Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Noista epätasa-arvoasioista puheen ollen, tuntui kyllä pahalta ystäviemme puolesta: olivat lapsettomuustutkimuksissa, ja samassa yhteydessä löydettiin kivessyöpä. No nyt on syöpää hoidettu viime kevät ja tilanne on hyvä. Julkisella puolella ei tueta lapsettomuushoitoa tällaisissa tapauksissa, eli miehestä johtuvaa lapsettomuutta saavat mennä hoidattamaan yksityiselle klinikalle.
No, tärkeintä oli varmasti selvitä syövästä, mutta on se kyllä epäreilua silti.
 
Pikainen napailu töiden lomasta:

En uskaltanut testata aamulla vaan odottelen josko menkat alkavat tänään. Nyt siis kp 27/26 ja tätiä ei näy. Sellaista valkoista kokkarevuotoa ollut eilen ja tänään. Huomenna en oikein pääse myöskään testaamaan kun lähden päiväksi reissuun ja heräys on joskus puoli neljä :sleep011 - yritän vain selviytyä ylös ja pysyä hereillä koko päivän.

Kiitos tsempeistä ihanat :Heartred kunpa pääsisin lataamaan tänne valtaistan plussa-aallon laukaisevan kuvan sunnuntaina :smiley-angelic001
 
Katjusha,tuntuu kyllä erittäin epäreilulta tuokin tapaus! On niin väärin ettei kaikkia hoideta julkisella :(
Nyt näiden tarinoiden jälkeen toivon vaan ettei meiltä mitään tuollaista löydy, koska ei todellakaan olisi varaa lähteä yksityiselle :( mut toisaalta hoitoihin kun ei missään tapauksessa lähdetä, niin eipä se kai niin paljon kirpasisi. Oon muutenkin jo melko asennoitunut siihen ettei meille ehkä tule lapsia. Joka kerta tietty ajatus itkettää, mut täytyy varautua pahimpaan.
 
Taustalta napailen pikaisesti: saatiin kutsu Taysiin 12.11 ensikäynnille! :) Nyt toivotaan vain että siitä seuraavaa vaihetta nopeuttaisi nuo jo käydyt tutkimukset (aukkari, simppanäyte, miun labrat). Edes lähestyvä kp 1 (joka huomenna) ei minua nyt lannista! Jee! Jos sitä onnistuisi raskautumaan 2016 :)
 
Hileinen, tuohan on ihan kohta :)!! Mahtavaa!!!
Nennaa, on nämä kipeitä asioita. Vaikka olen totutellut vuosikausia niin nyt vasta iskee mahdollinen tulevaisuuden näkymä vasten kasvoja. Että itken ajoittain myös minä. Mutta parempi itkeä ja elää kaikki tunteet nyt, kuin parinkymmenen vuoden päästä alkaa purkaa suru-patoutumia.
Täällä menkkajomoja, viluttaa ja tekee vaikka mitä. Täytynee mitata aamulämpö huomenna, kattella vähän mihin suuntaan ollaan menossa. ...
Katjusha kp 29 / 35-40?
 
Katjusha, aika tuli yllättävän nopeasti - alle kk terkkakäynnistä! Ivf-jono täällä taysin piirissä toki taitaa sitten ollakin vähän jotain muuta... noh, ainakin asiat etenevät!

Me on myös keskusteltu, että "mitä jos"... milloin ja mihin vedetään hoidoissa raja, kuinka monta hoitokierrosta, lahjasolut jne. Vaikeita asioita :(
 
Hileinen, todella kuulostaa nopealta toiminnalta! Sitten askel kerrallaan :) mulla on monta ystäväpariskuntaa, joilla IVF on auttanut nopeastikin.

Lahjasukusoluihin en ole kuullut muiden lähteneen (ja lapsetkin on selkeästi todiste geeneistä)

Jollain lailla asioihin vaan tottuu ja alkaa pitämään ihan luonnollisena. Uskon, että teille on hoidoista apua. Monilla se on vaan "ihan pienestä kiinni"..
 
