Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Muurahainen, mulla on ollut käytössä sekä Divacup että nyt Lunette. Kummastaan ei valittamista. Uuden ostin vaan koska vanha alkoi tummua, olihan se varmaan 8 vuotta vanha. Ekan ostin kai Ruohonjuuresta ja tokan tilasin netistä. Apteekistakin olis saanut, mutta halusin sinisen. Muakin epäilytti kupin hankkiminen alussa ja pohdin sitä pitkään vaikka ekohenkinen olenkin. Lopulta kun uskaltauduin ostamaan niin en ole kyllä hetkeäkään katunut, vaikka alussa olikin hieman haasteita. Muutaman kuukauden jälkeen sujui jo ongelmitta ja pois en vaihtaisi. Ollaan "myyty" tuote myös useammalle kaverille. Viimeisin kupin hankkinut lähetti jälkeenpäin viestin että "mä olin kuullut että tää on kätevä, mutta en tajunnut että se on näin kätevä!" :grin

Maggie, ootko kokeillut pyyhkiä kuppia alkoholilla? Sillä saa tummentumat pois paljon paremmin kuin saippualla tai keittämällä. Tavallinen desinfiointialkoholi toimii; Luneten kuppipyyhkeet (jotka on olleet pelastus mm. retkeillessä ja mökillä) on vähän kallis mutta vielä tehokkaampi vaihtoehto.

Tyttötiikeri, pahoittelut negasta. :sad001 Yhdyn tuohon että kuvotusta on ollut useassa kierrossa. Mulla kai neljässä... Tosin tässä kuussa tuntui että oli jotain etovaa oloa jo ennen ovista. Oli kyllä vähän aikaista mielikuvituisoireille. :p
Ei tosiaan miellyttävä mielikuva. Mulla ei ole koskaan tullut mieleen ajatella että kk-veri voisi mennä väärään suuntaan. En usko että se voi olla mitenkään mahdollista, ja pois se kyllä silti tulee lopulta.

MrsC, tervetuloa tännekin ja harmi ettei teillä ole tärpännyt. Me asutaan pk-seudulla ja käydään yksityisellä, Dextralla. Ollaan tykätty. Uskon kyllä että kaikilla klinikoilla on asiantuntevaa väkeä, meillä vaan ei ole muista kokemusta. Kannattaa googlailla hintoja. Usein sanotaan että Väestöliitto on halvin yksityinen mutta eipä niilläkään kaikki ollut halvempaa. Meidän tarpeisiin Dextra oli halvempi. Niillä oli kans muistaakseni enemmän ilta-aikoja. Ja joka tapauksessa, jos jonkin klinikan lääkärin kanssa ei tule juttuun niin kannattaa kokeilla toista lääkäriä. Joskus vaan henkilökemiat ei natsaa vaikka oliskin pätevä tyyppi. Maksavalla asiakkaalla on oikeus hakea itselleen sopiva lääkäri.
Jos on kysyttävää voi laittaa yv:tä. :)

nenna tsemppiä polille, pari päivää enää! :)

Viipsukka, voimia sinne, varmasti rankkaa km:sta puhuminen. Mutta ihanaa että joku jaksaa kertoa siitäkin, ihan liian vähän tietoa on keskenmenoista ja niiden yleisyydestä.

Minni, onpa hauskaa että sielläkin on kiipeilypaikka. Pitäisköhän katsastaa joskus mökkireissulla. :grin Tosin kesällä ollaan käyty välillä Viitapohjassa kun sinne on vielä mökiltä kohtuullinen ajomatka. Mä kiipeilen enimmäkseen köysillä mutta välillä myös boulderoin, eli siis matalilla seinillä patja alla. Kesällä lähinnä ulkona, tavella sisällä.

