oheen (sanoivat neuvolassa mitä tahaansa!) Siinä kun on niin paljon hyödyllisiä aineita. Ja Eviran mukaan peruskaupoissa myytävien tunnettujen valmistajien vihreän teen kohtuukäytölle ei ole estettä.
 
En todellakaan ole luopunut kahvista. Ennen ensimmäistä lastani en juuri koskaan juonut kotona kahvia. Töissä ja kylässä tuli kyllä juotua. Poika vei niin mehut, että kahvista tuli osa elämää. Juon maximissaan sen 3 kuppia kahvia päivässä. Välillä ei kyllä tule juotua ollenkaan. Teestäkin tykkään ja makeutukseen siinä olen ruvennut käyttämään steviaa sokerin sijasta. 
Taidankin mennä kahvin keittoon emoticon
 
Mä oon luopunut kahvista kokonaan, lähinnä siksi ettei se enää maistunut raskauden jälkeen hyvältä! Ei siinä kait sen suurempaa riskiä ole, jos ei juo yli 3 kuppia päivässä. Tossa neuvolasta saadussa ravinto-ohjeistuksessa vihreää teetä saa juoda ihan huoletta. Rooibos-teen oon joutunut jättämään väliin, mut muuten oon kitannu vihreetä. :)
 
täällä ei kahvia ole tehnyt mieli juoda varmaan reiluun vuoteen. Aina silloin tällöin otin sitä sosiaalisissa tilanteissa, mutta nytten jo pidemmän aikaa olen korvannut sen teellä, koska kahvista tulee tosi heikko olo... Rupean kahden minikupin juotua tärisemään ja sydänkin saattaa tuntua hassulta, jollen syö samaan aikaan tarpeeksi... Juuri tuon mutkikkuuden takia oon voinut paljon paremmin teen kanssa. En sitäkään välttämättä päivittäin juo.
 
Mullekaan ei ole enään aikoihin kahvi maistunut. Vieraissa olen kupin juonut ettei epäilykset herää, koska myös viime raskauden ajaksi lopetin kahvin juonnin :)
Teetä olen aamukahvin sijaan juonut.

Emilia-82, ootko saanut tosta stevian käytöstä jotain infoo neuvolasta tai jostain? Mä sen käytöstä kyselin kun hermesetaskin kielletty, jota mä käytin. Eivät olleet kuulemma saaneet vielä mitään tietoa sen vaikutuksista kun on niin uusi juttu kaupoissa, mutta suosittelivat jättää kaupan hyllylle..
 
Pandaku: Aivan naurettavaa että ei saisi steviaa käyttää. Se on täysin luonnon tuote, ei mitään keintekoista eikä yhtään kaloria. Olen ostanut omani jauheena luontaistuotekaupasta ja sitä tosiaan tarvii laittaa esim. rahkaan tai turkkilaiseen jugurttiin vain lusikan kärjellinen. Yleensä kastanut lusikan pään jauheessa ja se on riittänyt. Se ruokakaupan stevia on niin jatkettua että sitä pitää laittaa saman verran kuin sokeria tai makeutusainetta. Sitten olen tilannut netistä amerikasta stevia-tippoja. Se on vähän miedompaa ja helpompi annostella esim. kahviin tai teehen. 
 
Mä en ole enää juonut kahvia muutamaan viikkoon, kun se maku alko vaan tökkiä. Sama juttu oli edellissä raskaudessa. En kyllä muista, että alkoko se kahvi maistumaan taas vikalla kolmanneksella vai vasta synnytyksen jälkeen... no nähtäväksi jää koska tässä raskaudessa alkaa kahvihammasta kolottaa :)
 
En ole itse käyttänyt steviaa, mutta netistä löytyy vähän ristiriitaisia tuloksia. Ilmeisesti kohtuullisella käytöllä ei ole mitään vaikutusta raskauteen, näin monet artikkelit sanovat.

