Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Mulla oli luomufolli ymmärtääkseni 18 mm eilen? Mä ihmettelin kanssa yli 25 mm eli onko mun follissa jotain vikaa ku oli noin pieni mut ainakin polilla sanoivat että kaikki näyttää siltä ku pitääkin.
 
Diabolicat, mulla oli kp 10 perjantaina folli 21 mm. Ootko testannut ovista vai oliko sulla niin että annettiin irrotuspiikki?
 
Mun käsityksen mukaan folli irtoaa noin 20-25 mm kokoisena ja jos ei lopulta irtoa niin joko surkastuu tai kasvaa kystaksi. Hormoonit kyllä kasvattaa follia nopeammin ja isommaksi mutta eihän se 2 mm kasvutahti mikään vakio ole. Toisilla kasvaa hitaammin ja ovis on ihan oikean kokoisella follilla vasta esim kp 20. Hoidoissa yleensä irrotuspiikki laitetaan siinä 20 mm kohdalla.
 
Kiitos mimmu, ei se auta kuin odotella ja toivoa että se mahti folli on päästänyt munasolun vapauteen.

Eihän mulla oikeasti ole tietoa (pelkkää spekulaatiota vain) että mitä vauhtia se folli on kasvanut ultran jälkeen eli voi olla että se on jäänyt pienemmäksi. Se on varmaa että lh-piikki oli ja meni, mutta eihän sekään kerro että onko ovista ollut. Viikon päästä käyn s-prog verikokeessa ja se ainakin antaa varman vastauksen :)
 
Larissa, tänään en oo tikuttanu mut eilen tikutin ja olikin aika hyvä ovisviiva. Perjantaina ultratessa folli oli 14 mm ja mun mielestä eilen se oli 18 mm. Mun ois pitäny se Pregnyl tökätä sunnuntai-illalla mut mun kämmin takia laitettiin maanantaiaamulla noin pari tuntia ennen inssiä, jossa siis todettiin tuo follin koko. Mun mielestä se oli 18 mm. Mun oviskierto on ollu aika ns. päivätarkka eli on menny laskureiden mukaan. Kuumemittarikin on hukassa (taas) et en voi mitata lämpöjä.

Tosin lääkäri sanoi inssin jälkeen että onnistumis% ei ole kovin korkea vaan suosittelisi sitä IVF:ää.
 
Muokattu viimeksi:
Diabolicat, 18 mm on mun mielestä ihan ok koko luomu kiertoon. :) Oliko sulla ollut joskus kokeilussa clomit/letrot? Miksi lekuri ei antanut kovin hyvää onnistunutprosenttia teidän inssille? Mikä sun miehen simppojen tilanne on? Sori kauhea kysymysten tulva :D jospa inssi tuottaa silti tuloksen vaikka lekuri oli pessimistinen.

Meille ei inssiä suositeltu ollenkaan vaan suoraan ivf jos ei letrot tee tehtävää. Kuulemma jos miehen simpat on hyvää laatua ja letrozol tekee laadukkaan oviksen niin kotona puuhastelu on yhtä tehokas kuin inssi.
 
Larissa, ilmeisesti eilinen simppa-annos oli laadukkaampi kuin aiemmat näytteet, mutta hyvä se ei vieläkään ollut. En tiiä sitten onko simppojen vointi sen verran heikkoa että ovat sitä mieltä että ei maksa vaivaa inssillä? En tajunnu kysyä että tarkoittaako ylipäätään onnistumisprosenttia vai että onko meidän vieläkin huonompi kuin se normiprossa...vissiin. Mulle ei oo mitään hormoneja ennen tota Pregnyliä annettu jos kilpirauhaslääkitystä ei lasketa.
 
Diabolicat, mulle taas selittivät että jos simppojen kunto olisi heikko niin sitten voisi koittaa inssi+letro combolla. Vissiin siinä tapauksessa näytteestä pestäisiin ne parhaimmat yksilöt inssiä varten..? Miksihän sulle ei ole letroja/clomeja ehdotettu, kun eikö sullakin ollut progesteronin määrässä vähän ongelmaa? Ei näitä hoitolinjoja aina maallikko ymmärrä.
 
Puhvis, voi Nega :(

Hileinen, onpa huono tuuri :( voimia ja tsemppiä teille parisuhteeseen, se välillä on niin älytöntä menoa vaikka ei tartteis
 
Mrsc mulla alkoi dpo 6 kauheet kivut ja ruskeat tuhrut jotka jatkuivat epämääräisinä ja välillä verenä menkkoihin asti. Ekalla letrokierrolla siis. Varasin just ultran ens viikolle niin meinaan kysyä että pitäskö sille tehdä jotain..

Larissa, mulla oli viime keväänä jollain clomikierrolla ultrassa 29mm yks folli...... Ja siis joku kp12 tyyliin... Mutta eipä niistä tullutkaan kuin paha mieli.
 
Larissa, ok no hyvä, toivottavasti kivut pysyvät kurissa menkkojen aikana. Kysymykseesi follin suuresta koosta en osaa vastata. Kahdessa ekassa letroultrassa kp 9 ja 10 folli oli molemmissa 18 mm. Lääkäri arvioi sen mukaan milloin ovulaation kannattaisi hänen mielestään viimestään olla, ja sain ohjeen että jos o-plussa ei tule kp12 mennessä niin pistän Pregnylin. Ilman ultraa hän piti kuitenkin paljon parempana vaihtoehtona antaa ovulaation tulla luomuna kuin mahdollisesti pistää Pregnyl liian aikaisin.

