äidin fyysinen / henkinen jaksaminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tasse83
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä ihan jees tällä hetkellä. Oliskohan ollut jotain hormoonihäröilyjä noi aiemmat olot. Ja sitä ettei ollu saanu nukuttua. Vaikkei kyllä nytkään ole nukkunut sen enempää. Sekin varmaan helpotti kun luki täältä muiden juttuja. On se vertaistuki vaan niin :Heartbigred. Ollaan pojan kanssa nyt kahdestaan kun mies on työreissussa 2,5 viikkoa. Puoli viikkoa vasta mennyt ja 2 jäljellä :eek: Toistaseks mennyt ihan kivasti. Ehkä se stressi purkautuu sit taas kun mies tulee kotiin ja pääsen "romahtaan"... Hope not. :)

Ai nii ja sit vielä sekin kun jotenkin asennoidun niin että poika nukkuu vaan sen puoli tuntia ja that's it. Etten edes odota saavani omaa aikaa päikkäreitten aikaan. Ja onhan poika jo silleen kasvanutkin että viihtyy kauemmin yksin lelujaan katsellen että jotain ehdin tekeen vaikka se olis hereillä. Ja koko ajan enemmän pojasta on seuraa mullekin, on ihana nähdä kun se innostuu ja iloitsee :Heartred

Toki se oma aika ja kunnon unet virkistäis varmasti. Saa nähdä millon sellasille on aikaa. Vielä ei oo näköpiirissä.
 
Muokattu viimeksi:
Minäkin oon vaan hyväksyny sen että poju ei päivisin nuku, tietysti joskus menee 2h ja het mietin että onko joku hullusti. Mies vieläkin ihmettee että miksi en nuku kun vauva nukkuu? Oon yrittäny selventää että päivisin nukkuu yleensä 15-45min kerralla, miten siinä muka kerkee nukahtaa??!! Tietysti nukahtaa autossa ja vaunussa lenkillä, mutta enhän minä sillon lepää! Jossain välissä kun pitäis syödä/tehdä syötävää. Laittaa pyykkiä ja kyllä joskus on pakko siivotakkin. Miehen työn takia nähdään joskus vain vkonloppuisin ja tämä on minulle aivan käsittämättömän raskasta! Nyt on saanu tämän vkon tehdä töitä lähellä, että on edes yöksi päässyt kotiin ja yllätysyllätys heti pamahti päälle ylityöt...eli mies tulee kotiin klo.20-22, silloin poju on jo menossa nukkumaan.
 
Ekaksi täytyy sanoa, että meillä on aivan mahtava vauva. Se on niin suloinen ja ihana, että tekis mieli syödä se. Hymy tarttuu kummasti vaikka kuin olis väsynyt tai turhautunut :)

Mutta mäkin kaipaisin omaa aikaa. Sellasta, että ei tarvi olla vastuussa vauvasta. Haluasin piipahtaa kaupoilla, kirppiksellä, lenkillä ihan yksin. Kelpais käydä ihmisten ilmoilla vauvankin kanssa, mutta mulle kotoota lähteminen on niin haasteellista kun vauva ei viihdy rattaissa eikä autossa yhtään, että kökötän sitte himassa päivät pitkät.
Nyt vielä pukkaa jotain rintaraivari-lakkoilujuttua päälle, niin alkaa kaikki mahiksest olla vähissä. Onneksi miehen työ on sellainen, että se on suht paljon kotona. Saa vähän hengähtää kun isä ja poika viettää laatuaikaa yhdessä.

Sellanenkin olis ihan jees, että sais mennä nukkumaan ja herätä silloin kun itselle sopii. Nyt pitää järkisyistä tai rättiväsyneenä mennä nukkumaan kun vauvakin menee. Herätys on silloin kun on pakko eikä silloin kun on nukkunut mielestään tarpeeksi ja haluaa nousta.

Kateellinen olen myöskin niille äideille joilla on samassa tilanteessa olevia ystäviä tai kavereita ylipäätään. Mulla ei ole ketään ystävää tai kaveria jonka kanssa viettäis aikaa tai vaihtais ajatuksia. Välillä olen tosi yksinäinen.

Ei noita juttuja tarvi joka päivä olla, mutta silloin tällöin. Sekin helpottais jos vaunussa tai sängyssä nukutut päikkärit olis pidemmät ku 10-30 min.
 
Se on muuten kumma homma ettei vieläkään ole oikein äidillinen olo...! Onko teillä, jotka saitte nyt esikoisen? Rakastan tuotan pientä miestä mutta en tunne itseäni äidiksi tai äitimäiseksi? Vaikea selittää... Olen silti onnellinen siitä että olen äiti :D
 
Hoosianna, sulla on meidät! Mulle on ainakin ollut iso vertaistuki teistä kaikista :) odotan aina että pääsen katsomaan tänne mitä tapahtuu. Yleensä aina samalla kun syötän poitsua (huono äiti kun surffailee vaan samalla).
 
