Täällä foorumilla aktivoituminen ja kapselin poisto on kyllä herättänyt vielä kovemman kuumeen… pitäis nyt vielä hetki malttaa, mun on pakko saada painoa alemmas ennen kun aloitetaan oikeasti yritys. Mutta hyvä motivaattori siinä!
Vauvakuume vaikka ei yritystä
- Ketjun aloittaja Bella Swan
- Aloituspäivämäärä
Vitsi tuo on jännittävä tunne kun saakin vihreää valoa kolmoshaaveelle! Meillä oli sama homma viime syksynä, miehen kanta oli pitkään ollut kieltävä mut sitten näyttikin vihreää valoa ja voi sitä onnen ja jännityksen määrääKääk! Mies ihan puskista käänsi kelkkansa ja keskusteltiin siihen malliin, että kyllä me taidetaan kolmatta alkaa yrittää jossain vaiheessa.Muutamistakin syistä ei ihan vielä, mutta kyllä se tässä vuoden sisään on aloitettava, jos yrittää tahtoo. Nyt onjotenkin tosi hassu olo, kun olen tätä oikeasti päivittäin itsekseni pohtinut (haluanko vai en ja todennäköisesti että joo), mutta en ole sitten viime kerran (josta jo pitkähkö aika) viitsinyt miehelle asiasta puhua, kun silloin hänen kantansa oli tiukka ei ja odottelin, että hänellä vähän energiatasot saisi palautua ennen kuin olisin ottanut asian uudestaan esiin. No, ilmeisesti se oli nyt tapahtunut, kun nyt oli mielikin muuttunut.
Ja ilmeisesti oma vastaukseni on tähän ihan selkeä, koska onnen itku meinasi tulla. Nyt vaan pitäisi jaksaa odotella, että voidaan ruveta tositoimiin. Sillä välin mulla alkaa kuntokuuri (jos saisi muutaman kilon pois, mutta ennen kaikkea selkää/keskivartaloa parempaan kuntoon), yritän saada rauta-arvoja ylöspäin ja sainpa vielä uutta intoa rahankin säästämiseen, jotta sitten olisi mahdollisimman huoletonta, jos tässä projektissa onnistutaan.
meille sitten sattui 2 menetystä ja nyt taas mies näyttää punaista valoa, mut itsellä kuume on edelleen joskin tiedostan myös että menetykset vaikuttaa paljon omaankin optimismiin onnistunutta raskautta kohtaan, enkä jaksaisi enää menetyksiä. Joten paljon tässä on pohdittavaa vielä ja joskus se lopullinen päätös on tehtävä, en jaksa olla puolivälissä kokoajan. Olishan se helppoa vaan itsekin todeta että tämä oli tässä, mutta minkäs teet kun kuumetta pukkaa 
@Lano Ihanaa että olette päässeet yhteisymmärrykseen! Tunnistan muuten tuon tunteen että kun mies näyttääkin vihreää valoa seuraavalle lapselle niin itselläni alkaa vasta siinä vaiheessa vielä ihan tosissaan rattaat pyöriä päässä että hetkinen, oikeastikin olenko valmis seuraavaan 
Meillä mies on hitaasti lämpiävä ja prosessoi asioita pidempään kuin minä. Mutta aina jotenkin se hetki, kun on luullut olevansa valmis ja mieskin on vihdoin samalla sivulla, herättää ajattelemaan vielä viimeisen "varmistuksen" että ihan oikeasti olen myös sitoutunut tähän asiaan.
@Syksynlapsi Olen pahoillani menetyksistänne.
