Ajatuksia synnytyksestä

Onneli

Onneli

Vauhtiin päässyt keskustelija
Ajatuksia synnytyksestä. Tiedän kyllä, että siihen on vielä hurjan pitkä aika, mutta itselläni se on jo alkanut pyöriä mielessä. Erityisesti iltaisin, nukkumaan mennessä. Ajattelin, että tähän ketjuun voisi raskausajan kuluessa kirjoittaa kokemuksia edellisistä synnytyksistä ja sitten tietenkin esikoistaan odottavat ennakkotuntemuksiaan tulevasta tietämättömästä.

Minulla kaikki kolme synnytystä on mennyt erittäin hyvin ja nopeasti. Nuorimmaisen kohdalla niinkin nopeasti, että olen ruvennut pelkäämään, etten ehdi sairaalaan saakka. Esikoinen syntyi rv 37+3 lapsivesien menon jälkeen ajassa 6.30 h. Koin synnytyksen kivuliaaksi, koska jouduin pötköttelemään oksitosiinitipassa sairaalan sängyllä melkein koko ajan. En ehkä itsekään tajunnut kivuissani hakeutua liikkeelle. Liikkeellä olo / pystyssä oleminen on minun juttuni. Kohdunkaulan puudutteen sain ja ilokaasua yritin hengitellä. Ponnistusvaihe kesti 30 min. Pieni repeämä tuli, johon laitettiin pari tikkiä.

Toinen lapseni syntyi täsmällisesti rv 40+0. Sairaalaan mennessä olin jo 10 cm auki ja käyrillä olon jälkeen alkoikin pian ponnistuttaa. Sairaalassa ehdimme olla 30 min ennen pojan syntymää ja ponnistusvaihe kesti 5 min. Mitään kivunlievitystä en tietenkään ehtinyt saada. En kuitenkaan kokenut synnytystä niin kivuliaaksi kuin esikoisen. Kalvot puhkaistiin vasta ponnistusvaiheessa, mikä lievitti ainakin minun kohdalla supistuskipuja. Koko urakka kesti supistusten alettua 5.30 h.

Vuosi sitten syntynyt kuopuksemme puolestaan syntyi rv 40+4 ja hän tulikin melkoisella rytinällä. Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 2.20 h. Olin itsekin ihan ällikällä lyöty, kuinka nopeasti kaikki meni. Tunsin kyllä automatkalla melkoista paineen tunnetta, mutta en arvannut, että 5 minuutin sairaalassaolon jälkeen pieni mies olisi jo käsissäni. Kun pääsimme sisään ja kätilö tarkisti tilanteen, hän huusi miestäni hakemaan käytävästä paarit ja meni itse tilaamaan hissin. Vauvan pää oli jo näkyvissä. Poikamme syntyi paareille 2 min ponnistuksen jälkeen. Ehdimme kuitenkin hissistä juuri ja juuri synnytyssalin puolelle. Ihan hyvä kokemus jäi, vaikkakin hieman sekava.

Sanoin neuvolassa viikko sitten, että minua on alkanut hieman pelottaa tuo nopea synnytys. Tästä neljännestä lähdemme sairaalaan jo heti ensimmäisten supistusten jälkeen. Ja en varmasti soita, että saako tulla :)
 
Itse oon alkanut miettiä synnytystä jo siinä vaiheessa kun puolitoista vuotta sitten päätettiin jättää ehkäisy pois. Haluaisin yrittää pärjätä ilman kivunlievitystä. Oon lukenut aika paljon synnytysasennoista ja kivunlievityksestä. :)

Kuitenkin isoin juttu mulle on se, että synnyttää pitää julkisella puolella. Mulla on todella huonoja kokemuksia julkisen puolen terveyspalveluista, enkä moneen vuoteen ole käyttänyt muuta kun yksityisiä terveyspalveluita. Julkiseen sairaalaan on tullut muutaman kerran jouduttua onnettomuuden seurauksena. Pelottaa ihan jumalattomasti, ettei synnytyksessä kuunnella mun tahtoa.

