Arki vauvan kanssa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vimpa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Taas huono äiti fiilis kun välillä jään miettimään miksi mulla ei ole kokoajan sellainen yltiöpäisen onnellinen ja rakastunut olo?! Siis tottakai mulle tulee joskus vauvaa katsoessa (varsinkin kun saan oikein leveän hymyn) tunne että sydän oikein pakahtuu, mutta mä jotenkin jo raskausaikana oletin että sitten äidiksi tullessa on jatkuvasti sellainen pää pilvilinnoissa olo. Näin ei kuitenkaan ole. Onko muilla tällaisia ajatuksia?
 
Varpahat, ei mullakaan jatkuvasti ole sellainen olo. Kun ei saa tarpeeksi nukuttua ja on velvollisuuksia hoidettavana ja esikoinen yms niin ei musta joka hetki tunnu olo jotenkin super onneliselta. Joka hetki tottakai vauvaa rakastan ja hän on ihana mutta en elele missään pilvilinnoissa. Se on mun mielestä ihan normaalia.
 
Taas huono äiti fiilis kun välillä jään miettimään miksi mulla ei ole kokoajan sellainen yltiöpäisen onnellinen ja rakastunut olo?! Siis tottakai mulle tulee joskus vauvaa katsoessa (varsinkin kun saan oikein leveän hymyn) tunne että sydän oikein pakahtuu, mutta mä jotenkin jo raskausaikana oletin että sitten äidiksi tullessa on jatkuvasti sellainen pää pilvilinnoissa olo. Näin ei kuitenkaan ole. Onko muilla tällaisia ajatuksia?

No tuota...Miten sen nyt kauniisti sanoisi; ei todellakaan ole elämä pilvilinnoissa asustelua tai vain ihanaa ja onnellista. Milloin väsyttää, milloin vituttaa, ärsyttää kun ei ole koskaan yksin ja yleensä kaikki nämä yhtä aikaa plus vielä kaikenlaista muuta tuntemusta väliin. Silti rakastan lapsiani yli kaiken ja tosiaan sydän pakahtuu ja tuntuu, että se rakkauden määrä on niin valtaisi, etten pysty edes osoittamaan sitä kaikkea lapsilleni. Vauvakin on niin ihana, suloinen ja rakas, että miten onkin käynyt niin hyvä tuuri että juuri tuollainen vauva meille tuli! Äidiksi tulon jälkeen olen varmaan enemmän ja useammin ollut niissä negatiivisissa fiiliksissä; syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet, huoli lapsista jne kuin ennen äidiksi tuloa. Ja siltikään lapset eivät ole elämääni pilanneet vaan päinvastoin. Ja silti omat lapset ärsyttää välillä.
 
Eihän sitä kerkiäkään pää pilvilinnoissa pyörimään, kun pitää organisoida ja tehdä kaikki asiat että edes jotenkin sujuu. Mikähän siinä onkin että se "sydän pakahtuu"-olo tulee silloin kun lapset nukkuu :wink

Siltikin elämä on parasta just nyt noitten kaikista rakkaimpien äkäpussien kanssa.
 
No tuota...Miten sen nyt kauniisti sanoisi; ei todellakaan ole elämä pilvilinnoissa asustelua tai vain ihanaa ja onnellista. Milloin väsyttää, milloin vituttaa, ärsyttää kun ei ole koskaan yksin ja yleensä kaikki nämä yhtä aikaa plus vielä kaikenlaista muuta tuntemusta väliin. Silti rakastan lapsiani yli kaiken ja tosiaan sydän pakahtuu ja tuntuu, että se rakkauden määrä on niin valtaisi, etten pysty edes osoittamaan sitä kaikkea lapsilleni. Vauvakin on niin ihana, suloinen ja rakas, että miten onkin käynyt niin hyvä tuuri että juuri tuollainen vauva meille tuli! Äidiksi tulon jälkeen olen varmaan enemmän ja useammin ollut niissä negatiivisissa fiiliksissä; syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet, huoli lapsista jne kuin ennen äidiksi tuloa. Ja siltikään lapset eivät ole elämääni pilanneet vaan päinvastoin. Ja silti omat lapset ärsyttää välillä.
Siis voisiko tuota enää paremmin kiteyttää! Ajattelen/tunnen sanasta sanaan justiinsa samalla tavalla.
 
