Yrittäjä83
Vauhtiin päässyt keskustelija
Täällä kp 24 vaihtui kp 1. Eli lähdetään seuraavaksi yk 8. Luteaali oli 10 pv eli lyhyt edelleen 
Niin taas tapahtui se mitä pelkäsi eli vessareissulla huomasi verenvuodon alkaneen. Ja nyt katsoin myös Ouran datan niin lämmöt miinuksella. Uutta yritystä siis 
.
.
Kesäheinä85
Sanaisen arkkunsa ammentaja
@Fanni81 niin se lasku menee.. oliko sulla ovis aiemmin kuin viimeksi? Vai lyhenikö luteaalin?
Mulla oli joku aika sitten muutama 26-27 päivän kierto ja sit yks 24 päivän kierto ja sen jälkeen taas normalisoitui..
Helteetkin voi vaikuttaa.
Ja mulla on joskus ennen yrittämisen aloittamista saattanut stressin helpottamisen aikoihin esim silloin kun kesäloma alkaa niin kierto lyhentyä viikolla... Just normaalista 28-29 päivästä 23-24 päivään... Mulla ei aiemmin stressi pitkittynyt kiertoa vaikka monilla se kuulemma tekee niinkin
Toivottavasti seuraava kierto on sinullakin jo lähempänä omaa normaaliasi
Mulla oli joku aika sitten muutama 26-27 päivän kierto ja sit yks 24 päivän kierto ja sen jälkeen taas normalisoitui..
Helteetkin voi vaikuttaa.
Ja mulla on joskus ennen yrittämisen aloittamista saattanut stressin helpottamisen aikoihin esim silloin kun kesäloma alkaa niin kierto lyhentyä viikolla... Just normaalista 28-29 päivästä 23-24 päivään... Mulla ei aiemmin stressi pitkittynyt kiertoa vaikka monilla se kuulemma tekee niinkin
Toivottavasti seuraava kierto on sinullakin jo lähempänä omaa normaaliasi
Indigo
Näppärä viestien naputtelija
Mulla on ollut ihan ihme menkat? Alkoi hitaasti eikä oikeastaan ihan kunnon vuotoa ole edes tullut, todella minimaaliset edellisiin ja melkein mihin tahansa verrattuna. Tuhrua ja taukoja. Hyytymiä on tullut parina päivänä ihan vähön ja vielä tänäänkin kerran. On jo vuotopäivä 8 jos alkaa laskea ekasta verestä, mutta kunnolla ei ole minään päivänä tullut. Että mitä tämä nyt oikein on? Eilinen päivällä tehty r.tikku näytti negatiivista kun sitä kokeilin…
Sandra84
Sukkela juttelija
Kesäheinä85
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Toivottavasti @Indigo selviää tilanne ja vuoto tulee kunnolla pois, jos vielä pitkittyy niin voisi ehkä käydä gynellä?
Mulla on ollut vaikka ja millaisia kierto ja tässä kuluneen viiden vuoden aikana... Kerran oli tiputtelua 4vk... Kävin gynellä silloin määräsi lääkkeet eka toista lääkettä ja sitten toista.. en muista mitä olivat, mutta vuoto loppui ja sit 15 päivän jälkeen aloitin toisen lääkkeen ja sit tuli menkat/tyhjennysvuoto ja sen jälkeen kierto taas normalisoitui.. muistaakseni gyne ei keksinyt syytä, mutta loppui sentään tiputteluvuoto
viime kesänä oli myös tiputtelua varmaankin yli viikon ja luulin että vasta viikkoa aiemmin oli menkat... Kävin gynellä, silloin sanoi, että limakalvo näytti siltä että oli kierron loppupuoli ja että viikon päästä tai viikon sisällä alkanee menkat... Ja niin alkoi... Eli joku ihmeen välivuoto oli silloinkin
Mulla on ollut vaikka ja millaisia kierto ja tässä kuluneen viiden vuoden aikana... Kerran oli tiputtelua 4vk... Kävin gynellä silloin määräsi lääkkeet eka toista lääkettä ja sitten toista.. en muista mitä olivat, mutta vuoto loppui ja sit 15 päivän jälkeen aloitin toisen lääkkeen ja sit tuli menkat/tyhjennysvuoto ja sen jälkeen kierto taas normalisoitui.. muistaakseni gyne ei keksinyt syytä, mutta loppui sentään tiputteluvuoto
viime kesänä oli myös tiputtelua varmaankin yli viikon ja luulin että vasta viikkoa aiemmin oli menkat... Kävin gynellä, silloin sanoi, että limakalvo näytti siltä että oli kierron loppupuoli ja että viikon päästä tai viikon sisällä alkanee menkat... Ja niin alkoi... Eli joku ihmeen välivuoto oli silloinkin 
little L
Oman äänensä löytänyt
Moi, mä tuun nyt tänne kirjottelemaan koska en oikeen tiedä että mitä muuta mä tässä teen. Oon 42v, mulla on kaksi jo vanhempaa poikaa ja kolmatta lasta ei vaan nyt ota tullakseen ja oon tosi surullinen ja loppu koko asiasta.
Meille oli tulossa kolmas poika 2019 mutta hänellä selvisi ongelmia rakenneultrassa ja raskaus jouduttiin keskeyttämään rv 22. Ja sit mul olikin suostuttelua saada miestä vielä yrittämään kun hän ois ollu ihan tyytyväinen jo tähän, mutta kun mulla on ollut nyt jo yli 10 vuotta niin vahva tunne että äitiys on se mun juttu ja että halusin vielä kerran kokea kaiken ja saada korjaavan kokemuksen (kun meillä noi aikasemmat lapset oli todella hankalia vauvoja ja meillä on siis ollu tosi rankkaa).
