Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Hileinen, kysyisinkin mielellään lääkäriltä, mutta ei ole oikein sopivaa vaihtoehtoa. Tutkimuksissa kun en ole käynyt edes eksän kanssa.. Meinasin aluksi soittaa neuvolaan, mutta tuskin sieltä kukaan osaa sanoa juuta tai jaata. Eli mennään nyt kotikonstein. Tosin voisin kävästä työterveydessä pyytämässä uudet veriarvot esim viikon päästä. Miun äidillä on hyytymistekijä 5:n geenimuunnos (veritulppariski koholla) ja se hyvinkin voi olla myös miulla. Tähänhän suositellaan aspiriinia. Puhuin äidin kanssa eilen ja hänelle tehtiin ennen aspirinin määräystä veren hyytymistesti (sormeen tökätää neulalla ja katotaan kuin kauan vuotaa, norm 3-10min), äidillä oli vuotanut n 9 min ja silti oli määrätty 50mg/pvä aspiriinia :o tieteen nimissä tein myös ton veritestin nyt ennen aspiriinia, miun verenvuoto lakkas alle 30sec. Eli vähän liian nopeasti. Arvelin että syön nyt omatoimisesti aspiriinia ja testaan viikon päästä hyytymisen uudestaan. Jos ollaan normaalin rajoissa ni sit jatkan syömistä :)

Larissa, muistatko söitkö aspiriinin kanssa yhtä aikaa omega3 tai muuta verta ohentavaa?

Tyttötiikeri, toivottavasti se plussa napsahtaa! Ja testaa testaa ;)
 
Sannuinen ja Tyttötiikeri, onpa jännät paikat kummallakin! Toivotaan että tulee pian mukavat yllätykset ja epävarmuus päättyy plussaan. :) Epätietoisuus on kyllä ahdistavaa. Mut kyllä se jossain vaiheessa selviää. <3 <3 <3

Hui, jänniä noi teijän aspiriini-ihmiskokeet! :D voi kun niistä olis apua ja plussa tulis.

Omaa napaa. Sain soitettua klinikalle ja ei tarvinnu jonottaa yhtään ja takaisinsoittokin tuli puolessa tunnissa. Sain siis uuden ohjeen primoluteihin eli en alotakaan niitä nyt vaan odotan ja katson, tuliko tärppiä :) Vasta siis parin viikon päästä kuuri jos ei plussaa tai vuotoa. Sit kysyin, että pitääkö aina vetää se 10 pv kuuri vai käykö lyhyempikin, varsinkin jos kierto olis siinä vaiheessa yli 40 pv. Ni ei kuulemma! Kysyy vielä lääkäriltä ja soittaa takas iltapäivällä.

Lisäks kysyin, että otetaanko verikoe, jotta varmistuis se ovis. Siihenkin oli aika nihkee, et ei välttämättä tarvi... Mut mä haluisin! Lupas senkin kysyä lekurilta.

Oon mittaillu aamulämpöjä mutta ei oikeen tolkkua niistä. Oon kyllä mitannu heti herättyä mut en suoraan sängystä vaan oon noussu ja kävelly keittiöön. Se mittari piippailee ni en oo halunnu herättää miestä. Oon myös heränny aina vähän eri aikaan... Lämmöt siis on heitelly ennen ovista 36,25 - 36,3 - 36,01 ja plussan jälkeen 36,40 - 36,6 - 36,49. Kai tossa pieni nousu on mut olisin kuvitellu, että korkeempi ois nyt oviksen jälkeen. Mulla on kyllä yleensä ollu aika matalat lämmöt et ehkä toi on sit mulle kohonnut...

Mut onpa jännää!! Nyt pari viikkoa PIINAA! Mikä joululahja oliskaan, todellakin. :)

Jouluisia plussatuulia naiset! <3 <3 <3

On muuten toteutunu se mun toive, että joka viikolle vähintään yks plussa joko o- tai r-testiin tähän ketjuun. Hyvä me! :) :) :)

Maggie kp 24 dpo1

Ehkä teen vielä huvikseni o-testin tänään ni nään, kuinka se on vaalennut. Mä muuten vielä eilenkin ihastuneena katselin sitä mun kirkasta o-testikuvaa maanantailta ja vaan hymyilin. :) :) Oi onnea.
 
