Ja vielä, kun purkautumaan aloin - lupaan tämän jättää sitten sikseen... Tuo meno tuossa miehen veljen perheessä on tosiaan ollut aika erikoista - TÄSSÄ tapauksessa minä olen ollut ehdottomasti sitä mieltä, että hoitopaikka olisi ollut tytön kehityksen kannalta paras ratkaisu, mutta tuolla aina sumplitaan asiat siten, mikä on vanhemmille helpointa eli äiti on tehnyt iltatyötä, kun isä oli päivätyössä ja viimeisen 1,5v olivat molemmat kotona (äidillä hommia aina muutamana iltana viikossa, isä lomautettuna), ja silti noita ei koskaan juurikaan näkynyt tytön kanssa missään - edes kauppaan eivät ennen eskari-ikää paljoakaan vieneet, kun se oli niin vaivalloista. Ja kun kasvatuksen yms joskus otti puheeksi (tyttö on pienestä pitäen aina pyrkinyt määräilemään meidän lapsia noiden kanssa "leikkiessään" ja käytti pienempänä paljon väkivaltaa, nykyäänkin tönii niin pienempiään kuin aikuisiakin) niin vakiovastaus oli:"Ei tuon ikäinen tajua, kyllä koulussa sitten opetetaan." Ja voi sitä huutoa, joskus kuului ulos asti, kun talossa mamma yritti "kasvattaa" lasta. Ja jatkuvaa on ollut se marmatus siitä, miten rankkaa lapsiperhe-elämä onkaan ja miten kamalasti työtä teettää (joskus sitä tosiaan ihmettelee, miksi se toinen lapsi nyt sitten on tulossa, kun yhdenkin kanssa elämä ollut niiiiiiiin kamalaa). Ja perusoletus tuntuu olevan, että tyttö tosiaan saa tulla meille koska tahansa ja olla kuinka kauan tahansa, kun vanhemmat eivät jaksa ja "ehdi" tämän kanssa - hieman hirvittää miten mahtaa käydä, kun noiden vauva syntyy. Kai minun on todella alettava sanella noille tarkat säännöt! Silläkin uhalla, että loukkaantuvat ja katkaisevat taas kerran välit kuukausiksi ja tyttö joutuu sitten kärsimään, kun ei pääse lainkaan pihalle. Tyyliin: meille ei tulla heti koulun jälkeen, kun meidän poika oikeasti kaipaa lepoa ja palautumista, meillä totellaan minua ja miestäni - eikä intetä, että äiti antoi luvan tehdä sitä ja tätä (usein tyttö tulee meille sisälle vaikka me sanomme, että pysyisi ulkona odottelemassa, että meidän lapset ovat valmiita, kun äitinsä on sanonut, että saa mennä odottelemaan meille...), korkeintaan pari tuntia kerralla - ei koko päivää meillä, vastavuoroisuutta sen suhteen että meidänkin tenavat voivat mennä välillä heidän pihaansa, ei sitä ikuista päällepäsmäröintiä ja riehumista ja kiukuttelua vaan toistenkin pitää saada päättää tekemisistä (meidän lapset ovat niin helkutin kilttejä, että aina suostuvat serkun leikkeihin, kun tämä vähän kiukuttelee, vaikka olen sanonut usein, että ei tarvitse aina tanssia tämän tahtiin).
Minä en todellakaan väitä, että olisin itse täydellinen äiti, mutta ei minulla ole koskaan ollut mitään ongelmia saada lapsia uskomaan normaalipuhetta, koko lauma on kulkenut vaivatta kaupoilla yms asioilla mukana, ja minä hoitelen nuo asiat useimmiten lasten kanssa keskenäni, nahinoita ja riitoja on, mutta nyrkkejä ei käytä kukaan. Mies tässä hiljan vitsaili minulle, että ehkäpä noilla ongelma on siinä, kun lapsia on ollut vain yksi tähän asti (nyt syksyllä siis toinen syntymässä) - meillä ei ole mitään probleemia siksi, että lapsia on useampi, pitäisi lainata muutama tuonne.
On olemassa ihmisiä, joille perhe ei todellakaan sovi, tämä tällaisena varoittavana esimerkkinä tapauksesta, joita voi tulla vastaan, mutta jollaisiin en todellakaan usko yhdenkään tällä palstalla liikkuvista odottajista usko itse kuuluvan. Ja tämä oli nyt tässä, lupaan!