Ymmärrän että tuollaiset kokemukset aiheuttavat pohdintaa paljonko on valmis kärsimään vielä lapsihaaveen vuoksi. Meillä ei ole vielä aktiivista yritystä kolmannelle lapselle (koska minun kk-kiertoni ei ole käynnistynyt edellisen synnytyksen jäljiltä) mutta olen miettinyt pari kertaa samaa asiaa, että jos kolmannen lapsen saaminen ei suklaan niin yksinkertaisesti kuin kaksi edellistä, että paljonko olen valmis yrittämään. Meillä mies erityisesti pelkää että kaikki ei suju hyvin kolmatta kertaa. Olemme olleet äärettömän onnekkaita ja kaksi edellistä lasta ovat saaneet alkunsa yk1 ja raskaudet ovat päättyneet eläviin lapsiin 
Eli meillä ei ole kokemusta kuinka henkisesti rankkaa (toistuvat) keskenmenot ovat. Mutta tämä mietityttää koska olisi suorastaan ihme, että kaikki sujuisi vielä kerran niin hyvin...
Mutta puolivälissä oleminen varmasti myös kuormittaa omaa mieltä. En tiedä ikäänne @Syksynlapsi mutta jos se ei paina liikaa niin voihan sitä ottaa ihan rauhassa taukoa asiasta. Itse olen asettanut jo nyt henkilökohtaisen aikarajan, että "lapsenteko" lopetetaan kun itse täytän 35. Tai aikaisemmin jos siltä tuntuu. Siihen onneksi meillä vielä aikaa, toki pienessä mielessäni haaveilen jopa neljännestä ja jos kaksi lasta haluaisi saada 5 vuodessa niin se vaatii jo jonkin verran suunnitelmallisuutta. Tosiasia kuitenkin taitaa olla että kolme olisi meidän tilanteessa maksimi lapsiluku joten tähän yritän asennoitua. Onneksi meillä on jo 2 ihanaa, eli tyhjin sylin ei missään tapauksessa tarvitse olla
Mutta siis tämän kilometri viestin lopuksi aiheeseen mitä tulin täältä kyselemään, että onko täällä kenelläkään kokemusta kierron käynnistymisen vauhdittamisesta imetysaikana? Jostain luin vadelmanlehtiteestä? Meillä kuopus käy vielä rinnalla pari kertaa päivisin ja yöllä paljon. Olen päättänyt lopettaa imetyksen viimeistään elokuussa, mutta haaveilen että kierto käynnistyisi aikaisemmin ja pääsisi jo yrittämään uutta raskautta. En haluaisi kuitenkaan lopettaa kuopuksen imetystä vain siksi että voisin raskautua uudestaan.
Muoks. Korjattu väärä tägäys! Anteeksi @Syyskukka
Meillä mies on hitaasti lämpiävä ja prosessoi asioita pidempään kuin minä. Mutta aina jotenkin se hetki, kun on luullut olevansa valmis ja mieskin on vihdoin samalla sivulla, herättää ajattelemaan vielä viimeisen "varmistuksen" että ihan oikeasti olen myös sitoutunut tähän asiaan.@Syksynlapsi Olen pahoillani menetyksistänne.
Ymmärrän että tuollaiset kokemukset aiheuttavat pohdintaa paljonko on valmis kärsimään vielä lapsihaaveen vuoksi. Meillä ei ole vielä aktiivista yritystä kolmannelle lapselle (koska minun kk-kiertoni ei ole käynnistynyt edellisen synnytyksen jäljiltä) mutta olen miettinyt pari kertaa samaa asiaa, että jos kolmannen lapsen saaminen ei suklaan niin yksinkertaisesti kuin kaksi edellistä, että paljonko olen valmis yrittämään. Meillä mies erityisesti pelkää että kaikki ei suju hyvin kolmatta kertaa. Olemme olleet äärettömän onnekkaita ja kaksi edellistä lasta ovat saaneet alkunsa yk1 ja raskaudet ovat päättyneet eläviin lapsiin Eli meillä ei ole kokemusta kuinka henkisesti rankkaa (toistuvat) keskenmenot ovat. Mutta tämä mietityttää koska olisi suorastaan ihme, että kaikki sujuisi vielä kerran niin hyvin...Mutta puolivälissä oleminen