äidin fyysinen / henkinen jaksaminen

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2015' aloitti Tasse83, 10 kesä 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Tasse83 Tuttu foorumilla

    Olenko ainoa, joka on ainakin fyysisesti aivan piipussa? Lepo on melko hyvistä öistä huolimatta vähäistä ja kunto on raskauden ja sektion jäljiltä ollut todella huono. Olen koittanut käydä lenkillä joka päivä sään salliessa ja kävely tekee hyvää mielelle ja kropalle... mutta meidän neidin jatkuva kantaminen ja heijaaminen on käynyt liian raskaaksi. Tällä hetkellä itsellä selkä kipeä, polvi juilii ja ranteetkin on välillä todella kipeät, kun olen kanniskellut neitiä. Salille pitäisi lähteä, mutta en tiedä, miten ihmeessä jaksan sen jälkeen tehdä mitään.

    Henkisestä puolesta: onko muiden ollut vaikeaa sopeutua äidin rooliin? Itsellä siis ensimmäinen lapsi ja on jotenkin vaikea totutella siihen, että varsinaista omaa aikaa ei enää ole. Mies auttaa hoidossa, kun hoidan huushollia tms., mutta ei näytä ymmärtävän, että tarvitsisin joskus ihan omaakin aikaa... ja toisaalta, jos sitten saisin omaa aikaa, en osaa itse irrottautua lilliputista. Tähän mennessä pisin aika, jonka olen ollut erossa tytöstä on 4 h. Silloinkin oli jo hirveä ikävä. Huoli lapsesta on läsnä unissakin... hyvinä hetkinä neiti voi olla muillakin leikitettävänä tms, mutta huonoina hetkinä haluaisin aina olla paikalla lohduttamassa.

    On jotenkin ristiriitaista, että väsyttää ja pitäisi saada levättyä, mutta en sitten kuitenkaan osaa jättää typyä muiden hoivaan, jotta saisin nukuttua... ja sitten tulee itku, kun mies hermostuu siitä, että apu ei kelpaa... suhdekin on koetuksella. Löytyykö kohtalotovereita?
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  2. ninnuli87 Tuttu foorumilla

    Tuohon kantamiseen suosittelisin jotain apuvälinettä kuten liinaa tai reppua niin ei väsy kädet. Meillä päivittäin käytössä kantoliina kun likka kans vaatii olla paljon sylissä ni en sais mitään tehtyä ja esikkokin vaatii oman huomionsa.

    Henkisestä puolesta, mulla oli samanlaiset tunteet esikon kanssa. Siitä ne sitten vaan jotenki helpottu, en tiedä mistä johtui (voi olla että siihen tottui tai hyväksyi asian että näin tämä nyt menee).. Huoli on kaikkien äitien uusi luonteenpiirre mikä lähtee synnäriltä mukaan. Mulla on tosi voimakas menettämisen pelko vauvasta, muistan että esikosta oli kans ja se rupes helpottaa sillon ku tuli puolivuotta täyteen.

    Oon miehen antanu olla lasten kans kun käyn agilityssä koirien kanssa mutta muille en vielä raaski vauvaa antaa hoitoon.
  3. Tasse83 Tuttu foorumilla

    Meillä reppu hankittuna, mutta neiti ei viihdy siinä hetkeäkään, kun ei näe ympäristöä. Koitetaan taas, kun saa kääntää toisinpäin... liinaa en ole hankkinut, koska kärsivällisyys ei varmaan riitä sen käyttöön. Kuullut todella paljon kommenttia siitä, miten hankalaa käyttö voi alkuun olla. Nyt epäilyttää sekin, oppisiko neiti enää liinassakaan viihtymään. Onko jotain tiettyä liina, jota suosittelisit? Tämä meidän tapaus tykkää selvästi myös asennon suht ahkerasta vaihtamisesta. Auttaa varmaan masu vaivojen kanssa. Sekin kai hankalaa liinassa... vai?
  4. E&V Aloittelija

