Nessufly Niin tiedän nuo sun ajatukset ja pelot. Meillä on pitkä taival takana, enkä osaa enää iloita plussasta, lähinnä pelkään. Toisaalta olen jo niin turtunut, että viimeisin kkm ei saanut enää edes itkemään.
Ensimmäinen kkm oli jotain niin hirveää, että kuvittelin, etten selviä siitä hengissä. Olin ihan pohjalla ja kävinkin juttelemassa ammattilaisen kanssa. Lisäksi pidimme hoidoista taukoa, emmekä menneetkään suunnitellusti pakastealkionsiirtoon.
Jotkut alkaa heti plussan saatuaan miettiä vaunuja, sänkyä yms vauvatarviketta, minä en tällä kokemuksella osaa enkä edes halua sellaisia miettiä. Vasta sitten joskus, jos siihen asti päästään, että meille todella on kohta vauva syntymässä.
Tokihan pitäisi osata ajatella positiivisesti, mutta sitten sitä vasta tullaan korkealta ja kovaa..
Ehkä pitäisi ajatella niin, että meille jokaiselle annetaan surua vain sen verran, mitä kukanenkin jaksaa kantaa ja murehtia vasta sitten, jos aihetta murheeseen on. :)
Ensimmäinen kkm oli jotain niin hirveää, että kuvittelin, etten selviä siitä hengissä. Olin ihan pohjalla ja kävinkin juttelemassa ammattilaisen kanssa. Lisäksi pidimme hoidoista taukoa, emmekä menneetkään suunnitellusti pakastealkionsiirtoon.
Jotkut alkaa heti plussan saatuaan miettiä vaunuja, sänkyä yms vauvatarviketta, minä en tällä kokemuksella osaa enkä edes halua sellaisia miettiä. Vasta sitten joskus, jos siihen asti päästään, että meille todella on kohta vauva syntymässä.
Tokihan pitäisi osata ajatella positiivisesti, mutta sitten sitä vasta tullaan korkealta ja kovaa..
Ehkä pitäisi ajatella niin, että meille jokaiselle annetaan surua vain sen verran, mitä kukanenkin jaksaa kantaa ja murehtia vasta sitten, jos aihetta murheeseen on. :)