Elokuun elämöinnit

Todellakin :wink Varsinkin kun tyttö ei oo tänään taas nukkunu koko päivänä kun viiden minuutin pätkiä, koko aika saa kanniskella ja kikkailla et saa ruoan edes tehtyä! Heti kun johkin laskee niin byääää :D Kuola valuu taas kauheesti, toivottavasti olis "vaan" mahavaivoja eikä hampaita!
 
Tulipahan vaan mieleen, että jos nyt raskautuisi, niin tulisi muksuille tasan vuosi ikäeroa... hui! Jokohan jollekin pukkaa pikkukakkosta tai -kolmosta tai -nelosta tai tai tai... :wink

Viime vuonna itse varmaan näihin aikoihin tein vielä negatiivisen raskaustestin ja voi sitä surua :sorry: 1.9.14 teinkin sitten uuden ja voihan sitä iloa sitten :) Ja myös suurta huolta ja epäuskoa... jännitystä siitä, että kumpi lausahduksista pitää paikkansa: "kolmas kerta toden sanoo" vai "ei kahta ilman kolmatta"... onneksi ensin mainittu piti paikkansa ja tuo ihanuus jaksoi loppuun saakka :Heartred

Minähän ilmoittauduin aluksi tuonne huhtikuisiin, sillä omien laskujeni mukaan LA olisi ollut huhtikuun loppupuolella... ovulaatio oli kuitenkin ollut myöhemmin kuin luulin ja varhaisultrassa mentiinkin sitten vielä hieman pienemmillä viikoilla vasta (luulin olevani 8+0, mutta oltiinkin 6+2...) Sittenpä siirryinkin tänne puolelle ja tässä sitä ollaan :joyful:

Hyvä porukka kyllä meillä toukokuulaisilla! Jee! Kiva on ollut teidän kanssa taivaltaa jo kokonainen vuosi :love7

Jännästi sitä osaa ajatuksissaan palata tuonne vuoden taa... ne jännitykset... viimeiset hetket, kun ei vielä ollut raskaana... monesta asiasta vielä niin tietämätön :shy:
 
Minäkin ehdin vielä senkin kierron pettymyksen itkeä, kun alkoi menkat. Sitten ne jäikin tiputteluksi ja loppui pari päivää myöhemmin. Siinä vaiheessa jo melkeinpä tiesin :) Mutta olipa tosiaan keskenmenon jälkeen pitkät 12 viikkoa, tai oikeastaan taisin luottaa raskauteen vasta puolenvälin tienoilla. Ja tuossa hän jo pussuttaa unissaan, oih ja voih.

Mitä miehiin tulee, eiköhän lapsi korosta heidän hyviä ja huonoja puoliaan, samoin kuin parisuhteen. Meillä ei ole koskaan ollut näin onnellisia kuukausia, vaikka väsymyksessä välillä tulee tiuskaistua toiselle.
 
Ne ekat 12 viikkoa oli kyllä pitkät tosiaan. Ja taisi olla samalla lailla kuin sulla suvitus, että puolen välin paikkeilla sitä vasta alkoi luottamaan raskauteen... 12 vikon ultraan menin sillä mielellä, että ei siellä mitään ole vaikka jo kaksi varhaisultraakin ollut. Tässäpä hän nyt sylissä pötköttää!

Sai taas itselleen eilen nauraa, kun vietin illalla vähän omaa aikaa miehen ja vauvan mentyä aikaisin nukkumaan... no mitäpä minä! Ramppasin ainakin viidesti tarkistamassa sen parin tunnin aikana, että hengittääkö vauva :eek::oops:
 
Te joilla on puolisojen kanssa vaikeaa, kaikki sympatiat teille. ♥ Niinkuin muut jo mainitsi, yrittäkää löytää se puheyhteys toista syyllistämättä, kertokaa omista tunteistanne puolisolle ja kysykää puolison tunteita, odotuksia ja näkökantaa.