    Hep! Mä olen ihan piipussa. Neuvolassakin sanottiin et se on ihan yleistä, ekat 2 kk menee siinä vauvahumussa ja sitä energiaa vaan repii jostain mut nyt alkaa paukut loppuun. En oikeen osaa levätä, se täytyy opetella. Aina ku vauva nukkuu ni suhaan kotitöitä tms. Tai sitten hoidan tätä meidän bulli"vauvaa". Illalla oon jo niin väsyny et ku yritän mennä nukkumaan vauvan kans samaan aikaan, uni ei tuu ku käy niin ylikierroksilla. Eilen rykäsin yhen bissen et saisin unta. En saanu yhtää sen paremmin eli alkoholi ei oo ratkasu... ehkä ihan hyvä vaan. Mies auttaa mut hän on ollu nyt sellasessa työssä että viikko töitä vko vapaata. Käytännössä työviikot käy kotona nukkumassa ja syömässä ja takas duunii. Tosi raskasta yksin huolehtia pienestä vauvasta ja koirasta, jotka molemmat vaatii paljon huomiota. Kaikki kunnioitus yhäideille, huhhuh.
    Yks aamu ku vauva heräs (iha normaalisti 9-10 välillä) ja mä olin ihan kuolemanväsyny, teki mieli huutaa sille että ole hiljaa että saan nukkua vielä vähän. Tuli aika paha mieli et ees ajattelee tollasia. Toinen jokeltelee ja hymyilee vieressä et ihana nähdä äiti. No koko päivä oliki sitte aika paska omien fiilisten suhteen ton aamun jälkee.
    Mä kyl saan hoitoapua jos pyydän miehen vanhemmilta, oma perhe asuu toisessa kaupungissa. Mut en kehtaa hirveenä pyytää ku on niil muutaki. Mut onneksi miehel alkaa normi päivätyö ni alkaa arkikin sitte normalisoitumaan.
    Muuten vauva on ihana ja helppo, toisaalta ei kehtaa ees valittaa ku muilla on vauvatki vaikeempia. Mut oon mäki väsyny, osittain itseaiheutetusti. Pitäs lopettaa yrittämästä kaikkea kerralla ja ottaa vähän rennommin.
    Itsetuntoki ihan pohjamudissa, oon kyl karistanu kaikki raskauskilot mut samal on lähteny lihaksetki. Lauantaina nimiäiset eikä mitkään vaatteet näytä hyvältä. Tukka on ihan vitun kauhea, yks pv katoin peilistä ja totesin et mun pelko on käyny toteen: näytän äidiltä. Väsyneeltä ja mitään sanomattomalta. Puuttuu vaan se et leikkaan polkkatukan ku se on niin helppo, ja ostan nanson retromekkoja, huopahelmiä ja rupeen käyttää crocseja muuallaki ku kotipihassa. (Kaikella kunnioituksella niitä kohtaan ketkä näin tekee ja pukeutuu, mä en vaan omalla kohdalla siedä)
  5. HoosiAnna Tuttu foorumilla

    Jos hakee guuglesta kuvia hakusanalla kantoliina, niin siellä näkyy että niitä saa sidottua niin että lapsi näkee ympärilleen. Liinassa kantamisen itsessään pitäisi helpottaa masuvaivoja, en tiedä toimiiko.

    Mun jaksamista liina on helpottanut huomattavasti koska siinä saa vauvan nukkumaan hyvin. Lisäksi tulee hyvä mieli kun olen lukenut monesta lähteestä, että kantoliinassa kantaminen on erittäin hyödyllistä lapselle. Mun mielestä liinat on ollu helpompia käyttää kuin reppu. Mandukan reppua en osaa ollenkaan käyttää, koska solkia on joka remmissä useampia ja kaikkia pitäis kiristellä yhtä aikaa.

    YouTubessa on hyviä opasvideoita liinan sitomiseen. Niitä voi katsella ennen kun hankkii liinaa itselleen. Tietty voi tutustua kotimaisiin liinailusivustoihin ja katsella vaihtoehtoja.

    Meillä on aika helppo vauva, mutta mun luonne tekee vauva ajasta raskasta. Pingotan ja stressaan koko ajan kaikesta.
    Fyysisesti painavan vauvan kantaminen ja iltaisin tunti tolkulla samassa asennossa junnaamien vauvan imutellessa saa kaikki lihakset ihan jumiin. Fyysinen kunto on ihan pohjalukemissa ja 15 kiloa jäi raskauden jälkeen painoa, joka pitää saada pois.