Mut nyt kaikki vaan menee ihan pieleen koko ajan. Mulla on ollu 5 keskenmenoa tässä nyt 2023 alusta asti ja viimeks olin raskaana viime vuoden lokakuussa ja seki meni kesken ja nyt en sen jälkeen oo yhtään raskautunu. Yleensä oon tullu kyllä raskaaks vähintään 5kk välein vaikka ne on menny kesken mut nyt ei vaan tapahdu mitään. Tammikuussa mut vielä irtisanottiin töistä ja kevät oli ihan kamalan raskas ja onneks sain töitä ja siis kotona kaikki ihan hyvin mutta se pieni vaan edelleen puuttuu ja mitään ei tapahdu ja oon kokeillu jo ihan kaikkea. Hoitoihin me ei aleta, sellaseen ei oo varaa ja gynetki on sanonu että ei ne oikeen mitään voi tehdä ja munasoluja mulla on kuulemma ikäistäni enemmän ja tuun raskaaks kuitenkin. Oon kokeillu aivan kaikki lisäravinteet ja meditaatiot, akupunktiot ja luontaistuotteet.
Oon vaan super surullinen että miks pitää tällasta käydä läpi ja mitä pahaa mä oon tehny että joutuu niin paljon kaikkea ikävää kokea jatkuvasti. Ja seksistä on tullu tosi kamalaa välillä ja stressaan sitäkin sikana että mikä päivä nyt pannaan ja miten usein ja oura mulla oli käytössä mut nyt jouduin ottaa sen taas veke koska stressasin sitäki ku heti näkee jo että ei oo tärpänny. Oon nukkunu ihan super huonosti oikeestaan siit viime keskenmenosta lähtien ja en tiedä et onks mussa menny jotain rikki sisältä. Oon muutenkin helposti ahdistuva ja herkkä ja koen asioita tosi vahvasti ja joudun tekee joka päivä hermostoharjotuksia että saan nukuttua ja elettyä. Ja sit kaikki sanoo että pitää vaan rentoutua! Miten sitä rentoutuu ku on jo karsinu kaiken stressaavan mitä vaan pystyy ja koko ajan vaan tapahtuu ikäviä asioita mihin ei ite pysty mitenkään vaikuttamaan.
Miksei voi vaan tapahtua joku ihme niinku muillekin tapahtuu. Mä oon muutenkin aika hengellinen ihminen ja uskon moniin viesteihin ja asioihin ja mua suututtaa että eikö mun vauvat halua tulla mulle vai mikä mussa on vialla ku ei ketään tule ja miksen mä ansaitse tätä.
Ja mitäs mä sitten teen jos tuunki taas raskaaks ja se menee taas kesken ja sit on vaan täs ihmeellisessä rinnakkaistodellisuudessa koko ajan kun toivoo jotain mut sit mitään ei tapahdu. Ja en mä koskaan ajatellu että mulle tulee keskenmeno tai kokisin jotain tällasta saatikka vielä näin monta kertaa. Ja monet on vaan että no oisko aika lopettaa mut ei nää pahat olot siihen lopu vaan sit mä jään vaan aina näiden ikävien kokemuksien vangiksi kun mitään parantavaa ei ikinä tapahtunut. Oon jotenkin aivan hukassa tän kaiken kanssa ja on vaan äärettömän paha olla ja en haluu kans googlailla kaikkia reddittejä ja muita ku oon googlaillu jo kohta 3 vuotta ja en vaan ymmärrä. Mä en koe että aika parantaa surua, koska ei mulle ainakaan oo käyny niin, vaan en vaan puhu siitä asiasta koska kukaan ei pysty mun kanssa juttelemaan siitä.
Meil on vielä yks tuttavaperhe joilla on täysin samanikäset pojat ja sit ne sai ihanan tytön ja ne jotenkin vaan aina osottaa mulle sitä mitä mä en oo saanut. Mä oon äärimmäisen onnellinen mun perheestä ja mun lapset on mun maailma, mutta kukaan ei ymmärrä miten voi samalla olla syvästi surullinen näistä menetyksistä. Ja koen kans että ei mun anneta olla surullinen koska mun pitäs vaan olla onnellinen kun on noi pojat ja perhe. Ja varsinkin kun oon täällä pelkkien poikien keskellä niin koen välillä sen todella kuormittavana ja sellasena että ei mua ymmärretä ja en oikeen voi aina ilmaista itseäni niinku mä kaipaisin. Mä tarttisin ees yhden vuoden kun kaikki asiat menee hyvin ja tapahtuu vaan hyviä asioita.
Tänään pitäs olla joku dpo 11-12 (en täysin tiiä ku en käyttäny ovistestejä) ja ihan puhdas nega sieltä taas tuli.
Meille oli tulossa kolmas poika 2019 mutta hänellä selvisi ongelmia rakenneultrassa ja raskaus jouduttiin keskeyttämään rv 22. Ja sit mul olikin suostuttelua saada miestä vielä yrittämään kun hän ois ollu ihan tyytyväinen jo tähän, mutta kun mulla on ollut nyt jo yli 10 vuotta niin vahva tunne että äitiys on se mun juttu ja että halusin vielä kerran kokea kaiken ja saada korjaavan kokemuksen (kun meillä noi aikasemmat lapset oli todella hankalia vauvoja ja meillä on siis ollu tosi rankkaa).
