Ahdistaako joku asia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rosita
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Siinä vaiheessa kun on ukkovanhus ja yksinäinen niin voi tulla katumapäälle ja miettiä että lapsenlapsi olisi ollut ihan kiva,tai joku joka kävisi kylässä/katsomassa. Ikävää että joku haluaa katkaista välit lähimmäisiinsä vanhuuden kynnyksellä. Meillä vähän sama appiukon kanssa,ei näkynyt Minean synttäreillä,en kyllä tosin erikseen kutsunut mutta en myöskään kieltänyt tulemasta,oli ihan hänen oma päätös jättää nämäkin juhlat väliin. Saas nähdä kun me oltais joulunpyhinä menossa käymään siellä,miten nopeasti halutaan lähteä pois,luulen ettei oo hirveästi puhuttavaa. Ihan vaan vitt...illakseni lähetin hälle joululahjan Minean ja veljensä nimissä :devil10:finger:
 
Mut siis toisaalta, eikö olisi jossain määrin vahvuutta ja viisautta ihan vain katkaista välit niiden epäkypsien ihmisten kanssa, joiden oma heikosti kehittynyt tunne-äly aiheuttaa vain vuosien saatossa yleistä mielipahaa?
Kumpi on parempi lihava riita vai laiha lohtu?
Velvoittaako sukulaisuus
väkipakolla toimeentulemisen tai teeskentelyn?
Ja kun lapset tuodaan vielä tähän yhtälöön, kumpi on parempi: että lapsella on ko. sukulainen elämässään vaikkakin vajaa ja mahdollisesti mielipahaa ympärilleen tuottava vai että lapsi ei koskaan joutuisi tilanteisiin missä sukulais-suhteita ei hoideta ihan mallikirjan mukaan?

Miten äitinä opetamme oikeaa tapaa/tyyliä kanssakäymiseen jos itse suvaitsemme/hyväksymme muiden sekoilut? Miten varjella lasta kaikelta suvun tuomalta skeidalta?

...Menipäs syvälliseks.. Mutta ihan vain jäin pohtimaan näitä, ei minullakaan vastausta näihin ole, ja omaan kanssa hyvin hyvin "persoonalliset" sukulaiset molemmilta puolilta! Myös miehen!

Osa suvustani on katkaisseet välinsä suvun sekopäihin ja kun en itse ole, kieltämättä välillä tulee kateus kuinka helpolla pääsevät kun ei koko aikaa tartte kestää muitten hulluutta..
 
Tarkoitinkin noora sitten kun hän joskus on ukonrähjä. Silloin yleensä eniten kaduttaa kun ei ollut aikaa rakkaimmilleen.

Viisaita sanoja mimael. Olen pohtinut ihan samaa, että velvoittaako sukulaisuus sietämään huonoa käytöstä. Ja mua ei oikeasti kiinnosta sen äijän mielipiteet. Mutta meijän poika tykkää hänestä kovin ja ajattelin nyt sitten joulun kunniaksi viedä hänet fafan luokse vaikka fafaa ei kiinnostanut pojan 5vuotis synttärit, eikä oman poikansa (mieheni) kirjan julkistamistilaisuus. Mun mies ei enää piittaa isästään mutta äitinsä takia haluaa olla yhteyksissä. Ja ihmisiä tässä vaan ollaan, tunteet,ne on ne minkä takia ei vaan voi antaa olla. Mut mä oon hyväksynyt sen jo ajat sitten ettei kaikki voi tykätä musta ja mä en voi miellyttää kaikkia. Pyrin aina olemaan oma itseni ja aito, toiset tykkää toiset ei. Feikkaamaan en rupee tai mielistelemään, nih :bored: meissä on appiukon kanssa yksi hyvin suuri ero,mulle on opetettu hyvät käytöstavat , hän ei varmaan edes tiedä mitä ne on , hän kun on moukka ja sovinisti, tunnevammainen jne.
 
