Äidiksi nuorena vai "vanhana"

[Viajante]

Minusta tuntuu että se oma valmiuden kasvaminen on ollut esimerkiksi sitä, että elämä on tasapainoista ja samoin oma mieli on tasapainoisempi kuin silloin parikymppisenä. Pinna on pidempi ja niin edelleen. Kun sain esikoiseni, niin ajattelin että miksi en tajunnut tän olevan NÄIN IHANAA. Silloin vähän harmitti etten ollut aiemmin perhettä perustanut. Luulen että se on monella samanlaista. Sitä luulee menettävänsä paljon, kun saa lapsen. Vapauttahan siinä toki menettää, mutta se rakkauden määrä ja miten lapsi antaa sisältöä elämään, on aivan eri luokkaa kuin olisi ikinä uskonutkaan.

Yleensäkin elämässä olen niitä, jotka ottavat kaiken varman päälle. Nytkin kun löysin hyvän kumppanin, halusin katsoa vähän aikaa elämää eteenpäin ihan kaksistaan ennen kuin sitoutuisimme johonkin niin suureen juttuun, kuin perheen perustaminen.

Ihminen on niin mukautuva, että varmasti se hetki kun lapsen saa, on aina se oikea hetki. Itse vaan olen nähnyt sellaisiakin, ketkä ovat tehneet lapset tosi nuorina ja myöhemmin kokevat neljänkympin villityksen, biletysputken, avioeron ym. Se on varmaan se, miksi olen ajatellut että ainakaan ei tule tarvetta vastaavalle sitten myöhemmin.

 

[Koivunverso]

Mulla oli nuorempana enemmänkin kyse siitä, että en ollenkaan varma haluanko koskaan lapsia. Jos mies olisi ehdottomasti halunnut lapsia uskoisin että olisin siihen ollut valmis mutta hän oli aivan yhtä epävarma. Kun juttelimme asiasta tilanne oli ”ehkä joskus” ja asiaa lykättiin. Miehellä tuo epävarmuus kesti vielä muutaman vuoden sen jälkeen kun otin lasten hankkimisen vakavammin puheeksi, mutta hän ei siis koskaan sanonut ”ei” joten en kuopannut aihetta.

Luulen että meillä molemmilla (minulla ja miehellä) on asiaan vaikuttanut tuo Viajanten mainitsema varman päälle ottaminen. Me olemme myös niitä riskien välttelijöitä, ja onhan lapsen saaminen iso riski ja muutos elämään jota ei voi peruuttaa. Puhumattakaan isosta vastuusta! Itsellä vaikutti myös se että vauvat (ja lapset ylipäätään) ovat minulle aivan vieraita otuksia joiden kanssa en ole oikeastaan koskaan ollut tekemisissä. Aika paljon on opittavaa jos menee tässä raskaudessa kaikki hyvin!

Tajusin toki joskus kolmenkymmenen jälkeen että asian vielä lykkääminen on helposti päätös itsessään. Tulin siihen tulokseen että olen valmis ottamaan riskin ja saattaisin katua sitä jos emme edes yrittäisi. Jos mies olisi siinä vaiheessa (tai missään vaiheessa) sanonut että ei halua koskaan lapsia niin olisin varmaan siihenkin tyytynyt.

Kaiken empimisen ja epäröinnin jälkeen tämä raskaus on kuitenkin todella tervetullut! Takana on siis kaksi IVF-kierrosta yksityisellä joista tämä oli kolmas ja viimeinen alkio eli kyllä tämä raskaus on yrittämistä vaatinut :).

 

[Itu1]

Meilläkin on molempien raskauksien pohdinnassa tultu siihen tulokseen, että enemmän tulevaisuudessa voisi katua sitä ettei olla uskallettu lasta yrittää kuin sitä että on hommaan ryhdytty. Ihan itsestäänselvää ei siis ollut meilläkään varsinkaan toisen kohdalla. Luulen että nykyään monet harkitsee kyllä tarkkaan. Arki on kuluttavaa, on rahahuolia ja maapallohuolia eikä ole enää niin sosiaalista painetta että ainoa oikea reitti on omakotitalo ja lapset.