Viikon kuluttua on eka nevola ja jos sieltä jää pieninkin paha maku suuhun hoidan senkin yksityisesti.
 
no sen verran olen mietiskellyt, että toivottavasti menisi yhtä helposti kun tuon esikonkin synnytys :)

supisteluitten alettua n. 14h päästä lähdettiin sairaalaan, kun en enää kestänyt olla kivuilta. sairaalan mennessä käyrillä olo oli tietty tuskaa, mut sisätutkimuksen jälkeen siirryin suoraan saliin ja sain ilokaasua joka helpotti ja paljon, ja sen voimin jaksoinkin loppuun asti tai no siinä vaiheessa kun sanoin ukolle että nyt sattuu jo läpi että tarvii jotain vahvempaa, niin kätilö ilmoitti että oon kokonaan auki ja samassa hulvahti lapsvedetkin :D siitä n. 17min eteenpäin poitsu oli pungerrettuna ulos :)
ainoo että jos tulokas olis hiukan pienempi, niin ois vähän helpompi ehkä ponnistaa (poitsu oli 4,3kg) ja saada ulos, mutta poikakin tuli ilman apuvälineitä, niin toivon kakkosenkin tulevan :)
ja tällä kertaa myös toivon että omat jalat kantaa tikkauspuudutteiden jäljiltä, ettei tarvitse kahden ihmisen nostamana mennä osastopedille :D
 
Ainoa mikä mua mietityttää on se, että pierasenko sen ulos kun esikoinen oli sylissä vajaan neljän tunnin kuluttua suppareiden alotuksesta :grin Ja mä en nyt tarkota tota mitenkään typerästi, mutta kieltämättä käynyt mielessä jos silloin kun kätilö sanoi sairaalasta lähtiessämme, että "muistakaa haavi seuraavalla kerralla!" :laughing002
 
Täälläkin jäi hyvä maku suuhun esikoisen synnyttyksestä. Vedet meni 2.00 aamulla ja supistukset alkoivat 2.30 ja siitä neljä tuntia niin jätkä oli jo sylissä. Kivun lievitykseen käytin suihkua ja epiduraalia. hyvä et ehtisin saamaan epin :gen053
Se auttoi roimasti. Poitsu melkein jouduttiin ottaa imukupilla, mutta onneksi ei tarvittu.
Hieman myös jännittää kuinka nopeasti tää seuraavaa tulee oikein ja tuleeko samalla tavalla kuin esikoinen. Mulla nimittäin ei ollut kahteen viikkoon mitään ennakoivia supistuksia ja jätkä laskeutuikin vasta kun aloin harjoittelemaan ponnistusta :scared007 Varmaan otan asian neuvolassa jutteluun.
 
Mulla oli vissiin aika tavallinen ensi synnytys, pitkä ja parilla epiduraalilla siedetty. Loppuvaihe ei mennyt putkeen, kun lapsi tuli naama ylöspäin ja jouduttiin auttamaan imukupilla. Repeämiä tuli, mutta ei kivuliaita.

Tulevasta synnytyksestä odotan jotain samanlaista, toivottavasti nopeampaa ja raivotarjontaa... Eniten pelkään leikkaamista, meinaan minuahan ei leikkailla mahasta! Esikoisella pulssi jossain välissä laski, joten se riski oli - sai aikaan pienen paniikin.

Synnytys ei ole minulle niinkään mikään pelko, se on se nopein vaihe tässä rupeamassa... Eniten väsyttää ajatuksena tämä odotus ja ekat 3kk vauvan hoitoa.. en ole todellaan mikään kodin hengetär, joka viihtyy ilman unta ja neljän seinän sisällä. Helmikuussa on vielä niin pimeää valvoa yksin öitä itkevän vauvan kanssa, kiva kiva. Kesää odotellessa.
 
