Ei tää voi olla näin vaikeeta!
- Ketjun aloittaja 'muurahainen'
- Aloituspäivämäärä
Ä
Äidiksi kovasti haluava
Vieras
Kiitos vinkistä, täytyykin hankkia digitaalisia testejä! Raskaustestit oli merkiltään One Step, joilla tuli haamut.Äidiksi kovasti haluava: täällä meitä samassa jamassa rypeviä on ainakin monta
Se ovulaatiotestin "haamu" ei sinällään merkitse mitään, jos se haamuviiva siis oli vaaleampi kuin se kontrolliviiva. Se mittaa LH hormonia jota elimistössä on kokoajan vähän eri määriä, se luonnostaan aaltoilee läpi kierron, mutta juuri ennen ovulaatiota siihen tulee hyppy jolloin se ovulaatiotestin testiviiva on tummempi kuin kontrolliviiva. Jotkut ovulaatiotesti (mutta ei kaikki) reagoi kyllä myös raskaushormoniin, jolloin ovulaatiotesti näyttäisi "positiivista" tulosta (eli testiviiva taas tummempi kuin kontrolliviiva).
Minkä merkkisellä testillä näkyi raskaustestissä haamu? Harmillisesti joillain testeillä tulee joskus myös vääriä haamuja. Täälläkin aika monella on niistä valitettavasti kokemusta. Mutta se digitaalinen testi on tosiaan ainakin selvempi, vaikka kallis. Jos vaan löydät jostain, niin sellainen "viikkodigi" olisi paras - se ilmoittaa plussan jo tosi varhaisessa vaiheessa, eli jos se haamu oli oikea, niin viikkodigi varmasti näyttäisi ainakin "1-2 viikkoa"!
@Maakku Olen pahoillani! 
@Nurppu Toivottavasti pääsette
@Juliet92 Vautsi, tälleen sivusta seurattuna teillä tapahtui äkkiä! Toivottavasti pieni tarraa lujasti kiinni!
@Mamiksx4 Tosi kurja tilanne.
Täällä kp15, ovistestit haaleita. Päästään todennäköisesti inssiin nyt viikonloppuna, jos plussa tulee. Vähän näyttää kehnolta... Mietin, että viivästyttääkö ovista stressi siitä, päästäänkö inssiin, vai edellinen raskaus vielä. Päätä särkee niin julmetusti usein.
@Nurppu Toivottavasti pääsette
@Juliet92 Vautsi, tälleen sivusta seurattuna teillä tapahtui äkkiä! Toivottavasti pieni tarraa lujasti kiinni!
@Mamiksx4 Tosi kurja tilanne.
Täällä kp15, ovistestit haaleita. Päästään todennäköisesti inssiin nyt viikonloppuna, jos plussa tulee. Vähän näyttää kehnolta... Mietin, että viivästyttääkö ovista stressi siitä, päästäänkö inssiin, vai edellinen raskaus vielä. Päätä särkee niin julmetusti usein.
Ääh, onpa nyt stressaavia tilanteita täällä, kun uusia kiertoja alkanut ja HUSit ja ovikset antaa odotuttaa itseään. Toivottavasti kaikilla on kuitenkin rentouttava viikonloppu tiedossa! Oliko kellään mitään kivoja suunnitelmia? 
Ite oon innostunu pitkästä aikaa piirtämään enempi, niin jos huomenna korkkais uuden luonnoskirjan, ja sitten illasta tiedossa saunomista ja Melodifestivalenia.
Täällä oli tänään ensimmäinen PAS, jossa siirrettiin viisipäiväinen blastokysti. Eli melkein yhtä matkaa päästään piinailemaan @Juliet92 kanssa
Ite oon innostunu pitkästä aikaa piirtämään enempi, niin jos huomenna korkkais uuden luonnoskirjan, ja sitten illasta tiedossa saunomista ja Melodifestivalenia.Täällä oli tänään ensimmäinen PAS, jossa siirrettiin viisipäiväinen blastokysti. Eli melkein yhtä matkaa päästään piinailemaan @Juliet92 kanssa
Juliet92
Asioista perillä oleva
@Onnenomena voihan viivästynyt ovis. Stressillä ilmeisesti vaikutusta moneen asiaan. Mulla oli viime keväänä km jälkee monenkirjava oirekokoelma, mille ei lääkärin mukaa löytyny muut syyt ku stressi. Toivottavasti pääsette inssiin nopeestihan tää onkin mennyt. Pää melko pyörällä.