Pikainen ilmotusluontoinen napailu;
Verikokeissa (progesteron) käyty ja siel oli tosi mukava labratäti.
Kerto ett sen sisko (endotapaus) oli yrittäny reippaat kymmenen vuotta vauvaa ja sit hoitojen loputtua oli melkein toivo menetetty, mut oli kuitenkin jatkanut hormonilääkityksiä ja sit olikin napannut! Kyllä sai hymyn huulille tollanen kokemus :)
 
Diabolicat en mäkään ole kuullut Clmeista miehille, jännä kuulla miten ne toimivat.

Mami91 jos soitat yksityiselle niin voithan kysyä saatko ultran jo ekalla käynnillä, se on varmaan vaan sopimuskysymys. Meillä ei ollut ultraa suunnittelukäynnillä automaattisesti, eikä tosin pyydettykään.

Enu tosi kiva että pääset varhaisultraan! Ja kyllä me testikuvista tykätään. :wink Laita ainakin kuva digistä.

Mannikka toivottavasti aspiriinista on sulle apua, kuulostaa ihan loogiselta. Voi kun itekin saisi jotain tukea kiinnittymiseen, mutta mun hemoglobiini on alhainen eikä haavatkaan hyydy kovin nopeasti, joten en uskalla aspiriinia ottaa.

Jellis toivottavasti kp1 osuu sopivalle päivälle. Nyt ymmärrän, luulin ensin että saat letrot heti tähän kiertoon ja mietin että ehtiiköhän. Mutta seuraavaan sitten toivottavasti. Tosi raivostuttavaa kyllä kun skannausmokan kanssa saa ravata uudestaan testeissä!

muurahainen no sulla on ehkä turhan varhaiset dpo:t edes oireille, ehtii niitä vielä tulla. :wink Toivottavasti oikeasta syytä eikä vaan lugejen takia.
Siitä psykologista, toisaalta ymmärrän että klinikan pitää varmistua että kaikki ovat mukana vapaaehtoisesti. Ja lahjasoluneuvonta on pakollinen kaikille jotka luovuttavat tai vastaanottavat lahjasoluja: siis myös esim. nainen joka luovuttaa munasoluja klinikalle, tai heteropari joka käyttää luovutettuja siittiöitä. Raivostuttaa vaan kun ei voida antaa kunnon ohjeita milloin pitää mennä ja siksi aikataulut kusee.

Sannuinen, johan sulla on piina päällä. Ärsyttävää epävarma tilanne, toivottavasti ovis olis vaan ollut myöhässä eikä jäänyt kokonaan pois.

Tyttötiikeri onpa jännää, jospa sulla olis kuitenkin vielä plussa tulossa? Kumpa olis niin! :)

Hileinen torstaihan on jo ovella, kohta pääset tositoimiin! Ihanaa kun sun mieskin on mukana, itsensä pistäminen on vähän inhaa.

Maggie, hyvä että sait uudet ohjeet niihin primoihin, niin ei tartte stressata niiden aloitusta. Kumpa saisit vielä sen verikokeen, vaikka onhan tuostakin hyvä lähteä piinailemaan. :)

Nenna jes kun verikoe on tehty, koska saat tulokset?
 
On. Käytiin eilen siellä psykologilla ja onneksi se sanoi että meidän ei enää tarvitse tulla, se oli nyt siinä. Käynnin tarkoitus ei tosiaan ole arvioida henkilön tai parin kyvykkyyttä vanhemmuuteen, vaan saada pohtimaan mitä vaikutusta sillä on lapseen kun on käytetty lahjasoluja, ja miten toimimme kun kyseessä on tuttu luovuttaja. Ilmeisesti munasolujen kanssa tuttu luovuttaja on suht yleinen, esim. sisko tai kaveri.
Psykologi oli ihan mukava tyyppi eikä käynti ollut yhtään inhottava, mutta en menisi niin pitkälle että sanoisin siitä olleen hyötyä meille. Niin paljon ollaan jo keskenään puhuttu, että enemmän hyötyä siitä varmaan oli klinikalle kuin meille.
 