varmasti myös kuormittaa omaa mieltä. En tiedä ikäänne @Syksynlapsi mutta jos se ei paina liikaa niin voihan sitä ottaa ihan rauhassa taukoa asiasta. Itse olen asettanut jo nyt henkilökohtaisen aikarajan, että "lapsenteko" lopetetaan kun itse täytän 35. Tai aikaisemmin jos siltä tuntuu. Siihen onneksi meillä vielä aikaa, toki pienessä mielessäni haaveilen jopa neljännestä ja jos kaksi lasta haluaisi saada 5 vuodessa niin se vaatii jo jonkin verran suunnitelmallisuutta. Tosiasia kuitenkin taitaa olla että kolme olisi meidän tilanteessa maksimi lapsiluku joten tähän yritän asennoitua. Onneksi meillä on jo 2 ihanaa, eli tyhjin sylin ei missään tapauksessa tarvitse olla
Mutta siis tämän kilometri viestin lopuksi aiheeseen mitä tulin täältä kyselemään, että onko täällä kenelläkään kokemusta kierron käynnistymisen vauhdittamisesta imetysaikana? Jostain luin vadelmanlehtiteestä? Meillä kuopus käy vielä rinnalla pari kertaa päivisin ja yöllä paljon. Olen päättänyt lopettaa imetyksen viimeistään elokuussa, mutta haaveilen että kierto käynnistyisi aikaisemmin ja pääsisi jo yrittämään uutta raskautta. En haluaisi kuitenkaan lopettaa kuopuksen imetystä vain siksi että voisin raskautua uudestaan.
Muoks. Korjattu väärä tägäys! Anteeksi @Syyskukka
Muokattu viimeksi:
@Lano onpas ihanaa että siellä vauvahaave on saanut tuulta purjeisiin 
(ja olispa hauskaa olla samaan aikaan raskaana, kun esikoiset "samasta ryhmästä", jos tuuri kävisi että meilläkin kolmonen onnistuisi 
)
Siitä aasinsiltana omaan napaan. Siivottiin yksi päivä autot, ja irroitettiin toisessa autossa hätävaraistuimena ollut turvakaukalo kun kuopus alkaa ylittää 86 cm / 13 kg rajan. Se oli vielä eteisessä, kun mies tuli töistä. Isi sitten lapsille sanoi että "se taitaa olla matkalla varastoon säilöön". Tuo lause minun sydämessä aiheutti hentoa lepatusta, että ehkä mieskin salaa toivoo vielä yhtä kun elämä antaisi myöten
kun ei sanonut lapsille, että äiti on varmaan laittamassa sitä kiertoon tai myyntiin (mä siis sen verran toritan / vintedöin / kirpparoin, että olis voinu olettaa sen olevan myyntiäkin varten siinä )
Meidän häätkin on jo aivan pian sen jälkeen voitaisi yrittää, jos se on yhä/silloin puolisonkin haluama asia puhutaan tästä varmaan pian, kun saadaan rauhassa aikaa toisillemme keskustella aikuisten asioita.
(ja olispa hauskaa olla samaan aikaan raskaana, kun esikoiset "samasta ryhmästä", jos tuuri kävisi että meilläkin kolmonen onnistuisi )Siitä aasinsiltana omaan napaan. Siivottiin yksi päivä autot, ja irroitettiin toisessa autossa hätävaraistuimena ollut turvakaukalo kun kuopus alkaa ylittää 86 cm / 13 kg rajan. Se oli vielä eteisessä, kun mies tuli töistä. Isi sitten lapsille sanoi että "se taitaa olla matkalla varastoon säilöön". Tuo lause minun sydämessä aiheutti hentoa lepatusta, että ehkä mieskin salaa toivoo vielä yhtä kun elämä antaisi myöten
kun ei sanonut lapsille, että äiti on varmaan laittamassa sitä kiertoon tai myyntiin (mä siis sen verran toritan / vintedöin / kirpparoin, että olis voinu olettaa sen olevan myyntiäkin varten siinä )Meidän häätkin on jo aivan pian
sen jälkeen voitaisi yrittää, jos se on yhä/silloin puolisonkin haluama asia puhutaan tästä varmaan pian, kun saadaan rauhassa aikaa toisillemme keskustella aikuisten asioita.