@Monni92 noniin kaks päivää vaan jäljes, meit on ihan mukavasti ny siirto piinailijoita. Toivottavasti sulla vähän paremmat piinailuhermot, mulla jo pp2/dpo7 kirves yllättäen kaivos, et ei voi onnistuu ekan icsi tuoresiirrol ja joku selvö merkki mun typerä miele mielest pitäs ol jo
nopeestihan tää onkin mennyt. Pää melko pyörällä. @Monni92 noniin kaks päivää vaan jäljes, meit on ihan mukavasti ny siirto piinailijoita. Toivottavasti sulla vähän paremmat piinailuhermot, mulla jo pp2/dpo7 kirves yllättäen kaivos, et ei voi onnistuu ekan icsi tuoresiirrol ja joku selvö merkki mun typerä miele mielest pitäs ol jo
@Juliet92, täällä vähän sama, että tekis mieli heittää kirves sinne samaan kaivoon, kun alkoi endo ahdistaa, ja ei vaan voi olla mahollista onnistua tän kanssa, kun ei tuoresiirtokaan onnistunut. Mutta aattelin nyt yrittää vielä tän ekan PASin ajan olla positiivinen, ja vaipua epätoivoon vasta sen jälkeen
Juliet92
Asioista perillä oleva
Kunpa oikein urakalla päästäs tonne lokakuisiin pessimistisistä fiiliksistä huolimatta. Meitä olis siel sen verta iso porukka hoidosta plussanneita, et vois omsn jupinaketjun perustaa@Juliet92, täällä vähän sama, että tekis mieli heittää kirves sinne samaan kaivoon, kun alkoi endo ahdistaa, ja ei vaan voi olla mahollista onnistua tän kanssa, kun ei tuoresiirtokaan onnistunut. Mutta aattelin nyt yrittää vielä tän ekan PASin ajan olla positiivinen, ja vaipua epätoivoon vasta sen jälkeen
Olis kyllä ihan huippua jos pitkästä aikaa tulis sellainen pitkänmatkalaisten plussa-aaltoKunpa oikein urakalla päästäs tonne lokakuisiin pessimistisistä fiiliksistä huolimatta. Meitä olis siel sen verta iso porukka hoidosta plussanneita, et vois omsn jupinaketjun perustaa
Juliet92
Asioista perillä oleva
Katoin, et tän ketjun plussaketjussa ollu pari vuotta jo hiljastaOlis kyllä ihan huippua jos pitkästä aikaa tulis sellainen pitkänmatkalaisten plussa-aalto
En oo tajunnu et semmosta ees onKatoin, et tän ketjun plussaketjussa ollu pari vuotta jo hiljasta
@Monni92 Onnea matkaan ja pienelle tarrasukkia Toivon kovasti, että saatte hänet syliin!
Minun piti muutama päivä sitten jo kysyä, että sulatetaanko KYSillä yleensä pari alkiota kerralla vai oliko siihen joku syy teillä?
@Juliet92 Kiitos Minulla on ollut tämän kierron alkamisen jälkeen murskaava suru joulukuisesta keskenmenosta. Se on kiristänyt pinnaa töissäkin. Olen ollut tosi äreä. Mutta taustalla se suru. Hiillyin yhtenä päivänä töissä ihan syyttä, valvoin seuraavana yönä ja seuraavana päivänä ei auttanut kuin pyytää anteeksi niiltä, joille rähjäsin turhaan... 