    Mulla on muuten feikki cricsit ollu käytössä monta vuotta. Lähdimpä niissä eräisiin juhliinkin vahingossa.
  6. Sanoja Ihastunut foorumiin

    Tärkeintä varmaan lienee se, että itse tunnistaa sen väsymisen ja seuraava askel on se avun pyytäminen. Ainakin mulle avun pyytäminen on vaikeaa, koska "kyllä mä pärjään ja kyllä mä itekin pystyn tähän".

    Jos teillä viihtyy vauvat vaikka hetkenkin selällään lattialla peitolla tms., oletteko kokeilleet kotijumppaa? Tai vauvajumppaa, eli vauva mukaan siihen? Meidän tyttö viihtyy sitterissä aika hyvin ja usein jumppailen silleen, että tuo katselee siinä ja juttelen samalla.

    E&V, tässäpä ne lihakset on karisseet joo raskauden aikana ja nyt. Sitten niitä pikkuhiljaa takaisin rakentamaan, mutta ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu!
  7. Kitty Tuttu foorumilla

    Mulla on ollut tässä jonkin aikaa jo henkinen jaksaminen vähän niin ja näin. Vaikka eipä tuo fyysinen jaksaminenkaan huipussaan ole. Vauva ei nuku päikkäreitä kun liikkuvissa vaunuissa eli pakko lenkittää sitä monta tuntia päivästä toiseen että saisi nukutettua. Ja yöt on yleensä ihan sekavia. Ensimmäinen unipätkä on parhaimmillaan 3 h mutta sen jälkeen usein syödään tunnin välein aamuun asti. Oma fyysinen olemus tuntuu kamalalle. Joka päivä yritän meikata ja siistiä hiukset mutta siis kun koko ajan on hirvee hiki, kamalat imetysrönttövaatteet/ lenkkivaatteita pidettävä, maitoo on joka paikassa plus ne raskauskilot vaikkei nyt enää oo kun 4 kg. Lihakset on jumissa jatkuvista lenkeistä, ei ehdi venytteleen. Niska jumissa tietenkin vauvan kanniskelusta ja imetyksestä. Mutta siis se henkinen puoli. En oikein osaa edes sanoa mikä painaa, mutta välillä tulee hirveitä pillityskohtauksia. Rasittaa kun vauva itkee ja se on koko ajan siinä. Päivät toisensa perään vaan hyysään ja yritän pitää sitä tyytyväisenä. Välillä tulee mieleen tosi pahoja ajatuksia ja heti perään hirvee morkkis siitä että ajattelee niin pahasti niin viattomasta ja maailman rakkaimmasta ja odotetusta vauvasta. Ja kun oikeesti on ihmisillä ongelmia ja sairauksia ja koliikkia ja muuta ja mä en edes tunnu selviävän tästä. Pitäis olla joka päivä kiitollinen mutta kun ei vaan jaksa. Ja kun näitä ajattelee niin tulee vaan entistä ahdistavampi olo. Apuakin saan tosi hyvin, mies on mukana ja auttaa kovasti ja yrittää koko ajan tsempata. Sen lisäks vauvan molemmat isovanhemmat on ihan puhelinsoiton päässä ja tarvittaessa auttavat ja silti en vaan jaksa.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
  8. pikkumyy-88 Peruskäyttäjä

    Tuntuu että monella on näitä samoja "ongelmia" jaksamisen kanssa. Melkein uskallan väittää että jokaisella äidillä on, muttei niistä vain puhuta ääneen. Onneksi on tämmönenkin paikka, jossa voi avautua :Heartred

    Mä oon kans ainakin henkisesti kovilla..Fyysisesti ok. Raskauskiloja vielä 4kg ja niskat jumissa välillä. Mutta pärjään toistaiseksi vielä kroppani kanssa. Onhan siinä hommaa kantaa yli 6kg pötkylää sylissä koko ajan. Meilläkin on se reppu mutta ei viihdy siinä kauaa :sad001 Sitterissä viihtyy välillä hetken..

