----45+++++ kuumeiset

Hippunen ja Kosmoskukka, aivan ihanaa kun kaikki on kunnossa. Kyllä on päivisin peukut pystyssä ja iltaisin kädet ristissä. Mitkä on hippusen viikolukemat?

HentoHaave, ihanalla päättäväisyydellä eteenpäin!

KaarinHa, ostin kesällä pojalle Myllynuksuilta paitoja ja housuja, puuvillaa ja bambua. Minä suosin vihreää, sitä oli myös aika vaaleana.
 
Onpa täällä kerrassaan ilahduttavia uutisia! Onneksi olkoon Hippunen ja Kosmoskukka!

Lasten vaatteita ostan enimmäkseen nettikirpputoreilta, koska en ehdi juoksemaan tavallisilla kirpputoreilla. Harvemmin ostan uutta, koska vaatteet jäävät nopeasti pieniksi.

Meillä äitini oli apuna, kun toinen lapsi syntyi. Isoäidin apu olikin todella tarpeen, sillä kakkosella oli koliikki ja yöunet jäivät vähiin. Kaikesta huolimatta olisin voinut huomioida esikoista enemmän kuopuksen syntymän aikoihin. Muistan miten ihmettelin ennen esikoisen syntymää, voiko toinen lapsi olla minulle koskaan niin rakas kuin esikoinen..
 
Meillä on tämä vaatesirkus mennyt ihan uuteen ulottuvuuteen. Meille tulee nykyään vaatteita lahjoituksina useilta ihmisiltä, kaikki kun olettavat että 'teillä ainakin tarvitaan' (eikä tutuilla ole enää pieniä lapsia) - ja tottahan se onkin. Otan kiitollisena kaiken vastaan ja vien sitten eteenpäin spr mitä ei meillä mene. Tämä toki vaatii aikaa käydä läpi noita kasoja.. On myös täytynyt niellä jokin ylpeys siitä että "kyllä me itsekin pärjätään", koska todellisuudessa tämä helpottaa mun hommaa paljon! Useimmiten en ole perillä siitä onko joku takki meidän vai ei/mitä varastossa on kullekin.. Isot tytöt on ottaneet asiakseen myös työstää pinoja ja kaapinsisältöjä, mulla on siis kapula hukassa jo siinä aiheessa. Enkä yhtään pistä pahaksi, vaateshoppailu ei tod kuulu mielipuuhiin. :wtf:

Värisilmäkin on kehittynyt hyvin sopeutuvaksi, pääasia että vaate sopii käyttäjälleen ja suojaa. :smiley-ashamed005

(mutta meiltä on turha etsiä jonkun kadonneita ulkohousuja tms - ota siitä jotkut sopivat pöksyt on se vastaus aina..)
 
Mukavaa matkaa peppipupuselle!

Testaamiseen on vielä kyllä matkaa, Flo ennustaa ovista viikonloppuun. Ensin pitää jännittää saanko siemennystä ensinkään. Miehellä rankka työputki menossa. Tekee työtä illat ja viikonloputkin ja käy kotona lähinnä nukkumassa. Toivotaan että jossain välissä jaksaisi vähän tuikkaista.. :sex
 
Mulla on varastoituna pienten lasten vaatteita aika paljon. Kauhulla juuri mietin, että kohta ne on heitettävä pois, jos ei ihmeitä tapahdu. Värisilmä kyllä lasten myötä kehittyy, mutta ihmettelen sitä, että miten kummassa nuoremman vaatteet ovat nykyään yhtä raitaa vaan. Jopa sukkia myöten. Se alkaa jo vähän silmiin koskea. Ja toisella pitää joka nutussa lukea Adidas. Minne hävisi se poikanen, jolle kelpasi mikä vaan. Noin vaan huomaamatta. Ehkä vieritän syytä anopin suuntaan.
 
Ehdottomasti voi anoppia syyttää :hilarious:, ainakin tässä seurassa :grin!

Mä taas en ole säästellyt pieniksi jääneitä.. Vaatteilla kun on tapana ilmestyä tupaan ihan säästelemättäkin :p..
 
Minulla oli jonkun verran säästössä pienten lasten vaatteita, ihan vain parikymmentä vuotta säilöin. Olen käyttänyt niitä nuorimmaisella ja vieläkin jemmaan, vaikka omia ei enää tule.
Nyt samaistun. Olen säilönyt joitain 12vuotta ja osa vaatteista on kolmenkymmenen vuoden takaa. Olen odottanut, että sisarusteni lapset alkaisivat lisääntymään, mutta eivät tunnu kukaan saavan mitään aikaan. Olin ajatellut kippaavani koko kuorman ensimmäiselle onnekkaalle. Samperin nykynuoriso.
 
Meillä on ihan kaikki esikoisen vaatteet ja tavarat jemmassa, samoin serkkujen kaikki pieneksi jääneet vaatteet, tavarat ja lelut, ja näiden lisäksi vielä kaikki äitini 40+ vuotta säästämät vaatteet ja tavarat... no, nyt kun tämä syntyy, karsitaan säästettäviä tavaroita todella rankalla kädellä, muuten hukutaan tavaraan.
 
No nyt oon aivan pihalla. Mikä tää värihommeli? Siis joku allergia?

Meidän pojalla on siis atooppinen iho, ja se reagoi väriaineisiin ja keinokuituihin. Ei kaikilla atoopikoilla varmastikaan käy näin, mutta meillä on kokemuksen kautta opittu, mitä vaatteita pojalle voi laittaa päälle ja mitä ei. Lastenallergologi noista väreistä viime käynnillä sanoi, kuten myös tekokuiduista. Värien vaikutuksesta en ollut aiemmin tietoinen, mutta tekokuitu on kokeiltu ja huonoksi pojan iholle havaittu.
 
Oman kokemuksen perusteella musta ja tummansininen ovat allergisoivimmat. Sen lisäksi kirkkaat ja tummat värit voivat ärsyttää. Vaaleat ja pastellit sopivat lähes kaikille, jos kangas muuten on sopiva.

Oletko KaarinHa huomannut, onko käytetyt vaatteet parempia iholle kuin uudet?

Meillä poika on saanut käytettynä paljon vaatteita, mutta nyt lähde alkaa ehtyä, kun lahjoittajat ovat vain vuoden vanhempia, niin kokoero on tosi pieni.
Kirpputorilta en juurikaan osta, kun olen niin tarkka hajuista.
 
Meidän nuoremmalla on myös atooppista ihottumaa. Ei ole kovin paha, mutta eipä ole tuommoinen väri homma edes mielessä käynyt. Liiteristä ostettu Cien paksua rasvaa vaan. Talvella aina pahempana, kun kesällä. Aina sitä oppii uutta vanhakin.
 
Takaisin
Top