Meillä oli marbles esikoisella hyppykiikku, varmaan muutaman kuukauden ikäisestä. Viihtyi siinä kyllä, mutta kannan huonoa omaatuntoa, kun tein väikkäriä vieressä ja vauva kiikkui itsekseen.
Ulkolenkit aloitettiin vauvan ollessa 4 vrk. Yleensä saa kävellä kovaa tunnin, että viihtyy, mutta se nyt on vain kiva päästä tuulettumaan. Fifi on aina mukana ja kerran nappasin ponin toiseen käteen, ettei kipeydy rankan treenin jälkeen, fifi oli sen lenkin kokonaan irti. Vaunuja toisella kädellä työntäen olen taluttanut myös vuohia ja lampaita milloin minnekin, näin täällä maalla!
Ihan mukavasti Tyyppi on myös muutaman kerran nukkunut vaunujen ollessa paikallaan: kahdesti olen pitänyt tytölle silloin ratsastustunnin ja pari kolme kertaa siirtänyt eläimet uudelle laidunlohkolle. Kerran oli aidat jo maassa ja eläimet viheriällä niityllä irti, kun Tyyppi heräsi. Oli sitten pakko imettää laitumella toisella kädellä Tyyppiä tukien ja toisella kädellä kiskoa sähköverkkoa uuteen paikkaan...
Kantoliinaa tuolla toisaalla joku meille ehdottikin, kun leivoin yhdellä kädellä. Meillä on Hug-a-Bub, mutta mun kroppa on siihen vastasyntyneen kehtosidontaan liian lyhyt (Tyyppi ei viihdy niin mutkalla) eli toistaiseksi mies kantaa aina kun ollaan sienessä tai muuten metsässä eli vähintään joka vkl. Siitä puheenollen nähtiin sunnuntaina hirvi ja tämänkeväinen vasa kymmenen metrin päästä, oli todella harvinainen yhteentörmäys.
Meillä @sukki vaunuja vartioi tiukasti bichoni, joka ei osaa purra tai näyttää muuten uskottavalta!
Joo ja sylivauva tämä on, mulla on heti morkkis jos lasken hetkeksi matolle eikä tämä viihdy. Eilen ryömin vasta klo 14 ulos, kun en saanut aamutoimia tehtyä aiemmin vauvaa imettäen tai kanniskellen. Tänään on tässä koneella roikkuessani imenyt koko ajan. Ny pitää tsempata ja lähteä ulos, pitää itseasiassa viedä poni vaunujen vierellä laitumelle :)