 

[viherpantteri]

Kiva kun on muitakin vanhempia odottajia täällä. Itse olen 39v, esikoinen syntyi kun täytin 37v. Miehen kanssa oltiin tavattu vasta reilu 1,5v ennen kuin esikoinen syntyi. Itsellä kanssa ennen 30v ikää oli ajatus lähinnä etten halua lapsia, sitten tulikin 31v ero pitkästä parisuhteesta ja niillä main aloin tajuta että kyllä haluan lapsia. Meni sitten se reilu neljä vuotta ennen kuin löytyi niin ihana mies että hänen kanssaan halusin elämäni viettää ehdin kyllä siinä välissä jopa vähän harkita sinkkuna lapsen yrittämistä (siis hedelmöityshoidoilla) mutta en siihen ryhtynyt kun minulle tuo kumppanin löytäminen oli kuitenkin niin tärkeä asia.

 

[JoJo81]

Kiva huomata, että täällä on myös muita vähän vanhempia odottajia. :) Koivunverso ja Susan1 ainakin näyttäisivät melko saman ikäisiltä esikoisen odottajilta kuin minä.

Olen tällä hetkellä 37, täytän syksyllä 38 vuotta ja odotan esikoista. En ole suunnitellut omia lapsia oikeastaan missään vaiheessa elämää, kunnes tapasin pari vuotta sitten elämäni miehen. Hänen kanssa tuli sitten puheeksi viime vuonna, että jos joskus ja jonkun kanssa, niin nyt ja yhdessä voisi olla hyvä hetki.

Nämähän ei ole mitään itsestäänselvyyksiä, mutta vuoden vaihteessa sitten sovimme että vauva tulee jos on tullakseen. Olikin melko suuri yllätys, että heti tulin raskaaksi ja ollaankin parhaassa tapauksessa vanhempia jo tämän vuoden aikana.

 

[Mustikkatäplä]

Itse olen 30 ja odotan ensimmäistä. Eli olen lähellä sitä ensisynnyttäjien keski-ikää. Huvittaa kyllä, että oma äiti oli myös 30, kun sai esikoisensa (joka syntyi muuten myös marraskuussa! ) ja silloin hänestä voivoteltiin, että on niin vanha ensisynnyttäjä Niin ne ajat muuttuu.

 

[Äiti×5]

Kun sain esikkoisen 18 vee niin muistan kuinka silloinen keskisynnytysikä oli 27 vuotta ja pidin sitä aika vanhana miettien et miten noi on voinu olla ilman lasta noin pitkään! Nyt koht 42 en pidä sitten yhtään vanhana itteeni. On se jännä miten niin paljon analysoidaan millon on hyvä ikä saada vauveli,ei semmosta oo!! Miten mieli voi kymmenessäkin vuodessa muuttua että haluaakin vielä yhden....

 

[Enni]

Minä halusin lapsesta asti elämässäni eniten äidiksi, piti odotella vain sopivaa kumppania ja ammatin opiskelut loppuun. Olin 24-vuotias, kun vihdoin lapsen sain. Olisin halunnut aikaisemmin, jos olisi ollut mahdollista. Oma äitini sai ensimmäisen lapsensa 28-vuotiaana.

 

[Kimble]

Olisinpa ymmärtänyt, miten rikas elämä on, mitä enemmän lapsia on perheessä. Teininä elin vilkasta elämätyyliä, kavereita, menoa, opiskelua. Opiskelut veivät mut ulkomaille vuosiksi, kuten myös työelämä. Olin kovin ura- ja opiskeluorientoitunut, kunnes saimme esikoisemme ollessani 26-vuotias.