Varpahat, vinkki kirjasta! Oon ite lukenu ja tykännyt:

Äitiyden kielletyt tunteet
 
Miulla ollu välil kans sellasii ajatuksii mist tulee jälkikätee tosi huono omatunto tai pahamieli. Ku oon aina halunnu lapsia ja olin tosi onnelline ku tulin vihdoin raskaaks parin vuoden yrittämisen jälkee ni nyt ku vauva on syntyny ni välil, etenki ku oon tosi väsyny, tulee ajatuksia et tätäkö miu elämä nyt on :/ Vaipanvaihtoo, jatkuvaa imetystä ja melkein 24/7 toisen kanssa olemista joka on riippuvainen miusta. Ja kaikki tehää lapsen ehdoilla. Mut sit taas aattelen et tää pieni ihme on miun ja miehen aikaansaannos, hää on miu lihaa ja verta ja rakastan yli kaiken häntä ja tekisin mitä vaa tytön puolesta.
 
Jewell, minulla samanlaisia ajatuksia, meilläkin enemmän kuin toivottu tapaus tämä neiti. :) minulla ainakin on ollut alkuun paljon sopeutumisvaikeuksia, kun vauva todella valtaa kaiken ajan... Mutta onneksi ennen liikkeelle lähtöä vähän helpottuu, kun tyttö näyttäisi jopa hetken malttavan nukkua tai ihmetellä ilman että on koko ajan sylissä. Kummasti parantaa mielialaa, jos saa nukuttua hyvin vauvan kanssa ja jos saa välillä tosiaan tehtyä kotihommia ilman vauvaa käsipuolessa. :)
Nyt oltiin uutena vuotena yötä minun vanhempien luona, tuntui kuin olisi ollut lomalla, kun ei tarvinnut kuin syöttää vauva, muuten oli hoitajia kyllä :) joten suosittelen lämpimösti ottamaan hyödyn irti vauvasta kiinnostuneista sukulaisista ja ystävistä ;) pienetkin hengähdyshetket auttavat valtavasti jaksamiseen. :)
 
Muokattu viimeksi:
Mä käytän silloin tällöin tri-cotti -kantoliinaa, pääsen jotain käsilläni tekemään ja pieni pysyy tyytyväisenä "äitin pussissa". Tosin liinan pukeminen aiheuttaa huutoa, mutta pian pussista kuuluu suloinen unituhina.
Olen loppuraskauden ja tämän perhearjen alkumetreillä huomannut itsessäni hiukan ärsyttävän piirteen. Minua käy tympäsemään moni asia, millä oma äitini kuulumisiamme tiedustelee. Meillä kesti sattuneista syistä kaapistoremontti vähän pitkään, niin eikö siitä pitänyt kommentoida joka käänteessä (jopa kun oltiin synnytyssalissa). Äitini oli jonkin aikaa meillä lapsen synnyttyä. Lapsi sai yhden pidemmän itkukohtauksen vatsavaivojen takia, ja sekin kohtaus luultavasti olisi katkennut minun sylissäni nopeammin kuin hänen. Uusi kysymys on: "vieläkö se itkee niin hirveesti?" Aion järjestelmällisesti vastata, kuten tänään vastasin: lapsemme itkee aivan normaalin määrän. Tällaisilla asioilla ei pitäisi oikeasti olla minulle mitään merkitystä. Ihan sama, mitä joku on arjestamme päätellyt. Mutta lähinnä tekee mieli olla vastaamatta puhelimeen. Millä keinoin saatte tällaiset sivuseikat pois mielestä tai ettei edes alkaisi ärsyttämään?
 