Kyllä muakin kummasti lohduttaa, kun tietää, että toiset painii samojen ongelmien kanssa.

Mun on välillä vaikea ymmärtää / hyväksyä sitä, että olen äiti. Tyttö on rakkaampi kuin mikään muu maailmassa, ja haluan kyllä olla äiti. Jollain tavalla sen "vanhan minän" hautaaminen kuitenkin on vaikeaa. Olis kiva nukkua kunnolla, olla pirteä, sosialisoida ahkerammin, reissata ympäri maailmaa jne., mut toisaalta en luopuisi tästäkään. Kaipa tilanne tasoittuu pikkuvauva-ajan jälkeen.
 
Mulla on kyl äidillinen olo, tosin taisin olla jo ennen vauvaa sellanen äitimäinen huolehtija :) Ja siks tavallaan ollutkin sit vaikeeta itsellä kun tuntuu etten pärjääkään vauvan kanssa kun luulin et se tulee luonnostaan. Ehkä mä pärjään, kunhan vaan epäilen itseäni :)
 
Mä olenkin vähän jäänyt koukkuun tähän palstaan. Raskausaikana en tätä tarvinnut kun kävin töissä ja pääsin liikkumaan ja huitelemaan ympäri kyliä. Nyt on ihan toinen ääni kellossa kun nököttää vaan kotona jumissa. Välillä ystävien puute painaa mieltä ja tuntuu, että itessä on jotain vikaa kun ei ole saanut kavereita täältä uudelta paikkakunnalta (muutin tänne 12 vuotta sitten). Tai siis pakkohan mussa on jotain vikaa olla :)

Ei se äidillinen fiilis välttämättä tule koskaan. Mulla on vanhin jo 16 vuotias, enkä ole koskaan päässyt siihen äiti fiilikseen, eikä äitiys ole koskaan musta huokunut. Jotkut naiset on vaan jotenkin luonnostaan äitimäisiä, toiset ehkä ei. Mä koen silti, että olen hyvä äiti. Mulla on aivan ihanat ja fiksut lapset, enkä vaihtais niitä ikinä mihinkään. En ole myöskään sellanen emäntä tai kodin hengetär ja silti mulla on kiva koti ja itse tehty ruoka pöydässä. Turha sitä on itseään pakottaa mihinkään muottiin johon ei sovi.
 
Pikkumyy, mäkin olen aina puhelin kädessä kun syötän tyttöä. Katselen mitä täällä on tapahtunu, surffailen netissä ja pelailen. :)

Mä olen myös ihan koukussa tähän palstaan ja teistä kaikista on ollu uskomaton tuki. :) suurimmaks osaks tää kaikki tuntuu hyvältä ja kaikki menee hyvin mut välillä iskee hirvee ahdistus ja epätoivo ja tuntuu etten selviä tästä. Mulla ei kans oikein sellasia kavereita ole ketkä samassa tilanteessa olis. Parhaalla ystävälläni on 3,5v lapsi mutta hänen kanssaan on turha jutella vauvajutuista kun hän koittaa aina kilpailla niissä asioissa että kuinka paljon helpompi oma vauvansa on ollut ja korostaa aina että vaikka hän tupakoi koko raskauden. Kai se olikin helppoa kun vanhempien luona asui ja aina kun huvitti, sai lähteä vaikka ryyppää, ei mulla ole sellasta vaihtoehtoa.

Meillä ei kans tyttö oikeen nuku päiväunia, joskus se ahdistaa mut oon päättänyt että näillä mennään. Nukkuu kumminkin yöt hyvin. :)
 
Täällä kans puhelin kädessä syötöillä :) Saapahan poju syödä rauhassa kun en koko ajan ole höpöttämässä sille.
 
Kitty, mä olen kanssa oikea räpätäti tytön kanssa. Välillä kun se meinaa alkaa itkeä, aloitan sellasen Antero Mertaranta -selostuksen tilanteesta eikä se saa "puheenvuoroa" ja itku unohtuu tai lykkääntyy. Ennen puhua pälpätin sille syöttäessäkin, mutta alkoi mennä maito väärään kurkkuun. Nyt selailen sitten näitä keskusteluja, ja neiti saa ruokarauhan.... itseäni varten mä varmaan puhelen ja laulelen. Iltaitkujen aikaan oon itse rauhallinen, jos laulan jotain, vaikkei se lilliputtiin tehoaiskaan.
 