Sen jälkeen ajattelin muutaman vuoden, että tarvitsen ison ikäeron sisarukselle. Sitten kun toista lasta ei kuulunutkaan muutamaan vuoteen, ei tullut plussan plussaa hätäännyin ja kävimme lapsettomuustutkimuksissakin. Niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään.

Niihin aikoihin elämäni tyyli muuttui monilta osin. Myös elämäntapa ja se, että ymmärsin suurperheen rikkauden tuli elämänkatsomuksellisesti ihanteeksi. Sitten samaisena vuonna plussasin, asuimme ulkomailla. Päätimme muuttaa takaisin Suomeen, kun näimme rakenneultrassa toisen lapsen tilanteen. Hänellä oli monta rakennepoikkeamaa. Onneksi ne olivat vain ortopedisiä ja korjattavissa olevia rakennepoikkeamia, joiden syitä ei olla saatu selville, ei geenitesteistäkään löytynyt mitään.

Silloin viimeistään päätimme, että jos meille on annettu näin suuri lahja, että olemme kuitenkin saaneet kaksi ihanaa poikaa, joista toinen on vielä 'special edition', niin mitä ihmettä tekisin ehkäisyllä elämässäni enää koskaan. Antaa tulla jos on tullakseen. Sitten tuli tämä kolmas . Näinkin nopeasti! Viime synnnytyksen ja plussan väliin tulikin vain 1v 11 kuukautta.

Minulla on mukava vakityö ja akateeminen tutkinto, sekä oma yrityskin. Kuten miehellänikin. Asumme mukavassa isossa okt:ssa kotikaupungissani, jossa sosiaaliset verkostot ovat vahvat. Olemme ajatelleet, että näin sen pitää olla. Meidän ei tarvitse stressata lasten määrästä, niitä tulee jos on tullakseen. Meillä itsellämme on vain pari sisarusta, mutta ympärillämme on paljon suurperheitä. Se moninaisuus ja rikkaus, mitä suuri suku ja sisarusten määrä tuo, on meidän elämällemme tavoiteltava asia siten, että meitä ei se harmita, tai pelota, että lapsia tulisi useampi ja vaikka vielä siten, että olisin "vanha äiti". Tunnen monia yli 40-vuotiaitakin äitejä, he vasta energisiä ovatkin. Siis näistä osa on saanut lapsia vielä 45-47-vuotiainakin.
Ovat kyllä upeita esikuvia. Olemme reissanneet jo nuorena ja ehtineet juhlia. Nyt saamme pysähtyä arkeen, perheeseen ja sellaiseen rauhalliseen elämään, mitä meillä ei nuorena ollut. Olisipa tämä rauha ja elämäntyyli ollut jo nuorempana, mutta paranee ajatella, että sillä sitten oli vain tarkoituksensa.

 

[niukku]

Mä oon ollu nuori äiti ja liputan kyllä sen puolesta. En nytkään kyllä vanha ole kun jo neljäs tulossa. Mutta tätä toivoin jo nuorena, että sitten jos lapsia saan niin haluaisin, että se tapahtuu nuorena.

 

[Nekkuli]

Aika sama täällä. Vuosi vähemmän ikää ja ei ihan hoitoja ehditty aloittaa. Mullakin mies empi sen pari vuotta. Nyt on ihan hyvä hetki

Täällä sama mutta se olin minä joka empi. Nyt tuntuu siltä että hetki on juuri oikea.

 

[Mari-su]

Meillä vauvayritykset aloitettiin kun olin 24v. Esikoinen syntyi kun olin 26v. Nyt toinen tulokas syntyy vähän ennen kuin täytän 29v. Tää on meille oikein sopiva hetki lapsille, taitaa vielä just ennen ensisynnyttäjien keski-ikää olla. En todellakaan olisi 20-vuotiaana ollut valmis äidiksi vaikka välillä vauvakuumetta olikin.