Colitis ulcerosa ja raskaus

Minulla hemoglobiini laski rv18 aikaan 111, joten aloitin lisärautana Floravita mehun. Pitäisi olla paremmin siedetty. Viime raskaudessa söin ihan lääkkeenä Obsidania, eikä siitä tullut oireita. Nyt suoli on alkanut oireilemaan pari kk sitten, ja uusia lääkekokeiluja on tehty. Sain siis Pentasa supot, mutta ne pahensi tilannetta heti. Nyt Colifoam vaahtoa käyttänyt viikon ja verentulo vähentynyt. Kivut jatkuu edelleen. Seuraavana sitten kortisonia suun kautta, ellei tuosta ole tarpeeksi apua. Minulla siis ainakin tässä raskaudessa tauti paheni :( Tosin, mistä sitä tietää johtuuko raskaudesta, kun Calpro ollut jo kauan koholla.

Ajattelin mennä pelkopolille keskustelemaan noista peloista, ja pyydän myös tässä raskaudessa synnytystapa-arvion. On ollut iho välillä niin rikki tuolta alhaalta, että pelkään siellä olevan sen verran arpia ettei enää jousta niinkuin pitää. Mutta sen kai näkee sitten :)

Joulukuussa taas labrat, saa nähdä miten korkealla Calpro tällä kertaa on.

Hyviä vointeja kaikille!
 
Kiitos! Alkuviikosta vien näytteet, joten sitten selviää :) Tosiaan nyt olen hieman yli viikon syönyt kortisonia, kun ei paikallishoidoilla hävinneet oireet. Toivotaan, että teillä pian onnistaa vauvauutisten kanssa!
 
Täällä ensimmäinen raskaus menossa, tällä hetkellä viikkoja 6+1 ja koliittia sairastan. Asacol menee peruslääkityksenä eikä ole suurempia ongelmia taudin kanssa ollut. Välillä on ummetusta ja välillä ripulia, mutta muuten mennyt ihan normaalisti eikä ole vielä ainakaan tauti pahemmin oireillut.
 
Moi. Täällä kans yksi colitis ulcerosaa sairastava. Ensimmäinen raskaus menossa ja nyt viikkoja 18+6. Colitis todettiin minulla reilu kaksi vuotta sitten. Lääkityksenä ollut pentasa puikot. Lääkitystä käytetty välillä enempi ja vähemmän silloin kun sairaus ei ole päällä (vain pari kertaa viikossa pentasaa). Raskaaksi tullessani colitis oli rauhallisessa vaiheessa, mutta aika pian alkoi sitten oireilla, joten lisäsin vaan pentasan käyttöä päivittäiseksi. Nyt on taas pysynyt aisoissa jotenkin, kun on vaan muistanut käyttää lääkitystä säännöllisesti. Toivotaan että myös pysyy jatkossakin. Tsemppiä kaikille CU:ta sairastaville raskaana oleville.
 
Huhuu! Vieläkö täällä on CU-odottajia? Siis muitakin kuin minä, joka juuri päätti liittyä seuraanne. Viikkoja kasassa 11+1 ja suoli temppuilee, niin kuin on temppuillut tasaisin väliajoin koko raskauden ajan. Diagnoosin sain syksyllä, mutta ensimmäinen akuutti oli esikoista odottaessani, tosin silloin vaiva kuitattiin peräpukamina... :/

Lääkityksenä minulla on Asacol 5x800mg ja tarvittaessa Colifoam. Nyt on kuitenkin alkanut epäilyttää tuo lääkäreiden touhu, sillä gyne on sitä mieltä, että Asacol-annos on liian suuri, gastrosta en oikein ottanut selkoa. Gyne sanoo, että Colifoam on ok, mutta gastro on eri mieltä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia Asacolin annostuksesta ja Colifoamin käytöstä? En kyllä ihan äkkiä uskaltaisi Asacol-annosta lsakea, varsinkaan kun suoli kipuilee ja löysäilee paraikaa...
 
Moikka Myysi!

Mulla on koko raskauden ollut lääkityksenä Asacol 5x800mg, eikä missään vaiheessa kukaan ole sanonut että siitä olisi haittaa. Colifoamia käytin myös yhden kerran kuurina pari viikkoa, tosin siitä ei mulle ollut apua. Kokeilin myös Pentasa suppoja, nekään ei auttanut. Nyt kortisonikuuri lopuillaan, Prednisolonia söin 40mg aloitusannoksella. En kyllä olisi huolissani noista sinun lääkkeistäsi :) Esikoisen aikaan myös söin Asacolia, tosin 4x400mg. Silloin suoli oli rauhallinen koko raskauden. Nyt toivon, että pääsen eroon kortisonista, enää tämä viikko, ja se olisi ohi. Ainakin toistaiseksi. Harmittaa vaan tämä turvotus ja painonnousu kortisonin vuoksi :( Siihen vielä raskauskilot päälle.