Gatusa: ihana kuulla että pojalla alkaa olla asiat ok. Pääsis vaan kotiin. Miksi pitää kaikenmaailman testejä tehdä. Ei hän edes asu Suomessa?

Tyttötiikeri: perskule ukkos kans! Heittäyty vissiin ihan haluttomaks :(

Hileinen: no aika menee nyt äkkiä ja sit pääsetki plussaamaan!

Katjusha: eikös pitäisi vilustaa kun plussaa...? :) teille jos kelle sen plussan haluisin viimein!

On. Täällä tosiaan käväisin ystävän ja lasten kans kaupungissa... tuli humputeltua just sisustus hömppää... ja pojalle vaatetta. Hop lopissa tuli myös käytyä rymyämässä.. Sain viettää nyt laatu aikaa ihanan kummi poikani 1v kanssa. Kiipes siellä isompien joukossa täysillä aina ku palloo heitti... :) ihana...ja äiti kiittää kuka opetti kiipeämään :)
 
Tyttötiikeri, :( voimia sinne!!! Tosi ikävä tilanne!

Titem, sunnuntaiaamua odotellessa! Peukut pystyssä plussan puolesta!
 
On. Vielä ois viikko aikaa menkkoihin... Dpo 8 vasta ja kerkeehän tässä vielä olemaan vaikka millasta ajatusta ja tunnetta... Tälläkin hetkellä alavatsassa pistelee... piti banaania syödä ku tuntu että ihan hirvee nälkä ja huono olo... ..pojan uloste hais ihan sairaan pahalle ja oli löysää. ..kunhan ei vatsa tautia oo tekemässä flunssan päälle..
 
lucky tekevät että saavat tietää ettei pojalla ole mitää neurologisia ongelmia eikä psykiatrisia kuten ilmeisest adhd. dysfasiaa kans tutkitaa mut mulle aikanaa sano et pojalla tiukka kielijänne ja tämän sano puheterapeutti. eipä ol poika tulos takas kuulemma mulle ku isä saanu tosiaa jotenki sen huoltajuuden käännettyä itellee. nyt vaa pitää saada yhteys poikaan mahollisimman pian kunha saavat testit tehtyä ja tuo sossutäti saa luvan välittää terveisiä murulle. pipoa mun on turha pojalle laittaa meneen koska isä päättää antaako sen pojalle vai ei joten tuskinpa saisi poika pipoa.
 
Gatusa: kyllä mua niin suututtaa että tuolleen huoltajuuden saa. Ei oikeasti voi olla mitenkään mahdollista ettei sua kuulla asiassa yhtään kun oot virallinen huoltaja ja siihen on kummankin allekirjoitukset oltava Suomessa. Melkein itse ottaisin yhteyttä lakimiehiin jotta sen kautta asia selviäisi kuka on oikeutettu olemaan lapsen vanhempi ja toinen on se että sullaki on tapaamis oikeus lapseen siinä missä isälläänkin ja siitäkin on vanhemmuus kiistassa sovittava kirjallisesti. Sul on oikeus vaatia kirjallista sopimusta. Toihan on lapsi kaappaus tollanen. Huoltajuus asiat sovitaan lastenvalvojalla niin että kummatkin on siinä paikalla tai ainakin asiassa kuullaan molempia. Ei täällä todellakaan ole mahdollista tehä noin. Edes sekään ei ole peruste että sä asut jossai tunisiassa! Ja lapsi myös saa vaikuttaa siihen missä ja kenen luona asuu. Siinä pitää ajatella sitä lasten etua. En tiedä sitten jos toinen vanhemmista olisi joku murhaaja ja vankilassa ni sillonki lapsella on oikeus tavata vanhempansa. Ja vanhemmalla lapsensa valvotuissa olosuhteissa. Ei hitto että oikeasti on asia jota en nyt ymmärrä ja ketuttaa ihan oikeasti tollanen.
 