Olin tosi pahoillani aiheuttamastani mielipahasta. Kun on sosiaalinen työ, niin tälläiset isot kriisit on myrkkyä, mutta kaikilla meillähän on usein jotain... En koe, että pystyn kohtaamaan ihmiset niin "laadukkaasti" kuin tahtoisin, koska olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Ennen työ auttoi unohtamaan, nyt ei enää. Saikku voisi olla hyvä, mutta täyttyykö kriteerit sillä että vain kiukuttelee jatkuvasti, ja toisaalta minun varmaan pitäisi olla poissa varmaan vuosi, koska mihin tämä tilanne tässä muka muuttuu...
Toivon kovasti, että saatte hänet syliin!Minun piti muutama päivä sitten jo kysyä, että sulatetaanko KYSillä yleensä pari alkiota kerralla vai oliko siihen joku syy teillä?
@Juliet92 Kiitos
Minulla on ollut tämän kierron alkamisen jälkeen murskaava suru joulukuisesta keskenmenosta. Se on kiristänyt pinnaa töissäkin. Olen ollut tosi äreä. Mutta taustalla se suru. Hiillyin yhtenä päivänä töissä ihan syyttä, valvoin seuraavana yönä ja seuraavana päivänä ei auttanut kuin pyytää anteeksi niiltä, joille rähjäsin turhaan... Olin tosi pahoillani aiheuttamastani mielipahasta. Kun on sosiaalinen työ, niin tälläiset isot kriisit on myrkkyä, mutta kaikilla meillähän on usein jotain... En koe, että pystyn kohtaamaan ihmiset niin "laadukkaasti" kuin tahtoisin, koska olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Ennen työ auttoi unohtamaan, nyt ei enää. Saikku voisi olla hyvä, mutta täyttyykö kriteerit sillä että vain kiukuttelee jatkuvasti, ja toisaalta minun varmaan pitäisi olla poissa varmaan vuosi, koska mihin tämä tilanne tässä muka muuttuu...
Muokattu viimeksi:
Poistettu
Poistan
Täällä kp16, neljän tunnin pidätyksellä ja mahdollisimman vähän vettä juoneena ovistesti kaukana plussasta. Onkohan koko kierto mennyt harakoille... Oliko virhe ottaa Letrot näin pian keskenmenon jälkeen... Koko kroppa ja mieliala on ihan sekasin varmaan.
Jos plussa tulee huomenna, on ongelmallista järjestää työkuviot maanantaina inssiin menon takia. Jos se tulee vasta maanantaina, se olisi töiden kannalta ihan optimi. Mutta onko kierron kannalta... Voiko munasolu vanhentua luonnostaan? Onko tavallista myöhäisempi ovis hyvä, huono vai neutraali asia... Ihan retorisesti tässä vaan mietin.
Vähän on sellainen olo, että ivf:ää kohti tässä sitten. Mutta ensimmäisiä kertoja siihen on pilkahtanut myös ihan pieni positiivinen tunne. Toivo. Jos se ivf auttaa sitten.... Tajusin muutama päivä sitten, että odotan senkin olevan vain tyhjä arpa. Tässä on niin montaa keinoa kokeiltu toiveikkaina, että jos tämä nyt sitten. Mutta aina ei. Mutta jos se ivf?
Purnaan vielä tätä lapsettomuushoitojen vankilaa, niin juuri, vankilaa. Kaikki menemiset määräytyvät sen mukaan. Meille olisi tullut viikonlopuksi mukavia vieraita, viestittivät perjantaina että sopisiko tulla, mutta sanoin ettei käy, on menoja. Koska eihän me oltaisi voitu ilmoittaa vieraille kesken viikonlopun että lähdetään tästä inseminaatioon. Plus kotitallettelut. Mutta nyt tässä vaiheessa on tiedossa että inssi ei osunut viikonlopulle, joten ihan hyvin ne vieraat olisivat voineet tulla... Mutta eihän sitä etukäteen tiennyt.
Tämä. On. Paskaa.
Ps. Olen tänään sekoillut kunnolla noiden viestien kanssa, kopioinut vahingossa toisten viestejä ja lainannut omia viestejäni...