Meidän esikoispoika oli syntyessään 4405g ja 53cm, saa nähdä minkä kokoinen tästä toisesta tulee :) Synnytys meni hyvin, alkoi lapsivesien menolla, ponnistusvaihe oli pitkä. Saa sitten nähdä alkaako tää toinen synnytys supistuksilla vai lapsivesien menolla ja millainen synnytyksestä tulee. Mutta kivunlievityksillä kyllä synnyttää! :D
Ja myöskin, meillä poika syntyi kesäkuussa, eli oli kesävauva, tälläkertaa onkin erilaista kun saa talvivauvan :)
 
Sen verran on tuleva synnytys mietityttänyt, että ehtiikö sitä sairaalaan jos lapsivedet menevät kotona.

Esikoisesta alkoi tihkuttamaan lapsivettä rv 36+4 jota muutaman päivän seurailin, ja testailin onko se vettä vai valkovuotoa. Neuvolasta ohjattiin rv 36+6 käymään äippäpolilla tarkistuttamassa asia ja lapsivettä se oli. Tuolloin kohdunkaula oli jo selkeästi lyhentynyt ja kohdunsuu auki muutaman sentin. Tulehdusriskin takia ottivat tuolloin osastolle. Seuraavana päivänä synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, ja vesin menosta vajaan puolen tunnin kuluttua alkoi supistukset, jotka kovenivat hyvin reipasta tahtia.

Tietenkin ensikertalaisena ajattelin, että tässä kestää tunti jos toinenkin eli en hätäillyt kipulääkkeen suhteen. Sain panadolia suun kautta eikä se mtn ehtinyt auttaa! Kun pyysin epiduraalia, kätilö totesi että nyt on jo liian myöhäistä, pitää alkaa ponnistaa. Ehdin saada ilokaasua (josta tuli hetken päästä huono olo) ja kohdunkaulan puudutteen, jonka tehosta en osaa sanoa yhtään mitään. Sattui aivan pirusti! Ponnistusvaihe kesti 22min ja koko synnytyksen kesto 2h 22min supistusten alusta laskettuna. Meiltä on sairaalaan matkaa n. 60km eli ajassa n. 45min-1h talvirajoituksin..

Saa nähdä kuinka käy tällä kertaa :wink
 
Minulle jäi ekasta synnytyksestä trauma, joka kyllä aika pitkälti sitten tuli käsiteltyä kun toiseen synnytykseen valmistauduin ihan eritavalla ja se meni niin hienosti, että voisin lähteä milloin vai synnyttämään uudestaan (raskausajan haluaisin skipata).
Toka synnytys meni siis aivan omasta halusta ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, supistukset alkoivat edellisenä iltana ja puolilta päivin lähdin sairaalaan periaatteella, katotaan nyt missä vaiheessa ollaan. Ja olin neljä senttiä auki, eikä kätilö päästänyt enää kotiin vaikka olisin halunnut. Noin tunnin päästä menin saliin käytyäni kahvilla ja suoraan ammeeseen. Ammeessa olinkin sitten kunnes tuli olo että pitää päästä kuivalle maalle. Arvelen olleeni siinä kohtaa auki noin kahdeksan senttiä. Tästä meni noin puoli tuntia kun hälytin kätilön paikalle ja olin 9,5senttiä auki. Kätilö yritti puhkaista kalvot, en tiedä onnistuiko, mutta sitten sain alkaa ponnistaa, tai siis, enhän minä mitään ponnistanut kun hengitin ja annoin vauvan tulla ulos. Olin siis kyykyssä sängyllä, pääty nostettuna ihan ylös. Neljä minuuttia merkkasivat ponnistusajaksi.. Se oli uskomattoman hieno kokemus ja toivon että tästäkin synnytyksestä tulee yhtä hieno. Onneksi nyt on sellainen mies mukana joka kyllä häätää kätilön hevon kuuseen, jos eivät usko minua :D