lumihiutale, tervetuloa takas ja hyvä että asiat etenee siellä. Onneksi ovuloimattomuuteen on useampikin lääke mitä kokeilla, toivottavasti saat clomeista avun. Mulla itse aukkari sattui kertoman mukaan samaan tapaan kuin Maggiellä, mutta muutama tunti sen jälkeen tuli todella pahaa pistävää kipua oikeaan olkapäähän, kävelykin sattui. Eli hyvin yksilöllistä miten menee. Useimmat varmaan on työkykyisiä sen jälkeen, mutta minä en olis ollut.

meritähti, dpo-3 on just hyvä aika, tai ainakaan tilastollisesti ei huonompi kuin dpo0. Ihan hyvä tuosta on vielä lähteä piinailemaan.

Katjusha, toivon kovasti että pääsette siirtoon ensi kierrossa!

elmerr, tervetuloa ja pikaista pysyvää plussaa! :)
 
On. Mulla ei ole ollut yhtään mitään oireita sen dpo6:n vuodon ja seuraavan päivän tuhrun jälkeen. Ellei oireeksi lasketa oireen puuttuminen; nimittäin kahdessa edellisessä letrokierrossa on rinnat olleet arat noin viiko oviksen jälkeen ja nyt ei mitään. En kyllä tiedä onko edes mahdollista olla raskaana kun ei juili ei kramppaa eikä mitään.
 
beisla oli ihan pakko tulla laittaa viestiä.. plussa kierrossa mulla ei ollu rinnat tai nännit kipeet ollenkaan vasta plussan jälkee oli todellla arat. toivottavasti plussaaat ! :happy:

toivon että te kaikki plussaatte!
 
Haikaranyytti, toivottavasti pääset pian testaamaan, jännittää aivan älyttömästi siun puolesta! ++++++ :)

Katjusha, toivottavasti pääsette siirtoon, tuokoon se pysyvän plussan vihdoinkin!❤

On; nälkä, nännit arkoina, väsyttäääää. Loppuispa tää piina pian, mielellään ennen menkkojen alkua!
Ylihuomenna polille, jee en malttais odottaa enää yhtään! (ei varmaan huomaa, kun puhun vaan siitä kokoaika :P )

Nenna kp23/28-34 dpo n.7-9 yk 17-18
 
Haikaranyytti jännittävää odotella, koska testaat?? :)

Beisla ehkä juuri oireettomuus on se oire jos on epänormaalia ;)

Maggie ei ole halpaa mutta onneksi tosiaan kestää useamman kierron niin ei tarvitse heti olla ostamassa lisää :) sikäli mikäli sille edes on tarvetta kohta enää ;)
 
Ellmer, tervetuloa joukkoomme :) haluatko, että lisäilen sut etusivun listalle?

Talvi tulee ja lumihiutale saapui takaisin :) mukavaa, että hommat etenee siellä :)

Mh-, kyllä Mä tällä viikolla kuppi tilauksen laitan menemään. :)

Meritähti, toivotaan, että dpo-3 yllättäisi sut postiitiivisesti. <3
Kivaa, että säkin olet huomannut greippimehun vaikutuksen, että Mä en oo ainut :D

Aukkaritutkimuksista puhuitte, kaipa minäkin oman kokemukseni uskallan kertoa. Mulla oli siis toinen putkista tukkeessa, joten ei ollut ihan helpoin juttu mulla. Kivut oli aivan järkyttävät, en pystynyt tuntiin ajamaan edes autoa, vaan makasin takapenkillä ja yritin selvitä kivuista. Ja mulla siis oikeasti on kipukynnys korkealla. Sen takia kaikille olen sanonut, että varuiksi kuski mukaan, koskaan ei voi tietää.

Haikaranyytin testitulosta odottelen minäkin, koskas meinasit tehdä? Tsemppiä! :)

Beisla, ootpa kerennyt jo pitkään kuppia käyttämään, sen markkinointiin pitäisi kyllä ehkä vähän panostaa, muualla en oikein asiaan ole törmännyt, paitsi näillä palstoilla.
Laitan tosiaan nyt tällä viikolla tilaukseen, ettei pääse unohtumaan. :)
Voi kunpa se vuoto oli kiinnittymisvuotoa ja sen takia ei oireita ole. :) :) koskas testailet?