Mut nyt kaikki vaan menee ihan pieleen koko ajan. Mulla on ollu 5 keskenmenoa tässä nyt 2023 alusta asti ja viimeks olin raskaana viime vuoden lokakuussa ja seki meni kesken ja nyt en sen jälkeen oo yhtään raskautunu. Yleensä oon tullu kyllä raskaaks vähintään 5kk välein vaikka ne on menny kesken mut nyt ei vaan tapahdu mitään. Tammikuussa mut vielä irtisanottiin töistä ja kevät oli ihan kamalan raskas ja onneks sain töitä ja siis kotona kaikki ihan hyvin mutta se pieni vaan edelleen puuttuu ja mitään ei tapahdu ja oon kokeillu jo ihan kaikkea. Hoitoihin me ei aleta, sellaseen ei oo varaa ja gynetki on sanonu että ei ne oikeen mitään voi tehdä ja munasoluja mulla on kuulemma ikäistäni enemmän ja tuun raskaaks kuitenkin. Oon kokeillu aivan kaikki lisäravinteet ja meditaatiot, akupunktiot ja luontaistuotteet.
Oon vaan super surullinen että miks pitää tällasta käydä läpi ja mitä pahaa mä oon tehny että joutuu niin paljon kaikkea ikävää kokea jatkuvasti. Ja seksistä on tullu tosi kamalaa välillä ja stressaan sitäkin sikana että mikä päivä nyt pannaan ja miten usein ja oura mulla oli käytössä mut nyt jouduin ottaa sen taas veke koska stressasin sitäki ku heti näkee jo että ei oo tärpänny. Oon nukkunu ihan super huonosti oikeestaan siit viime keskenmenosta lähtien ja en tiedä et onks mussa menny jotain rikki sisältä. Oon muutenkin helposti ahdistuva ja herkkä ja koen asioita tosi vahvasti ja joudun tekee joka päivä hermostoharjotuksia että saan nukuttua ja elettyä. Ja sit kaikki sanoo että pitää vaan rentoutua! Miten sitä rentoutuu ku on jo karsinu kaiken stressaavan mitä vaan pystyy ja koko ajan vaan tapahtuu ikäviä asioita mihin ei ite pysty mitenkään vaikuttamaan.
Miksei voi vaan tapahtua joku ihme niinku muillekin tapahtuu. Mä oon muutenkin aika hengellinen ihminen ja uskon moniin viesteihin ja asioihin ja mua suututtaa että eikö mun vauvat halua tulla mulle vai mikä mussa on vialla ku ei ketään tule ja miksen mä ansaitse tätä.
Ja mitäs mä sitten teen jos tuunki taas raskaaks ja se menee taas kesken ja sit on vaan täs ihmeellisessä rinnakkaistodellisuudessa koko ajan kun toivoo jotain mut sit mitään ei tapahdu. Ja en mä koskaan ajatellu että mulle tulee keskenmeno tai kokisin jotain tällasta saatikka vielä näin monta kertaa. Ja monet on vaan että no oisko aika lopettaa mut ei nää pahat olot siihen lopu vaan sit mä jään vaan aina näiden ikävien kokemuksien vangiksi kun mitään parantavaa ei ikinä tapahtunut. Oon jotenkin aivan hukassa tän kaiken kanssa ja on vaan äärettömän paha olla ja en haluu kans googlailla kaikkia reddittejä ja muita ku oon googlaillu jo kohta 3 vuotta ja en vaan ymmärrä. Mä en koe että aika parantaa surua, koska ei mulle ainakaan oo käyny niin, vaan en vaan puhu siitä asiasta koska kukaan ei pysty mun kanssa juttelemaan siitä.
Meil on vielä yks tuttavaperhe joilla on täysin samanikäset pojat ja sit ne sai ihanan tytön ja ne jotenkin vaan aina osottaa mulle sitä mitä mä en oo saanut. Mä oon äärimmäisen onnellinen mun perheestä ja mun lapset on mun maailma, mutta kukaan ei ymmärrä miten voi samalla olla syvästi surullinen näistä menetyksistä. Ja koen kans että ei mun anneta olla surullinen koska mun pitäs vaan olla onnellinen kun on noi pojat ja perhe. Ja varsinkin kun oon täällä pelkkien poikien keskellä niin koen välillä sen todella kuormittavana ja sellasena että ei mua ymmärretä ja en oikeen voi aina ilmaista itseäni niinku mä kaipaisin. Mä tarttisin ees yhden vuoden kun kaikki asiat menee hyvin ja tapahtuu vaan hyviä asioita.
Tänään pitäs olla joku dpo 11-12 (en täysin tiiä ku en käyttäny ovistestejä) ja ihan puhdas nega sieltä taas tuli.
@Astra83 Hienoa, että pystytte miehen kanssa puhumaan ja hän myös mukana aidosti yrityksessä. Ja muutenkin luotettavalta kuulostaa. 
Royal gelee voi auttaa, kannattaa kokeilla. Itsellä ollut useamman kuukauden, en varmaan osta lisää, kun loppuu. Tai ainakin kokeilen sit ilman, onko vaikutusta mihinkään. Toiset vannoo sen nimeen. 
Mä aloitin jo ennen kierukan poistoa, niin ei ole vertailukohtaa luonnollisesta kierrosta.
Tsemppiä kaikille uuteen kiertoon joutuneille.
@Sandra84 On kyllä outoa, että väliin tulee paljon pidempi kierto.. Mutta joskus niitäkin vain on. Mulla oli vajaa 5v sitten pari pidempää kiertoa yritysaikana, mut testiin ei tullut viivoja. Nyt onkin ollut oudon tasaista, 3 päivän heittoja tähän mennessä. Toivottavasti nyt jo pian alkaa, ellei testi näytä muuta..
