+35 ja ensimmäinen lapsi tulossa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja 1978
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa, otsikon mukaan voidaan todeta, että ensimmäinen lapsi tulossa: huoli oli sydämessä, että mahtaako siellä ketään olla ja kovin stressaavaksi kävi tilanne. Pakottavan tarpeen ajamana ensimmäinen ultra otettiin sitten tänään "mille tahansa lääkärille" oman ollessa lomalla. Pieni ihmisenalkuhan sieltä löytyi ja sydän läpätti, niin kuin vanhemillaankin ihastuksesta
ImageUploadedByVau Foorumi1459352661.885530.jpg
Katjusha rv. 6+6, virallinen ar-ultra 5.4.2016
 
Onnea!Me käytiin ennen np-uä yksityisellä, koska halusin varmistua että siellä tosiaan on joku..Nyt on jo selvillä, että poika tulee sitten elokuun alussa..Onhan tässä ollu sopeutumista uudenlaiseen elämään ja suoraan sanottuna hirvittää miten sitä osaa sitten kun poika on oikeasti tuossa kainalossa tuhisemassa..
 
Onnea, Katjushka!

Miiuli77, mua kans välillä hirvittää. Vatsa kasvaa ja muistuttaa elämänmuutoksesta joka päivä. Olen huomannut, että kaikenlaiset pelkoryöpsähdykset ovat kuitenkin mulle oivallinen tapa valmistautua tulevaan. Aluksi pelkäsin parisuhteen puolesta, mutta kun asiaa on pohdittu ja puitu, ei huoleta enää yhtään. Nyt mietityttää väsymys ja uniongelmat, joten luen aika hyvänoloista kirjaa Unihiekkaa etsimässä. Se, että on olemassa ratkaisuja, rauhoittaa.
 
Mulla on tällä hetkellä aikamoisia uniongelmia, vaikka muutoin olen oikein säännöllinen nukkuja. Viime viikolla illat olin ihan sippi ja tällä viikolla valvottaa. Toki syön kortisonia, että pysyis tuo baby matkassa, mutta olen vetänyt jo 6 viikkoa, eli ei muutosta lääkityksissä. Odotan, että alkais taas iltaisin väsyttää ja että nukkuisi aamuun!!
 
Katjushka, välillä raivostuttaa se, kuinka kehotetaan raskausaikana nukkumaan varastoon, koska vauvaperhe ei paljoa nuku. Mulla myös ollut aina välillä univaikeuksia, eri syistä. Aluksi oli jotain hormonaalista. Viime aikoina unta on häirinnyt se, että yritän opetella nukkumaan kyljelläni. Nyt näyttäis olevan kuitenkin vähän parempi vaihe – viime yönä nukuin oikein hyvin.
 
Mä olin ensimmäiset 3kk aivan käsittämättömän väsyny,kävin töissä ja sit käytännössä nukuin taas seuraavaan aamuun..Sit hetken helpotti mut nyt on taas iskeny sellanen väsymysaalto ettei mitn tolkkua..Sen lisäks et väsyttää niin nyt kasvava maha aiheuttaa kipuilua kääntyessä ja ylösnoustessa..tuntuu ettei mitenkään päin löydy hyvää asentoa..ja unohtamatta tietenkään jatkuvaa pissahätää jonka takia yöt on katkonaisia
 
Sanotaan, että nuorena jaksaa sen vauva-ajan paremmin. Hiukan mua arveluttaa se oma jaksaminen, kun ikää se 37. Toisaalta ajattelen, että nyt kypsempänä siihen vauvaan ehkä suhtautuu rennommin, kun tietää jo elämästä ylipäänsä enemmän. Mulla on sellainen olo, että kyllä se siitä suttaantuu, on niitä vauvoja ennenkin syntynyt ja suurin osa kasvanut ihan kunnollisiksi ihmisiksi.:wink
Se mikä tässä myöhään lapsen tekemisessä on huono asia, että ne tulevat isovanhemmat ei enää jaksa tai pysty ihan samalla tavalla auttamaan. Toisaalta ovat eläkkeellä, joten aikaa heillä varmasti on enemmän, mutta esim meillä miehen vanhemmat alkaa olemaan sen verran kankeita, etteivät kohta enää pysy leikki-ikäisen perässä. Eli ei sieltä sitten kauheasti apua lastenhoidossa uskalla pyytää. Ja mun vanhemmat taas asuu sen verran kaukana, että niistä ei ole "päivittäistä" apua vaikka ovat nuorekkaassa kunnossa. Heiltä apua siis saa, mutta 1,5 h ajomatka vaikeuttaa sitä käytännössä.
 