Voi sitä vuoden takaista jännitystä, tosiaan! ♥ Ei todellakaan tiennyt, mitä on edessä. Valtavasti suuria tunteita ja kasvamista (äidiksi) on mahtunut ihan lyhyeen aikaan! Esikoisen saaneilta etenkin tiedustelisin, että onko äitiys ja perhe-elämä ollut sitä mitä odotitte? Olitteko haaveilleet useammista lapsista ja vieläkö niitä toivoisitte? Itseäni on yllättänyt se, kuinka totaalisesti vapaus ja riippumattomuus katoaa. Olen aina ollut oman tieni kulkija, viihtynyt omassa seurassani ja nauttinut vapaudesta tulla ja mennä miten haluaa ja minne haluaa. Vauva tuo tähän omat rajoituksensa, ja minusta on ollut vaan tosi hankalaa löytää tapoja toimia vapaasti vauva huomioiden... Tottakai rakastan pikku tirriäistä yli kaiken enkä siitä luopuisi mistään hinnasta, mutta tuota vapautta kyllä kaipaan. Aiemmin ajattelin haluavani 2 tai 3 lasta, mutta nyt tuntuisi paremmalta jättää lapsiluku tähän yhteen.
 
Kyllä minut yllätti tässä kaikessa ihan oikeasti se, että vauvan kokopäiväinen viihdyttäminen on ns. hankalaa! Mulla tekemistä kyllä piisais vaan kun vauva ei suostu vaunuihin ja nyt 4kk iässä edelleen liinalakkoilee ja raivoilee, sitteristä ei tykkää ja leikkimatolla viihtyy hetken aamulla ja hetken illalla, mutta päivällä nou nou niin äitillä loppuu keinot :hilarious:

Muuten tää on sitä mitä kaipasin, kotoilua ja stressitöntä eloa :Heartpink

Sektioasia on käsittelemättä eli en pysty vielä ajattelemaan edes tulevia mahdollisia raskauksia.

Minä plussasin elokuun lopussa.
 
Minäkin oon ollut sellainen oman tien kulkija, joka on mennyt ja tullut miten lystää ja nauttinut yksinolostakin. Aina ollut sellainen spontaani luonne, että ihan pienellä varoajalla olen voinut lähteä vaikka maailman ääriin! Tosin arjessa se on näkynyt ihan sellaisina pienempinä juttuina, että oon ihan yhtäkkiä vaan pukenut ja sanonut vaan miehelleni, että "lähdenpäs kahville keskustaan!" Mies aina mulle nauraakin, itse on ihan päinvastainen, että pienemmätkin asiat pitäisi sopia viikkoa etukäteen, että hän pystyy henkisesti valmistautuun :p:p Kyllä tuo vapauden katoaminen hieman koville on ottanut... se, että et ihan oikeasti ole enää yksinäsi. Toki paljon ollaan vauvan kanssa liikkeellä ja nähdään mun kavereita, parilla kun sama tilanne vielä, että tänä vuonna syntynyt esikoinen. Ei se kuitenkaan tietenkään sama ole, vauva tuo paljon rajoituksia, etenkin nyt, kun ei vaunuissakaan enää viihdy. Kuitenkin sekin on tullut suurena yllätyksenä kuinka paljon äitiys ja vauva on tuonut iloa elämään! Tänäänkin harmitti, kun herättiin aikaisin ja uni olisi maistunut paremmin kuin loistavasti... mutta sitten tuo möttiäinen leväytti valloittavan hymynsä ja niin sitä vaan taas lähdettiin hyvillä mielin tähän päivään. Äitiys on myös tuonut valtavasti itsevarmuutta! Sekin yllättänyt. On sellainen tunne, että pystyy mihin vaan ja vaikka kuka tulis sanoon mitä, niin ei haittaisi, vaan pystyisin pitämään omia ja lapseni puolia.

Aikanaan haaveilin 3-4 lapsesta, mutta nyt tuo haave on aikalailla vakiintunut kahteen. Toinen saa siis luvan tulla jossain vaiheessa. Olen kyllä toki puolivitsillä heittänyt, että uskaltaakohan sitä toista "tehdä", kun tää eka on ollut niin "helppo" :grin:grin Se jää nähtäväksi.
 
Täytyypä sanoa, että äitiys ja vauvaelämä on olleet parin ekan viikon sumun jälkeen kutakuinkin sellaista kuin odotinkin! Paitsi päiväunien suhteen, luulin että vauva nukkuisi paljon ja sinä aikana olisi aikaa itselle, nukkua tai lukea tai puuhastella kotona. No eipä ole ainakaan vielä sellainen vauva! Öisin en odottanutkaan nukkuvani, yllätys on pikemminkin ollut kuinka huonoilla yöunilla sitä silti pärjää. Meidän vauvaa ei paljon yksin jätetä, joten kotona en saa yksin mitään aikaiseksi, mutta muuten elo on kyllä mielestäni leppoista. Tosin meidän oikea arki alkaa vasta syyskuussa, nyt mies on vain vähän töissä.