Täällä ovistesti oli edelleen hailu aamulla, en oo uutta tänään tehnyt. Limoja on ollut muutaman päivän jo, välillä melko runsaastikin. Voisin uskoa, että huomenna alkaisi jo vahvistumaan..
Royal gelee voi auttaa, kannattaa kokeilla. Itsellä ollut useamman kuukauden, en varmaan osta lisää, kun loppuu. Tai ainakin kokeilen sit ilman, onko vaikutusta mihinkään. Toiset vannoo sen nimeen. Mä aloitin jo ennen kierukan poistoa, niin ei ole vertailukohtaa luonnollisesta kierrosta.Tsemppiä kaikille uuteen kiertoon joutuneille.
@Sandra84 On kyllä outoa, että väliin tulee paljon pidempi kierto.. Mutta joskus niitäkin vain on. Mulla oli vajaa 5v sitten pari pidempää kiertoa yritysaikana, mut testiin ei tullut viivoja. Nyt onkin ollut oudon tasaista, 3 päivän heittoja tähän mennessä. Toivottavasti nyt jo pian alkaa, ellei testi näytä muuta..
Täällä ovistesti oli edelleen hailu aamulla, en oo uutta tänään tehnyt. Limoja on ollut muutaman päivän jo, välillä melko runsaastikin. Voisin uskoa, että huomenna alkaisi jo vahvistumaan..
Kesäheinä85
Sanaisen arkkunsa ammentaja
@little L tilanteesi kuulostaa vaikealta, olen pahoillani, että olet kokenut monia keskenmenoja ja muitakin elämän haasteita. Kirjoittamasi perusteella mietin myös muiden antamia neuvoja rentoutumisesta. Varmasti tuntuu tyhmältä, kun niin sanotaan, tiedän sen omasta kokemuksesta. Miten voi vain rentoutua tuskan keskellä.
Onnistuuko positiivinen ajattelu edes hetkittäin? Sulla on kaksi ihanaa lasta ja Kroppa toimii vielä ja voi onnistua kolmaskin lääkäreiden mukaan, eli toivoa on vielä.
Siinäpä se juju onkin, miten rentoutua kun on tuskan keskellä? kroppa sulkeutuu myös. Tähän jos olisi yksi helppo ratkaisu, niin sen keksijä olisi rikas...
Tuskan ja epätoivon oravanpyörästä pitää päästä pois. Jos et itse keksi miten, niin saisitko työterveyden tai ystävien kautta apua? Pystyykö puolisosi auttamaan?
Hyvä että jätät ouran pois jne. Jos sen tiedot aiheuttaa lisää stressiä, silloin siitä kannattaa ehdottomasti pitää taukoa.
Ja hienoa, että sinulla on erilaisia harjoituksia mitä voit tehdä. Kannattaa googlettaa ennemmin niitä lisää kuin syitä lapsettomuudelle.
Minullakin on se tilanne, että nyt tulokset toimien 5 vuoden yrittämisen jälkeen, olen kesäloman käyttänyt tietoisesti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen, ei stressaavaa matkustelua, ei sukulaisten tapaamista tai mitään mikä tuntuu ahdistavalta jo ajatuksena. Varmaankin pitäisi yrittäminen kuin laittaa tauolle, mutta biologinen kello tikittää koko ajan vahvemmin..
Hyvä, että kirjoitit tuntemuksiasi ja ajatuksiasi tänne, se auttoi jo varmaan vähän?
Ei kukaan toinen voi päättää mitä saat tuntea ja mitä et. Kuten itsekin kirjoitit surua ja onnea voi kokea yhtäaikaa, eikä toinen poista toista, varsinkaan jos ne syntyvät eri syistä.
Tunteet ovat kuitenkin onneksi vain tunteita, niitä voi myös itse hallita ja säädellä. Tunteet kannattaa tuntea, mutta niihin ei kannata jäädä vangiksi. Tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan? Iloitse hyvistä asioista ja ole surullinen menetyksistä, Anna niille kaikille tunteille aikaa. Ja sitten kuitenkin muista, että ne ovat tunteita, eivät totuuksia. Vaikka tuntuu toivottomalta, se ei tarkoita etteikö toivoa olisi.
Onnistuuko positiivinen ajattelu edes hetkittäin? Sulla on kaksi ihanaa lasta ja Kroppa toimii vielä ja voi onnistua kolmaskin lääkäreiden mukaan, eli toivoa on vielä.
Siinäpä se juju onkin, miten rentoutua kun on tuskan keskellä? kroppa sulkeutuu myös. Tähän jos olisi yksi helppo ratkaisu, niin sen keksijä olisi rikas...
Tuskan ja epätoivon oravanpyörästä pitää päästä pois. Jos et itse keksi miten, niin saisitko työterveyden tai ystävien kautta apua? Pystyykö puolisosi auttamaan?
Hyvä että jätät ouran pois jne. Jos sen tiedot aiheuttaa lisää stressiä, silloin siitä kannattaa ehdottomasti pitää taukoa.
Ja hienoa, että sinulla on erilaisia harjoituksia mitä voit tehdä.
Kannattaa googlettaa ennemmin niitä lisää kuin syitä lapsettomuudelle. Minullakin on se tilanne, että nyt tulokset toimien 5 vuoden yrittämisen jälkeen, olen kesäloman käyttänyt tietoisesti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen, ei stressaavaa matkustelua, ei sukulaisten tapaamista tai mitään mikä tuntuu ahdistavalta jo ajatuksena. Varmaankin pitäisi yrittäminen kuin laittaa tauolle, mutta biologinen kello tikittää koko ajan vahvemmin..