Beisla, onneksi riitti tuo yksi psykologin tapaamiskerta, jos kerran olitte luovuttajan kanssa jo vähän pidemmälle miettineet asiaa keskenänne :)
Verikokeiden tuloksissa menee n. viikko, mut polilla juteltiin ett saan ne tulokset sit seuraavalla polikäynnillä, kp11 vasteultrassa.
Kyllähän sen saattaa huomata reilun viikon päästä jos todella oon ovuloinu ;)

Nenna kp26/yli30 dpo7
 
Ihan selkeä nega vielä tänään, tein ihan digin kun en halunnu turhia pähkäillä. No voihan se olla että jos dpo on vasta 9 nyt niin voi se vielä muuttua siitä, mutta vähän vaikea uskoa et sit ainakaan raskaudesta johtuis nää oireet. Vähän vaan mietityttää ku tosiaan on jatkuvasti niin huono olo, silti jatkuvasti nälkä, mut silti paino on vähän pudonnut.... Mut ei auta ku oottaa. Tilasin nyt nipun ovistestejä, niin voi ainakin varmistaa etten nyt vasta ovista oirele... aika näyttää. Alkais vaan uus kierto sit pian jos ei kerran tärppi ole käyny. En ajatellut että noin alku vaiheessa tullut km sekottais kiertoa näin paljon...
 
Hitsi, pahoittelut negasta Tyttötiikeri. :sad001 Ei auta kuin odottaa, mitä tuleman pitää. Kurjaa kun noin pompottaa oloa ja etoo. Ei oo kiva ihmietellä turhaan. Ehkä parin päivän päästä selkeämpää, ens viikolla viimeistään.

Beisla, hyvä juttu että yks psykakäynti riitti. Olispa ollu aika höykytystä muuten. Nyt vaan kohti uusia plussatuulia! :smiley-bounce016

Nenna, hyvä juttu. Kivat uutiset aina piristää ja luo toivoa. Katotaan, mitä sun veriarvo kertoo. Mulla sama edessä. :Heartbigred

Sitten omaa: Tuli uus takaisinsoitto klinikalta ja olikin tosi kiva tyyppi puhelimessa, ihan messissä jutuissa ja halus antaa lähetteen siihen verikokeeseen. Meen ens viikolla tsekkaamaan, jos siinä näkyis oviksen tapahtuneen. Primojen ohjeeseen ei tullu muutosta eli parin viikon päästä kuuri, jos tarvetta. Nyt vaan sitten odottelemaan ja odottelemaan, niin ku muutkin täällä. Epäselvyyteen selvyys, kiitos!

:talk017 Plussatuulia! :talk017

Maggie kp 24 dpo1
 
Haikaranyytti: onpa tosiaan kovia kipuja.

Tyttötiikeri: eihän sitä tiedä. Laita nyt kuitenkin kuvaa jos me vaikka siinä haamu nähtäisiin. :D tai testaat myöhemmin uudelleen.

Hileinen: onnea kaksos tilaukseen! Toivottavasti paketti saapuu perille!

Maggie: nyt vaan sit piinaa piinaa :D

Nenna: onko mitään tuntemuksia??? :)

On. Foorumi kirjas mut pihalle enkä päässy moneen tuntiin takas. Sit nyt kokeilin ni päästi. Mut aamulla kävin ottaa hcg kokeen verestä :D pelottaa ihan hurjana mitkä on lukemat.
 
Haikaranyytillä hurjan kuuloset kivut :o toivottavasti hellittävät pian!

Tyttötikru, ikävää kun olot on tollaset :( toivottavasti vielä plussaksi muuttuu tai alkaisi edes se uusi kierto pian niin pääsisitte uuteen yritykseen!