Tuolla OYSissa kun on tapana joillakin kätilöillä "sitoa" synnyttäjä sänkyyn +siellä tehdään aivan liikaa turhia toimenpiteitä. Luonnolisuudesta ei ole tietoakaan, ainakaan sen perusteella mitä minä olen kokenut ja kuullut muilta. Ei minulla ole mitään sitä vastaan,että kipuja lievitetään lääkkeillä, jos synnyttäjä kokee niitä tarvitsevansa, mutta kaikki muut toimenpiteet pitäisi tehdä vain silloin kun niille on perusteltu syy eikä rutiinisti.
Tämän vuoksi yritän päästä synnyttämään Oulaskankaalle, se on pienenpi yksikkö ja siellä ymmärretään että synnytys on luonnollinen tapahtuma eikä sairaus, jota pitää hoitaa.
 
Pipa87: Sairaalassa sidottu sänkyyn!! Siis herranjumala, mitä äidin raiskausta!!

Itelläni eka meni suht hyvin, mut mun ennakkoaavistukset kävivät toteen ja se kivunlievitys, mikä laitetaan silmpiikil selkään pysäytti mun avautumisvaiheen, ja joutuivat iskee muhun mömmöjä et saivat synnytyksen jatkumaan.
Epiduraalin takia, mut katetroitiin myös kahdesti.

Tällä kertaa haluaisin ihan kanalasti synnyttää kotona. En tarttis kuin ilokaasua vähä jeesix.olisin ensimmäisenkin kans halunnut tehdä näin mut en udkaltanut tuoda asiaa julki.

Voi olla kumminkin etten saa synnyttää kotona tuon laskeutuman takia.

Minulla on myös huoli, mihin me saadaan esikoinen, siksi aikaa kun pitää lähteä synnyttämään.
Meillä kun ei ole turvaverkkoa. Ja tuntuu ettei kukaan pysty lupautumasn asiaan :sad001

En todellakaan halua alkaa soittelee ihmisiä läpi siin vaihees kun synnytys on käynnistynyt..


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Miten voit Minipallo olla niiin monessa asiassa mun kanssa samoissa ajatuksissa? :)

Mäkin tykkäisin synnyttää kotona (tutkin jo asiaa pitkään ja oikeasti olin jo ottamassa yhteyttä erääseen lääkäriin, joka hoitaa kotisynnytyksiä), mutta en sitten vaan yksinkertaisesti uskaltanut lähteä sille tielle, kun ekakin on kyseessä. Pelkäsin siis lähinnä ulkopuolisten reaktioita (ja myös perheen, mies ei asiaa vastustanut kylläkään)

Itse olen käynyt nyt kahdesti pelkopolilla avaamassa tuota pelkoa julkiseen terveydenhuoltoon. On kyllä auttanut. Toimitin sinne myös viiden sivun mittaisen synnytystoivelistan. :D Olivat pyytäneet mua sen tekemän, mutta tuskin odottivat niin pitkää ja yksityiskohtaista. :D

Toivoisin mahdollisimman luonnollista ja toimenpiteetöntä synnytystä. Mutta toki tiedostan, että kyseessä on eka synnytys ikinä, enkä tiedä miten reagoin. :) Avoimin mielin, mutta luomutoivein. :D

Ensiviikolla on luomusynnytys-painotteinen 'Miten selviytyä synnytyksestä'-info, jonne mennään miehen kanssa. :)
 
Reginaveritas: luota omaan kroppaasi ja ajattele synnytyksestä positiivisesti. Tuntematon luonnollisesti pelottaa, mutta eikö ole ihanaa ja hienoa että saat kokea jotain sellaista!!

Muulla ei oikeasti ole väliä, kuin että luonto ja oma keho hoitaa homman. Ja että luotat kätilöön. Joten jos kovasti pelottaa, älä suostu opiskelijoihin. Koska kun luotat itseesi ja kätilöön, niin se auttaa synnytystä. Se on sellainen luonnon oma mekanismi, jota et voi käsikirjoittaa valmiiksi, mutta jää varmasti ainutlaatuisena kokemuksena mieleesi.