Hyvä, että kirjoitit tuntemuksiasi ja ajatuksiasi tänne, se auttoi jo varmaan vähän?
Ei kukaan toinen voi päättää mitä saat tuntea ja mitä et. Kuten itsekin kirjoitit surua ja onnea voi kokea yhtäaikaa, eikä toinen poista toista, varsinkaan jos ne syntyvät eri syistä.
Tunteet ovat kuitenkin onneksi vain tunteita, niitä voi myös itse hallita ja säädellä. Tunteet kannattaa tuntea, mutta niihin ei kannata jäädä vangiksi. Tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan? Iloitse hyvistä asioista ja ole surullinen menetyksistä, Anna niille kaikille tunteille aikaa. Ja sitten kuitenkin muista, että ne ovat tunteita, eivät totuuksia. Vaikka tuntuu toivottomalta, se ei tarkoita etteikö toivoa olisi.
little L
Oman äänensä löytänyt
@Kesäheinä85 Kiitos paljon vastauksesta <3 Joo siis kaikki mitä kirjotit on kyllä totta ja mä oon tässä useampien vuosien ajan joutunut käsittelemään hirveesti kaikkea ja oon käyny kelan kuntoutusterapiat ja kokenut hirveät unettomuudet ja nää kaikki tunteiden käsittely ja traumat ja muut on mulle hyvinkin tuttua että mulla on keinoja, mutta välillä tuntuu että ne keinot ei vaan enää riitä. Mä oon vaan niin hemmetin herkkä että sellaset mitkä 'normaalille' väestölle toimis ni ei vaan riitä. Mä oon kans karsinu aivan kaiken ylimääräsen elämästä ja stressit minimiin, mutta silti se normaalikin elämä välillä tuntuu liikaa. On hankala selittää ihmisille että kun omat tunteet ja kaikki mitä kokee on aina täysillä, sekä hyvät että pahat. Nyt vaan niitä ikäviä asioita on kertyny jatkuvasti liikaa ja isojakin niin ne arjen ilot ja sellanen perus mukava ei oikeen tasapainota tarpeeks. Mä käyn kävelemässä metsässä ja teen päivittäin vagus-hermo harjotuksia ja halailen mun lapsia ja koitan tehdä sellasia asioita mitkä tuo mulle itelle iloa.
Kesäheinä85
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Rentoutumista ja stressittömyyttäkään ei tarvitse suorittaa... Paraskin sanoja täällä... 
Mutta siis yritän muistuttaa itselleni kuin, että pitää olla armollinen. Ei me vaadittaisi meidän rakkailtakaan monesti niin paljoa mitä itseltä.
Jos on ollut paska vuosi, niin ei se hetkessä helpota, ei kenelläkään.. voi mennä toinen vuosi toipuessa ja joskus useampi, varsinkin kun yleensä arjessa ei voi keskittyä vain toipumiseen.
Siinä mielessä on helpompi keskittyä itseensä näin lapsettomana... Vaikka se taas toisaalta on se yksi ahdistuksen aiheuttaja, koska ei ole omavalintaista...
Mutta ehkä tässä vuosien varrella olen oppinut sen, että kroppa ja pääkoppa vaatii aikaa toipuakseen menetyksistä, eikä sitäkään voi omilla toimillaan määräänsä enempää helpottaa tai nopeuttaa.
Armollisuus itseään kohtaan on siinäkin tärkeää. Pitäisi jaksaa puhua itselle kuten parhaalle ystävälle
Mutta siis yritän muistuttaa itselleni kuin, että pitää olla armollinen. Ei me vaadittaisi meidän rakkailtakaan monesti niin paljoa mitä itseltä.Jos on ollut paska vuosi, niin ei se hetkessä helpota, ei kenelläkään.. voi mennä toinen vuosi toipuessa ja joskus useampi, varsinkin kun yleensä arjessa ei voi keskittyä vain toipumiseen.
Siinä mielessä on helpompi keskittyä itseensä näin lapsettomana... Vaikka se taas toisaalta on se yksi ahdistuksen aiheuttaja, koska ei ole omavalintaista...
Mutta ehkä tässä vuosien varrella olen oppinut sen, että kroppa ja pääkoppa vaatii aikaa toipuakseen menetyksistä, eikä sitäkään voi omilla toimillaan määräänsä enempää helpottaa tai nopeuttaa.
Armollisuus itseään kohtaan on siinäkin tärkeää. Pitäisi jaksaa puhua itselle kuten parhaalle ystävälle
@little L Pahoittelen, että en eilen huomannut viestiäsi, kun oli oman viestin kirjoitus samaan aikaan työn alla. Raskaita kokemuksia sinulla taustalla. 
