Jaksamista kaikille pitkässä odotuksessa
en halua vielä edes kuvitella, miltä sitten tuntuu, jos/kun joutuu aina kerta toisensa jälkeen nielemään pettymyksen ja aloittamaan uuden yrityksen. Mutta ollaan vahvoja, eikös? :)
Mulla kp 5/32 ja menkat loppu jo eilen
oon aika hämmästynyt tästä, koska vuoto oli kuitenkin melko runsasta, menkat siis alkoi kun salama kirkkaalta taivaalta ja loppuivatkin lähes kuin seinään. Mutta ei valittamista, ihan kiva ettei ollut pitkään kestävät menkat.
Sitten palaten noihin pettymyksiin, nyt pitkää omanapailua... jouduin heti yrityksen alkaessa mieheni torjumaksi
eilen illalla oltiin sohvalla telkkua katselemassa ja olin itse "sillä tuulella". Ajattelin, että nythän sitä voi ns ilman paineita harrastaa seksiä, kun raskauden mahdollisuuskin on niin pieni heti menkkojen jälkeen. En toki mitään raskaaksi tulosta puhunut miehelle siinä vaiheessa. Mieskin sitten lähentelyistäni aivan silmin nähden innostui, oli siis aivan "juhlakunnossa"... kunnes yhtäkkiä sanoikin, että häntä väsyttää
se tuntui tekosyyltä ja mulle tuli tosi paha mieli. Pahaa mieltä lisäsi se, ettei tämä ollut ensimmäinen eikä kymmeneskään kerta, kun mieheni torjuu minut. Se tuntuu aivan hirveältä, ollaan asiasta keskusteltu kymmeniä kertoja, mutta vika ei hänen mukaan ole minussa, vaan ilmeisesti aina se ajankohta on huono ja häntä väsyttää. Mielessäni pyöri vaan, että miten voin ikinä raskautua, jos emme harrasta seksiä, tai jos raskaudunkin, niin tuollaisen miehenkö kanssa haluan perustaa perhettä? Jos suhteemme on jo nyt tällä tolalla, niin miten lapsi siihen vaikuttaa? Mieheni väitti joskus, että hänellä on vaan tällainen "kausi" menossa, ettei seksi kiinnosta niin usein, mutta tämä kausi on jatkunut jo lähes viisi vuotta. Välillä tuntuu, että hajoan ihan palasiksi, käy nimittäin itsetunnon päälle ja rankasti! Haluan uskoa miestäni, kun hän sanoo haluavansa minua ja pitävänsä seksikkäänä, mutta se on ristiriidassa hänen käytöksensä kanssa.
Siinä minä sitten itkua nieleskelin ja pyörittelin päässäni näitä ajatuksia, yritin miehen kanssa viritellä keskustelua, kun hän kysyi, että "nytkö sinä suutuit?". Selitin hänelle edellä kirjoittamiani asioita jälleen kerran, eikä hän tapansa mukaan sanonut paljoakaan. Tuumasi vaan, että onko se ihme, jos puolen yön aikaan väsyttää. No, eipä kai. Kysyin sitten ihan suoraan, että mitä hän tuumii tästä lapsi-asiasta. Pitkän harkinnan jälkeen hän sanoi, että "välillä se tuntuu hyvältä idealta, mutta välillä hän ei tiedä mitä ajatella... mutta se on kai normaalia?" Ihan järkevä ajatus. Kerroin hänelle peloistani, että seksielämämme kuivuu totaalisesti kasaan ja että jos meille lapsi tulee, niin jään ihan yksin. Mies vakuutti etten jää.
Sovintoa ei saatu varsinaisesti aikaan, ei olla puhuttu toisillemme koko aamuna... saa nähdä miten tämä tästä etenee. Tuntuu hyvältä, että sain tänne tämän pitkällisen sepostuksen purkaa, jos tämän joku vielä jaksaisi lukeakin
Parempaa ensi viikkoa kaikille!
Mun raskauteen liittyvät unet menee tavallisesti niin, että oon joko synnyttämässä/juuri synnyttänyt ja ihmettelen, että miten näin on päässyt käymään, etten oo tajunnu olevani raskaana? 
oikeastaan tarkemmin ajateltuna kaikki raskausuneni on sellaisia, olen aina ihan puulla päähän lyöty, että kuinka näin on voinut päästä käymään ihan huomaamattani ja samalla mietin, että onkohan puolisoni lapsen isä, kun meillä kummallakaan ei ole hajua siitä, miten lapsi on saanut "alkunsa"... 
Kovasti täällä vauvasta edelleen haaveillaan kp 15 menossa, mika kummallista niin ei ole ollenkaan ovis tuntemuksia ollut. Pelkään, että ovista ei olekkaan tai sitten se on vasta tuloillaa. Oli miten oli niin tänään aijon mennä pitkästä aikaa viihteelle ja jättää ovis ajattelut muualle :) pupuiltiin kyllä eilen ja juteltiin, että huomennakin ois tarkotus :) nyt en jaksanut tikuttaa ovista ollenkaan.
toivotaan kuitenkin että me kaikki saadaan vielä se oma pienokainen. :) 
