Me otettiin esikoisen kohdalla mutta nyt vähän kahden vaiheilla. Olen melko varma että odotan taas tyttöä ja tuossa 2015 pakkauksessa on aika vähän sellaisia vaatteita joita tulisi pienelle prinsessalle puettua. Esikoista odottaessa ajattelin ettei väreillä ole väliä ja neutraalit vaatteet käy kummalle vain mutta kun tyttö syntyi niin kyllä se vaan oli ihana pukea oikein tyttömäisiin vaatteisiin. :)
Me taas tykätään mieheni kanssa retroista :D nämä on niin maku kysymyksiä. Vaikeaa varmasti niillä jotka valitsee noita tuotteita pakkaukseen. Ja mielettömän hienoa että Suomessa on tällainen pakkaus! Muistan kun säntäsin sitä juuri ennen postin sulkemisaikaa hakemaan heti kun olin saapumisilmoituksen saanut :D ei sitä voinut seuraavaan päivään odottaa. Jos RU:ssa selviää että kuitenkin odotan poikaa niin ehdottomasti otan pakkauksen! ..sitten kun ei esikoisen vaaleanpunaiset mekot välttämättä tulekaan uusio käyttöön. :D
Me otetaan myös pakkaus, kun ensimmäinen on tulossa eikä meillä ole vielä mitään. Aika poikaväritys on tuossa -15 pakkauksessa, et melkein tilaan sen heti kun voin, jos poika tulossa
Taidan ottaa rahana tällä kerralla. Meillä on edellinen pakkaus jo ja tyttöä odotellaan, niin ostan ennemmin tyttöjen vaatteita ja lakanoita tuolla summalla :) tarvikkeet meiltä jo löytyy kun on toinen lapsonen kyseessä :)
Varmaankin rahana otetaan. Esikoisesta aikanaan otin ja se on ihan hyvä paketti. Mutta nyt kun tietää, mitä haluaa käyttää, niin mieluusti hakee kirppikseltä niitä pikkuisia vaatteita sitten :)
Me aiotaan kans ottaa äitiyspakkaus jahka saadaan nyt se lippulappu-mikälie jolla haetaan sitten kelalta ko. pakkaus. :) Uskon että ensimmäisen lapsen kanssa tuo on aika hyödyllinen, kun itse on vielä niin pihalla ettei tiedä mitä kaikkea tulisi hankkia vauvalle.. Ainakin minusta tuntuu siltä, etten oikein osaa ostaakaan kun en tiedä mitä kaikkea oikeasti tarvitsen ja olen aika huono shoppailemaan mitään "turhaa" ja ainakin se äityspakkaus vaikuttaa sellaiselta että se antaa edes jonkun suunnan tähän touhuun
Jossain oli kyllä joku lista muistaakseni, mutta en enää muista mistä keskustelusta se löytyy.. Aika hyväkin lista se oli ja siinä muistaakseni kerrottiinkin aika suoraan, että mitä kannattaa hankkia ja miksi.
Mutta nää vauvanhoitotuotteet (esim. öljyt sun muut) ovat minulle edelleen mysteeri en osaa ollenkaan arvioida että mitä mahdollisia tuotteita vauva ehkä tarvitsee...
On vähän uuno olo
Toivon todella, että se äitiyspakkaus vähän auttaa
Ainakin täällä kesäkuisten palstalla on muistaakseni tuolla vauva-aiheiset hankinnat ketjussa Pippiksen jakama lista, mitä tarttee sairaalaan ja ihan aluksi
Suomessa asun :) edellisenvuoden paketit jaetaan ensin loppuun ja meidän täytyy ne hakea jo viim. huhtikuussa joten voi harva meistä saada 2016 paketin . Riippuu ihan miten vanhoja paketteja jäljellä.
Vielä kun ei tiedä, että minkälainen se vuoden 2016 pakkaus on, niin tuntuu ettei haittaa vaikka saisikin sen vuoden 2015:n pakkauksen. Se on mielestäni aika hieno ja tykkään väreistä. Mutta katsotaan muuttuuko mieli sitten kun näkee sen uuden pakkauksen
Mä sain tänään neuvolasta lapun jolla voin anoa tuota äitiyspakkausta. Yritän malttaa mieleni sinne saakka, että tän vuoden pakkaus julkistetaan. Tykkään kyllä viime vuoden pakkauksen kuoseista, joten voi olla vaikee pitää maltti :D