@Kesäheinä85 :llä todella hyvää pohdintaa asian tiimoilta. Itselläni on vähän eri tavalla kokemusta vaikeista vuosista, minulla oli todella vaikeaa löytää tasapainoista parisuhdetta. Aina kun tosissaan ihastuin, niin tuli jotain, mikä esti suhteen. Vuosien mittaan hölmönä ajauduin suhteeseen alkoholiin menevän miehen kanssa kahteen kertaan, kestivät molemmat n. 3,5 vuotta. Jälkimmäisen myötä päädyin terapiaan, ensin lähiomaisen roolissa ja sitten jatkoin vielä yksin lopullisen eron tultua. Lisäksi olin 10v työssä, jota jälkikäteen ajateltuna suurimmalsi osaksi vihasin. Terapia antoi paljon avaimia asioiden käsittelyyn. Yksi avaimista oli hyväksyä asiat, joita ei itse voi muuttaa, ja pyrkiä muuttamaan asioita, joita voi muuttaa. Ja keskittyä niihin asioihin, mitkä tuovat pientäkään iloa tai helpotusta oloon. Olin vuosien mittaan katkera ja surullinen monta kertaa. "Miksi minä en ansaitse onnea?" oli ajatus päässäni useasti. Löysin oman jutun kuntosalilla käymisestä ja fitness-urheilusta (jo tuon viimeisen suhteen alkuvaiheessa), kävin kisaamassakin kerran. Se on mennyttä elämää, mutta silloin se pelasti minut negatiivisten ajatusten kierteestä. Vaihdoin myös työpaikkaa, siellä oli parempi olla. Pääsin omille jaloilleni ja melko pian (5kk eron jälkeen) löysinkin nykyisen kumppanini ja ensimmäistä kertaa vauvahaaveetkin alkoivat heräämään, ikää minulla oli jo lähes 35v. Onneksi onnistuimme vielä saamaan ainakin yhden ihanan lapsen, toivon että meille tuotaisiin vielä toinenkin. En ole katkeroitunut menneisyydelleni, olen sen hyväksynyt osaksi polkuani ja kokemusten myötä olen kasvanut sellaiseksi kuin olen. Toivon, että vaikka toista lasta ei tulisi, en silti katkeroituisi, onhan sille annettu mahdollisuus, joskin ehkä vähän myöhään biologisesti.. Mutta aiemmin emme olisi jaksaneet. Kipuilin myös jonkin verran esikoisen yritysaikana, kun ei tärppiä tullut.. Vasta kun hyväksyi sen, että välttämättä emme lapsia saa, olinkin yllättäen raskaana, siis olin aivan 100% yllättynyt. Ehkä se hyväksyminen on ollut tärkein asia omassa historiassa. Hyväksyy negatiivisetkin asiat ja elää niiden kanssa "sovussa", ei yritä taikoa pois.. Jonain päivänä huomaa, että niitä ei enää olekaan. Ja voi olla tilalla jotain ihanaa.
Toivon, että tässä olisi mitään rippeitä helpottamaan olotilaasi, ei kukaan voi toiselle sanoa, että tee näin tai ajattele noin.. Mutta tämä on minun tarinani. Paljon voimia ja toivon että ajan kanssa helpottaa. Ja sinulla on oikeus olla surullinen, eikä sinussa ole mitään vikaa.
@Kesäheinä85 :llä todella hyvää pohdintaa asian tiimoilta. Itselläni on vähän eri tavalla kokemusta vaikeista vuosista, minulla oli todella vaikeaa löytää tasapainoista parisuhdetta. Aina kun tosissaan ihastuin, niin tuli jotain, mikä esti suhteen. Vuosien mittaan hölmönä ajauduin suhteeseen alkoholiin menevän miehen kanssa kahteen kertaan, kestivät molemmat n. 3,5 vuotta. Jälkimmäisen myötä päädyin terapiaan, ensin lähiomaisen roolissa ja sitten jatkoin vielä yksin lopullisen eron tultua. Lisäksi olin 10v työssä, jota jälkikäteen ajateltuna suurimmalsi osaksi vihasin. Terapia antoi paljon avaimia asioiden käsittelyyn. Yksi avaimista oli hyväksyä asiat, joita ei itse voi muuttaa, ja pyrkiä muuttamaan asioita, joita voi muuttaa. Ja keskittyä niihin asioihin, mitkä tuovat pientäkään iloa tai helpotusta oloon. Olin vuosien mittaan katkera ja surullinen monta kertaa. "Miksi minä en ansaitse onnea?" oli ajatus päässäni useasti. Löysin oman jutun kuntosalilla käymisestä ja fitness-urheilusta (jo tuon viimeisen suhteen alkuvaiheessa), kävin kisaamassakin kerran. Se on mennyttä elämää, mutta silloin se pelasti minut negatiivisten ajatusten kierteestä. Vaihdoin myös työpaikkaa, siellä oli parempi olla. Pääsin omille jaloilleni ja melko pian (5kk eron jälkeen) löysinkin nykyisen kumppanini ja ensimmäistä kertaa vauvahaaveetkin alkoivat heräämään, ikää minulla oli jo lähes 35v. Onneksi onnistuimme vielä saamaan ainakin yhden ihanan lapsen, toivon että meille tuotaisiin vielä toinenkin. En ole katkeroitunut menneisyydelleni, olen sen hyväksynyt osaksi polkuani ja kokemusten myötä olen kasvanut sellaiseksi kuin olen. Toivon, että vaikka toista lasta ei tulisi, en silti katkeroituisi, onhan sille annettu mahdollisuus, joskin ehkä vähän myöhään biologisesti.. Mutta aiemmin emme olisi jaksaneet. Kipuilin myös jonkin verran esikoisen yritysaikana, kun ei tärppiä tullut.. Vasta kun hyväksyi sen, että välttämättä emme lapsia saa, olinkin yllättäen raskaana, siis olin aivan 100% yllättynyt. Ehkä se hyväksyminen on ollut tärkein asia omassa historiassa. Hyväksyy negatiivisetkin asiat ja elää niiden kanssa "sovussa", ei yritä taikoa pois.. Jonain päivänä huomaa, että niitä ei enää olekaan. Ja voi olla tilalla jotain ihanaa.
Toivon, että tässä olisi mitään rippeitä helpottamaan olotilaasi, ei kukaan voi toiselle sanoa, että tee näin tai ajattele noin.. Mutta tämä on minun tarinani. Paljon voimia ja toivon että ajan kanssa helpottaa.
