Meilläki poika tippu sängystä eilen (ja tosiaan, sekunniks käänsin selän) niin nenän muksautti ja vähä verinen sierain... en saanu nukuttua sit yöllä ollenkaan, kun havahuin siihen ku poika kääns kylkee tai sitte nukku paikoillaan. Onneks se itku tuli ja itkiki sitte tunnin putkeen :D tnä ollu jo oma ittesä. :)
Elokuista elämää.
- Ketjun aloittaja Justiina89
- Aloituspäivämäärä
Jonsku87
Näppärä viestien naputtelija
Mä kans niin pelon sekaisin tuntein odotan, että koska toi poika tipahtaa ja mistä. Koska totuuden nimissä, ajan kysymyshän se vaan on, vaikka kuinka olisit silminä ja käsinä. Meillä ainekin semmoinen touhottaja ja menijä tuo poika, toisinaan myös unissaan, ja kun meidän välissä vielä paljon nukkuu ni mikä kerta mä en herääkään ennen ennen kun se :/
riSa
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meillä typy on tipahtanu kahdesti sängyltä..
Ekalla kerralla oli hammas osunut huuleen joten hieman tuli verta ja tää äippä oli melkeen paniikissa ja tunti olonsa seuraavan viikon ajan maailman huonoimmaks äidiksi
. Mitään vahinkoa ei tullut mutta vietiin tyttö hammaslääkärille tarkistukseen terkkarin suosituksesta kun kuulemma hyvä kattoo ettei hampaat oo pahasti kolahtanu ettei sitten vaikuta rautahampaiden kasvuun.
Toisella kerralla nukkua tuhnotti vieressä ja seuraavaksi heräsin tumpsahdukseen ja itkuun kun oli kieriny unissaan koko ison sängyn poikki. Onneksi oli lattialla peitto pehmustamassa joten ei käynyt kuinkaan.
Nyt ihan suosiolla alotettiin unikoulu ja omaan sänkyyn totutus ettei noin enää käy. Ainakaan yöllä. Sohvalta ym svarmaan tulee muksahtamaan vielä monet kerrat kun jo niin koittaa kiipeillä joka paikkaan.
Ekalla kerralla oli hammas osunut huuleen joten hieman tuli verta ja tää äippä oli melkeen paniikissa ja tunti olonsa seuraavan viikon ajan maailman huonoimmaks äidiksi
. Mitään vahinkoa ei tullut mutta vietiin tyttö hammaslääkärille tarkistukseen terkkarin suosituksesta kun kuulemma hyvä kattoo ettei hampaat oo pahasti kolahtanu ettei sitten vaikuta rautahampaiden kasvuun. Toisella kerralla nukkua tuhnotti vieressä ja seuraavaksi heräsin tumpsahdukseen ja itkuun kun oli kieriny unissaan koko ison sängyn poikki. Onneksi oli lattialla peitto pehmustamassa joten ei käynyt kuinkaan.
Nyt ihan suosiolla alotettiin unikoulu ja omaan sänkyyn totutus ettei noin enää käy. Ainakaan yöllä. Sohvalta ym svarmaan tulee muksahtamaan vielä monet kerrat kun jo niin koittaa kiipeillä joka paikkaan.
Piitu90
Satasella mukana keskusteluissa
Täälläkin poika tippunu 2 kertaa sängyltä, kova itkuhan siitä on tullu vai rauhottunukki sitte aika äkkiä eikö onneksi oo mitään mustelmia tai verta tullu ja miettiny vaan että onneksi meillä ei oo jenkkisänkyä niinku ukko haluais. Eiköhän nuita muksahuksia tuu olemaan paljonki nyt ku opettelee nouseen tukiavasten ja se on vielä niiin haparoivaa ja heiluvaa se touhu 
Vai kyllä siitä tulee niin paha mieli itellekki ku pääsee tuollasta tapahtuun, vai eipä niiltä aina voi välttyäkkään
Vai kyllä siitä tulee niin paha mieli itellekki ku pääsee tuollasta tapahtuun, vai eipä niiltä aina voi välttyäkkään 
Justiina89
Piirimestaruustason postaaja
Onneksi ei ole meidän poika vielä tippunut mistään, ei ole niin ketterä liikkumaan vielä. Sekin oli jo karmeaa, kun näin unta, että poika tipahti sohvalta ja mursi nilkkansa, koko nilkka oli ihan vääntynyt ja ratisi kun nostin pojan syliin... Hyi, syytän tuosta unesta yhtä YouTube -videota, jossa oli pätkä trainspotting -elokuvasta, ikuiset traumat.