Maggie, mahtavaa kun oli noin asialliset ihmiset nyt siellä terkassa ja sait lähetteen verikokeisiin :) toivottavasti siulla kertoisi ett oot ovuloinu!❤

Hileinen, toivottavasti kaksostilaus pääsee perille ja saatte upeat lahjat enssyksynä!❤

Lucky, hyvä kun pääsit verikokeisiin! Milloin tulokset tulee? Toivottavasti on jo mojovat lukemat!❤

Täällä ei oo mitään oireita, mut eikai pitäiskään vielä, dpo7? :D en usko yhtään plussaan, oonhan ennenkin tikkuun saanu oviksen ilman mitään vastetta.. Enemmin odotan enskiertoa ja letroja! :)
Ajattelin testata jos täti ei tuu ennen sitä, niin enskeskiviikkona ainakin dpo14 kun lähden risteilylle. Sit testaan viel dpo15 ja jos (ja kun) nega, niin käyn apteekissa hakemassa letrot. Jos niitä ei oo ni saan sit kuitenkin perjantaiks ne ni pääsen varmasti kp3 ne aloittamaan :)
 
Nenna, aina on mahdollisuus :) +++++++ Hyvät pläänit joka tapauksessa.

Hei kyssärigallup: Onko muilla LH-piikki/ovis aiheuttanu väsymystä? Mä olin tossa pari päivää aivan sippi, ihan veto pois. En tiiä oliko treenaamisesta vai oliko taustalla toi hormonihyökkäys? :) Jännä on keho. On muuten nännit arat edelleen. Vatsalla ei juuri tuntemuksia, ihan jotain pientä erityisesti oikeella, jossa se folli kasvoi, mutta ei edelleenkään kipuja tai muuta ihmeellistä. Voi kunpa aika menis nopeeeeee! +++++++++ Vitsi ku tipun sit korkeelta parin viikon päästä jos plussaa ei näy. Tää on niin jännää!

Maggie kp 24 dpo 1 (vasta 1!!!!!!)
 
Parasta onnea Lucky! Toivotaan taivaallisen ihania tuloksia!
Maggie, no niin on jännät viikot tulossa, kerrassaan kutkuttavaa :)
Tsemppiä tytöt piinapäiviin. Eli oliko niin, että seuraavan plussa-aallon aloitus on viikon kuluttua?
Sitä jatketaan loppuvuosi ja saadaan koko jengi messiin!
Täällä ei vielä ovisplussaa. Selkä on kipeä, tänään ollut ihan kohtuuton hedari ja keinuttelin vielä Tallinnaan ja takaisin. Vieläkin ällöttää. Mutta jospa tää tästä iloksi muuttuis ja marssis se ovis paikalle!
 
Miekin tuolla bongasin Myyn, enää varmaan muutama sivu ja kuullaan ihanan Myyn kuulumisia!❤ :)
 
Heippa! Mitäs tänne kuuluu? Oli neljässä kuukaudessa tullut melkoinen määrä viestejä, joista nyt brutaalisti hyppäsin yli. En vaan jaksanut. Tuntuu, että hirmu vähän jaksaa nykyään mitään.

Onkohan täällä kukaan pitkään, yli vuoden yrittäneistä, saanut ilouutisia männä kuukausina?

Laskin just, että me on yritetty vuosi ja kahdeksan kuukautta. Siis vuosi ja kahdeksan kuukautta! Siinä ajassa joku olis periaatteessa ehtinyt jo synnyttää pari lasta, jos olis oikea pikakiituri ollut. Ja luonnollisesti tuttavapiirissä onkin syntynyt melkoinen liuta pellavapäitä.

Neljäs letrokierto menossa. Samalla myös viimeisemme. Jos ei tälläkään kerralla tärppää, vaihtoehtona on rankempia versioita. Yritämme edelleen, mutta huomaan, että se jokakuinen toiveikkuus on alkanut rapistua, ja tilalle on tullut hiljainen pelko. Ei me miehen kanssa puhuta aiheesta. Tai mä oon yrittänyt, mutta mies vaihtaa aihetta, menee ihan lukkoon. Luulen, että se on niin surullinen, ettei osaa puhua siitä. Mulla ei muutenkaan oo ketään, kenen kanssa puhua lapsettomuudesta. Ystävät saa lapsia ympärillä, tietää meidän tuskan, ja jättäytyy tarkoituksella kauemmas, koska ne ei halua kuunnella sitä surua ja toivottomuutta, eivät tiedä, miten pitäis suhtautua. Toki helpompi näin heille. En edes muista, milloin joku entisistä hyvistä ystävistä olis kysynyt, mitä kuuluu. Ehkä joskus alkuvuodesta.