Connie, samaa mieltä.
Meillä on isovanhemmat satojen kilometrien päässä, että sinänsä heidän huonokuntoisuutensa ei haittaa. En voisi kuvitella jättäväni lapsen päikkäreitä pitemmäksi ajaksi heille, mutta pääsishän siinä lenkille :) No, sen näkee miten homma menee. Pidetään perhe kasassa, niin on ainakin se kaksi vanhempaa siinä mukana. Yksin jos lapsen saisi, niin olisihan siinä aikamoinen homma (vaikka jokainen menee tyylillään toki). Tämä nykyelämä on vähän eri monille, kun töiden perässä muutetaan ympäri Suomea. Monille ei tarjoudu mahdollisuutta asua lähekkäin suvun kanssa.
Käytiin eilen ultrassa ja kuulemassa ohjeita jatkoon. Pieni oli 7+5 nappisuoritus, seuraava katselmus toivottavasti 9+1, vielä klinikalla ja sitten neuvolassa jatkot.
Katjusha rv. 7+6
 
Ihan samaa tässä miettinyt , että miten jaksaa itse 39 mittarissa ja nyt jo huomaan ettei kroppa ehkä ole enää ensiraskauteen optimaalisessa vedossa.Huolimatta siitä, että olen fyysisesti hyvässä kunnossa mutta ikää on jo melki se 40.Onneksi mun mies on reilusti mua nuorempi ja hänen vanhemmat on myös "nuoria" ja työelämässä..Omat vanhemmat onkin sitten jo iäkkäämpiä ja vaikka sieltä suunnalta on luvattu auttaa niin kieltämättä hirvittää miten ne muka jaksaa kun omasta äidistä jo huomaan et väsyy nopeesti kaitsiessaan serkun pieniä lapsia..Oonkin ajatellu et pidemmät ajat saa vauva sit olla hoidossa appivanhemmilla, oma sielu lepää ehkä rauhallisemmin..Ja tässä asioita pal funtsanneena, en olis ollu kypsä lapsentekohommiin ennen kuin nyt, elämän kokemusta ja osaamista on jo kivasti karttunut takataskuihin ja elämä vakaata..Oon saanu matkustella ja elää, nyt tuntuu et tää tuli just eikä melkein oikeaan aikaan..
 
Kyllä muakin mietityttää jaksaminen, mutta oon järkeillyt että jos jotkut selviää useammasta pikkulapsesta yhtä aikaa niin kai mekin selvitään yhdestä. Oon jo aika varmasti päättänyt, että lisää ei tule, koska en halua tehdä toista heti perään just ton jaksamisaspektin takia. Mun vanhemmat on myös jo eläkeiässä, mutta aika nuorekkaita ja hyväkuntoisia. Luulen että jonkin verran apua saadaan sieltä. Miehen vanhemmilta ei, mutta meillä on molemmilla lapsettomia sisaruksia jotka varmaan voi joskus auttaa.
 
Me ollaan sillai funtsittu, et mitn ehkäsyä en ala enää käyttämään ja jos on toinen tullakseen ni sit tervetuloa!Mulla alkaa ikää olla jo sen verta ettei oo varaa vartua vuosia..Enkä halua olla eläkkeellä, kun nuorin pääsee tyyliin ripille..Kai sitä sitten vaan jaksaa ja onneks mulla on ihanat appivanhemmat ja käly perheineen jotka varmasti auttaa, plus tietty oma äiti..
 
Jos tää saadaan maaliin, luultavasti se on sit siinä.. Mikäli olisimme tulleet raskaaksi normaali-ihmisten tahtiin ehkä useampikin olisi voinut olla tervetullut. En aio aloittaa ehkäisyä, omalla kohdalla luonnollisen raskautumiseen mahis ehkä 1%, sehän on tehokkaampi metodi kuin mikään muu :)
 
Mulla olis se toinenkin haaveena, katotaan sitten mikä on fiilis tän ekan syntymän jälkeen. :)
 