Sitten vähän iloisempiin asioihin :D mies on ollut kolme viikkoa lomalla ja vielä kolme viikkoa jäljellä! :) ollaan kyläilty paljon, kiva kun ei tarvitse koko ajan kököttää kotona! Syksyllä sitä sitten tiedossa taas runsaasti.
Sitten vähän iloisempiin asioihin :D mies on ollut kolme viikkoa lomalla ja vielä kolme viikkoa jäljellä! :) ollaan kyläilty paljon, kiva kun ei tarvitse koko ajan kököttää kotona! Syksyllä sitä sitten tiedossa taas runsaasti.
Ronja89
Sanaisen arkkunsa ammentaja
No niin näitä tippumisia vaan sattuu, eikä sille mitään aina voi Kyllähän siinä vähän huonoäiti fiilis tulee hetkeksi.
Meillä meni viime yö jo paremmin. Mentiin kummatkin nukkumaan jo klo 19 ja herättiin kerran yöllä 2 aikaan. Ylös noustiin klo 6 :) tulipahan nukuttua edellisen yön univelat pois. Ehkä tänä tauti tästä kohta väistyy...
Kyllähän siinä vähän huonoäiti fiilis tulee hetkeksi. Meillä meni viime yö jo paremmin. Mentiin kummatkin nukkumaan jo klo 19 ja herättiin kerran yöllä 2 aikaan. Ylös noustiin klo 6 :) tulipahan nukuttua edellisen yön univelat pois. Ehkä tänä tauti tästä kohta väistyy...
eeella
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mä en just ton tippumis pelon takia uskalla nukuttaa enää ollenkaan viereen. Typy konttaa niin lujaa etten luota unisena omaan reaktio kykyyn ollenkaan. Meillä on korkea jenkkisänky. Jos (hyvin harvoin) tyttö nukahtaa viereen niin siirrän omaan sänkyyn. Hänen pinnis meidän pedissä kiinni ja nukkuu siellä hienosti.
röpelö
Puuhakas puhuja
Meillä ei neiti oo nukkunut yksinään meidän jenkkisängyn päällä sen jälkeen kun yks kerta nukkui siellä päikkäreitä ja yleensä mä kuulen pienehkön inahduksen itkuhälyttimestä kun neiti herää, mutta sinä päivänä kuului vaan pieni "tumps" eikä itkua. Menin kattomaan ja meidän sänky oli tyhjä ja näkyi vain pieni pää seinän ja sängyn välistä (siinä oli juuri 20 cm rako sängyn ja seinän välissä). Oli onneksi pudonnut jaloilleen (miten se sen teki, en tajua) ja kurkki vain varpaillaan raosta. Siinä äidin sydän jätti pari lyöntiä välistä ja tuli taas niin paska mutsi-fiilis kun tiesin jo typyn konttailevan, eikä tyynyvallit mitään estele ja silti jätin typyn nukkumaan sängyn päälle. Selvittiin säikähdyksellä ja vielä samana päivänä laskettiin pinniksenkin pohja alas. Nyt neitiä vaan on alkanut kiinnostamaan kiipeily ihan kaikkien esteiden yli ja niiden päälle, ja on muutenkin luonteeltaan peloton touhottaja, joten on vaan ajan kysymys koska sattuu. Onneksi vielä ei pääse kiipeämään kovin korkealle.