Jos plussa tulee huomenna, on ongelmallista järjestää työkuviot maanantaina inssiin menon takia. Jos se tulee vasta maanantaina, se olisi töiden kannalta ihan optimi. Mutta onko kierron kannalta... Voiko munasolu vanhentua luonnostaan? Onko tavallista myöhäisempi ovis hyvä, huono vai neutraali asia... Ihan retorisesti tässä vaan mietin.
Vähän on sellainen olo, että ivf:ää kohti tässä sitten. Mutta ensimmäisiä kertoja siihen on pilkahtanut myös ihan pieni positiivinen tunne. Toivo. Jos se ivf auttaa sitten.... Tajusin muutama päivä sitten, että odotan senkin olevan vain tyhjä arpa. Tässä on niin montaa keinoa kokeiltu toiveikkaina, että jos tämä nyt sitten. Mutta aina ei. Mutta jos se ivf?
Purnaan vielä tätä lapsettomuushoitojen vankilaa, niin juuri, vankilaa. Kaikki menemiset määräytyvät sen mukaan. Meille olisi tullut viikonlopuksi mukavia vieraita, viestittivät perjantaina että sopisiko tulla, mutta sanoin ettei käy, on menoja. Koska eihän me oltaisi voitu ilmoittaa vieraille kesken viikonlopun että lähdetään tästä inseminaatioon. Plus kotitallettelut. Mutta nyt tässä vaiheessa on tiedossa että inssi ei osunut viikonlopulle, joten ihan hyvin ne vieraat olisivat voineet tulla... Mutta eihän sitä etukäteen tiennyt.
Tämä. On. Paskaa.
Ps. Olen tänään sekoillut kunnolla noiden viestien kanssa, kopioinut vahingossa toisten viestejä ja lainannut omia viestejäni...
Maakku
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Iso halaus Omppu ❤
Saikku on itelläkin ollut lähellä ja taas uusi kierto romahdutti mielen. Puhuttiin miehen kanssa että joko haettas apuja, muttei se keskustelu juuri johtanut mihinkään. Kattellaan kalenterista seuraavaa oviksen ajankohtaa. Oottelen työterveystarkastukseen lähetettä, rutiini määräaikaistarkki. Sieltä peruslabrat ja ajattelin kysyä saisko sinne ujutettua jotain tiettyjä kokeita. Samalla täydytään kartottaa jaksamistilanne ym.
Tää mahdollinen hoitoihin lähtö mietityttää ihan hirveesti. Ei ole helppo rasti sopia työkuvioita pienessä työyhteisössä, jossa vuorot just saadaan tehty kunhan kukaan ei tule kipeäksi tai tule muuta yllättävää
Ja auttaako nekään, kauanko me oikein roikutaan tässä löysässä hirressä?
Saikku on itelläkin ollut lähellä ja taas uusi kierto romahdutti mielen. Puhuttiin miehen kanssa että joko haettas apuja, muttei se keskustelu juuri johtanut mihinkään. Kattellaan kalenterista seuraavaa oviksen ajankohtaa. Oottelen työterveystarkastukseen lähetettä, rutiini määräaikaistarkki. Sieltä peruslabrat ja ajattelin kysyä saisko sinne ujutettua jotain tiettyjä kokeita. Samalla täydytään kartottaa jaksamistilanne ym.
Tää mahdollinen hoitoihin lähtö mietityttää ihan hirveesti. Ei ole helppo rasti sopia työkuvioita pienessä työyhteisössä, jossa vuorot just saadaan tehty kunhan kukaan ei tule kipeäksi tai tule muuta yllättävää
Ja auttaako nekään, kauanko me oikein roikutaan tässä löysässä hirressä?