Sitten löysin tällaisen:

http://vihertaja.blogspot.fi/2010/12/stevia-stevia-rebaudiana.html

Jossa sanottiin esim näin (että ota tästä sitten selvää..): 

"Korkeilla stevia-kasvin uutospitoisuuksilla on todettu naaraspuolisten rottien hedelmällisyyden putoavan 79 prosenttia. Steviaa on käytetty raskauden keskeytyksiin niin kuttsuttujen luonnonkansojen keskuudessa raskaudenkeskeytyksissä eli aborteissa tai estämään raskautta perhesuunnittelun tuloksena. Kasvin potentiaalinen kasvikemikaali on steviosidi. Tässä herää kysymys millä pitoisuuksilla voidaan raskauden keskeytys aiheuttaa. "

 
Täällä ihme kyllä maistuu kahvi. Aikaisemmissa raskauksissa ei tullut juotua ollenkaan. Nyt menee se aamukuppi ja joskus töissä toinenkin.
 
Täällä kahvi menee vähä vaihtelevasti, riippuu siitä etooko vai ei :D 

Nyt on kyl hyvät fiilikset, kun tänään paukkui rv 10+0! Se tuntuu mulle jostain syystä tosi isolta merkkipaalulta, alkiovaihe vaihtuu sikiövaiheeksi, rakenteet on kaikki olemassa ja pieni näyttääkin jo vauvalta. Ihana. <3
 
Heips!
Minäki tuun tänne kirjottelemaan :) Nyt viikkoja 10+3. Mulla on tasan viikon päästä ultra, jännittää ihan vietävästi. Ehkä myös senkin takia että Toukokuussa sain tietää että edellinen oli mennyt kesken :( Mulla ollu pahoinvointia, joskus enemmän joskus vähemmän. Heti tulee vainoharhaseks jos olo on yhtään parempi joinain päivinä. En oo oksentanu onneks kuitenkaa. Töissä vähän epämukavaa jos iskee olot mutta pomo tietää ja ymmärtää niin pääsee välillä huilimaan. Kamala väsymyski koko ajan ja ihme kiukku kohtauksia, jonka jälkeen saan sepittää että ei kannata ottaa henk. kohtasesti :D Yhden työvuoron aikana onnistuin käymään koko tunne skaalan läpi.

Mulla löytyy jo yhdet mammahousut ja pomokin jo kyseli että saanko tilata sulle mulle äippä työhousut. Joku kyselikin jotain vaunuista ja turvaistuimista. Mä himoitsen Emmaljunga vaunuja ja miehen siskolta saatiin turvakaukalo autoon jalustalla :)
 
Siitä steviasta vielä jauhan. Tuskin se mitään vaarallista on kun sitä käytetään niin pieniä määriä jos on sitä luontaistuotekaupan steviaa. On persiljallakin tehty ennen raskauden keskeytyksiä, muistan jostain yrtti kirjasta joskus lukeneeni. Liiallinen käyttö voi aiheuttaa siis keskenmenon, mutta kohtuus kaikessa vai mitä? Kyllä silti soppaani persiljaa laitan.
 
Näin kirjoitti lyhennettynä Kuluttaja-lehti Steviasta (löytyy myös Eviran sivuilta):

"Stevia on kaloriton ja puhdas luonnontuote. Ilo on kuitenkin ennenaikaista.
Makeutusainepurkista ei nimittäin löydy ollenkaan steviaa.


Stevia-kasvin tai sen osien käyttö elintarvikkeissa on
EU:ssa kielletty. Se, mitä purkista löytyy, on stevia uutteesta valmistettua makeutusainetta, stevioliglykosidia (E 960) ja sitäkin tuotteesta vain 4%.
Pakkausmerkinnät ovat harhaanjohtavia ja niihin tulee muutoksi."

Jutussa oli Canderel Green- makeutusainepurkki, mutta kieltohan ei koske vain sitä. Luontaiskauppojen tuotteita ei mainita, eikä kokonaisen stevia kasvin myyntiä.
 
totoro: Mutta eihän se stevia enää ole kielletty elintarvikkeena, muttui jossain vaiheessa tätä vuotta. Senhän takia sitä nyt tavallisestakin ruokakaupasta saa esim. makeutusaineena ja stevia-limuakin näyttä nykyään olevan. 
 
Takaisin
Top