Suomi on aika upea paikka asua. Mä olen saanut olla kotona viimeiset noin 9 kuukautta. Sinä aikana nautin (ja kärsin) loppuraskaudesta ja valmistauduin uuden perheenjäsenen tuloon. Synnytin maailman ihanimman pienen poikavauvan ja tutustuin häneen kaikessa rauhassa oman kodin turvassa. Sittemmin pitkät imetysmaratonit sohvannurkassa ovat vaihtuneet ympäröivän maailman tutkimiseen ja retkeilyyn lähiympäristössä ja vähän kauempanakin. Isovanhempia on nähty lähes viikottain ja innokkaat serkut ja tädit ovat käyneet kylässä tiuhaan. Jotkin ystävät ovat tulleet läheisemmiksi kuin koskaan, toiset etääntyneet. Pieni poikani on saanut minut ajattelemaan uudella tavalla, liittymään ikiaikaiseen kulttiin nimeltä "äidit". Vaikka tänään vietänkin viimeistä Suomi-neidon sallimaa vanhempainvapaan päivää, olen niin onnekkaassa asemassa, että töihin paluu ei ole vielä ajankohtaista. Tästä on kiittäminen myös puolisoani, joka on myös ymmärtänyt kuinka tärkeää vauvalle on saada olla tämä lyhyt varhaislapsuuden aika kotona äidin kanssa. Töitä on tehty tähän elämään saakka paljon ja niin tulen vielä tekemäänkin, mutta vielä saan loikoilla pehmeällä sängyllä tähän aikaan aamusta ja kuunnella lapseni unen keskeltä hersyvää naurua. Mahtaa olla kiva uni ♡
eeella
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi stork ihana tuo kirjoitus, sai vähän tätä mun ahdistusta pienemmäksi mutta silti... ahdistaa... täytin neidin päiväkoti hakemuksen... tippa linssissä... Neiti on siis menossa tammikuussa hoitoon ja mä palaan työelämään. Lyhennettyä teen, mutta kuitenkin.... Mä en oo valmis laittaa neitiä hoitoon.. oon miehen kanssa jutellu kuinka paha mieli mulla on, mutta hän hokee vaan että kyllä munkin on töihin mentävä että taloudellisesti pärjätään. Pärjättäis, vaikka jäisinkin edelleen kotiin, mutta tiukkaa olisi, myönnän. En itsekkään pidä pennien laskemisesta, mutta olisin siihen valmis lapsen vuoksi. Veera on tuolloin 1v 2kk. Teen itse 3-vuoro työtä ja töitä on myös viikonloppuisin joten tällä lyhennetyllä työajalla ei montaa tarhapäivää viikossa tule, ehkä 2-3, mutta silti!!! Mies on tietysti viikonloppuisin neidin kanssa. Aarg mun pää räjähtää!! Ja tiedän että monet "joutuvat" jo 9kk ikäisen tai alle vuosikkaan laittamaan hoitoon eikä siinä ole mitään pahaa, mutta mua ahdistaa silti!! Mitä jos Veera ei tykkää siellä ruuasta, miten ne jaksaa noin pientä vahtia ettei satuta itseään, osaako isommat lapsen olla noin pienen kanssa ettei satu mitään.... Mä oon ihan hermo raunio :'( miehen vanhemmatkin lupas ottaa mahdollisimman paljon hoitoon kun ovat kotona, mutta eivät hekään aina pysty niin tarhaan on mentävä.... En siis halua mitenkään pilkata ym tarha tätejä, mutta silti mua pelottaa Veera on tosi reipas, vain iltaisin kaipaa äitiä. Mutta mutta... Miten pääsen tästä yli?! kai mua stressaa töihin paluuki ja se purkautuu tällaisena... inhottavaa!! :'(
Veera on tosi reipas, vain iltaisin kaipaa äitiä. Mutta mutta... Miten pääsen tästä yli?! kai mua stressaa töihin paluuki ja se purkautuu tällaisena... inhottavaa!! :'(
Mulla on myös tänään vika äippälomapäivä ja se onkin vietetty ihanasta säästä nauttien mamma- ja vauvakavereiden seurassa. Olin eilen ja toissapäivänä jo vähäsen töissä hoitamassa johtyryhmävelvollisuuksiani ja iskä oli pikkuneidin kanssa kotosalla. Nyt vielä viisi viikkoa kesä- ja talvilomaa edessä ja sitten odottaakin työelämä taas ja uudet haasteet.
Päivähoitopaikka haettu, mutta sijoitusta emme vielä tiedä. Ehkäpä ensi viikolla. Mukavaa on ollut olla prinsessan kanssa kotona, mutta aivan ihanaa on mennä töihin. Minua on siellä jo kaipailtu ja minä myös kaipaan niitä työelämän haasteita ja työminääni. Meidän reipas pikkulikka pärjää hoidossa varmasti mainiosti ja näin koko perheemme toivottavasti voi entistä paremmin.
Päivähoitopaikka haettu, mutta sijoitusta emme vielä tiedä. Ehkäpä ensi viikolla. Mukavaa on ollut olla prinsessan kanssa kotona, mutta aivan ihanaa on mennä töihin. Minua on siellä jo kaipailtu ja minä myös kaipaan niitä työelämän haasteita ja työminääni. Meidän reipas pikkulikka pärjää hoidossa varmasti mainiosti ja näin koko perheemme toivottavasti voi entistä paremmin.
Stork, ihanasti kirjoitettu :-)
Eeella, tsemppiä! Kyllä asioilla on aina tapana järjestyä. Jossain vaiheessa töihin paluu ja tarhaan laittaminen on edessä kuitenkin, ja jos niin reipas tyttö sinulla niin kaikki menee varmasti hyvin! Hoitopaikkaan kannattaa käydä yhdessä tutustumassa useammankin kerran niin tulee tutuksi molemmille ja helpottaa sitten hoidon varsinaista alkamista. Minäkin olen sellainen etukäteen asioista murehtija, pitää vaan välillä osata vähän hellittää ja antaa asioiden mennä omalla painollaan :-) Eikä nimenomaan murehtia liikaa!