Ei se äitiys ole kaikille samanlaista eikä niitä "maailman luonnollisimpia äitejä" ole kaikki. Musta tuntuu hassulta edelleen, että olen äiti. Kun mun mielikuva äidistä on mun oma äiti :). Silti toi tyttö on niin ihana, mikään ei korvaa niitä hymyjä ja ilostumisia, joita vauvalta saa!
 
Niinpä! Mä oon aina tykännyt lapsista kyllä ja halunnut joskus omankin lapsen. Moni on sanonut että musta tulisi hyvä äiti..no tässä sitä ollaan :) teen kyllä parhaani ja olen sellainen äiti kun olen. Tuntuu vielä vaan niin epävarmalta, etenkin kun ollaan kodin ulkopuolella. Kotona kyllä sujuu ja tuntuu että osaan hyvin hoitaa poikaani..
 
Ei kehtais valittaa kun on saanut niin ihanan ja helpon vauvan, se on mulle tärkein ja rakkain maailmassa mutta nyt ahdistaa lujaa. Tää ja eilinen päivä ollu hirveitä. Olen kiitollinen siitä että tyttö nukkuu yöt tosi hyvin jopa heräämättä. Mutta nää päivät.. eilen ja tänään en oo ees vessaan päässy kun on alkanu hirvee kitinä ja huuto. Ei viihdy lattialla, ei sitterissä, ei sohvalla, ei kantorepussa ja sylissäkin vaan tietyssä asennossa. Tissillä pitäis olla puolen tunnin välein. Tänää se heräs 9.30 eikä sen jälkee oo nukkunu, mä en tajuu mistä tota virtaa piisaa. Eilen käytiin vaunuttelemassa, tuskaa oli sekin kun ei tuo suostu enää nukkuu ees vaunuissa, hirvee kitinä ja huuto koko ajan, jatkuvasti sai ottaa syliin sieltä että rauhottu, itkin itekki koko matkan, onneks kukaa ollu näkemäs ettei tarvii selitellä mitään. Eilenkään ei päikkäreitä nukuttu ja viime yö oli tosi levoton, heräs 2 kertaa eikä millään olis enää nukahtanu. Autossa toi on aina nukkunu, ei vaan enää sielläkään. Tänään käytiin 45min ajomatkan päässä kaupassa, kitinä ja huuto oli koko matkan mennen tullen, vähä väliä sai pysähtyä. Kylvyssä käytiin 20.30 ja sen jälkeen piti laittaa nukkumaan, tosiaan piti, ei mitään tietoa nukkumisesta vieläkään. Suutuin niin kun mies vaan kuorsaa vieres kun ite koitan taistella toista nukkuun, herätin miehen ja totesin että on sen vuoro ja painuin ite sohvalle. Ärsyttää niin kun toinen ei voi edes tukee yhtään.

Täältäkin kaikki kunnioitus yhäideille ja oikeasti vaativien vauvojen äideille, musta tuntuu etten selviä ees ton kanssa. Päikkäreitä tuo ei oo nukkunu enää aikoihin mutta nyt on menny ihan mahdottomaks. Olipas helpottavaa avautua.
 
Martza, meilläkin tyttö on ollut mun mielestä aiemmi helppo ja on nukkunut yöt hyvin. Oon vaan silti ollut aivan poikki, kun se ei nuku päivisin. Maksimissaan tosiaan simahtaa joskus puoleksi tunniksi, mutta silloinkin saan nukuttaa sitä ensin melkein yhtä kauan. Välillä on onneksi ollut helpompiakin päiviä. Mun pitäis vaan aktiivisemmin nukuttaa aina kun on valvottu reilu pari tuntia. Menee herkästi yli unien ja sitten elämä onkin yhtä silmät suurena toljottelua, ihmettelevää kiekumista ja lopulta täyttä väsymysitkua, jota neiti ei meinaa millään saada loppumaan. Onneks hiustenkuivaaja on tehonnut siihen naama punaisena itkuun suht hyvin...

Tsemppiä kaikille, jotka kamppailee nukuttamisen kanssa. Itsellä meni taas vaihteeksi 1,5h siihen tänä iltana. Välillä tulee sellanen olo, että oon maailman huonoin äiti enkä osaa mitään.
 
Tuntuu monella olevan sama ongelma. Meilläkin vedetään max tunnin päikkäreitä pari-kolme päivässä. Yleensä puolituntia. Nyt poika nukahti sitteriin kun oli niin väsy. Puolituntia nyt kulunut ja nyt taitaakin silmät aueta...
 