    Sitten siitä henkisestä puolesta... Tämä elämänmuutos on niin suuri ettei voi käsittää. Odotan vaan koko ajan että aika menee eteenpäin! Pääsen imetyksestä eroon, enkä ole niin kiinni pojassa. Miehestä ei ole kauheena apua suoraan sanottuna! Vituttaa kun se ei ole yhtään oma-alotteinen... Eilen olivat ekaa kertaa kahdestaan puolitoistatuntia ja kuulemma oli vaan huutanut koko ajan (epäilen tätä). Kyllähän se huusi kun tulin kotiin..veikkaan että maha oli niin kipeä tai jotain. Poika on kova muutenki itkeskelemään ja itku on tosi voimakasäänistä..mä varmaan onnistun koko ajan syömään jotain väärää kun maha on jatkuvasti kipeä :sad001

    Se auttaa jaksamaan, kun miettii ettei ole yksin tässä tilanteessa.. Miettikää vaikka että tälläkin hetkellä joka paikassa on äitejä vauvojensa kanssa tismalleen samassa tilanteessa. Ja lisää vaan pukkaa tulemaan :D Ja ajatus omasta lapsesta puhumassa ja kävelemässä on maailman paras :Heartred sitten ku ei enää olen niin pieni ja avuton, että osaa itse vähän asioita niin varmasti on helpompaa :)

    Mä niin odotan että tosiaan se imetys vaan loppuis ja itsekkäästi pääsisin viettämään vaikka tyttöjeniltaa. Ottaa vähän sidukkaa ja polttaa muutama savuke :P Sekin päivä koittaa vielä!
  9. ninnuli87 Tuttu foorumilla

    Liinan sitomisen vaikeudesta mun mielestä "pelotellaan" turhan paljon. Itse ajattelin ensin et mitähän tästä tulee kun ekan kerran lähdin koittamaan mut se oliki yllättävän helppoa ku netistä löytyy niin hyviä ohjeita. Mun mielestä helpoimmat liinat on didymoksen ja girasolin puuvilla liinat. Ne on pehmeitä ja kuitenki sen verran ohkaisia että pystyy käyttämään sisälläkin. Käytettynä kannattaa hankkia niin joku on jo sen sisäänajanut. Ja 6 koko eli 4.6m on aloittelijalle paras kun se riittää kaikkiin sidontoihin.
    • Informatiivinen Informatiivinen x 1
  10. Tasse83 Tuttu foorumilla

    Mua lohduttaa jo se, että toisetkin kirjoittaa tänne tuntemuksiaan. Itselläkin apua saatavilla, mutta olen huono pyytämään / ottamaan sitä vastaan. Nyt itse vauvaltakin saa tosiaan voimaa, ja varsinkin aamuisin hymyt ja jokeltelu auttaa saamaan päivän käyntiin.

    Mä paisuin raskauden aikana kuin pullataikina ja en jotenkin enää tunnista itseäni. On just sellanen lähiömutsi olo... ja itsellä kiloja vielä ainakin 7 pudotettavana, vaikka nytkin kuulemma normaalipainoinen eikä saisi imetysaikana laihduttaa. Kärsivällisyys itsen suhteen ei ole koskaan ollut mun vahvoja puolia... ja on muuten syyllinen olo siitä, että valittaa kiloista tai muusta, kun vauva on kuitenkin aivan ihana ja rakas ja kaiken lisäksi melko helppo lapsi ( ei turhia itkeskele).