Eeella, tsemppiä! Kyllä asioilla on aina tapana järjestyä. Jossain vaiheessa töihin paluu ja tarhaan laittaminen on edessä kuitenkin, ja jos niin reipas tyttö sinulla niin kaikki menee varmasti hyvin! Hoitopaikkaan kannattaa käydä yhdessä tutustumassa useammankin kerran niin tulee tutuksi molemmille ja helpottaa sitten hoidon varsinaista alkamista. Minäkin olen sellainen etukäteen asioista murehtija, pitää vaan välillä osata vähän hellittää ja antaa asioiden mennä omalla painollaan :-) Eikä nimenomaan murehtia liikaa!
Ronja89
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Eeella, meillä alkaa päivähoito kuukauden päästä ja ihan samanlaisia mietteitä on mullakin... Mitäs jos poika ei osaa nukkua siellä, entäs jos ei suostu syömään/juomaan, ehtiikö hoitajat vahtimaan, tarjoamaan syliä yms... Luulen että ihan normaaleja tunteita, mutta tarvii vaan luottaa ammattitaitoisiin hoitajiin ja siihen että lapsilla on uskomaton sopeutumiskyky :) Alku voi olla hankala tai sitten ei. Luulen että mä ainakin murehdin ihan turhaan ja jännitän uutta arkea. Muutamahan olikin meijän vauvoista jo kohta aloittamassa päivähoitoa, kerrotaan sitten omat kokemukset aloituksesta, jos se helpottaisi sunkin fiiliksiä sitten :)
eeella
Vauhtiin päässyt keskustelija
Kiitos tsempeistä! Onneks on kohtalon tovereita! 
joo mä oon tällänen "turhan" murehtia ja saan pienenkin asian paisumaan päässäni valtavaksi ja vaikka kuinka koitan järjellä ajatella asioita niin silti pääsee tunteet valtaan. Se on itelle kamalaa, kun siitä tunteesta ei vaan pääse pois... plääh joo kaipa se siitä sitten kun pääsee tutustumaan hoitopaikkaan ja kun asiat rupee rullaamaan.. Loppujen lopuksi kun ajattelen niin stressaan töihin paluuta ehkä vielä enemmän kun likan hoitoon laittoa... oon miettiny että onko tää merkki siitä että olis aika vaihtaa työpaikkaa... Nyt oon ollu nykyisessä vähän reilu 5 vuotta. Vakituisesta virasta on vaan näin asunto ym velallisena vaikea lähetä, kun ei tällä (hoitoalalla) ole niitä liiaksi tarjolla... sijaisuuksia vaan ja silloin on kokoajan jatko epävarmaa.
joo mä oon tällänen "turhan" murehtia ja saan pienenkin asian paisumaan päässäni valtavaksi ja vaikka kuinka koitan järjellä ajatella asioita niin silti pääsee tunteet valtaan. Se on itelle kamalaa, kun siitä tunteesta ei vaan pääse pois... plääh joo kaipa se siitä sitten kun pääsee tutustumaan hoitopaikkaan ja kun asiat rupee rullaamaan.. Loppujen lopuksi kun ajattelen niin stressaan töihin paluuta ehkä vielä enemmän kun likan hoitoon laittoa... oon miettiny että onko tää merkki siitä että olis aika vaihtaa työpaikkaa... Nyt oon ollu nykyisessä vähän reilu 5 vuotta. Vakituisesta virasta on vaan näin asunto ym velallisena vaikea lähetä, kun ei tällä (hoitoalalla) ole niitä liiaksi tarjolla... sijaisuuksia vaan ja silloin on kokoajan jatko epävarmaa.
Justiina89
Piirimestaruustason postaaja
Stork, kauniisti kirjoitettu, kuvastaa omia ajatuksianikin :)
Eeella, (ja miksei muutkin) näin "tarhatätinä" voin lohduttaa, että huolenaiheesi on tavallisia töihin lähteville vanhemmille, mutta harvoin aiheellisia :) alku voi toki olla haasteellinen, mutta yleensä eniten vanhemmille. Sehän on oikeastaan vain tervettä, että omasta lapsesta "erkaneminen " tuntuu vaikealta. Lapset tottuvat ajan kanssa ja päiväkodin henkilökunta on varmasti nähnyt jos jonkinlaista vipeltäjää töissään. Toisaalta taas jos sinusta ehdottomasti tuntuu, ettei vielä ei ole aika päivähoidon aloitukseen ja mielestäsi pärjäisitte taloudellisesti, olisi mukavaa jos miehesi kuuntelisi sinua. Toivottavasti pääsette sopuun asiassa. Onhan tammikuuhun vielä onneksi aikaa, eli mahdollisuus ainakin yrittää sopeutua ajatukseen ja lapsen kasvaa.
