Elokuiset esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja salo84
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä aion olla ainakin ensi syksyyn, mahd pitkään. Ja hoitovapaallahan saa tehdä töitä ainakin tietyn määrän että sillä sitten mennään, kunhan lapsi saa olla kotihoidossa.
 
Itse joutuisin uuden työn hankkimaan jos haluan tehdä osa-aikatyötä. Nykyistä työtä ei vastuullisuuden vuoksi voi muuttaa vähempituntiseksi.
On käynyt mielessä myös osa-aikatyön hankkiminen, sen saattaisi saada natsaamaan miehen töiden kanssa ja pystyä pidettyä poitsun kotosalla. Nykyinen työni on kuitekin lottovoitto, enkä ehtinyt siinä kauaa olemaan, joten tuntuisi hölmöltä jättää se.
Mutta onneksi on aikaa vielä mietiskellä näitä sitten ensi vuoden puolella :) Ehtii punnitsemaan ja katselemaan tulevaisuutta, kun tietää oikeesti minkälaista on arki lapsen kanssa.
 
En mäkään pystyisi tekemään muuta kun sijaistamaan mutta sitten tulee ongelma lapsen hoidosta. Mulla on lähihoitajan paperit niin siitä sitten miettimään muita mahdollisuuksia tai ihan sitten jotain muuta, siivousta tms iltaduunina.
 
Minkähän jatkuvan nälän tunteen se on nyt lykänny. Tuntuu ettei ihan jo sen vuoksikaan saa uuelleen unta ku vattassa kurnii. Ei tee hyvää puntarin lukemille niin oon sinnitelly vielä syömättä yöt mut kyllä kai se on kohta pakko jääkaapille antautua... illalla muuten tuntu muutaman kerran kohtalaisen napakka harkkasupistus ja nyt yöllä kans,vau,jotain edistystä edes. Jos se sieltä kahen viikon sisään syntys.. 40+1 nyt.
 
Mulla on supistellut ihan kunnolla koko yön. Äsken soitin synnärille, mutta ohjeistivat vielä olemaan kotona ja soittamaan jos jotain muuttuu omassa olossa.

On nää supparit vaan aika hassuja. Sillon ku supistaa niin maailmassa ei oo mitään muuta ja sit ku se on ohi niin ihmettelee, et oliko tässä nyt jotain ihmeellistä.
 
Täällä on paljon jo jakautuneita. Onnea heille ja tsemppiä synnyttämään lähteneille <3 mä aattelin tässä kertoilla taas omia kuulumisia.
Rakenneultrassa käyty ja kaikki mainioisti ja nyt se vahvistu sitten, että poika tulee <3 Seuraava ultra rv 28. Meillä tässä paikkakunnan vaihto ja muuttoo ollaan järjestämässä tällä hetkellä. Harkkasupparit on alkanu ja vähän iisimmin otettava pakkaus asioissa. Tänään rv 21+4 <3. Putkut tuntuu ja näkyy päivittäin ja alkaa ajoittain olemaan tukala olo.
Kysyisin teiltä nyt, että missä vaiheessa teillä alko tuntumaan vauvan hikka? Onko se sellasta elohiirimäistä tärinää? :)
 
Onneksi olkoon! :) :) Ihanaa, pieni prinssi :)
Hikka alkoi tuntua itselläni muistaakseni vähän myöhemmin, olisko ollut joskus lähempänä 30 viikkoja? Voin muistaa väärinkin. Mutta tuota "värinää" tunsin jo aiemmin, eikä minulle koskaan ainakaan valjennut että mitä se oli. :) Muut voi muistaa nämä paremmin... Olen itsekin seurannut tätä ketjua ihan alusta asti, vaikken heti alussa kommentoinutkaan. Halusin sanoa, että olen tosi onnellinen sinun puolesta Wildside, ansaitset täysin kaiken ihanan odotuksen onnen! Itselläkin keskemenoja ennen tätä raskautta, niin luulen että voin vähän samaistua muiden saman kokeneiden tunteisiin... Joka tapauksessa hyvää odotusta sinulle!
 
Joo tuota värinää on alkanut nyt tuntumaan päivittäin ja kummastuttaa mitä se on. En eilen tajunnut kysyä kun lääkärillä kävin.. :)
Kiitos paljon, on tätä pikkusta odotettukkin ja ei millään malttais odottaa, että pikku prinssi olis sylissä. Vähän on vielä vaikea käsittää, että sieltä se tulee. Elämä mullistuu niin kovin muiltakin osin, tosiaan se muutto vieraalle paikkakunnalle. Pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä. Synnäri muuttuu ja sinne yli 100 kilsaa sittenkin matkaa. Huh, isoja elämän muutoksia! Mutta kuitenkin ihan hyvillä mielin ja voihan se olla, että vaihtelu virkistää :)
 
Huiii! Tsemppiä synnyttäville! Mulla ollu myös pari päivää toi jatkuva nälkä. Yöllä luovutin ja söin mustikoita ja jogurttia, ku ei uni muuten tullu. Senki puolesta vois täälläkin jo synnytys alkaa etten kauheesti kerkeäis kiloja keräämää tässä loppumetreillä. Tosta tärinästä joskus googlailin. Jotku väitti, että liittyy hermoston kehityksee ja toisten mielestä vauva tärisee pissatessa. Oli kai jotai muitaki selityksiä, mut ei se mulle ikinä selvinny, että mitä se oli. Loppu kuitenki jossai vaiheessa.
 