    Ja kyllä meillä on sitteri ja leikkimatto käytössä. Välillä tehdään jumppaharjoituksia peiton päällä yms., eli en mä sentään lasta 24/7 kanna. Mut joskus neljäkin tuntia on tullut heijattua toista unille, kun ei vaunuihinkaan nukahda. Onneksi sentään harvemmin näitä iltoja... keinutuoli varmaan auttais.
  11. Martza_91 Peruskäyttäjä

    Mulla on tuo fyysinen puoli kanssa ihan ok, mitä nyt välillä niskat jumissa. Henkisesti ei tunnu mitenkään raskaalta tämä. Oon vauvan syntymän jälkeen ollu erossa vauvasta 2h ja se on mulle ok, mä kaipaan sitä välillä jo silloin kun se nukkuu pitemmät päikkärit. Se mua ahdistaa hirveesti kun jos oon välillä pahalla päällä tai hiukan hermostunut niin mulle tulee semmonen tunne etten sais olla ja olen huono äiti ja vauvalle tulee jotai traumoja siitä. Tänää vauva oli mun sylissä kun komensin kissaa hiukan tiukempaan sävyyn, siitäkin tuli hirvee morkkis et ei olis saanu vauvan kuullen komentaa. Tolla periaatteella täs maailmas olis varmaa kaikki tosi traumatisoituneita, tuntuu nuo omat tunteet tosi hölmöltä.

    Mua suoraa sanoen vituttaa kun tosta miehestä ei kyl oo mihkään nii etten mä erikseen sano. Nyt kesällä se on tosi vähän tytön kanssa kun sillä on niin kova kiire töissä ja pitkiä päiviä. Se on kyllä osannu käydä hermoille tosi paljon, hän ei voi tietää mitään kun ei vauvojen kanssa ennen oo touhunnu, samalla viivalla ollaan, en minäkään mutta järjenkäyttö olis sallittua. Mä en esim käsitä miten voi olla bodyn tai potkuhousujen pukeminen niin vaikeeta ku hällä on :D
  12. pikkumyy-88 Peruskäyttäjä

    Juu se on jännä ettei sitä apua osaa pyytää! :sad001 mä vannotin itselleni että minähän pyydän kun tarvitsen, mutta enpä osaakaan. Ei sillä, ettenkö olisi tässä pärjännyt mutta silti... :D

    Käytiin eilen taas mummolassa ja poika alkoi TAAS siellä itkemään ihan hulluna. Kiva ku heti tulee mummolla sellanne fiilis että poika vierastaa sitä..eikai vielä 2,5kk?? Minusta kyse oli taas mahasta mutta ja siksi tuli niin paha fiilis siitä epäilystä et vierastais :sad001
  13. naneko Peruskäyttäjä

    Mä muistan kans kun 10 vuotta sitten 19 vuotiaana äidiks tulin. Olin ihan tööt. Väsytti ihan kamalasti kaikki vauvan hoito. Ja silloinkun liikuin niin olin vielä väsyneempi. Et ei siihe niinvaa tottunu et äitinä olo olisi helppoa. Vaikka osasin mä hoitaa. Nyt tän neljännen kanssa kaikki on itsestään selvää. Rytmi joka auttaa ni helpottaa kummasti vauva arkea. Mut oma aika on se henki reikä on sitte lyhyt tai vähä pidempi.
    Mä oon ottanut vauva arjen rennosti kuin vain voin. Jätän osan kotityöt tekemättä jos muo tarvitaan muualla.
    Mä tiedän miltä tuntuu tulla ensimmäisen kerran äidiksi,laiskottelulle ei ollut aikaa.
    Mä tykkään käyttää kotona ja kaupassa käydessä feikki crokseja kun ne on mukavat jalassa. Tosin mä kyl panostan enemmän ulkonäköön nykyisin. Siis et näytän siistiltä,meikkaan kuljen korkkarit jaloissa ym.
    Mut nää hormoonit tekee mut hulluks siis mun tukka rasvottuu päivässä. Mikä ei oo normaalii mulle.

    Te väsyneet äidit pyytäkää apua. Äitinä olo on rankkaa työtä. Henkistä kuin fyysistä.
    Mun mielestä tosta äitien väsymystä pidetään paljon salassa senkin takia kun saa kuulla miksi hankit lapsia jos et jaksa , kommentteja.
    Sekin auttaa kun saa jakaa nuo tunteet jonkun kanssa. Kuten me muut ÄIDIT täällä.