Yksi sana: anoppi! Se on niin kontrollifriikki että mulla palaa käämit. Se luulee tietävänsä mikä meidän tytölle parasta vaikka sen kasvatusajatukset on jääneet 70 - luvulle tai johonkin käsittämättömään kuten se, ettei Ilonalle voinut ostaa sinistä laukkua kun se on poikien väri. Mutta tää mun kiukku johtuu siitä kun huomenna on eka ultra eikä Ilonaa voi ottaa mukaan..menee siis ekaa kertaa isovahemmilleen hoitoon. No kaikki pitää sitten tehdä kuten anoppi sanoo tai ei ollenkaan. Kuten se että tuodaan Ilona sisälle ja riisun sen kuten aina ennenkin ennen kuin menee mummin kanssa leikkimään. No nyt me ei saada tulla ees sisälle vaan ottaa likan ulko-ovella vastaan ettei ala itkemään meidän perään..no eihän se tyttö tietty huomaa että menee anopin syliin äidin sijaan ja viimestään hississä näkee ettei olla mukana. Pieniä juttuja, mutta olen tästä ennenkin sanonut että hänen pitää saada aina sanottua asiat ja tietty ne on oikein. Lapsi on kuitenkin meidän ja me halutaan hoitaa asiat omalla tavalla. Melkein toivon että Ilona huutaa koko sen ajan että tajuaisi olleensa väärässä. Toki tietty haluan oikeasti että viihtyy, mutta vituttaa tollanen jalkojen alle polkeminen.
 
Mulla meni tos kuukausi takaperin välit poikki vanhempiin ja sisariini. Lopullisesti. Kyllähän se vähän ahdistaa, mutta toisaalta koen, että olen liian kauan kantanut isoa painolastia harteillani ja nyt kun sen "heitin" pois, voin mennä kevein askelin eteenpäin ja keskittyä vaalimaan niitä asioita, joista minun elämäni ja onneni koostuu.
 
Voi ei citrus. :/ Se on sääli että tilanne on menny niin pahaksi että tarvitsi tehdä tuollainen päätös, sinäänsä jos olo on helpottunut niin aivan varmasti oli oikea päätös. Eihän nuo ikinä tietenkään helppoja ole. :/
 
Noissa olen miettinyt sitä, kuinka myöhemmin selittää asia lapselle? Esim. uskon, että Alisa jossain kohtaa kiinnostuu missä pappa? Hän kuitenkin esiintyy jossain valokuvissa jne. Kyselee joskus kuka hän on? Tai kyselee, että kuka on isin isä, ihan niinkuin minäkin lapsena.
 
Kyllä mua harmittaa toki, ne perhesuhteet ja Tytötkin jouluna leikki niin onnellisina serkkujensa kanssa. Miehen puolella ei ole serkkuja eikä tule olemaan. No, aika näyttää. Meni miten meni, tytöille en mustamaalaa ketään ja heillä on oikeus myös serkkuihinsa ja täteihinsä. Miten, en vielä tiedä.
 
Niin vaikeeta kun näitä asioita on ollu miettiä ja koittaa tehdä päätöksiä, nyt taitaa vihdoin olla aika myöntää ettei tästä tule mitään ja alettava etsimään asuntoa mulle ja lapselle. Ei oo helppoa 6vuoden yhteiselon jälkeen hypätä yhtäkkiä tyhjän päälle ja alottaa kaikkea alusta..
 
-sss, en osaa edes kuvitella miltä sinusta tuntui tehdä tuollainen päätös. :( Kaikkea hyvää, toivattavasto asiat menevät parempaan suuntaan!
 