Ja sinulla on oikeus olla surullinen, eikä sinussa ole mitään vikaa.
Kesäheinä85
Sanaisen arkkunsa ammentaja
@Puolikuu
Minäkin olen ehkä melkein oppinut hyväksymään, että elämä menee niinkuin menee.. toisissa asioissa paremmin mitä toisissa..
minulla on onneksi ollut tuo hyvä puoliso rinnalla nämä vuodet.. vuorotellen on toisiamme tuettu, vuorotellen on oltu pohjalla.. minä Burn outissa, hän työttömyyden kourissa jne. Välillä on toki suhde meinannut kaatua, mutta onkin liimauduttu toisiimme aiempaa lujemmin..
Jälkeenpäin ajateltuna, olisi elämän karikot olleet haastavampia pienten lasten kanssa, mutta kait siitäkin olisi jotenkin selvinnyt ja taas toisaalta, jos meille suotaisiin edes yksi, niin molemmat ollaan nyt varmasti paremmassa kuosissa vanhemmuuteen mitä aiemmin... Ja jos taas meille ei omaa lasta suoda, niin pitänee keskittyä auttamaan ja tukemaan lähipiirin lapsia tai miettiä adoptiota vielä.
Välillä löydän itseni moittimasta itseäni kaikesta minkä olisin voinut tehdä aiemmin ja miksen vain puskenut läpi enemmän, vaatinut lääkäristä apua ja vain laihduttanut... Vaikka tiedän, että ylipaino ei ole kiinni saamattomuudesta, vaan minun hormonitoiminnasta ja monen muun asian yhdistelmästä. Yritän opetella olemaan armollinen, aina ei jaksa, on ollut muita asioita, jotka ovat vieneet voimia... ystävien ja perheen tilanteita, töissä yt-neuvottelut yms.
Nyt yritän oppia laittamaan itseni etusijalle ja huolehtimaan omista tarpeistani ensin. Opettelen olemaan avuksi vain jos pyydetään ja oikeasti jaksan... Enää en tyrkytä apuani joka puolelle. Minun ei tarvitse yrittää auttaa kaikkia elämään mukavammin tai helpommin ja unohtaa itseni siinä samalla. Tätä olen opetellut kylläkin jo useamman vuoden, 2015 vuoden Burn outin jälkeen.. 10 vuotta siis... Mutta viimeiset pari vuotta on mennyt jo tän asian puitteissa paremmin
Minäkin olen ehkä melkein oppinut hyväksymään, että elämä menee niinkuin menee.. toisissa asioissa paremmin mitä toisissa..
minulla on onneksi ollut tuo hyvä puoliso rinnalla nämä vuodet.. vuorotellen on toisiamme tuettu, vuorotellen on oltu pohjalla.. minä Burn outissa, hän työttömyyden kourissa jne. Välillä on toki suhde meinannut kaatua, mutta onkin liimauduttu toisiimme aiempaa lujemmin..
Jälkeenpäin ajateltuna, olisi elämän karikot olleet haastavampia pienten lasten kanssa, mutta kait siitäkin olisi jotenkin selvinnyt ja taas toisaalta, jos meille suotaisiin edes yksi, niin molemmat ollaan nyt varmasti paremmassa kuosissa vanhemmuuteen mitä aiemmin... Ja jos taas meille ei omaa lasta suoda, niin pitänee keskittyä auttamaan ja tukemaan lähipiirin lapsia tai miettiä adoptiota vielä.
Välillä löydän itseni moittimasta itseäni kaikesta minkä olisin voinut tehdä aiemmin ja miksen vain puskenut läpi enemmän, vaatinut lääkäristä apua ja vain laihduttanut... Vaikka tiedän, että ylipaino ei ole kiinni saamattomuudesta, vaan minun hormonitoiminnasta ja monen muun asian yhdistelmästä. Yritän opetella olemaan armollinen, aina ei jaksa, on ollut muita asioita, jotka ovat vieneet voimia... ystävien ja perheen tilanteita, töissä yt-neuvottelut yms.
Nyt yritän oppia laittamaan itseni etusijalle ja huolehtimaan omista tarpeistani ensin. Opettelen olemaan avuksi vain jos pyydetään ja oikeasti jaksan... Enää en tyrkytä apuani joka puolelle. Minun ei tarvitse yrittää auttaa kaikkia elämään mukavammin tai helpommin ja unohtaa itseni siinä samalla. Tätä olen opetellut kylläkin jo useamman vuoden, 2015 vuoden Burn outin jälkeen.. 10 vuotta siis... Mutta viimeiset pari vuotta on mennyt jo tän asian puitteissa paremmin
Pikkutytöt
Vauhtiin päässyt keskustelija
Hyviä pohdintoja täällä monella. Voimia itse kullekin vaikeassa tilanteessa varsinkin @little L @Kesäheinä85 @Puolikuu 
Mulla taas ollu niin päin että nyt menny paremmin kuin aikoihin, ollut vaikeita vuosia mielen kanssa parikymppisestä lähtien niin että joutunu pahimmillaan olee pitkiä aikoja pois töistä jne. Mutta nyt menny aika tasan kaksi vuotta hyvin ja oon saanu kaksi tervettä lasta kolmen vuoden sisään ja nyt toivon vielä kolmatta. Aikanaan oli vaikea uskoa, että kaikki vois vielä joskus kääntyä hyväksi. Mulla siis nykyinen toden teolla hyvä elämä alkoi oikeastaan vasta 38-vuotiaana
Toivotaan että muillakin alkaisi asiat kääntymään toivotunlaiseksi tässä neljänkympin tienoilla.