On: tosiaan neuvolaan soitin tänään, kun pohditutti niin paljon ohjeistus. Laskettiin, että kyllä tänään kannattaa jo luget aloittaa. :) lupaili vähän myös letroja lugen kaveriksi ens kiertoon, jos nyt ei tärppää... Sanoin vaan, että jäi ihmetyttää miksi ei tähän kiertoon jo laitettu letroja, kun toi mun ovis venyy aina niin myöhäiseksi. :)

Muurahainen kp 27/35, dpo 3, yk21
 
Muokattu viimeksi:
Mä tuun taas takavasemmalta napailemaan!

Luen kyllä päivittäin ja yritän tykkäillä parhaani mukaan :)

Pahoittelut kaikesta pa*kasta :-(
Onnittelut plussista ❤

Tervetuloa uusille :)

Haikaranyytti sun testiä odotellessa ❤

Beisla oireettomuus saa luvan olla oire! Ja murkku plussaa kans ja samoin nennaa! Maggie heti perään ens kierrossa ja jok'ikinen meistä vuoden loppuun mennessä! JOOKO?! ;) :D

on kp15 ja siitäpä pitikin kysymäni; miten noi ovis limat meni ??? Oliko se Eggwhite sit ku ovis on ??? Siis mulla limaa tulee vaan yhen päivän ja se päivä on tänään :D munis tuntemuksia ollu eilen ja tänään. Eli onko tänään dpo 0 ???

26 Yrityskiertoa ja oon ihan pihalla :D

-PikkuMinski kp15/30 yk26-
 
Mua alkaa kyllä aina kutkuttamaan ihteeniki ku joku jännää millo testaan :p

Nenna,lumihiutale,muurahainen & pikkuminski: Testailen heti ku testi tippuu postiluukusta ku tilasin pari liuskaa ja ostan kalliin testin jos tulee jtn haamuja tai se plussa ;) en usko että huomenna viellä tulee mut keskiviikkona varmaanki, no toivottavasti ainaki tulis sillo ni testaan sit :) ku en varmaa malta torstai aamupissii odottaa :D siis mulla va on semmonen ällöolo olo ollu paripäivää ja pinetä nipistelyi mut ei mitää rintatuntemuksia tai alakerrassa tunnu ees siltä et mitkää menkat vois olla tulossakaan :D
 
Täällähän on niin monella piinapäivät menossa ja lupaavia oireita että voitas alotella kohta plussa-aaltoa!?!? Olis kyllä varmasti ihan tervetullutta tähän ketjuun...

Vaikka kuinka kovasti toivonkin niin alan kallistua sen kannalle että se täti kuitenkin pyyhältää paikalle.
Mut listaanpas tähän nyt näitä mun oireita ja tuntemuksia, niin voin sitten tästä katsoa tulevissakin kierroissa ettei nää tuntemukset välttämättä viittaa mihinkään.
Eli:

-rintoja aristaa, välillä viiltokipua
-herkästi närästää
-etovaa oloa, välillä oksu nousee jo kurkkuun
-järkyttävä nälkä koko ajan
-kuitenkin tulee maha tulee epänormaalin nopeesti täyteen
-turvottaa
-paleltaa
-pissattaa
-menkkajomoja
-muita alavatsa nippailuja
-alaosasto tuntuu jotenkin kosteelta, välillä tuntuu et menkat olis alkanu, mutta ei vielä ole näkynyt

Hyvältähän tuo kuulostaa joo, mut eiköhän se täti kurvaa paikalle viimeistään ke.
 