Tsemppiä sinulle odotukseen, ja toivotaan että tilanne rauhoittuu! :)

Mulla oli calprokin nyt normaali piiiiitkästä aikaa, ekaa kertaa kahteen vuoteen. Nyt se oli 76 :) Kumpa saisi nyt loppuraskauden nauttia terveestä vatsasta.
 
Käytköhän täällä vielä pisku?

Itselleni todettiin cu 9½ vuotta sitten ja nyt odottelen ensimmäistäni, neuvolan mukaan 20+4 menossa, omien laskujen mukaan (ovulaation mukaan) olisi 21+0 ja rakenneultran mukaan olisi jo 22+0 menossa. Mistä lie vauva kasvanut viikon edelle "aikataulua".. Suolisto ollut rauhallinen, calpro putosi minullakin alle 50 kun raskaus pääsi vauhtiin.

Itselläni rupee tuo synnytyspelko pikkuhiljaa suurenemaan (mm miten suolisto reagoi jne), niin haluaisin kysellä teidän kokemuksia että miten on mennyt? Olen ymmärtänyt,että juuri sektiota välteltäisiin cu-potilailla?

Kiitos jos joku jaksailee vastata! :)
 
Nostanpa tätä taas, josa löytyisi muitakin "suolivammaisia" odottajia.

Mulla suoli on ollut tähän saakka oikein hyvävointinen ja kaikki on mennyt hyvin. Mutta sitten alhaisen hemoglobiinin takia piti pari viikkoa sitten aloittaa Maltofer-rautatipat ja nyt suoli onkin aika huonona. Vessakäynnit on lisääntyneet päivä päivältä ja kouristukset on alkaneet... Kerran jo tuli vähän vertakin. Uskaltaisikohan tuon rautakuurin lopettaa? Ensi viikon lopulla seuraava neuvola ja ensi viikolla onneks myös sisätautipolin kontrolli ja kuulee mitä verikoetulokset ja calpro on... Jännittää hiukan ja pelkään, että akuutti iskee. :sad001
 
Onko täällä nyt ketään raskaana, joka sairastaa colitis ulcerosaa? :) Olisi kiva jutella kokemuksista...
 
Täälläkin yksi. Kolmatta odotan mutta ensimmäinen diagnoosin jälkeen. Asacol ja Azamun käytössä ja hyvin olen pärjännyt. Huomenna saa nähdä mitä hemoglobiini näyttää... Rv 17+6 meneillään.
 
Nostetaanpa tätäkin... Onko muita colitista sairastavia raskaana tällä hetkellä?

Viime raskaus (syntyi 02/15) meni enemmän kuin hyvin colitiksen suhteen mutta sitten kotona vauvan kanssa ollessa alkoi lääkkeiden unohtelu ja lopulta jäi kokonaan. Puoli vuotta meni oireettomasti mutta sit viime syksynä alko oireet taas. Aloitin lääkkeet mutta ei ole vieläkään normalisoitunut. Ei mikään paha tilanne, verikokeet normit (paitsi d-vitamiini) mutta ei siis normaali tilannekaan. Joistakin ruuista menee vatsa totaalisen sekaisin ja selkää särkee järkysti myös sillon. Nyt oon siis taas raskaana (rv6+2) ja hiukan huolettaa tuo keskenmenon riski. :sad001
 
Heips! Täällä CU potilas, joka raskaana. Ei aikaisempia raskauksia.

Sairaus on ollut piilossa ja olen voinut hyvin mutta nyt pelottaa todella paljon heräileekö mörkö. Olen saanut sairauden pidettyä oireettomana tupakalla ja tokihan nyt en enään polta. Sairaus aikanaan puhkesi minulle kun lopetin tupakoinnin ja on joka kerta iskenyt akuutin kun olen yrittänyt lopettaa :sad001 Tosi surullinen mieli kun tämä sairaus varjostaa raskautta :sad001

Lääkityksenä kortsikka 5mg joka päivä (olen syönyt melkein 10v, en pääse eroon) ja azamun. Asacol pahensi oireita.
 