Itse kuin tein positiivisen raskaustestin helmikuus 2010, niin ensimmäinen ajatus oli, että iik, joudun synnyttämään!
Asia pelotti kamalasti, mutta ystävieni avulla pääsin pelosta tosi hyvin eroon, koska nyt kun tein uuden possarin, ajattelin, jes! Pääsen ainakin vielä yhden kerran synnyttämään!!

Yksi ystäväni painotti todella paljon positiivista asennetta ja asennoitumista ja toinen neuvoi miten ilokaasua käytettiin. Siitä oli minulle tosi iso apu. Kätilö toimi tukena ja oli tosi hyvä. Kaikki meni tosi hyvin. 11h meni, tunnin ponnistuksella syntyi tyttäremme, jonka päänympärys oli 38,5cm pituus oli 52cm ja painoakin 4040g. Sellanen sieltä tulla tupsahti tähän maailmaan.

Olet varmaan kuullut ikävempiä juttuja? Niinhän me kaikki. Siitä ajattelin vain, että jokainen raskaus ja synnytys on yksilöllinen ja luotin että menee hommat miten menee, niin kaikki menee loppujen lopuksi hyvin. Ja niin kävikin.

:Heartred toivottavasti tämä on kaikille avuksi jos pelottaa. Saa pelottaa. Kaikki menee kumminkin hyvin :)



Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Minipallo : Justiinsa toi henkilökuntaan luottaminen on ollut se ongelma. Ei rajoitu mitenkään synnytykseen tämä luottamuspula, mutta alkanut nyt tosiaan helpottamaan. :) Ollut aivan uskomaton pelko siitä, että hoitohenkilökunta ei ollenkaan kuuntele minua vaan tekee kaiken oman päänsä mukaan, ihan sama mitä itse olen mieltä.
 
Mä näin viime yönä unta tasas synnytyksestä. En kyl muista muuta kuin fiilarin. Outoo. Kaipa se jotenkin jo mieli on alkanut prosessoimaan sitä.
Sit on jotenki niin tullut sellainen fiilis et se tulee ennen la:ta... Saas nähä.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Joo, siis tarkoitin aiemmassa viestissä tuolla sänkyyn sitomisella sitä, että mielellään pidettäisiin käyrillä koko ajan ja jos vaan mitenkään mahdollista niin siihen oksitosiinitippa päälle ja mitenkä siinä sitten liikut kun on piuhaa joka puolella?

Toisessa synnytyksessänikin otin itse ne käyräsysteemit pois kun olivat olleet puoli tuntia eikä kätilöä kutsusta huolimatta kuulunut. Ne ahistaa ne vyöt ihan suunnattomasti ja halusin muutenkin kävellä supistusten välissä. Toki jos vauvan sydänäänissä olisi ollut häikkä oisivat saaneet ottaa käyriä vaikka koko ajan, mutta kun mitään ei ollut.

Luomusynnytyksestä sen verran, että suun/leuan alue kannattaa koittaa pitää rentona, se helpottaa avautumista ja ja auttaa rentoutumaan muutenkin. Mulle pahinta myrkkyä synnytyksen aikana on istuminen ja makaaminen, mutta jokaisen pitää hakea itselleen sopiva asento. Mun ei tarvinnut edes miettiä, vaan jotenkin keho tavallaan kertoi missä asennossa on paras olla. Niin, ja olin jossain ihan muualla käytännössä koko synnytyksen; supistuksen aikana en tiedostanut millään tavalla kätilön, opiskelijan, enkä edes miehen läsnä oloa. Omaan kehoon luottaminen on kaikkein tärkeintä ja se että uskoo pystyvänsä synnyttämään.
 
