42v. esikoista yritetään

  • Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä
Pisama, onpa sitä teillekin tullut monennäköistä jo eteen. Toivotaan, että toivottu lopputulos saavutetaan!
Uskoisin, että hienovaraisemmatkin muutokset ruokavaliossa voi tuoda hyvää vastetta. Jos ongelmaa on kehon vastaanottokyvyssä, jos valita pitäisi, ehkä tehokkaampana pidän gluteenipitoisten viljojen karsimista (jotain yhteyksiä autoimmuunijuttuihin). Mulla on ruokavaliossa kaura ja tattari, ja näistä otan ihan "tavisversiot" kaupassa, en niitä puhtaasti gluteenittomia. Toki silloin tällöin sorrun mihin sattuu. Kyllä se tiukkis-tyyli alkoi jo tympimään, kun ei voi vaan ottaa sitä mitä kaikki muut!
 
Tähti -73 on kolme inseminaatiota ja 4 ivf. Pakkaseen ei saada ikinä mitään. Ainoastaan 1.ivfssä saatiin yksi alkio pakkaseen. Ilmeisesti jo syynä vanhat munasolut koska aina suurin osa hedelmöittynyt hyvin mutta eivät sitten jaksa pidemmän päälle. Meistä ei tutkimuksissa löytynyt mitään vikaa. Ainut mikä mielestäni saattaa vaikuttaa kiinnittymiseen, mun limis jää aika ohueksi jos en vehnistä ota. Toki hoidon aikana lääkkeet sitä myös hieman paksuntaa.

Syön myös perusterveellisesti ja marjoja ja hedelmiä lisännyt. Foolihappoa ja vehnistä sekä sinkkiä ottanut lisänä. Joskus otin kuurin myös ubiqinonia. Oon miettiny tota maidotonta ja gluteenitonta mutta luulen että en pysty molempia lopettamaan. Menee liian vaikeaksi ja stressaan liikaa ruoasta. En syö punaista lihaa ollenkaan joten siihen kun lisäisi vielä nuo kaksi niin hermo menisi. Maitotuotteita ja gluteenia oon kuitenkin yrittänyt vähentää.

Pisama :) Sulla elämätavat vaikuttaa olevan kohdilla. Et tupakoi? Miten paino, BMI?

Onko sinun munasarjat katsottu, kehittyvien follikeiden määrä?
 
Pisama, onpa sitä teillekin tullut monennäköistä jo eteen. Toivotaan, että toivottu lopputulos saavutetaan!
Uskoisin, että hienovaraisemmatkin muutokset ruokavaliossa voi tuoda hyvää vastetta. Jos ongelmaa on kehon vastaanottokyvyssä, jos valita pitäisi, ehkä tehokkaampana pidän gluteenipitoisten viljojen karsimista (jotain yhteyksiä autoimmuunijuttuihin). Mulla on ruokavaliossa kaura ja tattari, ja näistä otan ihan "tavisversiot" kaupassa, en niitä puhtaasti gluteenittomia. Toki silloin tällöin sorrun mihin sattuu. Kyllä se tiukkis-tyyli alkoi jo tympimään, kun ei voi vaan ottaa sitä mitä kaikki muut!

Komppaan Katjushaa! Ruokavalio on hirmu merkittävä. Vaikka nämä kaikki oli meilläkin jo kunnossa, niin loppupeleissä syyksi tuli vasta-aineet! Ja mikä riemukasta, inseminaatiota edeltävässä siittiöiden pesussa vasta-aineet poistetiin. Heti raskaus alkoi :)

Voihan teilläkin olla vasta-aineista kyse, vaikka vielä ei ole onnistunut :)
 
Ainut mikä mielestäni saattaa vaikuttaa kiinnittymiseen, mun limis jää aika ohueksi jos en vehnistä ota. Toki hoidon aikana lääkkeet sitä myös hieman paksuntaa.