Daadirlandaa
Silmät suurina ihmettelijä
Heissan! Olin pian pari vuotta sitten palstalla toisella nimimerkillä ja vanhalla spostilla. Noh, nyt kumpaakaan ei enää ole. Vaan uusi nikki..
Eniveis, kesäkuinen 2024 tuossa lähentelee jo kaks vee ikää. Tähän mennessä olen ollut ehdottomasti ei mieltä, että haluan enää yrittää toista. On jo ikääkin, 38vuotta.
Nyt olen alkanut virittää pääkoppaa siihen asentoon että mitäs jos kuitenkin yritettäisiin. Mies myös pohtinut samaa, posi mielin. Haaveet meillä kummallakin vielä opiskella uus ammatti ja yhteishaussa haettu myös. Sanoin sitte ykskantaan eilen, että jos ei päästä kouluun kumpikaan niin kesällä aletaan yrittää.
Mut en tiedä. Olen varuiksi alkanut nyt toissapäivänä syödä folireniä
Meidän synnytys oli vaikea. Synnytyksessä lääkäri ehdotti, että seuraavaan raskauteen suositellaan sektiota. Silloin mietin, mikä seuraava synnytys..ei ikinä!!
No mutta, tämmöstä ajatusten pyörittelyä. Heippa kaikille
Eniveis, kesäkuinen 2024 tuossa lähentelee jo kaks vee ikää. Tähän mennessä olen ollut ehdottomasti ei mieltä, että haluan enää yrittää toista. On jo ikääkin, 38vuotta.
Nyt olen alkanut virittää pääkoppaa siihen asentoon että mitäs jos kuitenkin yritettäisiin. Mies myös pohtinut samaa, posi mielin. Haaveet meillä kummallakin vielä opiskella uus ammatti ja yhteishaussa haettu myös. Sanoin sitte ykskantaan eilen, että jos ei päästä kouluun kumpikaan niin kesällä aletaan yrittää.
Mut en tiedä. Olen varuiksi alkanut nyt toissapäivänä syödä folireniä
Meidän synnytys oli vaikea. Synnytyksessä lääkäri ehdotti, että seuraavaan raskauteen suositellaan sektiota. Silloin mietin, mikä seuraava synnytys..ei ikinä!!
No mutta, tämmöstä ajatusten pyörittelyä. Heippa kaikille
Daadirlandaa
Silmät suurina ihmettelijä
Oikeastaan tunteet koko asiasta heittelee. Kuuluuko se asiaan, ne siis vaihtelee päivän mittaan ees sun taas..Heissan! Olin pian pari vuotta sitten palstalla toisella nimimerkillä ja vanhalla spostilla. Noh, nyt kumpaakaan ei enää ole. Vaan uusi nikki..
Eniveis, kesäkuinen 2024 tuossa lähentelee jo kaks vee ikää. Tähän mennessä olen ollut ehdottomasti ei mieltä, että haluan enää yrittää toista. On jo ikääkin, 38vuotta.
Nyt olen alkanut virittää pääkoppaa siihen asentoon että mitäs jos kuitenkin yritettäisiin. Mies myös pohtinut samaa, posi mielin. Haaveet meillä kummallakin vielä opiskella uus ammatti ja yhteishaussa haettu myös. Sanoin sitte ykskantaan eilen, että jos ei päästä kouluun kumpikaan niin kesällä aletaan yrittää.
Mut en tiedä. Olen varuiksi alkanut nyt toissapäivänä syödä folireniä
Meidän synnytys oli vaikea. Synnytyksessä lääkäri ehdotti, että seuraavaan raskauteen suositellaan sektiota. Silloin mietin, mikä seuraava synnytys..ei ikinä!!
No mutta, tämmöstä ajatusten pyörittelyä. Heippa kaikille
Mulla myös todettiin kv masennus tossa kuukausi sitten, se varmaan osaltaan kans syypää tunteiden heittelyyn. Siks varmaan myös paljolti mietin sitä, että jos ikinä päädyttäisiin yrittämään ja vielä toinen lapsi saataisiin niin jaksaisinko. Jos nytkin pidemmän aikaa on ollut rajalliset voimat. Selvitty on ja hyvin ollaankin, mutta oman terveyden kustannuksella.
