Meillä on pari pientä ujoa hekotusta irronnut, muttei "kunnon" naurua vielä. Poitsu tykkää kun nostelen sitä ilmaan kainaloista. Yöt menee kivasti, päivisinkin maltetaan hyvinä päivinä nukkua kolmet - neljät päikkärit.
Muuten sitten kyrpii ihan olan takaa. Mies on nyt sairaslomalla kipeän käden takia. On ruvennut ottamaan päähän, varsinkin nyt kun on kotona, ettei se tee mitään. Ei edes ole vauvan kanssa, ja vauvan pitäis muutenkin olla hiljaa että hän kuulee tv:n. Hoidan yksin vauvan, maksan laskut, käyn kaupassa, teen kotityöt (kaikki), siivoan herrankin jäljet kun itse ei nähtävästi osaa, ja vielä päälle valitetaan kun ei oo ruokaa valmiina. Mies makaa ja katsoo tv:tä. Siis voi vittu. Pari viikkoa pyörinyt päässä että mitä helvettiä tuollakin teen ja miten pitäis toimia vai pitäskö ollenkaan kun on kumminkin lapsi. Vauvavuotena ei sais erota mutta ei tää mun mielestä ole minkään vauvavuoden piikkiin vaan ettei herraa nyt satu kiinnostamaan mikään tippaakaan, paitsi oma itsekäs napa tietty. Huolettaa kans miten vaikuttaa lapseen myöhemmin ettei isä ole huomioinut ja antanut hoivaa. Riidelläkään en viitsi, kun vauva on paikalla, ja kehittävä keskustelu varsinkaan äijän vioista (mitä ei tietenkään ole) ei kuulu miehen taitolajeihin. Oon vieläpä taloudellisesti liki täysin riippuvainen tyypistä. Hitto sentään, ahdistaa tämä.