Kuuttituutti
Kommentoinnin ninja
@Onnenomena ja @Maakku suuren suuret halaukset teille molemmille
Todella ikävää Omppu että se ovis ei sieltä ole tullutkaan ja onhan se ihan perseestä että kaikki elämä pitää suunnitella yrittämisen mukaan. Mun epätieteellinen omakohtainen kokemus on se että myöhäinen ovis ei pilaa munasolua. Mulla on tässä kierrossa ollut ovis todennäköisesti kp 24/ 25 ja keskenmenon jälkeen se on muissa kierroissa ollut kp 21 ja ennen sitä kp 17. Silti ainakin toistaiseksi kannan sisälläni pientä ihmettä vaikka kierto olikin venyvä.
Onpa Maakku tosi ikävää että keskustelu miehen kanssa ei oikein johtanut eteenpäin. Toivon todella että pääset pian sinne määräaikaistarkustukseeb ja saisit ujutettua sinne vähän muitakin labroja.
Todella ikävää Omppu että se ovis ei sieltä ole tullutkaan ja onhan se ihan perseestä että kaikki elämä pitää suunnitella yrittämisen mukaan. Mun epätieteellinen omakohtainen kokemus on se että myöhäinen ovis ei pilaa munasolua. Mulla on tässä kierrossa ollut ovis todennäköisesti kp 24/ 25 ja keskenmenon jälkeen se on muissa kierroissa ollut kp 21 ja ennen sitä kp 17. Silti ainakin toistaiseksi kannan sisälläni pientä ihmettä vaikka kierto olikin venyvä.
Onpa Maakku tosi ikävää että keskustelu miehen kanssa ei oikein johtanut eteenpäin. Toivon todella että pääset pian sinne määräaikaistarkustukseeb ja saisit ujutettua sinne vähän muitakin labroja.
Kiitos teille
@Maakku Sinulle vastasinkin toisessa ketjussa, mutta halit täälläkin.
@Kuuttituutti Kiitos lohdutuksesta ja muistutuksesta. Ensimmäinen raskauteni alkoi viikon myöhässä olevasta ovulaatiosta, joten 
@Maakku Sinulle vastasinkin toisessa ketjussa, mutta halit täälläkin.
@Kuuttituutti Kiitos lohdutuksesta ja muistutuksesta.
Ensimmäinen raskauteni alkoi viikon myöhässä olevasta ovulaatiosta, joten 
@Onnenomena 
Tunnistan niin paljon noita ajatuksia ja tunteita, mistä kirjoitat. Mulla on myös työelämän suhteen ollut pitkään sellainen kriisi, etten pysty tekemään niin laadukkaasti työtäni mitä haluaisin. En vieläkään, vaikka nyt kasvaakin uusi toivo masussa. Olen monesti matkan varrella miettinyt, että kuinka usein ja kuinka pitkään voin olla keskenmenojen/lapsettomuuden aiheuttaman surun vuoksi töistä pois, kun se ei ole mikään ohi menevä tila. Teen siis mielenterveystyötä ja mulla käy vastaanotolla asiakkaita keskustelemassa. Työn luonne vaatii 100% läsnäoloa ja aktiivista aivotyöskentelyä. Joskus työterveydestä on ehdotettu, että voisinko tehdä työtäni jotenkin kevyemmin ja "mitä se haittaa, jos et nyt pysty ihan 100% työpanokseen". Mutta en voi asiakkaalle sanoa, että hei mulla on tosi paska päivä, niin kuuntelen sinua tänään vain puolella korvalla, eihän haittaa? Totta kai se haittaa. Sellaisia järjestelyitä on esimiehen kanssa välillä tehty, että otan asiakkaita vähemmän. Mutta siinäkin mietin, miten pitkään niin voi jatkaa..
Mulla tämä kriiseily johti siihen, että aloin vakavasti harkita alan vaihtoa viime vuonna. Mietin, etten halua jäädä asiakkaiden mieleen sellaisena hoitajana, joka ei kuunnellut. Toisaalta olen saanut asiakkaita kiitos-kortteja, mihin on runoiltu pitkät pätkät siitä, miten suureksi avuksi olen heille ollut. Se on antanut toivoa, että ehkä ei vielä tarvitse irtisanoutua näistä hommista. Toki monet asiakkaat ovat myös olleet harmissaan ja joskus vihaisiakin (ja aivan syystä), että heiltä on peruuntunut niin paljon aikoja. Työssäni ongelmana on se, ettei ole sijaista joka tulisi tekemään sairaslomalla hommat, vaan ne kasaantuu itselleni. Mutta rehellisesti sanottuna koen, että keskenmenot ja lapsettomuus on tuhonnut työkykyni sellaisena kun se on aiemmin ollut. Olin se tyyppi, joka oli aina innoissaan menossa uusiin koulutuksiin ja tarttui pelkäämättä uusiin haasteisiin. Enää en jaksa.