Aikamoisia juttuja puntaroitavaksi. Vähän kuitenkin raastavaa tämä heilahtelu
Eilenkin silmät tuikkien sanoin miehelle sohvalla:
Kylläh!!
No mitä...
Me yritetään vielä sitä toista.
Joo kyllä se käy.
***Thirty minutes laterrrr...***
Ei, ei missään nimessä. En mä jaksais sitä mitenkään. Ei siitä tulis mitään. Tää ainokainen on riittävä, täysin riittävä.
Mies siihen.. joo ihan vähän vaihtuu toi sun mieli, niinku koko aika!
Joo, meillä olis tosi saman ikäisiä koko porukka, jos saataisiin nr. kolmosetkin samoihin aikoihin.@Lano onpas ihanaa että siellä vauvahaave on saanut tuulta purjeisiin
Siitä aasinsiltana omaan napaan. Siivottiin yksi päivä autot, ja irroitettiin toisessa autossa hätävaraistuimena ollut turvakaukalo kun kuopus alkaa ylittää 86 cm / 13 kg rajan. Se oli vielä eteisessä, kun mies tuli töistä. Isi sitten lapsille sanoi että "se taitaa olla matkalla varastoon säilöön". Tuo lause minun sydämessä aiheutti hentoa lepatusta, että ehkä mieskin salaa toivoo vielä yhtä kun elämä antaisi myöten
Meidän häätkin on jo aivan pian
Turvakaukaloista tuli mieleen, että tässä jo kyselin tekoälyltä, että pitääkö meidän vaihtaa (taas) autoa vai saataisko jollain palapelillä kolme istuinta nykyiseen.
Tuli vähän ristiriitaisia vastauksia, mutta vedin siitä sen johtopäätöksen, että ehdottomasti ehkä voisi mahtuakin! Voi olla, että pitäisi joku istuin vaihtaa, mutta se on sentään halvempaa kuin auton vaihtaminen.Multa on nyt oikeastaan loppunut koko jahkailukin, että haluanko kolmannen vai en. Vastaus on ihan selkeä. Mies on selvästi samoilla linjoilla, koska vaikka ei sinänsä olla asiasta sitten viime kerran keskusteltu, niin jotain kommentteja siihen suuntaan on nyt puolin ja toisin heitelty, ja ne on olleet selkeästi sellaisia, että toive on selvä.
Ajattelen omista samanlaisista mielialavaihteluista että oikeasti haluan toisen, mutta ensimmäisen kanssa koettujen vaikeuksien vuoksi se pelottaa niin paljon että sitten tulee kuitenkin sellainen olo että tämä riittää. Onhan siinä aina pohdittavaa... Tsemppiä siihen, kyllä se ajatus siitä selkiintyy ajan myötäOikeastaan tunteet koko asiasta heittelee. Kuuluuko se asiaan, ne siis vaihtelee päivän mittaan ees sun taas..
Mulla myös todettiin kv masennus tossa kuukausi sitten, se varmaan osaltaan kans syypää tunteiden heittelyyn. Siks varmaan myös paljolti mietin sitä, että jos ikinä päädyttäisiin yrittämään ja vielä toinen lapsi saataisiin niin jaksaisinko. Jos nytkin pidemmän aikaa on ollut rajalliset voimat. Selvitty on ja hyvin ollaankin, mutta oman terveyden kustannuksella.
Aikamoisia juttuja puntaroitavaksi. Vähän kuitenkin raastavaa tämä heilahtelu
Eilenkin silmät tuikkien sanoin miehelle sohvalla:
Kylläh!!
No mitä...
Me yritetään vielä sitä toista.
Joo kyllä se käy.
***Thirty minutes laterrrr...***
Ei, ei missään nimessä. En mä jaksais sitä mitenkään. Ei siitä tulis mitään. Tää ainokainen on riittävä, täysin riittävä.
Mies siihen.. joo ihan vähän vaihtuu toi sun mieli, niinku koko aika!
