Viima haluan tsempata sua sillä, että mulla on samankaltainen tarina taustalla kun sullakin ja nyt on kaks lasta. Mulla siis neljä perättäistä keskenmenoo ennen esikoista ja olin todella todella surullinen ja vihoissani ettei mun kroppa voi tehhä sitä mikä on luontevaa naiselle. Tai siis ainakin pitäisi!
Meillä oli varattu aika julkisen puolen lapsettomuuslääkärille, kun samana aamuna tein plussan. No mentiin sinne lääkärille sitten kuitenkin ja ilmotin, että tein plussan aamulla. Hoidot muuttuikin raskauden tiivimmäksi seurannaksi ja lääkityksen sain. Lääkäri ultrasi ja totesi raskauden alkaneeksi vaikka ei alkioo vielä nähnykkää. Sain siis ton lugesteronin annostuksella 600mg päivään. Aamulla kolme tablettia emättimeen ja illalla myös. 100mg pakkaus oli siis kyseessä. Mä itse ainakin olin rennompi kun sain tuon lääkityksen ja uskon silläkin olevan merkitystä siihen, että raskaus eteni normaalisti. Edellisissä raskauksissa stressasin toooodellla paljon ja uskon sen vaikuttavan siihen, että ne ei jatkunu. Vaikka tuosta lääkityksestä ei sinänsä ole "tutkittua" hyötyä, niin ainakin se paransi mun mieltä ja näin pystyin olemaan stressaamatta.
Mulla on myös tutkittu kaikki maholliset mitä verikokeilla voi ottaa. On ultrattu ja sorkittu. Hysteroskopia tehtiin muutama vuos sitte ja siinä näky lievästi herttamainen kohtu, mutta senkään ei pitäis vaikuttaa raskauksiin. Syytä keskenmenoille ei koskaan siis löytyny. Pidin siis tuota lääkitystä tärkeenä, sain sen myös tän toisen kohalla. Kannattaa olla kuitenkin neuvolaan yhteydessä, koska jos sulla keskenmeno nyt niin kirjaavat sen ylös siellä ja sut pidetään sit mahdollisesti seuraavan alkavan raskauden aikana tiiviimmin seurannassa.
Mulla oli muuten viimesimmässä ultrassa kun vauva oli vielä massussa, niin mukana toi sama lapsettomuuslääkäri mikä oli sillon joskus ja hän muisti mut ja oli ilonen siitä, että näki mut nyt toisella puolella eikä siellä lapsettomuuspuolella :)
Tsemppiä ja voimia. Näihin ei auta kun aika. Itselläni niin kova halu lapsesta pukkaili eteenpäin, etten jaksanu niin kovin pitkäks aikaa masentua keskenmenoista. Lohduttauduin sillä, että en itse niille mitään voinut ja luonto oli niin määrännyt. Mieluummin siinä vaiheessa kun esim myöhemmin kohtukuolema. Nää siis ainakin lohdutti mua itseäni.