Tsemppiä kovasti sss! Tulette varmasti pärjäämään hienosti vaikka se varmasti aluksi tuntuu vaikealta. Ihminen on sopeutuvainen. Toivottavasti pystytte kuitenkin lapsen isän kanssa sopimaan tapaamisista ym.lasta koskevista asioista ilman riitelyä, se olisi lapsen kannalta tärkeää. Olen itse läpikäynyt eron ja ollut yksinhuoltaja 2 pojalle ja olihan se aika raskasta varsinkin kun lasten isästä ei ollut apua ja joka asiasta joutui riitelemään. Jos jotain positiivista haetaan niin hyvä että ero tuli aikasemmin kuin myöhemmin jos on tullakseen, tarkoitan tällä sitä että lapselle se on helpompi nyt pienempänä kun hän ei tule isompana muistamaan millaista oli kun asuitte kaikki yhdessä vaan hän muistaa sen että aina on ollut kaksi kotia. Voimia :Heartred
 
Anopin suusta eilen: onneksi teille on tulossa poika kun ette osaa pukea tyttöä silleen että se näyttäis tytöltä! Kuvissakin näyttää ihan pojalta.. että silleen. Eli kun ei kulje vaaleanpunaisissa prinsessaröyhelöissä, niin on poikamainen.
 
Muokattu viimeksi:
Satru...mä en kykene ymmärtämään mistä kaivat voiman anoppisi kohdalla. Mä olisin räjähtänyt jo ajat sitten :yuck:
Mutta mua kyllä ärsyttää myös suuresti tuo vaate asia.. Pelkkää röyhelöä olisi tytöille laitettava ja pojille sinistä ylle, eikä mitään siltä väliltä. Jejep.
 
Mullakin ois hyviä letkautuksia anopilta muutama :grin Omalta äitiltäni on myös pari helmeä.. Annan mennä toisesta korvasta ulos kyllä moiset.
 
Kyfi: Kyllä mä tappelen vastaan, mutta usein se ei kannata. On niin jäärä anoppi ettei se tajua vaikka rautalangasta vääntäis. Sit kun poika syntyy niin sit tapellaan siitä miksei saa ostaa pelkkää vaaleansinistä. Onneks ostin just tulevalle poitsulle kirpparilta keltaiset housut..anoppi varmasti tykkää :D
 
Välillä tekis niin mieli olla työelämässä ja sitten kun katsoo omia lapsia, niin tulee ajatus että eeeii vielä, nuo on niin pieniä. Onpa hankalaa. Viimeistään elokuussa palaan töihin, mutta mutta..en tiennyt että tämä tunne voi olla näin "hankala" :D
 
Mulla on Citrus ihan sama fiilis! Välillä ahdistaa olla vaan kotona, varsinkin nyt kun vanhempi lapsi on sairastanut loman. Sit taas välillä koen olevani tosi onnellinen siitä, että saan olla lähellä ja seurata lapsen kasvua. Ovat niin vähän aikaa pieniä. Tänään juuri ajattelin, että viimeistään silloin kun lapsi täyttää neljä, alkaa aika mennä ihan sairaan nopeasti... Tuntuu, että juurihan mun esikoinen oli vasta pieni ja nyt se jo täyttää 9 vuotta! Kääk! Yritän siis tsempata pimeiden hetkien läpi ja ajatella nyt vaan positiivisia juttuja. Elokuussa minäkin palaan töihin, ja sekin hetki koittaa nopeasti...
 
Mä oon ihan tyytyväinen että palasin töihin. Onhan se raskasta välillä mutta musta tuntuu että olen parempi äiti mun lapsille kun en oo 24/7 niiden kanssa. Ja vapaapäivät on noussut ihan uuteen arvoon ja niistä otetaan kaikki irti ja vietetään laatuaikaa yhdessä. Kärsivällisyyttä on myös enemmän kun oon välillä ollut poissa, ei mee hermot yhtään niin usein kuin äitiyslomalla ollessani (lähinnä 5veen kanssa). Tää 4 työpvää/vko on kans aikaa mahtavaa, saa tavallaan kaiken. Työelämän ja pitkän viikonloppu vapaan , suosittelen.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top