    Ihanaa kun kerrotte täällä ilot kuin surutkin. ❤❤
    • Tykkää Tykkää x 5
  14. naneko Peruskäyttäjä

    Meillä kanssa vierastettiin välillä neuvola tätiä isää mummoa jopa iso veikkaa. Mut ne meni sit ohi. Yhden pojan kanssa oli ongelmana hymyilevät ihmiset siis jos ihmiset tulivat iloinen tervehtimään mun poikaa niin et hampaat näkyivät ni mun poika alko aina itkee hysteerisesti. Sanoin siitä etu käteen ihmisille ni sit se kausi meni ohi. Noita tietyille ihmisille itku herkät kaudet menee ja tulee. Ja tietenkin masuvaivat itkettäää...
    Meillä on kerran kuussa yks päivä kun itkua tulee eikä mikään auta vaikka mitä tekis. Kyllä silloin tulee kokeneellekin äidille vähän että mitä teen väärin kun mikään ei auta.
  15. Nodde Ihastunut foorumiin Helmimammat 2018

    Mä oon niin loppu:gen113 monien tekstit on just niinku oma arki. Viime viikko oli yhtä helvettiä...itkin joka ilta, yritin puhua miehen kanssa puhelimessa joka ilta fiiliksestä, mutta se oli yhtä rääkymistä. Nyt toistaseks mies saa olla samassa kaupungissa töissä, että en oo yksin. poju on helppo, että pitäis olla tosi kiitollinen ku ei oo esim.koliikkia.... mutta nyt tuntuu ettei vaan jaksa yhtään. Omat vanhemmat auttaa, mutta eniten kaipaan puolison tukea ja ettei tartte olla yksin. Piti mennä viettämään juhannusta mökille, mutta nyt oon päättäny että ollaan kotona. En vaan kestä yhtää lisää stressiä.

    Ja peilistä tosiaan katsoo takas joku mörkö, naama kukkii ja hiukset tippuu...tahtoisin näyttää hyvälle miehen silmissä, mutta sekin vaatis aikaa ja työtä..

    onneksi emme ole yksin näiden tunteiden kanssa!:hug013
    • Sympatiaa Sympatiaa x 2
  16. naneko Peruskäyttäjä

    Nodde: halauksia.
    • Tykkää Tykkää x 1
  17. Sanoja Ihastunut foorumiin

    Hei, kyllä mäkin eilen vollotin saunassa yksin ollessani silmät punasena. Ettei lapset kuule eikä tartte slittää mitään. Mut tänään on jo toinen päivä ja huomenna taas uus.
  18. pikkumyy-88 Peruskäyttäjä

    Tänään on ollut surkea päivä! Vettä sataa kuin saavista kaatamalla ja sattumoisin juuri silloin kun pääsen koirien ja vaunujen kanssa pihalle. Sitten kun olen takasin kotiovella, ilma kirkastuu... :grumpy: Poikakin on kitissyt melkein koko päivän, eikä viihdy missään hetkeäkään..ei edes sylissä!!! Heräskin tänään niin aikaisin, eikä suostunut millään olemaan sylissä. Ollut niin lähellä etten ole lyönyt päätäni seinään tänään :inpain:. Sitten kävi yks vanha ystävä kylässä, jota en ole nähnyt akoihin..hetken toivoin että olisi vaan voinut vaihtaa paikkoja sen kanssa. :oops:

    Sanokaa mulle että tää helpottaa! Jotenki iski kauhee epätoivo...
  19. pookkana Naimisissa foorumin kanssa Huhtikuunmammat 2015 Joulukuun mammat 2017

    Huono mutsi -kokemukset kuuluu äitiyteen! Välillä on kyllä semmonen olo, vaikka kaikki meneekin ihan hyvin, että voisin vaan mennä ostaa kaupasta maitoa ja olla koskaan palaamatta! Väsyttää henkisesti kun elämä on PELKKÄÄ vauvanhoitamista ja sitten kun haluun taukoa kun mies tulee, niin se haluaa rentoutua raskaan työpäivän jälkeen ja sen vastaus jokaiseen vauvan älähdykseen on ''se haluaa tissiä''. Ihan suoraan sanottuna vituttaa kun on kerrankin hetki kun mun ei pitäis olla se joka hoitaa ja häslää ja sitten mies kyselee ''mikä tällä on? Miksi se itkee? Voitko auttaa? Emmä voi tehä mitään kun mulla on tää vauva!'' ja seuraavaks sen mielestä mä voisin siivota hyvin päivällä kun se on töissä, vaikka silloin mä oon se jolla on se vauva siinä.... Puuh....