Olemme aina puhuneet joko kahdesta tai neljästä lapsesta :D ja se on kyllä pysynyt samana, missään nimessä emme tahdo edes ajatella, että tämä jäisi ainoaksi. Ollaan kyllä niin nautittu tästä alusta, ja odotamme innolla kaikkea uutta! Rupesin jo eilen vähän surkuttelemaan, että äitiysloma jää niin lyhyeksi (jouluun asti), mutta ehkä yritetään saada rahat riittämään niin, että voin olla vuoden päästä lisäpätkän, jos siltä tuntuu. Mies jää siis kotiin joulusta ja minä palaan gradun pariin, tosin voi olla että teen 3-4 "työpäivää" ja olen osittain myös kotona, että mieskin saa vähän opiskella. Ja toinen lapsi sitten kun kestän ajatuksen (oletettavasti yhtä raskaasta) raskaudesta :D
 
Huomiona vielä, että meillä on miehen alakouluikäiset lapset noin joka toinen viikko, eli tirriäinen ei sinällään ole ainoa lapsi perheessä. :) Ostettiin juuri tila-auto, että mahdutaan tavaroinemme reissaamaan!

Hellis, jos asuttais samalla paikkakunnalla niin haluaisin susta uuden ystävän, vaikutat hengenheimolaiselta. ♥ :)
 
Ah, mulla on nyt jo ihan kauhee vauvakuume, raskaus ja synnytys oli mun elämän parhaita kokemuksia ja lopputuloskin on kerrassaan täydellinen :Heartred en kuitenkaan näe itseäni suurperheen äitinä joten koitan malttaa ja säästellä sitä pikkukakkosta vielä pari vuotta että vois sit jättää lapsiluvun siihen kahteen..

Meillä menee kyllä tosi hyvin, pojalla on tosin mun heikot hermot eli nälkäisenä tai väsyneenä elämä on todella rankkaa, varsinkin jos ollaan molemmat samassa tilassa :D mies on taas katellut mun kiukuttelua jo sen verran että jaksaa sitä vähän paremmin. Odotin kyllä paljon rankempaa arkea..
 
Hellis: Mulla on nää pojat syntyneet niin että ikäeroa on 1 vuosi ja 1,5 kuukautta :D Hyvin oon selvinny. Ja aatelkaa vielä 9 ja 10 vuotiaat sai pikkusiskon :D Tää on kylläkin se meidän viimeinen rakas :)
Mutta siis tiedossa oli että elämä on aika pitkälti vauvan kanssa oloa, mutta lapsia oon aina halunnut ja tiennytkin mitä se tulee olemaan ( iso suku, paljon lapsia) . Huolettaa itseenikin että töihin on palattava sitten vanhempain vapailta, että rahat riittää kun on talolainaa ja autolainaa. Voihan sitä miettiä jos vaikka tekis osaaikasta ensin..molemmilla meillä on vielä vuorotyötä.
Tottakai jokainen kaipaa sitä omaa aikaa ja sitä on hyvä saadakin. Itse ainakin reilusti sanon miehelle että nyt sinun vuorosi :) Toimii meillä! Toisaalta sitä on just niin herkkä ettei haluukaan olla kauaa erossa, pienikin yksin lenkki tai kahvittelu kavereiden kaa riittää. Meillä tietenkin vanhemmat lapset kaipaa myös huomioo ja heidänkin kanssa on touhuttava. Molemmilla on vielä kauheesti läksyjä kun tulevat koulusta. Miten voikaan olla :D
Ihanaa että mulla on nää kaikki kolme ollu helppoja lapsia, mitään kauhuu ei vauva ajoistakaan oo jääny, vaikka nyt monen vuoden päästä jännitinkin että miten selviin :p eli hengissä ollaan :grin
Tää toukokuun ryhmä onkii ihana :Heartpink
Joo ja tila-auto onkii toooosi tarpeelinen ollut !
 
hyi kamala jos olis nyt raskaana :D Ei kiitos niin pientä ikäeroa, eieiei.. Katotaan sit kolmen vuoden päästä :D tai neljän... tai viiden... :D
 
Juu en mäkään tosiaan ihan just keksi kamalampaa ajatusta kuin olla taas raskaana heti perään! Vauvan voisin vielä ottaakin, mutta se oksentaminen ja lantion löystyminen, huh huh.. Mulla siis lyhyt äitiysloma johtuu miehen toiveesta jäädä kotiin ja omasta toiveesta päättää opinnot pian, joustoa siis löytyy kun en ole kokopäivätöihin vielä menossa.

