Mä haikeana muistelen raskausaikaa ja vähän ikävöin vauvamahaa. Tiesin jo raskausaikana että ikävä tulee, koska musta oli ihanaa olla raskaana ja olin mahasta ylpeä. Semmonen jännä haikeus jäänyt, että koskaan en enää odota tai synnytä esikoista, enkä enää koskaan tunne just tämän vauvan potkuja. Oikeestaan se haikeus oli pahimmillaan viikko synnytyksen jälkeen, varmaan hormonien vaikutusta osittain. Että alkaa jo helpottaa. :D Vähän samat fiilikset kuin saararebekalla. Toki olen enemmän onnellinen että vauva nyt potkiskelee sylissä.♡ Ja oon myös synnytystä muistellut haikeudella, välillä toivonut että pääsis vielä takaisin niihin hetkiin. :D
Ja koko ajan kun vauva kasvaa, miettii että kohta näitä vauva-aikojakin muistelee haikeudella. Pitää muistaa nauttia joka hetkestä, aika kuluu niin nopeasti. :)