    Mua on auttanut se, kun äitini sanoo ''olet MAMMAlomalla, et KOTITYÖlomalla'', eli ihan sama vaikka olis ihan sekasta kotona, pyykit pesemättä, tiskit tiskaamatta yms. Kyllä toi miekkonenkin niitä hoitaa kun ei enää jaksa katella. Kannattaa myös vaan lähteä himasta ihan vaan jonnekkin ja jättää vauva hoitoon. Tiiän että se tuntuu alkuu ihan kauheelta, mutta kyllä se siitä ja kun tulee takas kotiin niin on jo paljon parempi olo.

    Äitiyteen menee hetki tottua. Ei kannata elätellä mitään haavekuvia, että jaksais hoitaa kaikki kotityöt, olis pirtee ja jaksais kaiken. Jos saa itsensä ja vauvan hengissä yli vauvavuodesta niin on voittaja! Välillä itelle iskee morkkis, kun olen niin uupunut, etten jaksa vauvan kanssa kauheesti seurustella. Tähän helpottaa tieto, että kyllä sitä tulee ihan ihmisiä, vaikka ei olis vauva kasvanut täydellisen äitiyden perikuvan kanssa. Parasta on myös omalle jaksamiselleen ettei ota niin kovin stressiä turhista asioista.

    Mulla on ollut myös tota, että käyn liian kierroksilla nukahtaakseni. Siihen on auttanut rentoutumisharjotukset, miehen antama hartiahieronta ja oma vapaa-aika. Itkeminen auttaa myös kun on epätoivonen olo.

    Apua kannattaa kysyä liian aikasin kuin liian myöhään! Parhaita äitejä olette kun itse voitte hyvin:) Ihan varmasti kaikilla on tälläsiä tuntemuksia. Kukaan ei vaan oikeen uskalla puhua niistä kun vieläkin on elossa sellanen täydellisen äidin mielikuva, joka ei valita ja on täydellinen. Äidin pitäs olla kans tosi pyyteetön ja omaa ihmisarvoaan tallaava kodinhengetär.. Ei oikeen vastaa todellisuutta.

    pikkumyy, kyllä tää ihan varmasti helpottaa tai ainakin itse elän siinä toivossa!:D

    Tasse, kantovälineisiin hurahtaneena alan tietää niistä jo jonkin verran. Suosittelen lämpimästi trikoista liinaa. Niitä saa ostettua halvalla käytettynä (alkaen 10-15€) ja niitä on tarjolla valtavasti esim tori.fi ja naamakirjan kantovälinekirppiksillä. Se on helppo sitoa, mukana tulee uuteen ainakin dvd, jossa ohjeet ja kuvallisia ohjeita löytää myös täältä: http://www.kantoliinakanava.fi/kantoliinakanava/tekstisivu.tmpl?navi_id=273
    Siellä on myös tollanen taulukko, että millä liinalla voi mitäkin sidontoja tehdä, minkä ikäselle vauvalle/lapselle ja paljon vinkkejä ja tietoa kantamisesta:) Ympäri maata on myös ihmisiä, jotka voi tarvittaessa miitata ja saada ihan kädestäpitäen apua. Itse olen myös huomannut, että reppu on vaikea ja liinat helppoja, joten mielestäni on ihan makukysymys.
    • Tykkää Tykkää x 3
  20. pikkumyy-88 Peruskäyttäjä

    Miten tällä saralla jaksellaan? Mä kyllä nautin tuon pojan hymyistä ja hoivaamisesta yli kaiken mutta kaipaan omaa aikaa!! Olis niin ihana vaan nukkua hyvä yöunet ja herätä aamulla rauhassa ilman että on joku jolle pitää heti olla antamassa huomiota.. Siis yksi sellainen päivä ja olisin taas virkeämpi. Ja onhan tämä pirun yksinäistä hommaa! :sad001
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 3

Jaa tämä sivu