En olisi joskus osannut kuvitellakaan, miten moneen elämänalueeseen lapsettomuus ja keskenmenot vaikuttavat. Epävarmuus on levinnyt niin moneen muuhunkin kohtaan elämässä, kuin pelkoon siitä, että saako sitä koskaan elävää lasta syliin saakka. Kaverisuhteet on muuttuneet ja vaatineet huomattavasti enemmän työtä, työminä on puolikuntoinen, parisuhde on ollut koetuksella, monet harrastukset on jääneet ja eivät tuota iloa kuten ennen. Joskus kun kerroin lapsettomuushoidoista eräälle työkaverille, hän kommentoi siihen että "Oi vähänkö ihanaa!" Oli pakko sanoa, että ei siinä ole mitään ihanaa. Monet ihmissuhteet ovat vaatineet tätä "opettamista", mikä on toisinaan raskasta. Ja pystyn täysin samaistumaan siihen, että vaikka IVF antaa toivoa, kun onnistumisen todennäköisyydet ovat paremmat, ei se tee niistä jotain onnen ja auvon aikaa. Me ei ehditty IVF-hoitoihin asti, mutta voi olla että niitä joskus vielä tarvitaan ja edelleen ajattelen, että se tulisi olemaan henkisesti todella rankkaa.
Olen monesti pelännyt, että mitä jos "uhraan" vuosia lapsen yrittämiseen ja jäljelle jääkin lapsettomuus, työkyvyttömyys ja läjä menetettyjä ihmissuhteita. Mutta toisaalta, jos olisikin päättänyt lakata yrittämästä, niin uskon että katusisin sitä jälkikäteen. Koska lopulta suuressa mittakaavassa, ei ne työelämässä koetut tähtihetket ja saavutukset tunnu niin merkityksellisiltä. Ja että ehkä on olemassa edes hyppysellinen ihmisiä, jotka jaksaa pysyä rinnalla vaikeuksista huolimatta. Koitan ajatella, että oli lopputulos mikä hyvänsä, niin ehkä löydän itseni joskus uudelleen ja voin vielä kokea elämäni arvokkaaksi.
Sitä toivon meille kaikille, että joskus koittaa se hetki, kun voi ajatella että kaikessa paskassa tarpomisessa on jokin järki. Että saisi elää joskus seesteisempää aikaa, eikä suru ja pelko olisi vallitsevimmat tunteet elämässä.
