Elokuiset 2020

Taallakin hengenahdistusta supistusten aikana, väsymys ja lisäksi liian matala verenpaine. Toivon vaan etta helpottaa kohta tuon verenpaineen osalta. Mitä supistuksiin tulee niin mulla on estolaaketta kaapissa kun lääkäri antoi paketin rv 16
 
Heipähei, hyppään mukaan näin myöhäisessä vaiheessa. Päivittelinkin jo tietoni laskettujen listaan ja nyt aletaan sitten yleiselle puolelle juttelu, jotta joskus pääsisi salaisellekin puolelle.

Tämä on 4. lapsukaiseni, ja kun taloudessa on jo kolme lasta joista nuorimmaisia hoidan kotona, niin ei paljoa ehdi raskauttaan ihmettelemään. Mutta nyt kun laskettuun aikaan on reilu 2kk, alkaa jo vähän ajatukset suuntautumaan synnytystä ja pikkuvauvan hoitoa kohti.

Mitäpäs tässä.. harjoitussuppareita täälläkin, erityisesti rasituksen yhteydessä, mutta kun ei satu niin en ole niistä ollut huolissani. Verenpaine on melko matala täälläkin, ainakin minun mittapuun mukaan. Viimeisin kotimittaus oli 114/76. Parissa edellisessä raskaudessa on ollut korkea verenpaine ongelmana, joten olen vain tyytyväinen nykytilasta. Tosin, viimeksikin nousu alkoi vasta 32rv, joten en vielä taida olla selvillä vesillä tämän raskauden kanssa.
 
Ahdistaako muita jo kuumuus? Tälle viikonlopulle on luvattu jo lämpöä ihan tarpeeksi jo minulta kysytään. Niinä kesinä kun on raskaana, lämpö tuntuu erityisen ahdistavalta. Toki just mun kohdalla se voi liittyä verenpaineeseenkin joka on ollut joskus hyvinkin koholla.

Menispä tukala kesä nopsaan ohitse. Minä en kestä oikein lämpöä, kun elohopea kiipeä yli +20 pihalla, niin en kyllä juuri näytä siellä nokkaani. Pitää olla just kaikki aurinkohatut päässä. Ja meidän pihalla sääsket viihtyvät.. koita siinä sitten miettiä et laittaakko hyttyskarkote vaatteisiin, vai haistella hyttyskäryä, vai olisko sittenkin thermosil-myrkyt se pienin paha raskauden kannalta...
 
Mä en enää viihdy! En pidä hikoilemisesta ja tän mahan kanssa on muutenki kuuma
 
En mäkään tästä lämmöstä kyllä nauti. Yritän aina etsiä varjopaikan,jos mahdollista. Pelastus on mun vanhempien mökki, joka on tässä lähellä järven rannalla. Sinne mä karkaan aina lämpöä pakoon.
 
Takaisin
Top