Katjusha, mä niin tiedän ton tunteen! Mua alkoi ärsyttämään suunnattomasti, kun pikkusisko oli sanonut toiselle, että oon ihmeen innoisssni imettämisestä ja samassa lauseessa kummastellut, kun vauvalle ei oltu annettu tuttia eikä ruokittu tuttipullosta - ja tämä oli siis ekan viiden viikon aikana, kun ajattelin etten halua vaarantaa imetystä.

Seuraavaksi oli äitipuoli kysynyt, että kai pikkusiskot muistaa neuvoa mua, kun heillä kuitenkin on lapsia enkä mä kaupunkilaisena osaa oikein näitä asioita.. tähän kun yhdistää vielä liudan muita typeryyksiä (kuten "eihän sun lapsi voi vielä kääntyä mahalleen, kun on vasta x-viikkoa!" tai "onpa sillä iso pää!"), niin ärsyynnyn oikeastaan kaikesta, mitä tietyt ihmiset multa kysyvät..

Ja mä tiedän, että jos ihan hirveän kauan arvostelevat meidän tapaa tehdä asioita, niin saatan päästellä suustani aika pahojakin sammakoita, koska mä en pidä minään meriittinä tänä päivänä sitä, että joku on kasvattanut 25-15 vuotta sitten useamman lapsen - suositukset on kuitenkin siinä ajassa muuttuneet eikä yhden ihmisen suurpiirteisyys/välinpitämättömyys tarkoita sitä, että kaikki lapset pitäisi kasvattaa juuri sillä metodilla.

Lapset ja vanhemmat on kuitenkin erilaisia ja vanhemmuus on kyllä oikeasti sellainen aihe, jossa ketään ei saisi arvostella. Tai neuvoa pyytämättä.
 
Ilyana, en siis ole ainut :)
Joo, eniten minua ärsyttää että ärsyynnyn! Energiaani menee epäolennaisuuksiin! Eilen myös tartuin (tarpeettomasti) siihen, kun mielestäni miehelläni on aina joku (mielessä paisunut) huolenaihe terveyteen, autoihin, koiriin tmv. liittyen. Haluaisin kuulla vain positiivisia juttuja, lirkuttelua ja lintujen laulua...! Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kaikki epäilykset tai negatiivisuus :D
 
Oon luullut tähän päivään asti, että vauvan tuoksu on niin ihana vain äitien/naisten mielestä ja johtuisi kenties jostain hormoneista. No tänään kun vauva oli isänsä sylissä, huomasin että mies haistelee vauvan päätä. Kysyin että eikö tuoksukkin hyvälle ja ehkä pienen punastelun jälkeen hän myönsi asian :p:happy:
 
Mikä vois olla hätänä neitillä? Osaisko kukaan kanssasisar auttaa? Neiti nyt 2 kk. Edellisen viikon aikana aina päivä päivältä enenevissä määrin tyttö itkee ihan hysteeristä itkua. Ei ole ollut aiemmin mitään oikeastaan ollenkaan vatsanväänteitä (mielestäni vain ihan tavallisia ja tvallisen verran). Itku alkaa ihan tyhjästä, saattaa esim kesken taulun töllötyksen, hymyn tms alkaa itkeä. Lohdutus ei auta. Joskus huomaan että on ihan umpiväsynyy, toisinaan ei johdu mielestäni siitä. Joskus on nälkä, pari kertaa pierujumppa auttanut. Joskus saattaa ihan hoitopöydällä kesken kuvien katselun alkaa itkeä ja tää hoitopöytä on aina ollut mieleisimpiä paikkoja :sorry: en ymmärrä :smiley-ashamed004 tosissaan tulee jo hätä että mikä voi olla hätänä. Kapaloa on kokeiltu ja välillä toimii. Tutti on käytössä. Kova kitisemään etenki iltaisin ja tuota huutoitkua voi tulla iltaisin (usein se 2-3 h) tai keskellä päivää esim just siinä hoitopöydällä. En ymmärrä:arghh::wideyed:
 
Miulle ei tuu Sadetuuli mitään muuta mieleen kuin vatsavaivat? Meillä ainakii itku saattaa joskus tulla ihan tyhjästä jos on maha kipeä.
 