Oon ehkä tyhmä ja naiivi, mutta en stressaa millään tavalla sitä, että olisin liian vanha ja "raihnainen" lapsen tekoon ja hoitamiseen. Ikää 38 ja mies on aikas monta vuotta vanhempi, mutta hetki tuntuu täydelliseltä juuri tähän, eikä olla edes mietitty, kuinka sitten jaksetaan. Onhan se vauva-aika varmasti rankkaa, mutta ei ole aikomuksia mitään muuta ihmeellistä ajanvietettä tai stressinaiheuttajaa samaan syssyyn tunkea, että eiköhän siitä hengissä selvitä... :)
 
voikohan se oman jaksamisen miettiminen johtua osaksi tästä alkuraskauden väsymyksestä. (10+6) :) Nyt vielä flunssa päällä ja lasken tunteja siihen että pääsen töistä kotiin päikkäreille. :)
 
Mulla otettiin eilen kilppariarvot, koska puolisen vuotta edellisestä tarkistuksesta. Olen nukkunut maailman huonoiten pari viikkoa. Onneksi sain puolittaa käyttämäni kortisonilääkityksen, jospa se vähän helpottaisi. Juuri nyt ei ole voittajaolo, vaikka muuten olen ihan aikaansaapa ihminen. Pitkälti niinku krapulassa olisi päivittäin :) lisäksi rohkenin soittaa neuvolaan ... Hurjaa, vaikea uskoa kaikkea tätä, kun on 10 vuotta odottanut ja toivonut ;)
 
Mäkin mietin kyllä jaksamista, mutta jotenkin uskon (ja toivon), että ikä voi siinä vähän auttaakin. Nuorempana kaikki meni helposti suorittamiseksi ja välillä jonkinlaisen täydellisyyden tavoitteluksi. Nyt ajattelen, että epätäydellisyys on parempaa kuin täydellisyys, ja tämä saattaa suojella mua ainakin joiltakin omilta ylilyönneiltä. Ylipäänsä osaan huolehtia omasta jaksamisesta paremmin kuin nuorempana, joten toimivampi pää saattaa paikata ainakin osin vanhemman ruumiin puutteita.
 
Täällä esittäytyy yksi vm -80 ensisynnyttäjä, rv 14+2. Puoliso löytyi elämään vasta kolmenkympin paremmalla puolella, haluttiin kuitenkin pari vuotta tutustua ensin ja sitten vielä vajaa vuosi yritystä päälle. Siinä oikeastaan lyhyesti syyt miksi meidän perheessä vasta nyt odotellaan esikoista.

Meillä olisi haaveissa vielä toinenkin. Pikkuisen paineita iän puolesta alkaa yrittämään heti tämän ensimmäisen perään, vaikka kahden kovin pikkuisen kanssa jaksaminen mietityttääkin. Jopa kolmas saattaisi olla tervetullut, mikäli saadaan riittävän nopsalla aikataululla kaksi ekaa. :)
 
Hei mangustimamma, tervetuloa :)
Meillä oli samantyyppinen tausta parisuhteen puolesta ja ekan mukelon alkuunsaattaminen kesti 10 vuotta, joten olen 7 vuotta vanhempi sinua. Meillä on yhdet kaksoset vielä pakkasessa, saa nähdä yritetäänkö vielä niillä. Reilusti yli nelikymppisenä vois kolmen pikkusen kanssa olla aika menoa! No ootellaan tää eka maaliin, niin katotaan miltä se elämä sitten näyttää :)
Mukavaa juhannusta kaikille!!
 
Täällä vm-81 ensisynnyttäjä. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä seittemisen vuotta. En oikein tiedä miksi odoteltiin näin kauan ennen kuin aloitettiin lastenteko. Kai me haluttiin olla ihan kaksistaan vähän aikaa ennen sitä. Olen nähnyt liikaa niitä tapauksia, jossa lapset hankitaan heti seurustelun alussa ja sitten ei olekaan enää sitä parisuhdetta, koska toista ei oikeastaan edes tunne.

Minua myös mietityttää oma jaksaminen vauva-arjessa. Oma äitini oli 38 kun minut sai. Olen nuorin kolmesta tytöstä (ikäeroa 9 ja 6 isompiin siskoihin), ja hyvin hänkin sen jaksoi, vaikka olinkin aika vaikea lapsi. Ja vähän sitäkin pelkää, että jos olen samanlainen kuin olin itse: en nuku, en syö, huudan vaan. Mutta tulkoon mitä tulee, kyllä se siitä ja turhaan asioista stressaa etukäteen. Varsinkaan kun niihin ei voi mitenkään vaikuttaa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top