Tunnistan niin paljon noita ajatuksia ja tunteita, mistä kirjoitat. Mulla on myös työelämän suhteen ollut pitkään sellainen kriisi, etten pysty tekemään niin laadukkaasti työtäni mitä haluaisin. En vieläkään, vaikka nyt kasvaakin uusi toivo masussa. Olen monesti matkan varrella miettinyt, että kuinka usein ja kuinka pitkään voin olla keskenmenojen/lapsettomuuden aiheuttaman surun vuoksi töistä pois, kun se ei ole mikään ohi menevä tila. Teen siis mielenterveystyötä ja mulla käy vastaanotolla asiakkaita keskustelemassa. Työn luonne vaatii 100% läsnäoloa ja aktiivista aivotyöskentelyä. Joskus työterveydestä on ehdotettu, että voisinko tehdä työtäni jotenkin kevyemmin ja "mitä se haittaa, jos et nyt pysty ihan 100% työpanokseen". Mutta en voi asiakkaalle sanoa, että hei mulla on tosi paska päivä, niin kuuntelen sinua tänään vain puolella korvalla, eihän haittaa? Totta kai se haittaa. Sellaisia järjestelyitä on esimiehen kanssa välillä tehty, että otan asiakkaita vähemmän. Mutta siinäkin mietin, miten pitkään niin voi jatkaa..Mulla tämä kriiseily johti siihen, että aloin vakavasti harkita alan vaihtoa viime vuonna. Mietin, etten halua jäädä asiakkaiden mieleen sellaisena hoitajana, joka ei kuunnellut. Toisaalta olen saanut asiakkaita kiitos-kortteja, mihin on runoiltu pitkät pätkät siitä, miten suureksi avuksi olen heille ollut. Se on antanut toivoa, että ehkä ei vielä tarvitse irtisanoutua näistä hommista. Toki monet asiakkaat ovat myös olleet harmissaan ja joskus vihaisiakin (ja aivan syystä), että heiltä on peruuntunut niin paljon aikoja. Työssäni ongelmana on se, ettei ole sijaista joka tulisi tekemään sairaslomalla hommat, vaan ne kasaantuu itselleni. Mutta rehellisesti sanottuna koen, että keskenmenot ja lapsettomuus on tuhonnut työkykyni sellaisena kun se on aiemmin ollut. Olin se tyyppi, joka oli aina innoissaan menossa uusiin koulutuksiin ja tarttui pelkäämättä uusiin haasteisiin. Enää en jaksa.
En olisi joskus osannut kuvitellakaan, miten moneen elämänalueeseen lapsettomuus ja keskenmenot vaikuttavat. Epävarmuus on levinnyt niin moneen muuhunkin kohtaan elämässä, kuin pelkoon siitä, että saako sitä koskaan elävää lasta syliin saakka. Kaverisuhteet on muuttuneet ja vaatineet huomattavasti enemmän työtä, työminä on puolikuntoinen, parisuhde on ollut koetuksella, monet harrastukset on jääneet ja eivät tuota iloa kuten ennen. Joskus kun kerroin lapsettomuushoidoista eräälle työkaverille, hän kommentoi siihen että "Oi vähänkö ihanaa!" Oli pakko sanoa, että ei siinä ole mitään ihanaa. Monet ihmissuhteet ovat vaatineet tätä "opettamista", mikä on toisinaan raskasta. Ja pystyn täysin samaistumaan siihen, että vaikka IVF antaa toivoa, kun onnistumisen todennäköisyydet ovat paremmat, ei se tee niistä jotain onnen ja auvon aikaa. Me ei ehditty IVF-hoitoihin asti, mutta voi olla että niitä joskus vielä tarvitaan ja edelleen ajattelen, että se tulisi olemaan henkisesti todella rankkaa.
Olen monesti pelännyt, että mitä jos "uhraan" vuosia lapsen yrittämiseen ja jäljelle jääkin lapsettomuus, työkyvyttömyys ja läjä menetettyjä ihmissuhteita. Mutta toisaalta, jos olisikin päättänyt lakata yrittämästä, niin uskon että katusisin sitä jälkikäteen. Koska lopulta suuressa mittakaavassa, ei ne työelämässä koetut tähtihetket ja saavutukset tunnu niin merkityksellisiltä. Ja että ehkä on olemassa edes hyppysellinen ihmisiä, jotka jaksaa pysyä rinnalla vaikeuksista huolimatta. Koitan ajatella, että oli lopputulos mikä hyvänsä, niin ehkä löydän itseni joskus uudelleen ja voin vielä kokea elämäni arvokkaaksi.
Sitä toivon meille kaikille, että joskus koittaa se hetki, kun voi ajatella että kaikessa paskassa tarpomisessa on jokin järki. Että saisi elää joskus seesteisempää aikaa, eikä suru ja pelko olisi vallitsevimmat tunteet elämässä.