Mitä jos me ei saada lasta ikinä? Tiedän, että kaikenlaista voi vielä yrittää, ja paljon onkin kokeilematta. Matka on vaan ollu niin pitkä ja raskas jo nyt.

Nyt kohtalontoverit, jos jollain olisi jotain ilon pilkahduksia omalta polultaan, tulisivat tarpeen. Todella.
 
Hei ihanat ❤️ Ootte ihan hassuja laughing6 Reilu 1500 viestiä tänään luettu, ootte pistäneet viimeisen reilun kuukauden aikana tuulemaan :joyful: Hirmuisen masentava marraskuu olikin lopulta vaihtunut täällä aivan ihaniin uutisiin!

Pepelle sylin täydeltä onnea pikku prinssistä!!! :Heartblue:Heartblue:Heartblue:love7

Lucky, lumihiutale ja enu :happy093 mielettömän paljon onnea ja tonneittain vauvaliimaa ja tarrasukkia matkaan! :Heartred:Heartred:Heartred :ky:ky:ky

Jihuu Maggie, aivan mieletön ovisplussa!!! :happy093 Tärppionnea!!! ❤️

Junibea ja uusi O:lla alkava (en enää muista nimeä :oops:), ootte joutuneet kokemaan jotain aivan kamalaa... :sad010Maailma on niiiiin epäreilu! Olen niin suunnattoman pahoillani! Valtavasti voimia! ❤️❤️

Gatusa, voi hyvänen aikaan mitä toimintaa taas viranomaisilla! :mad: Ihanaa, että äitisi pääsee vihdoin poikaa tapaamaan! Toivottavasti sinäkin pian pääset puhumaan pojan kanssa ja vielä parempi, että saisit pian pojan kotiin! Ihana lukea Mariamin kehityksestä ja touhuista ❤️

Haikaranyytti, en kyllä voi käsittää taas lääkärien toimintaa... Suututtaa niin taas sun puolesta!

Hileisellä lähtikin hoidot nopeasti eteenpäin! Iiiks, hirmuisesti onnea kaksostilaukseen! Niin toivon, että parin viikon päästä nähdään leffaviivat r-testissä! :smiley-angelic001

Mymmelisti, ihanaa, että nyt on leikkaus ohi ja se meni hyvin! Pian plussaamaan! :woot:

Voi ei Beisla mitä siellä klinikalla oli sekoiltu! Hienoa, että nyt on psykologikin käyty :)

Sannuinen aloittaapi nyt uuden plussa-aallon ja kyytiin hyppää heti Tyttötiikeri, nenna ja muurahainen! Kelläs muilla taas olikaan jännät paikat lähellä?

Suuren suuri plussatornado :talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017:talk017

Kävin Espanjassa laskettua-aikaa paossa ja teki todella hyvää. Reissu oli aivan ihana! Vasta viimeisen viikon aikana on lapsettomuus ja km alkaneet vaivaamaan. Tänään on ollut ehkä vaikein päivä. Tässä on edessä vielä puoli vuotta ennen, kuin voi edes alkaa miettimään uutta yritystä ja pääsee varaamaan lääkäriin aikaa, jossa tarkistetaan saadaanko edes yrittää lasta. Aika toivoton olo on tänään ollut, kun olen joutunut kuuntelemaan sydämestä kuuluvaan tikitystä, joka muistuttaa etten olekaan terve. Verenpaksuus on ollut viimeisen kuukauden päin honkia, joka taas muistuttaa verenohennuslääkityksestä ja sen epätasapainosta, joka taas vaikeuttaa mahdollista tulevaa raskaussuunnitelmaa ja raskausaikaa. Muuten täällä yritetään palailla takaisin arkeen ja työelämään. :)

Myy82, yritys tauolla
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top