Tyttötiikeri, pakko kertoa mun pikku lukihäiriö sun tekstissä, jota kerkesin jo pohtiakkin.
Oireet:
- allasosasto kostea...
Mietin, et joo yleensä allasosastolla on kosteeta :D sit luin uudelleen... :D :D
Oikeassa olet, plussat olis kyllä jo enemmän kuin tervetulleita. Tämän ryhmän viime plussasta on jo aikaa... :( :(

Muoks. Omaa pohdintaa lugeista, onpa hölmöä, ettei lugen mukana tule mitään asetinta, jolla sen lääkkeen saisi syvälle emättimeen...
 
Voitasko nyt vaan kaikki plussata, kun niin monella on hyviä oireita ja kierto lopussa! Voisko joku ylempi voima nyt tuoda näille kaiken eniten lasta toivoville ihmisille sen oman nyytin!? Kiitos olen puhunut <3

On. Dpo 14 Ei vielä tätiä mutta takuulla kun olen saanut tämän viestin kirjotettua niin lorahtaa... Menkkajomoja ollut tänään vähän joten ehkä ensiyönä on verilöyly :( äh en tiedä yhtään miten sitä reagoi tälläkertaa. Nyt tuntuu ettei tuntuisi missään mutta kyllähän se aina tuntuu! Päästäämpä tutkimuksiin pian!!
 
Beisla tottakai ilman oireitakin voi olla raskaana! Voi että täällä on toiveet korkeella sun puolesta! :)

Muurahainen ihan huippu juttu että sulle letroja neukkutäti lupaillu! Kyllä tää ketju kohta alkaa tyhjenemään! ;)

Tyttötiikeri ainakin hyppäämässä kans aaltoon. Hope, Hope, Hope! :)

Murkku mä asetan lugen kyykyssä ja nojaan toisen käden tuella mahdollisimman taakse. (Eipä tulis tällastakaan jaettua irl :D )

Mulla meinas vissiin mennä ovis ohi sivu suun! Toissapäivänä (kp 12) kipuili maha ja ajattelin että munis siellä kasvaa. Odotin että ovis testi ois plussa vasta tiistaina. No eilen tein sofin testin ja oli mulle tosi tumma. Ikinä en ole saanu liuskaan tasavahvoja. Tänään aamulla tai illalla ei enää ollu ku haamu liukasta ja clear blue ei antanut hymynaamaa. Kivutkin loppunut. Eilen vasta talleteltiin. Nyt en tiedä onko eilinen sitte ollu dpo -1 vai dpo 0. Ärsyttää kun en aloittanut tikuttamaan aiemmin. Luget vissiin aikaisti ovista. Pitää vielä huomenna testata ja jos vielä haalenee, niin aloitan luget keskiviikkona.
 
Samaa mieltä tyttötiikerin kanssa että plussa-aalto ois niin tervetullu <3
Itse kävin tuossa lähikaupassa ehkä 500metrin pääs ja ku tulin kotii alka niiin pyöryttää että oikeesti koko maailma pyöri :o ja on nii karsea olo että mikä ihme mua vaivaa :o mulla on hyvät verenpaineet ollu aina ja ei kyllä juuri koskaan pyörrytä/huimaa. Ja tä kahenpäivän kestävä " oksentaisko vai eikö oksentais"- olo sais väistyä jo ellei tärppiä ole?tahdon ni mennä ostaa jo ne letrot mut vasta testin jälkeen :D

olisin kysynyt samalla että kun on näitä toisen/kolmannen lapsen yrittäjiä ja km kokeneita niin tapahtuuko mahassa ulkosesti mitään jos on tärpänny? Ku mulla joskus turvottaa ennen menkkoi mut nyt maha on silee kivikova ku painaa sitä :o ei o ennen ollu ja nyt on suoli toiminut enemmän ku hyvin joten ei o mitää ummetusta :) kiitos jos joku jaksaa vastailla <3
 
Takaisin
Top