Täällä 26-vuotias esikoistaan odottava pohjois-Savossa asuva nuori nainen, mies saman ikäinen. Lapselle annettiin lupa tulla 10/14. 15. yk sitten tärppäsi, juuri kun olin varannut ajan lapsettomuustutkimuksiin. Itsenäisyyspäivän iltana tuli vahva plussa, dpo 14. Verikokeessa kävin varmistamassa asian rv 4+1 ja hcg oli 509. Nyt sitten menossa rv 5+1. Ensimmäinen neuvola on 5.1. ja LA 15.8.16.
Oireet on vielä toistaiseksi ollut aika vähäisiä, mutta kuitenkin niitä on. Kiinnittymisen aikoihin mulla alkoi uinuva huuliherpes oireilemaan, mikä herätti epäilyt jo silloin, sen jälkeen seuraavat kaksi viikkoa särki päätä silleen ihan vähän koko ajan. Pientä etovaa oloa on ollut myös, joskin pahoinvointia ei vielä. Ruokahalu on hieman huonontunut ja makeanhimo tasaantunut, enemmän tekee mieli suolaista ja liharuokia, liekö raudanpuutetta... Nännit on aristaneet vähäsen, mutta oikeastaan vasta eilen on alkaneet tissit olla kipeämmät.
Kovasti jännittää ja vähän vieläkin pelkään, että jotain käy, vaikka on toisaalta hirmu tyyni ja luottavainen olo. Olen ihan onnesta soikeana ja joillekin kavereille olen jo kertonut, samoin siskolle. Vanhemmille kerron tällä viikolla ja jouluna muille sukulaisille. Kiva olisi tietty ollut päästä ekaan ultraan ennen sitä, mutta kertoisin joka tapauksessa, ja hyvä että tietävät, mikäli jotain sattuisi.