Kertakaikkisen hyvin sanottu koko viesti!@Onnenomena
Mulla tämä kriiseily johti siihen, että aloin vakavasti harkita alan vaihtoa viime vuonna. Mietin, etten halua jäädä asiakkaiden mieleen sellaisena hoitajana, joka ei kuunnellut. Toisaalta olen saanut asiakkaita kiitos-kortteja, mihin on runoiltu pitkät pätkät siitä, miten suureksi avuksi olen heille ollut. Se on antanut toivoa, että ehkä ei vielä tarvitse irtisanoutua näistä hommista. Toki monet asiakkaat ovat myös olleet harmissaan ja joskus vihaisiakin (ja aivan syystä), että heiltä on peruuntunut niin paljon aikoja. Työssäni ongelmana on se, ettei ole sijaista joka tulisi tekemään sairaslomalla hommat, vaan ne kasaantuu itselleni. Mutta rehellisesti sanottuna koen, että keskenmenot ja lapsettomuus on tuhonnut työkykyni sellaisena kun se on aiemmin ollut. Olin se tyyppi, joka oli aina innoissaan menossa uusiin koulutuksiin ja tarttui pelkäämättä uusiin haasteisiin. Enää en jaksa.
En olisi joskus osannut kuvitellakaan, miten moneen elämänalueeseen lapsettomuus ja keskenmenot vaikuttavat. Epävarmuus on levinnyt niin moneen muuhunkin kohtaan elämässä, kuin pelkoon siitä, että saako sitä koskaan elävää lasta syliin saakka. Kaverisuhteet on muuttuneet ja vaatineet huomattavasti enemmän työtä, työminä on puolikuntoinen, parisuhde on ollut koetuksella, monet harrastukset on jääneet ja eivät tuota iloa kuten ennen. Joskus kun kerroin lapsettomuushoidoista eräälle työkaverille, hän kommentoi siihen että "Oi vähänkö ihanaa!" Oli pakko sanoa, että ei siinä ole mitään ihanaa. Monet ihmissuhteet ovat vaatineet tätä "opettamista", mikä on toisinaan raskasta. Ja pystyn täysin samaistumaan siihen, että vaikka IVF antaa toivoa, kun onnistumisen todennäköisyydet ovat paremmat, ei se tee niistä jotain onnen ja auvon aikaa. Me ei ehditty IVF-hoitoihin asti, mutta voi olla että niitä joskus vielä tarvitaan ja edelleen ajattelen, että se tulisi olemaan henkisesti todella rankkaa.
Olen monesti pelännyt, että mitä jos "uhraan" vuosia lapsen yrittämiseen ja jäljelle jääkin lapsettomuus, työkyvyttömyys ja läjä menetettyjä ihmissuhteita. Mutta toisaalta, jos olisikin päättänyt lakata yrittämästä, niin uskon että katusisin sitä jälkikäteen. Koska lopulta suuressa mittakaavassa, ei ne työelämässä koetut tähtihetket ja saavutukset tunnu niin merkityksellisiltä. Ja että ehkä on olemassa edes hyppysellinen ihmisiä, jotka jaksaa pysyä rinnalla vaikeuksista huolimatta. Koitan ajatella, että oli lopputulos mikä hyvänsä, niin ehkä löydän itseni joskus uudelleen ja voin vielä kokea elämäni arvokkaaksi.
Sitä toivon meille kaikille, että joskus koittaa se hetki, kun voi ajatella että kaikessa paskassa tarpomisessa on jokin järki. Että saisi elää joskus seesteisempää aikaa, eikä suru ja pelko olisi vallitsevimmat tunteet elämässä.
Kiitos kun jaksoit nähdä kirjoittamisen vaivan. Sanoitit erittäin hyvin minunkin ajatuksiani.Minulla myös samansuuntaisia pohdintoja. On surullista, miten laajalle elämässä pitkittynyt lapsettomuus voi vaikuttaa. Paitsi käytännön asiat kuten lyhyen aikavälin suunnitelmat, matkat ym., myös suuremmat kuviot ja unelmat.Omat unelmat on osittain muuttuneet muilla elämän osa-alueilla, kun omaa lasta ei ehkä ikinä saakaan.
Muokattu viimeksi: