Kyllä täälläkin on hiipinyt pikkuhiljaa ajatuksiin tuo synnytys. Mulla on suht hyvä kivunsietokynnys enkä jännitä itse synnytystä pahemmin, lähinnä jännitän sitä että meneekö kaikki ennen sitä hyvin ja miten "toimintakuntoisena" pysyn ennen h-hetkeä. Toisaalta odotan kyllä niin kovasti että saan sen oman käärön syliin, mutta toisaalta hieman ahdistaa se ajatus että sitten mulla ei ole enää kyytiläistä täällä mahan sisällä mukana, ei enää pieniä potkuja ja möyrimisiä joihin on jo niin tottunut. 
Ajatukset ja tunteet heittelee kyllä laidasta laitaan! Elämä tulee muuttumaan niin hurjasti vauvan tulon jälkeen, ettei sitä osaa vielä edes kuvitellakaan. Mutta suht avoimin ja rauhallisin mielin tässä vielä toistaiseksi ollaan. Jossain vaiheessa se paniikki voi tosin iskeä että voi apua mihin sitä nyt on tullut ryhdyttyä, mutta sitten kun se vauva on maailmassa niin uskon että luonto kyllä hoitaa asiat.:)
Ajatukset ja tunteet heittelee kyllä laidasta laitaan! Elämä tulee muuttumaan niin hurjasti vauvan tulon jälkeen, ettei sitä osaa vielä edes kuvitellakaan. Mutta suht avoimin ja rauhallisin mielin tässä vielä toistaiseksi ollaan. Jossain vaiheessa se paniikki voi tosin iskeä että voi apua mihin sitä nyt on tullut ryhdyttyä, mutta sitten kun se vauva on maailmassa niin uskon että luonto kyllä hoitaa asiat.:)
Mutta vaikka vauvaa oli toivottu jo pitkään, sitä joutui jonkin aikaa sulattelemaan, että oikeasti musta on tulossa ÄITI. Että pian meitä on kahden sijasta kolme ja tämä pieni ihminen luottaa siihen että me osataan pitää hänestä huolta ja kasvattaa hänestä täysjärkinen ja tasapainoinen ihminen. Vaikka me tiedetäänkin, että nopeasti sitä oppii perusrutiinit vauvan kanssa ja on meillä molemmilla kokemusta pienistä lapsista kun niitä suvussa ja ystäväpiirissä on paljon, mutta osaako sitä opettaa oikeat rajat omalle lapselleen ja olla johdonmukainen kasvatuksessa. 