Pisama :) Vinkkinä vielä, että ota ihmeessä babydisperin loppukierrosta! Se tehostaa mahdollisen hedelmöittyneen munasolun asemaa kohdussa, pysyy paremmin kiinni joten raskaus lähtee etenemään :)
 
Last edited by a moderator:
Kaikki tutkimukset on tehty aukiolotutkimus mukaanlukien. En ole yli/alipainoinen ja liikunta kuuluu elämääni joten se ei ole ongelma. Kävin työn puolesta terveystarkastuksessa missä otettin myös veriarvot ja kaikki arvot oli loistavia.
Polttamatta olen ollut 1,5 vuotta ja sitäkään ennen en polttanut paljoa.
Noista vasta-aine jutuista en tiedä mitään.. lääkäri ei ole koskaan edes maininnut mistään sellaisesta?

Ruokavaliosta koen tuon gluteenittoman helpommaksi tai ainakin vähentää reilusti. Ruisleivästä en halua luopua. :happy:
En tiedä mistä kiikastaa ja mikä mun kroppaa vaivaa,mutta kyl täs rupee pikkasen pelko persiisiin tulla ton iän puolesta.
 
Pisama :) Sulla hyvät elitavat. Vasta-aineista lääkärit ei mun kokemuksen mukaan käsitä mitään. Jopa Dextra, jossa meille tehtiin onnistunut inseminaatio, ei lääkäri tiennyt mitään, joten tehtiin inssi ominpäin :)
 
En oo mikään asiantuntija, mutta kyllä se aika "kaukaa haettua" taitaa monien lääkäreiden mielestä olla - että mikään johtuisi kehon vastustuksesta. Me saatiin kortisonihoito vasta 5. IVF:ään, ja heti tärppäs. Tosin epäonneksemme kohdunulkoisesti. Ja siinä kohtaa oli kokeiltu omat munasolut (0 raskautta) ja luovuttaja 1 (0 raskautta), luovuttaja 2:lla saatiin 2 alkanutta mutta lyhyeen loppunutta raskautta kortisonilla. Huonoa tuuriakin voi olla ollut mukana, siksi lähdimme vielä vihonviimeiseen IVF:ään kolmannen luovuttajan kanssa ja ekasta tuoresiirrosta tärppäs kortisonilla, plus uus työpaikka, ruokavalio, akupunktio jne...
 
En oo mikään asiantuntija, mutta kyllä se aika "kaukaa haettua" taitaa monien lääkäreiden mielestä olla - että mikään johtuisi kehon vastustuksesta. jne...

Kuka näillä palstoilla ikinä näitä lukee, niin vinkkinä se, että nimenomaan voi johtua kehon puolustuareaktiosta, se että raskaus ei etene, vaan menkat tulee "ehkä pari-kolme" päivää myöhässä.

Mekään ei ruvettu vänkään asiantuntijoiden kanssa, vaan haluttiin inssi ja sillä selvä! Sitten ihmettelivät, voiko inssi onnistua kerrasta 42vuotiaalle! Hahhaa:grin

Seuraavaa vauvaa, kun lähden 44-45v. iässä yrittään, niin mennään suoraan inssiin, koska miehen spermassa on vasta-aineita, jotka mun kroppa tuhoaa. Eli, kun sperma käsitelty, niin ongelmat poistuu:joyful:
 
Tänään inssi ja nyt sitten odottelemaan. En uskalla paljon mitään odottaa, kunhan tässä nyt katsellaan ja pientä toivoa yritetään pitää yllä.

Tähti-73 Olen normaalipainoinen ja ollut jo pitkään. Joten siitä ei pitäisi olla kiinni.

Muutenkin kysyin lääkäriltä omista arvoista tms. FSH-arvo minulla on normaali. AMH-arvoa minulta ei ole mitattu. Munarakkuloita pitäisi olla hyvin lääkärin mukaan ja limakalvot ja munarakkuloiden kypsyminen normaalia. Ainoat haittaavat tekijät ovat ikä ja kilpiaruhasen vajaatoiminta, jonka pitäisi olla tasapainossa tällä hetkellä. Jotenkin aina pelottaa, kun lääkäri sanoo, että munarakkuloiden vanhenemiselle me ei voida mitään, vaikka muuten mulla on hyvin asiat. Taas tuskailin lääkärille sitä, että kuinka oltaisiin yritetty lasta jo aiemmin, jos olisi voitu. Todettiin siinä ääneen, että sitä on turha jäädä jossittelemaan vaan yrittää eteenpäin.
 