Omaa aikaa otan kyllä, tai eipä sitä tarvitse edes erityisesti ottaa, kun vauva asuu miehen sylissä enemmän kuin minun. Tänään tiedossa myös vauvavapaa yhteinen ilta, kun mennään hääpäivää juhlistamaan :)
 
Mua on eniten yllättänyt se, kuinka erilaisia vauvat todella voivat olla. Meidän esikoinen oli koliikkivauvan rajamailla, ei nyt varmaan pahinta koliikkia ollut, mutta kyllä ne illat sellaista itkua ja kantamista oli. Toisaalta sitä jaksoi, kun ei paremmasta tiennyt ja vauva oli odotettu ja ilman muuta rakas. Nyt tämä tulokas on tosi säyseä, iltaisin nukahtanut tissille tai syliin ja se on siinä. Toki itkee väsymystä, mutta yleisesti tuntuu olevan jotenkin helpommin käsiteltävä. Voihan siinä olla sekin, että on jo yhden vauvavuoden elänyt, niin kokemustakin sen verran on, osaa ehkä lukea vauvaa paremmin.

Ekan kanssa toi sitovuus kyllä yllätti. Nyt kun sain toisen lapsen, tää vauvan hoito ei tunnu missään. Koko elämä on jo yhtä lastenhoitoa, rytmiä ja touhua lapsen kanssa. Hämärästi muistelen elämää ennen lapsia ja ihmettelen mitä silloin tein? Välillä tuntui olevan kauhea kiire ja ettei ehdi tekemään mitään! En tajua, silloinhan oli kaikki aika käytettävissä vain itseen :)

Se, mitä etukäteen pelkäsin, oli että miten sitä toista lasta osaa rakastaa. Että miten elämään mahtuu vauva, kun esikoinen on täyttänyt sydämen. Mutta kuten sanotaan, että ennen kuin saa lapsen, ei voi tajuta sitä muutosta ja rakkauden ja huolehtimisen määrää, pätee mun kohdalla toisenkin lapsen saamiseen. Tää vauva on taas mielettömän rakas ja ihana, kaikkeni antaisin. Äidin rakkaus on ihmeellinen juttu :)
 
kuukiurustakesään, oon kans miettinyt, että meillä tuntuu olevan paljon muutakin yhteistä kuin sama laskettu aika :) Olisipas mukavaa, jos asuttaisiin samoilla kulmilla, ystävän sinusta itselleni nappaisin :joyful:
 
Mä voin myöntää, että kohtalaisen introverttinä kaipaisin jo enemmän omaa aikaa ja joskus hetken hiljaisuutta... Toki rakkaita murusia ovat molemmat lapset ja ihanaa on heidän kanssaan touhuta, mutta aika hektistä on välillä. Iltaisin, kun mies olisi kotona, vauva tankkaa maitobaarista niin usein, etten kovin kauas voi karata. Tanssitunteja kaipaan, mutta toisaalta tämä on kuitenkin niin ainutkertainen vaihe elämässä, että ehdin harrastaa sitten, kun vauva mutustelee jo muutakin kuin maitoa.
 
Itse kanssa kaipaisin niitä hiljaisia hetkiä joskus, aah.. Pakosta jouduin olemaan yhden yön erossa vauvasta kun olin itse sairaalassa tässä kesällä, oli kyllä sekavat fiilikset. Onneksi tiesin että oli isin hyvässä hoidossa, silti pelotti kuinka pärjäävät. Vallan mainiosti meni ja tyttö tuntui olevan ok vaikka pelkäsin miten se vaikuttaa häneen. Muuten en ole kampaajakäyntiä pidempään ollut poissa, silloinkin hän nukkui koko ajan että tuskin kauheasti kaipasi mua. :D Ehtiihän sitä sitten kun hän syö muutakin, eikä ehkä ole tissillä 24/7 niin pärjää isikin pari tuntia vauvan kanssa :wink Yllätyksenä myös kuinka hyvin oikeasti jaksaa vähillä unilla. Vaikka aika zombi olo onkin välillä. :D
 
Takaisin
Top