Sadetuuli, kuulostaa lähes samalta mitä meillä oli esikoisen kanssa. Erona vain se, että meillä pystyi melkein kellosta katsomaan milloin se alkaa. Yksikään päivä se ei jäänyt tulematta. Mikään siihen ei auttanut. Ilmeisesti jotain koliikkityyppistä. Ei siihen kukaan ottanut sen enempää kantaa. Oli huoli, että on kyse jostain vakavammastakin, koska siltä se kuulosti. Raskasta se oli, jos yksin oli lapsen kanssa ja se huusi kolmekin tuntia taukoamatta. Sitten yksi päivä se vaan loppui, eikä sen jälkeen enää tullut.

Toivottavasti te saatte jonkun avun tuohon ja on vaan ohimenevä vaihe. Tsemppiä ❤
 
Nyt on ensimmäinen viikko takana,kun oltiin lasten kanssa keskenään,kun mies oli viikon töissä toisella puolella suomea. Nyt taas lähti ja viikonlopuksi tulee taas kotiin. Hyvin sujui viikko lasten kans,alkuun oli pientä kapinaa,kun ikävöivät isiä,mutta loppuviikko sujui hyvin ja nyt viikonloppuna käytiin yhdessä luistelemassa ja puuhattiin kaikkea kivaa. Ikävä itselläkin taas tuli,mutta pian menee viikko kun ohjelmaa on joka päivälle :)
 
Sadetuuli, täällä samaa! Tyttö itkee kuin syötävä ennen kuin on taas oma hymyilevä itsensä - joskus herää kesken unien hirveään parkuun, joskus taas kesken syömisen. Mahallaan olo helpottaa, ihan huomaa kuinka vauva hakeutuu maha-asentoon: sylissäkin kelpaa vain mahallaan olo ja parhaiten on nyt itkukohtauksien aikana/jälkeen nukkunut tyynyn päälle aseteltuna.

Kuitenkin yöt nukkuu ihan hyvin, välillä oon jopa ajatellut onko nuo itkut enempi säikähdyksiä: jos on juuri nukahtamassa ja säpsähtääkin hereille jostain syystä ja säikähtää sitä säpsähdystä tai jos ei olekkaan enää sylissä, kun herää tai jos kuvittelee olevansa yksin, kun ei reppana rajua avata silmiään (kuten viime yönä) tai kun ei jotenkin heti tunnista äänestä (unen karhentama ääno tms.).. kun tuskin se mahakipu pelkästään päivisin vaivaisi. Tai en mä tiedä, tänään ei ole ollut kertaakaan vielä itkukohtausta vaikka vieraiden sylissä onkin ollut - nukkui tosin autuaan onnellisena koko päivän ja heräsi vasta, kun viimeiset vieraat tekivät lähtöään. :grin
 
Auttoi näköjään tänne kirjoittelu :rolleyes: neiti ei ole itkenyt hysteeristä itkua ollenkaan kahteen päivään. Yökin meni tosi hienosti vaikka saatiin eilen rotarokote (ajattelin että siitä ne itkut nyt viimeistään tulee). Mikähän lie oli noiden viikon kestäneiden itkujen takana :eek: kysyin niistä neuvolassakin mutta ei me keksitty sielläkään mitään yksittäistä syytä. No hyvä kuitenkin ettei ole niitä enää (eikä toivottavasti tulekaan).
 
Miten teillä menee yöt? Missä vauva nukkuu ja kuinka usein syö yöaikaan?
Meillä poju ei enää nuku omassa sängyssään vaan ainoastaan meidän välissä tai mun sylissä. Omaan sänkyyn ei oikeen enää nukahtanut sen jälkeen kun lopetettiin kapalointi joskus siinä 1kk iässä. Poju nyt 11vkoa.
Yleensä ensimmäinen unipätkä on pisin ja nukkuu parhaimmillaan jopa 4h, mutta sen jälkeen heräillään n. 2h välein. Toisinaan koko yö mennään 2h heräämisillä. Päivisin poju ei nuku kun yhdet pitkät päikkärit vaunulenkin yhteydessä (yleensä 3-4h).
 
Takaisin
Top