no poika kuulemma sopeutun tilanteeseen. tapaamissopimusta ei kuulemma ole joten pitäs sopia mut exä on ilmottan haluaa mutlinnaan tai jonki rangaistuksen mulle, sen jälkee voi alkaa keskustella asioista kuten tapaamiset. tais sossutäti kuitenki saada järkeä puhuttua exään inshaAllah jos mä saan alka oleen yhteyksis esikkoon kunha testit ohi. ja poika muka jälejs kehityksessä jaahas no ehkä ei ol paras piirtämää mut fiksu poika on osaa kääntää suomi-arabia ja englanti arabia sekä toisinpäin.
 
Gatusa hyvä että edes sossun työntekijään oot saanut olla yhteydessä. Yhdyn kyllä Luckyn sanoihin että ihan uskomatonta toimintaa. Eikö ne ole muka ennen tavannut yhtäkään valehtelevaa eksää, että uskovat muka vain toista osapuolta?!

Nennaa no toi 2,5 päivää kuulostaa tosi hyvältä. Avioliittolain vaikutuksesta en ole vielä ihan varma. Adoption puolesta tosiaan tilanne on se, että periaatteessa adoptio-oikeus laajenee. Käytännössä kuitenkin kaikki Suomen adoptiokumppanit ovat sellasia, että eivät anna lapsia samaa sukupuolta olevien vanhempien perheeseen. Eli jos Suomi ei hae uusia adoptiokumppaneita/järjestöjä mitä lie ovatkaan, niin käytännössä asia ei muutu toistaiseksi.
Hedelmöityshoitolain osalta, uudessa laissa, sikäli kun ymmärrän, määritellään että myös naisparin osapuolen tai itsellisen naisen on oikeus saada hoitoja. Mutta nykyinen esitys on siinä muodossa, että naisparin osapuolen on oikeus saada hoitoa mutta pariskuntaa ei käsitellä parina! Siis mitä ihmettä. Yksi epäkohta mikä tästä syntyy on lahjasolujen käyttö. Jos mies lahjoittaa siittiöitä, niitä saadaan käyttää korkeintaan viidelle parille. (Samaan perheeseen voi kuitenkin hankkia useampia lapsia, se ei kuluta käyttöoikeutta.) Mutta naisparin, vaikkakin avioliitossa, pitäisi ostaa kaksi eri oikeutta. Vaikka käytännössä lapset kasvavat täysin samassa perheessä. Muitakin epäkohtia syntyy mutta en nyt lähde kaikkia erittelemään.

Tyttötiikeri pahoittelut, kuulostaa tosi ikävältä tilanne kun niin usein jäät ilman. :sad001

Katjusha no toi on kyllä kaikista paksuinta! :eek: Miten ihmeessä voi olla että joku sairastaa noin vakavan taudin ja sen takia evätään julkinen hoito? Ihan kuin naiselle sanottaisiin että mitäs sairastit sen tulehduksen ja munanjohtimet meni tukkoon, ei me sua täällä julkisella enää hoideta. Tai mitäs hankit sen endometrioosin. En olis kyllä ikinä uskonut.

titem ajai huomennako testaat? En malta odottaa! :smiley-bounce012

Hileinen jes, alle kuukauden päästä aika! :grin Luulis tosiaan että nopeuttaa jo tehdyt tutkimukset, onhan teillä varmaan kuitenkin mustaa valkoisella.

On. Pistin eilen aamulla irrotuspiikin ja illalla saatiin inssi tehtyä. Toista ei tule nyt tässä kierrossa kun luovuttajalla on pitkän viikonlopun reissu, mutta ajoitus oli ainakin hyvä. Huh, taas pitäis jaksaa piinailla. Tää alku on kyllä helppo mutta loppupuolella hajoaa pää, mitäköhän tekemistä keksis...
Beisla kp13/27
 
beisla näköjään ei. ja mä oon sen takia vajaa 5v tääl jumissa perheen kans.

no mulla on nyt kaikille kunnon kevennys jos käytätte mielikuvitusta vähä ni saatte naurut. meillä tytön maitohetkestä tuli leikki tänään. tyttö lopetti syömisen ja meni konttausasentoo vähän matkan päähä, alko hiljaa vaanien kontata ma kohti ja sit syöksy rintaa kii. mariam suuri saalistaja ja äiti saalis vähäkö ite repesin nauramaan.
 