Hileinen, voi ei, teillä on kyllä totisesti huonoa tuuria. :sad001 Voimia teille, ei ihme jos parisuhde on koetuksella lapsettomuuden vuoksi.

diabolicat, harmi jos lääkäri antoi huonon ennusteen inssille. Meille ainakin lääkäri sanoi että liikkuvuus on oltava tietty että inssi kannattaa tehdä. Ehkä teillä on ollut siinä rajamailla? Letrot voisi tietty auttaa ovulaation laadussa, mutta eihän se simppojen tilannetta paranna.

Gatusa hienoa että äitis pääsee taas katsomaan esikkoa! :)
 
Kiitoksia tsempeistä! Ne jotka mun tarinan tietää ni voivat jo arvailla että kun vaan itse pidän pään kylmänä ni se ei provosoidu lisää ja ala perseilee lisää. Ihan sama tämä pari kuukautta kun vatsa kasvaa ni ei kiinnosta toisen läheisyys yhtään. .. Ainut vaan kun auttas jos apua Tartteen. ..ja jos ei auta ni tulee olemaan kolaus itse tunnolle sille taas jos soitan kaverin tai vanhemmat tänne auttaa sillon ku se on kotona. Ja varmasti soitan jos on yhtään nihkeää toisen auttaminen. Todennäköisesti ensimmäinen on päänaukominen laiskaksi ja avuttomaksi...kehoituksia liikkua enemmän jos johonki kolottaa ym. Näitä sen tavanomaisia asioita joita se suustaan laukoo. :D olen valinnut itselleni Tollasen persereijän joka lupas kuut ja taivaat mulle kun tavattiin, teki ihania salaatti annoksia ym. Mut vissii esikoisen odotus aika oli sille niin traumatisoiva ettei se oo pystyny sitä vieläkään unohtaa ja sit käyttäytyy ku idiootti välillä...

Haikara: Olikohan 2 viikkoa menkat myöhässä ni sit kannattaa jo terot aloittaa.
 
Luckylle toivon kyllä rautasia hermoja ja kaikkea hyvää ukosta huolimatta!! <3

Murkku iiiks!! Tsemppiä! Sitten tulosta tänne ;)

On. En vaan usko tähän vielläkään! Tänään onneksi postipate toi lisää testejä :D :D olihan se pakko tehdä yksi pc:n testi!
ImageUploadedByVau Foorumi1453217318.616842.jpg

Rv 3+6 dpo 13 <3
 
lucky jaksamista, eipä sullakaa ol helppoa tässä ollaa "tunnettu" jo kolmatta vuotta mikäli oikein muista ni kyllähä sinä oot paljo saanu kestää. ukot ku ei tajua oikei mistää mitää odotuksen suhteen ja aukoo päätä minkä ehtii aina kaikesta.

beisla jep se on ihanaa et äippä pääs kattomaa. muru on onnesa kukkuloilla ja oli et "oot maailman paras mummi mun ainoa mummi, rakastan sua valtavasti" sit kyseli miten pikkusisko jaksaa ja mitä puuhailee jne.

tääl mä melkei raivon partaal ku mä ehdotin et jos kysyn tuttavalt joka tunisialaisen kans naimisis et jos vois antaa mun äidille sen 200€ ja sit ku ne tulee tänne ni antasin ne sille ni ukko heti pisti vastaan. ei siinä mitää mut äipän pitää alottaa torstain uudel annoksel kilpirauhaslääke ja on älyttömäst muita kului ettei ol ees juurika rahaa ruokaan ku autto meitä ni silti toi kieltää. hän haluu järkkäillä asiat ja mä selitin mitkä voi olla seuraukset jos äippä ei saa lääkettään jne. ni silti samanlainen ääni kellossa. hitto ku kukaa ei tartte neulepakettia mikä valmiina ni äippä sais ees 60€ ni sais lääkkeet täl viikolla inshaAllah ilman ongelmia ku se joutuu vissii maksaa omavastuun ku ekan kerran hakee.
 
Murkku, onnea testiin miehelle ja sulle! :)

Lucky, harmittaa kyllä silti tuo miehesi käytös :(

Minnillä leffaviivat jo! :D kerro vielä ne sun oireet että milloin alkoi tulemaan mitäkin :)

Gatusalle myös paljon voimia kaikkien vaikeuksien keskelle <3
 
Larissa hmmm... En oo kirjannut mihkään ylös mitään kun olin niin pessimistinä koko kierron :D mutta mitä muistelisin oviksen jälkeen niin oliskoha dpo 5-6 alkanut viimekierrosta tuttu tissikipu sitten dpo 7-10 oisko ollu ne yölliset krampit, jotka varmaan sitten oli sun kertomaa kiinnittymiskipua! Sitten sellanen negakierroista tuttu oviksesta menkkoihin kestävät päivittäiset repäsykivut on molemmissa plussakierroissa ollut poissa! Nyt eilen illalla ja nyt illalla alkanut etova olo on rantautunut :S muita oireita en kyllä keksi mitä voisin liittää raskauteen!
 
Takaisin
Top