En ole tällä palstalla käynyt pitkään aikaan, joten mulla on mennyt ohi L82dayn raskaus. Onnittelut kuitenkin L82daylle ja tsemppiä synnytykseen ! Meiän Toivo täyttää jo 1 vuotta 30.1.2017. Tsemppiä kaikille raskautta yrittävillekkin !
 
Hei Maria 75! Kiitos onnitteluista:-) täällä mennään rv35+6:-O
Kovasti duedate lähestyy..
Ihana nimi pojallanne! Ja jestas että aika rientää - jo vuoden vanha! Mites teillä on mennyt ja onko ollut sellaista kuin ajattelitkin? Tää ei osaa yhtään ajatella, että miksi se arki kohta muuttuu...hui

Palaan noihin muihin viesteihin paremmalla ajalla - tässä kun on yhtä sun toista hoideltavana ennen kuin 1 become 2

Terkkuja kaikille! Ja tsemppiä yrityksiin!!
 
Hei vaan! Taas alkoi menkat. Oli pakko ottaa viikonloppu täyteen töitä, ettei jää liikaa kotiin miettimään asioita. Ja meneehän näihin hoitoihin rahaakin niin ei siinä mielessä pahitteeksi ole.

Käyttääkö teistä moni Ubikinonia? Minä ostin eilen paketin 150mg vahvuista, kun luin, että se auttaisi parantamaan munasolujen laatua. Ajattelin ottaa paketin ohjeen mukaan 2 tbl päivässä.

Sitten luin jotain tutkimuksesta, että 40-vuotilaalla lähes kaikki munasolut ovat jo ns. epäkuntoisia. Ihan ahdistaa edes ajatella koko asiaa. Elämänsä kulkuun ei ole voinut vaikuttaa tietyissä suurissa linjoissa ja nyt sitten saa tuskailla tämän asian kanssa, että on liian myöhässä.

Mulla siis neljäs inssi takana. Lääkäri sanoi, että kuusi tehdään ja sitten siirrytään rankempiin hoitoihin. Epätoivo ja suru vaihtelee mielessä.
 
Kissankäpälä :) Voi harmi:Heartred Toivottavasti olet päässyt tilanteen yli ja on jo uutta yritystä päällä:)

Mulla oli ubikinon muutaman kierron ajan, mutta koin sen vaikuttavan liian kiihdyttävästi, joten lopetin.

Mikä sulla on FSH arvo? Kun se on kerran hyvä, niin viittaisi siihen, että hyviä muniksia tulee....
En haluaisi uskoa, että 40-vuotiaana kaikki munikset on huonoja, vaikka niin sanotaan. Ja yksikin hyvä munis riittää plussaan. Kovasti tsemppiä:hug013
 
Last edited by a moderator:
Noista vasta-aine jutuista en tiedä mitään.. lääkäri ei ole koskaan edes maininnut mistään sellaisesta?

Ruokavaliosta koen tuon gluteenittoman helpommaksi tai ainakin vähentää reilusti. Ruisleivästä en halua luopua. :happy:
En tiedä mistä kiikastaa ja mikä mun kroppaa vaivaa,mutta kyl täs rupee pikkasen pelko persiisiin tulla ton iän puolesta.

Pisama :) Vasta-aineisiin...ei meillekään lääkäri sanonut mitään, vaan jopa väitti, ettei niillä ole mitään merkitystä, onnistumisen kannalta. Joten piti inseminaatiota turhana. Ei lääketiede tunne vielä kaikkia asioita ihmisestä. Miehellä on autoimmuunia, joka on ihan todettu, joten sen takia tiedettiin itse, että on vasta-aineista kyse, kun ei tärpännyt. Siihenkin lääkäri vaan sanoi, ettei miehen autoimmuunilla ole merkitystä....

