Mä olin avoliitossa 13 vuotta miehen kanssa, joka kohteli mua kuin kuramattoa. Vasta eron jälkeen psykologin kanssa jutellessani selvisi, että narsistihan se oli ihan selkeesti. En vaan tajunnu sitä aikaisemmin. Meidän ero tapahtui, kun olin raskaana ja mulle selvisi, että sillä oli toinen nainen. Se oli viimeinen niitti. Lopulta kuitenkin lähdin käveleen lapseni takia, koska tajusin, ettei siitä miehestä isäksi olisi. Mulle tuli vakava masennus ja muutenkin oli aika pelottavaa odottaa yksin lasta ja kuunnella miehen uhkauksia ("vien sen lapsen sulta ja tapan sen"). Mitkään virkamiehet ei mua uskonu, kun kerroin millanen mies se oli, koska se osas näytellä niin hienoa ja jätetyksi tullutta niille. Lopulta se ei joutunu maksamaan elatusmaksujakaan ku vähimmäismäärän, kun osasi vedellä oikeista naruista. Sittemmin myi asuntonsa, muutti eri paikkakunnalle ja vaihtoi työpaikkaa, mutta elatusmaksupäätös pysyy samana, kun se on kerran päätetty.
Se vainos mua vielä eron jälkeen pari vuotta, mutta nyt oon saanu olla rauhassa. Löysin uuden rakkauden, joka adoptoi mun poikani. Rakastan poikaani ihan älyttömästi ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hän pelasti mun elämäni. Mentiin tän ihanan uuden miehen kanssa kaksi vuotta sitten naimisiin ja elämä hymyilee taas, kun on perheenlisäystäkin tulossa. Tsemppiä vaan SurullinenKeiju! Toivottavasti et hakkaa päätäsi seinään, niinku mä tein vuosikausia.