Mulla muuten jäi todennäköisesti ovulaatio tunnistamatta tässä kierrossa, aloitin kp 10 Clearbluen digillä ja tänään kp16 edelleen negaa. Tänään tein sit myös pregcheckin ja siinä oli vaan yks viiva joten veikkaan että jostain syystä lh ei noussut niin ylös että cb olisi sen tunnistanut. Clearbluellahan se lh-raja on muistaakseni korkeampi kuin muilla merkeillä ennen kuin näyttää positiivista. Taidan ens kierrossa aloittaa noilla pregcheckeillä. Ehkä se on parempi kun näkee miten viiva alkaa vahvistuu jos nyt kävi näin ettei nyt ole mitään hajua oliko ovis vai ei. Ja siis yleensä ollu kp 14 ovis, aikaisimmillaan kp11 niin ois kyllä pitäny digin hymyillä heti aloittaessa.
Mulla taas ollu niin päin että nyt menny paremmin kuin aikoihin, ollut vaikeita vuosia mielen kanssa parikymppisestä lähtien niin että joutunu pahimmillaan olee pitkiä aikoja pois töistä jne. Mutta nyt menny aika tasan kaksi vuotta hyvin ja oon saanu kaksi tervettä lasta kolmen vuoden sisään ja nyt toivon vielä kolmatta. Aikanaan oli vaikea uskoa, että kaikki vois vielä joskus kääntyä hyväksi. Mulla siis nykyinen toden teolla hyvä elämä alkoi oikeastaan vasta 38-vuotiaana
Toivotaan että muillakin alkaisi asiat kääntymään toivotunlaiseksi tässä neljänkympin tienoilla. Mulla muuten jäi todennäköisesti ovulaatio tunnistamatta tässä kierrossa, aloitin kp 10 Clearbluen digillä ja tänään kp16 edelleen negaa. Tänään tein sit myös pregcheckin ja siinä oli vaan yks viiva joten veikkaan että jostain syystä lh ei noussut niin ylös että cb olisi sen tunnistanut. Clearbluellahan se lh-raja on muistaakseni korkeampi kuin muilla merkeillä ennen kuin näyttää positiivista. Taidan ens kierrossa aloittaa noilla pregcheckeillä. Ehkä se on parempi kun näkee miten viiva alkaa vahvistuu jos nyt kävi näin ettei nyt ole mitään hajua oliko ovis vai ei. Ja siis yleensä ollu kp 14 ovis, aikaisimmillaan kp11 niin ois kyllä pitäny digin hymyillä heti aloittaessa.
Kesäheinä85
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Pikkutytöt
Vauhtiin päässyt keskustelija
Sitä mä kans mietin @Kesäheinä85 mut jotenki veikkaan että ehkä jostain syystä tosiaan ois lh noussu vähemmän ku aiemmin. En tiiä.
mut jotenki veikkaan että ehkä jostain syystä tosiaan ois lh noussu vähemmän ku aiemmin. En tiiä.
Sandra84
Sukkela juttelija
Voi että sapettaa aamun uutisen… ”ihmiset miettii ehkä haluaako lasta tähän huonoon rahatilanteeseen” Ei kai se nyt siitä rahasta kiinni voi olla jos haluaa lapsen???? Eihän meillä synny kohta enää ollenkaan lapsia! Koska sitä rahaa sina sina vähän.
Täällä kp35 ja soitin Dextralle. Sanoivat että jos ei 2 viikossa ala niin sit soittoa sinne…. Äääh!
Täällä kp35 ja soitin Dextralle. Sanoivat että jos ei 2 viikossa ala niin sit soittoa sinne…. Äääh!
@Pikkutytöt Täällä kans vaikeista vuosista aikaa jo melkein 8v.. Kannattaa jatkaa oviksen tikutusta, jos olisikin vähän myöhässä!
@Sandra84 On se vähän kummallinen tuo Suomen tilanne syntyvyydessä, kun kuitenkin aika paljon paremmat olosuhteet kuin monessa muussa maassa... Onpas siellä nyt ärsyttävän pitkä odotus..
Ei voi muuta sanoa, kuin edelleen toivoa että pian alkaisi!
Täällä ovisplussa. Eilen yritin patistella miestä, mutta ei onnistunut tallettelut. Liikaa asioita mielen päällä.. Toivotaan, et tänään vielä onnistuis, muuten on vähän kaukainen edellinen, joka oli jo lauantaina.
Mulla tulee jotenkin ihan liian aikaisin kunnollinen nousu libidossa, sitten oviksen aikaan ei enää niin nappaisi. Siihen päälle miehen murheet ja suorituspaineet, avot! 
Kannattaa jatkaa oviksen tikutusta, jos olisikin vähän myöhässä!@Sandra84 On se vähän kummallinen tuo Suomen tilanne syntyvyydessä, kun kuitenkin aika paljon paremmat olosuhteet kuin monessa muussa maassa... Onpas siellä nyt ärsyttävän pitkä odotus..
Ei voi muuta sanoa, kuin edelleen toivoa että pian alkaisi! Täällä ovisplussa. Eilen yritin patistella miestä, mutta ei onnistunut tallettelut. Liikaa asioita mielen päällä.. Toivotaan, et tänään vielä onnistuis, muuten on vähän kaukainen edellinen, joka oli jo lauantaina.
Mulla tulee jotenkin ihan liian aikaisin kunnollinen nousu libidossa, sitten oviksen aikaan ei enää niin nappaisi. Siihen päälle miehen murheet ja suorituspaineet, avot!