Voi apua, ei kuulosta kivalta sun tilanne Ensilumi. Miten pitkällä sun raskaus on nyt? Onko mitään oireita pahenemisesta? Yleensä tämä sairaus pysyy aisoissa raskauden aikana. Mulla takana yksi synnytys sairauden puhjettua (2 ennen sitä) ja raskauden ajan sairaus oli paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Mulla nyt lääkityksenä Asacol ja Azamun sekä suppona että pillerinä. Odottelen et supot alkais vaikuttaa... Pieni pelko on kans kun aktiivisena sairaus voi aiheuttaa keskenmenon. :sad001
 
Voi onko näitä muitakin! Juuri tällä viikolla sain diagnoosiksi colitis ulcerosan tähystyksessa. En muuten voi suositella kolonoskopiaa raskausaikana... Sisätautilääkäri ei uskaltanut antaa lääkitystä enää rv28+2, joten nyt mennään vatsa tulessa ja vessan kautta loppu aika. Epäili, ettei sairaus ole puhjennut raskauden aikana mutta oireet ovat menneet ihan selvästi pahemmaksi ja verta tulee ihan hurjasti. Kaikkia neuvoja otetaan siis kiitoksella vastaan miten tämän kanssa pärjäisi kunnialla!

Jostain luin, että autoimmuunisairaudet menevät koko parempaan- tai huonompaan suuntaan raskauden aikana riippuen siitä, onko vauva geneettisesti lähempänä äitiä vai isää. Tiedä siitä sitten.
 
Lyyra, voi harmi diagnoosistasi. :sad001 Mulla piti olla kolonoskopia huhtikuussa mutta kun kerroin lääkärille raskaudesta hän sanoi heti että lykätään kolonoskopiaa. Saanko kysyä missä kävit lääkärissä? Oliko terveyskeskus, keskussairaala vai yksityinen? Lääkäreissä on kans paljon eroa mitä lääkkeitä ja kuinka paljon määräävät. Keskus/yliopistollisissa sairaalassa hoitavat paljon colitis potilaita ja heillä on enemmän kokemusta. Tosin sit samat lääkärit voi olla myös yksitysellä töissä. Mietin vaan et jos sulla tulee paljon verta pitäiskö kuitenkin yrittää jotan suppoa...? Mulla on ollut Pentasa ja nyt tuli Asacol suppona. Kerran sain peräruiskeena (en muista nimeä) jotain mikä sisälsi kortisonia mut se oli AIVAN HIRVEETÄ! Ensinnäkään ei auttanut ja toiseks oli TODELLA vaikeeta laittaa itelle. Suppo on mulla tehonnut paremmin. Miten sulla hb?
 
Niin ja sit kannattaa yrittää löytää ne ruuat mitkä ei nyt sulle sovi, se voi vaihdella tosi paljon! Mulla on vaihtelevasti esim. rasvaiset tai mausteiset ruuat, sipsit, hernekeitto, lakritsi, salmiakki. Esim. kun syön kebabia en koskaan tiedä miten vatsa reagoi, n joka kolmas kerta saan juosta suoraan vessaan ruokapöydästä (joskus keskenkin) mutta 2/3 kerrasta ei vatsa reagoi mitenkään.
 
Laskureiden mukaan nyt rv 5-6.

Minulta peruttiin kanssa tämän kuun kontrolli tähystys, ei suositella tehtäväksi jos ei ole pakko ja tosiaan suoli on nyt ainakin toistaseksi itsellä rauhallinen. Lisäksi mulle tehdään se aina rauhotuksessa, joten sekin vaikutti perumiseen :happy2

Janna kyselit oireita niin turvotusta ja hiukan vatsan sekavuutta nyt ollut mutta ei suoranaisesti mitään hälyttävää ajatellen CU:ta, varmastikkin ihan alkuraskauden normioireita?

Suosittelen ehdottomasti maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota kaikille CU potilaille. Ja yleensäkkin tulisi syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa! :angel8

Verikokeet ensviikolla, lääkäri haluaa nähdä missä mennään kun tähykin peruttiin.. Ja tosiaan lääkitykseni on kuulemma ok ajatellen raskautta (azamun 50mg ja prednisolon 5mg /pv) ja annoksia on varaa nostella raskauden aikana mikäli sairaus alkaa heräilemään. Käski soitella heti jos tulee ongelmia. :confused2
 
Lyyra, viime akuuttia sain rauhoitettua erittäin tehokkailla maitohapoilla. Olen kokeillut jos jonkinlaisia ja suosittelen ehdottomasti näitä kahta: Vivomixx (http://www.vivomixx.fi/VIVOMIXX_probiootti) ja Jarrow Formulas Boulardii (http://ca.iherb.com/Jarrow-Formulas-Saccharomyces-Boulardii-MOS-90-Veggie-Caps/372). Suosittelen ostamaan molempia, ei ainoastaan toista.

Oma lääkärini sanoi, että sairaus yleensä rauhoittuu raskauden aikana, koska kehossa on 50% vieraita geenejä. Ja synnytyksen jälkeen sitten taas monesti ärhäköityy :crybaby2
 
Takaisin
Top