Mua ihmetyttää vähän kun olen saanut kamalan ristiritaista tietoa tosta käyrillä olosta. Jotkut sanoo että pitäisi vähintään olla istumassa niiden ajan, jotkut on sanoneet, että ihan hyvin voi liikkua. Tiiä sitten mikä on totuus. Itseä ei ainakaan kauheesti kiinnostais olla aina tunnista 20min paikoillaan (näin oon kuullut, että täällä olis tapana niitä käyriä ottaa).

Ja noi oksitosiinit yms tipat ja muut, joita oon kuullut, että osa kokee 'saaneensa' vasten tahtoaan mua ihmetyttää. Että eikö ihmiset oikeasti uskalla sanoa mitään vastaan? Kuitenkin valtaosa synnytyksistä on aivan normaaleja, eikä niissä tarvita toimenpiteitä. En nyt yritä sanoa, että kaikkie pitäis täysin luomuna mennä, ottakaa mitä haluatte, mutta ottakaa omasta tahdosta tai omaan tai vauva terveyteen johtuvista syistä, ei siksi, että kätilö niin haluaa!
 
Hmm.. Mä en oo mitenkään hirveästi vielä ajatellut koko synnytystä. Ajattelen vaan, et se menee sitten miten menee. Oon kyllä jutellut kavereitten ja siskon kanssa, ketkä on jo tuolla Satakunnan keskussairaalassa käyneet synnyttämässä, että mitkä fiilikset heillä on jäänyt. Ovat vaan todenneet, et kyl ne ihmiset siellä osaa hoitaa hommansa, että ei oo jääny mitään hampaan koloon. Et kyllä mäkin sitten luotan vaan siihen, et ne on tehny tätä ennenkin, toisin kuin minä, kun esikoinen vasta tulossa, että ne osaa hoitaa homman kunnolla ja tietää sitten mikä mulle ja vauvalle on parasta :) asiat menee sitten omalla painollaan. Toki, kun melko tempperamenttinen luonne olen, niin sanon jos sillä hetkellä tuntuu erilaiselta kuin mitä hoitaja/kätilö kehottaa, mutta en usko et mitään konflikteja tulee, mies onneks osaa käsitellä mua :D
 
Mua pelottaa se, osaanko lähteä itselleni oikeaan aikaan sairaalaan. Aiemmin olin sitä mieltä, että lähden mahdollisimman pian supistusten alettua, mutta nyt mieli on vähän muuttunut. Tai ehkä lähdetään, mutta hengaillaan sairaalan pihalla mahdollisimman pitkään, jotta voitaisiin välttää kaikki käppyrällä olot. Jos synnytys etenee nopeasti ja samoin tavoin kuin aiemmat, tiedän selviäväni itse parhaiten avautumisvaiheen kävellen ja seiniin nojaillen. Meiltä ajaa sairaalaan onneksi vain vartin. Mutta jokainen synnytys on tietty erilainen ja tilanne muuttuu, jos kaikki alkaakin vesien menolla tai vauvan tila aiheuttaa jostain syystä huolta. Pahin pelkoni on se, että synnytys jouduttaisiin käynnistämään yliaikaisuuden vuoksi. Mulla on vähän sellainen trendi, että mitä useampi synnytys on ollut, sitä pisemmille viikoille on menty.
 
Tuosta käyrillä olosta, kyllä kai siinä saa liikkuakin, mutta ainakin oysissa on vielä käytössä sellaiset anturit joista menee piuhat sitten koneeseen, ei ne paljoa liikkumatilaa anna. Jossain sairaaloissa käytetään langattomia verrsioita, silloin toki helpompi liikkua.

Ekassa synnytyksessä en osannut sanoa vastaan yhtään mihinkään, olisi pitänyt, mutta kun sitä meni synnyttämään ajatuksella kyllä ne siellä osaa ja tietää. Toisaalta ihan hyväkin että kaikki meni päin mäntyjä, osasinpa sitten toisen kanssa vaatia piikusen erilaista kohtelua :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top