Mä olen joskus kuullut, että vauvat nukkuu paljon, missä vaan, milloin vaan ja pitkiä pätkiä. Liikkuvissa vaunuissa tai autokyydissä ei vauva pysty unta vastustamaan. Mulle ei ole kolmen joukkoon sopinut yhtään sellasta lasta. Muistan aikoinaan kun oltiin matkalla esikoisen ollessa 8kk. Me jouduttiin pysähtymään päiväunille kun se ei saanut autossa nukuttua. Vaunut takakontista esiin ja rytkyttämään. Vähän samanlaista on tän kolmosen kanssa autossa, muttei ihan yhtä toivotonta.

Meillä menee lähes aina yli kaksi tuntia illalla nukuttamiseen. Iltarutiinien (yökkäri, kirjan luku, soittorasia) kanssa hujahtaa helposti kolme tuntia. Ompa tullut muutaman kerran jopa neljä tuntia työskenneltyä nukkumisen eteen. Siellä on sit välissä sellasia jaksoja, että olen vaan jättänyt vauvan kitisemään ja mennyt katsomaan kun itku on tullut. Onneksi aika ei mene huutaessa, vaan tankkaamiseen ja pikku unien jälkeen vaipan vaihtoon ja kakalla käyntiin ym. Melko puuduttavaa se kyllä on kun sieltä makkarista ei pääse paljoa vessaa pidemmälle poistumaan. Suurin osa hommasta on sellaista mitä mies ei pysty tekemään niin mun riesaksi noi iltanukutukset jää. Toki myöskin päivänukutukset.
Kyllähän tää tästä ajan kanssa helpottaa. Korkeintaan pari vuotta enää...
 
Meillä koettelee mun henkistä mielentilaa esikoinen... Eilen sain idean kun mies ilmoitti olevansa ylitöissä ja tulevansa myöhään kotiin että mähän voisin lasten kanssa käydä kirjastossa. (oli muuten ehkä typerin idea multa taas vähään aikaan) kirjasto on lyhyen matkan päässä ja mentiin kävellen, vauvan laitoin kantoliinaan ja esikko piti kädestä kiinni. Matka meni tosi hyvin ja kun päästiin kirjaston ovelle varmistin pojalta että muistaa sitten käyttäytyä kun tällaiseen paikkaan mennään ja sovittiin että lainataan hänelle joku kiva kirjakin jos kaikki menee hyvin. Käveltiin kirjaston perälle missä on mun suosikki dekkarit ja sanoin pojalle että täällä ei saa huutaa. Jätkä sitten rääkäisi niin kovaa ja korkealta kun pystyi ja huusi siihen päälle "et saa kiinni" ja lähti pinkomaan pakoon ennen kuin ehdin napata kiinni. Siinä sitten naama punaisena sisäisesti kiroillen kävelin reippaasti pojan perässä ympäri kirjastoa koittaen saa da kiinni ja hyssytellä liinassa rääkyvää vauvaa kun pelästyi isoveljen huutoa ja heräsi... Lopulta luovutin kun en saanut jätkää kiinni huusin vain hei hei ja lähdin ulos. Pysähdyin ulko ovelle ja sieltä tuli (onneksi) perässä itkevä poika anellen et äiti älä jätä. Niin sitten palattiin kotiin ilman kirjoja. Ja ystävät miettii miksi en lähde yksin näiden kahden kanssa julkisille paikoille. (tämä oli vain yksi kerta monista ja näin ei ihme kyllä tapahdu jos mulla on joku tuttava aikuinen matkassa)
 
Täälläkin on kauheen levotonta ollut. Kitinää tulee joka välissä. Vaan tissit kelpaa, eikus ei kelpaakkaan, mutta miksi tissi karkasi kun juuri sitä halusi, mutta eihän sitä voi imeä tyytyväisenä 5 sekunttia pidempään jne... Enen ei ole tarvinnut nukuttaa, mutta nyt tarvisi, mutta en välillä vaan saa toista nukahtamaan:spitoutdummy: Just samaan aikaan kun päätä on särkenyt sikana kun hartiat on ihan mäsänä tän kohta 8kg nyytin kantamisesta, niin tyttö päättää itkeä TÄYSII...:yuck: Ottaa hermoon välillä niin että tekee mieli laittaa korvatulpat ja vaan mennä toiseen huomeeseen ja jättää huutamaan kun sitä selvästi haluaa tehdä. Onneksi mies on ihanan paljon nykyään kotona niin ei tarvii yksin pärjäillä kuten alussa piti.
 
Pookkana osas hyvin kiteyttää meidänkin vekaran käytöstä tissillä :)
Mullakin on ollu vimeaikoina usein päänsärkyä ja tilannetta ei yhtään helpota se etten halua syödä särkypilleritä imettäessä (tai raskaana ollessa). Alkaa olla niin painava toi pullero, ettei sitä jaksa rehata mukana koko päivää oli liina tai ei.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top