Eeella, (ja miksei muutkin) näin "tarhatätinä" voin lohduttaa, että huolenaiheesi on tavallisia töihin lähteville vanhemmille, mutta harvoin aiheellisia :) alku voi toki olla haasteellinen, mutta yleensä eniten vanhemmille. Sehän on oikeastaan vain tervettä, että omasta lapsesta "erkaneminen " tuntuu vaikealta. Lapset tottuvat ajan kanssa ja päiväkodin henkilökunta on varmasti nähnyt jos jonkinlaista vipeltäjää töissään. Toisaalta taas jos sinusta ehdottomasti tuntuu, ettei vielä ei ole aika päivähoidon aloitukseen ja mielestäsi pärjäisitte taloudellisesti, olisi mukavaa jos miehesi kuuntelisi sinua. Toivottavasti pääsette sopuun asiassa. Onhan tammikuuhun vielä onneksi aikaa, eli mahdollisuus ainakin yrittää sopeutua ajatukseen ja lapsen kasvaa.
Justiina89
Piirimestaruustason postaaja
Niin joo ja meilläkin se tapahtui, nimittäin sängystä putoaminen pojalla tuli vähän verta nenästä, itki... Soitin terveysasemalla varalta. Siinä vaiheessa kun näin pikku verinoron pojan nenän alla, niin aloin hyperventiloimaan ja melkein lähti taju. En ymmärrä miten reagoin niin voimakkaasti. No onneksi poika on jo hyväntuulinen ja söi välipalaakin. Pitää näköjään kantapään kautta oppia ettei voi nukuttaa poikaa meidän sänkyyn. yleensä poika herätessään joko itkee tai juttelee, niin tiedän mennä hakemaan häntä, nyt oli ihan hiljakseen ja yhtäkkiä kuului se jäätävä tumps -ääni. Hyi kauhia.
pojalla tuli vähän verta nenästä, itki... Soitin terveysasemalla varalta. Siinä vaiheessa kun näin pikku verinoron pojan nenän alla, niin aloin hyperventiloimaan ja melkein lähti taju. En ymmärrä miten reagoin niin voimakkaasti. No onneksi poika on jo hyväntuulinen ja söi välipalaakin. Pitää näköjään kantapään kautta oppia ettei voi nukuttaa poikaa meidän sänkyyn. yleensä poika herätessään joko itkee tai juttelee, niin tiedän mennä hakemaan häntä, nyt oli ihan hiljakseen ja yhtäkkiä kuului se jäätävä tumps -ääni. Hyi kauhia.
eeella
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mä oon ollu tääl nyt niin vali vali linjalla että ajattelin laittaa välillä jotain mukavaa ;D ehkä tää päiväkoti/työ stressi joskus helpottaa... Mutta se siitä oltiin eilen Pikku-V.n kanssa puistossa ja ai että hän nautti. Kuvissa se ei ehkä niin näy (tarkoituksella hieman anonyymiset kuvat) mutta siis keinuminen on niiiin meidän tytsyn juttu! lisäksi konttas pitkin isoa nurmikko ihan innoissaan tyyliin "täältä ei tila lopu!" Ja keinujen juurelta löytyi ihan mini soraa jota neiti tykkäsi tunnustella kauan! On nää niin ihania nautitaan kesästä vielä kun voi! Ja kehut taas tänne palstalaisille; täällä on rento yhteis fiilis ja vaikka en hurjasti tänne itse kirjoittele, käyn päivittäin lukemassa silti. Pidetään äidit lippu korkeella ja ryhmä pystyssä!
lisäksi konttas pitkin isoa nurmikko ihan innoissaan tyyliin "täältä ei tila lopu!" Ja keinujen juurelta löytyi ihan mini soraa jota neiti tykkäsi tunnustella kauan! On nää niin ihania nautitaan kesästä vielä kun voi! Ja kehut taas tänne palstalaisille; täällä on rento yhteis fiilis ja vaikka en hurjasti tänne itse kirjoittele, käyn päivittäin lukemassa silti. Pidetään äidit lippu korkeella ja ryhmä pystyssä! 