Gatusa, voi ei kui ihana tyttö onkaan! :P
Ei toivottavasti tälläsen tavis-pulliaisen oo tarkotuskaan ymmärtää noita sossutanttojen aivotuksia, koska mie en ainka pysty ymmärtää. Niin käsittämätöntä toimintaa. Yhdyn täysin luckyn sanoihin tässä!
Tsemppiä ja toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin❤

Beisla, nojuu ei se niin yksinkertasta sitten ookaan, luulin jo ett maailmasta on tulossa parempi ja tasa-arvoisempi paikka...
Olikin vaan liian hyvää ollakseen totta :P onneksi sentään rekisteröidyt parisuhteet muuttuvat tasa-arvoisemmiksi avioliitoiksi :)

Hileinen, jee kuinka pian tein aika jo on, tosi hienoa! :)

Titemin huomista testiä odotellessa! :)
 
Ainiin, pitipä jo edelliseen viestiin omaakin napaa kertoa, vaikkeipä siitä paljoa kerrottavaa olekaan :P
Aivan mielettömiä kuumia aaltoja. Toisinaan hikoilen ku pieni possu vaikka jalat ja kädet palelee. Todella ärsyttävää ja jatkunu jo viikon verran. Kohta menee hermo :(
Tää itkusuuskaan ei varmaan lopu ikinä. Varmaan jotain patoutuneita tunteita purkeentuu, koska itken aivan älyttömistä ja pienistä jutuista. Eilen sovittiin ett lähetään illalla ulos syömään ja ajattelin syödä välipalaa muutamaa tuntia aiemmin, kun en ollut syönyt kun aamupalan, ni mies kysyi ett "nytkö sä alat syömään vai?" ja mie pillitän.
Tahtoisin jo normalisoitua :D eihän miulla ole ees menkkojen aikaan näin raskasta elämä ett kokoaika tarttee itkeä :o

Nenna kp14/28-34 yk17-18
 
Mä pistin tänään ekaa kertaa! Helppo nakki :) Ihan hirmusti jännitti mutta juutuubissa on niin hyvä video, että tosi helppoa se lopulta on. 5 min pistosta oikeata munista pisteli, kun pistin oikealle. Huomenna pitää varmaan pistää varuiksi vasuriin. Oireita odotellessa :) Keskiviikkona on ultra.
 
Gatusa: ja mikähän senkin peruste on että sit linnaan laittais? Siis ei tietenkään tarvii kaikkee täällä kertoo ja tuskin nyt mitään perustetta sille ees on... kunhan exäs vaan kettuilee sulle! Uskomaton tyyppi! Luulis jo noiden sossun tätien ajattelevan jos lapsen isä joka ei ole ollut vuosiin yhteyksissä tms. Ni alkaa uhkailee yhtäkkiä et sut pitäis saada linnaan tms. Ni jo et sillä exälläs jotai on pahasti vialla... vaikka silti että poikas on "sopeutunut" tilanteeseen ni ei tuo voi olla mahdollista. Siitä huolimatta vaikka ei ole tapaamis sopimusta nii SILTI ei voi toinen tuosta vaan napata huoltajuutta ellet sä sit oo joku entinen sarjamurhaaja joka lähtenyt aikanaan maanpakoon ja nykyäänkin vielä linna tuomio odottaa täällä jos suomeen satut elossa koskaan tulemaan... mutta tuskin olet! :)

On. Kohta kaveri tuo mulle vähän prismasta testejä... :D pääsen testaamaan kohta...
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top