Lääkärit ei todellakaan ole näistä tietoisia ja osaako esim. reumalääkäri antaa potilaalle oikeat ruokavalio-ohjeet?! No, harvemmin. Tulee vaan entistä sairaammaksi, ellei itse selvitä mikä on hyväksi.

Mies on siis käytännössä 100% terve, ilman mitään lääkitystä, kun on itse selvittänyt, mitä voi syödä ja on ne lääkärit sitä hämmästelleet. Mutta vaikka on terve, autoimmuunia ei saa pois, ja olisihan se ihme, ettei tuo asia vaikuttaisi ihmisen lisääntymiseen.
 
Last edited by a moderator:
täällä mennään rv35+6:-O
Kovasti duedate lähestyy..
ajattelitkin? Tää ei osaa yhtään ajatella, että miksi se arki kohta muuttuu...hui

Palaan noihin muihin viesteihin paremmalla ajalla - tässä kun on yhtä sun toista hoideltavana ennen kuin 1 become 2

Terkkuja kaikille! Ja tsemppiä yrityksiin!!

L82day :) Miten sulla menee? Olethan jo kai synnyttänyt?

Kerrohan uutisia :) Hyvää tsemppiä :)
 
Heippa,
Hyvä kun laitoit Tähti73 viestiä, kun en löytänyt tätä ketjua enää..[emoji50]

Muutama kommentti - minäkin käytin ubikinonia ja meille hoitojen päätyttyä lääkäri loi toivoa ja sanoi nimenomaan että yli 4-kymppisillä ei ole kaikki munasolut huonoja, vaan sekoitus huonoja ja hyviä ja jos luomuna menee niin luonto valkkaa randomina - ja hoidoilla voi yrittää valkata paremmat yksilöt.

Tänne kuuluu hyvää! Syntyi tyttövauva, alta 3700g ja 51cm - eli ei tullut radivauvaa:-) täällä ollaan kotona vko oltu ja harjoitellaan vauvarutiineja. Katjusha on niin oikeassa - vauvat on ihania:-)
 
Heippa,
Hyvä kun laitoit Tähti73 viestiä, kun en löytänyt tätä ketjua enää..[emoji50]

Muutama kommentti - minäkin käytin ubikinonia ja meille hoitojen päätyttyä lääkäri loi toivoa ja sanoi nimenomaan että yli 4-kymppisillä ei ole kaikki munasolut huonoja, vaan sekoitus huonoja ja hyviä ja jos luomuna menee niin luonto valkkaa randomina - ja hoidoilla voi yrittää valkata paremmat yksilöt.

Tänne kuuluu hyvää! Syntyi tyttövauva, alta 3700g ja 51cm - eli ei tullut radivauvaa:) täällä ollaan kotona vko oltu ja harjoitellaan vauvarutiineja. Katjusha on niin oikeassa - vauvat on ihania:)

Onnittelut L82day!! :love7:Heartbigred:Heartbigred:Heartbigred:Heartbigred
:) ihanaa:Heartred:Heartred:Heartbigred

Sitä toivoa myös muille 40 +++ ikäisille.

Täällä 10kk ja oon 44v. , ensimmäinen lapsi, (toinen on toiveissa).

Vauvat on ihania:Heartbigred
 
Moi kaikki! Mulla oli keskiviikkona kuudes inssi ja periaatteessa tämän jälkeen olisi edessä IVF. Lääkäri kylläkin sanoi keskiviikkona yllättäen, että voidaan tehdä vielä seitsemäsä inssi, jos tuntuu siltä. En vielä oikein tiedä... Pitää katsoa ensin, miten tämä kierto menee. Toivon kyllä, että vihdoin onnistaisi. Mulla on ne ubikinonit olleet käytössä vähän yli kuukauden.
 
Takaisin
Top