Mullakin syöminen lähtenyt käsistä mutta minkäs teet ku maha vaan kurnii ni pakko hän sitä on sit syödä :D luotan myös siihen että synnytyksen jälkeen kilot lähtevät nopeasti pois :) mulla tullut painoa 17 kg mutta sekin melkein pelkästään mahaan :D noh raskauden jälkeen dietille ;)
 
Tsemppiä kaikille synnytykseen, perästä tullaan sitten joskus...:D

Kiva kuulla taas Wildside kuulumisia, ihana että teillä menee hyvin ja saat nyt nauttia vauvan potkuista ja kasvavasta masusta.♡

Mullakin oli joskus sitä tärinää, mut en sitä sen kummemmin muistaakseni ihmetellyt, ja taisi tässäkin ketjussa useammalla sitä olla jos oikein muistan. Mitä lie, mulle ei selvinnyt...☺
Ja hikan mä tunsin 30. viikolla kerran, tuntu semmosia tasaisia nytkähdyksiä, kun olen näköjään ylös hikan tuntemuksista kirjaan kirjoittanut. Nyt loppua kohden sen tuntee niin hyvin, et mulla tahtoo pitemmän päälle tuntua jo ärsyttävälle kun se jatkuu ja jatkuu eikä millään lopu. Vähän kuin olis itsellä hikka jota ei saa pois. Koko maha vaan heiluu.:D

Siis miten tämä oikea käsi voikin puutua tällä tavoin, vaikka en ees nuku sen päällä?!
 
Täällä myös kädet tunnottomat ja oikean käden sormet kipeät kuin olisi poispaikaltaan :(

Wildside: ♡
 
Täällä yöllä alko kylkikipu joka säteilee selänpuolelle :/. Mitähän tuo meinaa? Makuulla on enemmän kipeä.
 
Tsemppiä Mamatson ja Angii! :)

Tänään 40+0 eikä vielä mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Eilen kävin hakemassa vauhtia hieronnassa illalla, mutta eipä tuo häätänyt kaveria, vaikka sellainen yritys vähän olikin :) Tässä muutama päivän vaavi liikkunut vähän vaisusti verrattuna tavalliseen touhuamiseen, mutta liikkuu kuitenkin niin että liikelaskennat täyttyy helposti. Jospa tuo ennakoisi synnytyksen käynnistymistä?! :) No toivoa voi ainakin!

Meillä mies pitää isyysloman heti ja siihen päälle vielä pari vkoa syyslomaa, joten vauvan syntymän jälkeen mies on vähintään sen 1,5kk on kotona, kun hänellä sellainen työ että on pitkät vapaajaksot tiiviiden työputkien välissä, jolloin lomatkin ovat aina pidemmät kun ns. arkipäivätyötä tekevillä. Ihan mukava että ollaan molemmat sitten tässä kotona ja mies näkee myös läheltä vauvan ensi kuukaudet :) Itse olen alustavasti ajatellut palata töihin syksyllä 2016, mutta niin, että tekisin vain 3 pvää viikossa jolloin pienen ei tarvitsisi mennä vielä hoitoon, kun saadaan järjestettyä hoito isovanhempien avulla ja mieheni pitkien välivapaiden avulla. Mutta voivathan nuo suunnitelmat vielä muuttua, jos tuntuu että kotona viihtyisi pidempäänkin.
 
Ihana kuulla Wildside :) Mä opn oikeastaan tuntenut hikan tosin myöhään varmaan joskus reilusti rv30 jälkeen. Luulin sitää alkuun potkuiksi mutta sitten tajusin että ei potkut voi tulla niin säännöllisesti. Hikasta tietää onko lapsi perätilassa vai raivotarjonnassa. Jos on raivotarjonnassa hikka kuuluu alempaa.. Joskus kyllä vauvvelin asento voi tärisyttää koko mahaa..
 
Oi ihania synnytyksen alkuja! Niin odottaa, että pääsee itse sanomaan samaa!

Joku mainitsi syöneensä yöllä jugurttia. Mä näin viime yönä unta jugurtista. Täytyy varmaan käydä ostoksilla tänään... :D

Tärinöitä oli täälläkin puoli välissä, en muista mihin sen sitten yhdistin googletellessa, mutta selkeesti on yleinen juttu.
En jaksa kaivaa muistiinpanoja, mutta tunsin hikan todella aikaisin. Kuten kaiken muunkin, niin pienirakenteinen olen ja vaavilla aina voimakkaat liikkeet.

Jonskula, munuaistulehduksessa kipu yleensä tuntuu tuolla tavalla, jos kylki/selkä on samalla kosketusarka. Jos ei ole kosketusarka, voi olla myös lihas jumissa. Eikös ohjeistus ole, että jos kipu ei lähde (ja pysy poissa) särkylääkkeellä niin lääkäriin. Mutta turhia soittoja neuvolaan ei ole jos uskot liittyvän vaaviin :)
 
Takaisin
Top