Daadirlandaa
Silmät suurina ihmettelijä
Juuri tämäkin. Kyllä se tästä vielä lutviutuu. Ja...eihän se ole sanottua, että mikäli vielä lähdemme yrittämään niin tuleeko sitä toista koskaan. Sekin olisi jotenkin varmaan vaikea kohdata. Mutta kyllä se selkiytyy!Ajattelen omista samanlaisista mielialavaihteluista että oikeasti haluan toisen, mutta ensimmäisen kanssa koettujen vaikeuksien vuoksi se pelottaa niin paljon että sitten tulee kuitenkin sellainen olo että tämä riittää. Onhan siinä aina pohdittavaa... Tsemppiä siihen, kyllä se ajatus siitä selkiintyy ajan myötä
Mä vähän kurkin tänne... Pieniä on vielä molemmat lapset, mutta kävi taas niin, että vauvavuoden pikkuhiljaa lähestyessä loppuaan on alkanut ihan järkyttävä vauvakuume taas vaivata. Oon myynyt jo paljon vauvan tarvikkeitakin, kun ennen vuodenvaihdetta olin vielä varma, ettei ole enää ajankohtaista, mutta tässä taas ollaan kärvistelemässä... 
Onko tää jotain biologiaa, että vauvan kasvaessa ja edes vähän arjen helpottaessa alkaa biologinen kello lyömään raivolla, että nyt olisi taas hyvä aika tehdä lisää vauvoja? Meneekö tää vauvakuume ohi odottamalla vai paheneeko se vaan?
Järkisyyt on kolmatta vastaan. Pitäisi hankkia varmaan tila-auto että mahduttaisiin, makuuhuoneetkaan ei enää riittäisi kaikille lapsille, ollaan pienituloisia yms. Myös jaksaminen ja parisuhde olisi varmaan vaakalaudalla. Ne ekat kuukaudet sylivauvan kanssa on ollut tosi raskaita meille, mutta helpottaneet koko ajan lapsen kasvaessa. Meillä on kivat vanhemmat, mutta he asuvat kaukana ja ovat työelämässä, eli tukiverkostot aika olemattomat ja ollaan tähänkin asti hoidettu lapset pääasiassa yksin. Päiväkotiakaan ei olla aloitettu, kun oon halunnut pitää pienet kotona.
Miehen kanssa ollaan puhuttu, että kolmas voisi tulla sitten joskus iltatähtenä, kun nykyiset pienet on isoja.
Mulla on kuitenkin tilanne, että lääkäri on suositellut lapsiluvun täyttämistä ja sitten hakeutumaan korjausleikkaukseen synnytysvaurioiden takia. Olisi siis parempi, että tekisin mahdolliset lapset mielellään nopealla aikataululla, jotta voisin sitten hakeutua leikkausjonoon, enkä kärsisi terveysongelmista vaihdevuosiin asti.
On tää pohdinta vaikeaa. En tiedä, onko tää kolmannesta haaveilu ihan mielipuolista? Enkä tiedä, miten saisin miehen vielä vakuutettua, että olis hyvä idea hankkia tähän härdelliin lisää lapsia??
Pieniä on vielä molemmat lapset, mutta kävi taas niin, että vauvavuoden pikkuhiljaa lähestyessä loppuaan on alkanut ihan järkyttävä vauvakuume taas vaivata. Oon myynyt jo paljon vauvan tarvikkeitakin, kun ennen vuodenvaihdetta olin vielä varma, ettei ole enää ajankohtaista, mutta tässä taas ollaan kärvistelemässä... Onko tää jotain biologiaa, että vauvan kasvaessa ja edes vähän arjen helpottaessa alkaa biologinen kello lyömään raivolla, että nyt olisi taas hyvä aika tehdä lisää vauvoja? Meneekö tää vauvakuume ohi odottamalla vai paheneeko se vaan? Järkisyyt on kolmatta vastaan. Pitäisi hankkia varmaan tila-auto että mahduttaisiin, makuuhuoneetkaan ei enää riittäisi kaikille lapsille, ollaan pienituloisia yms. Myös jaksaminen ja parisuhde olisi varmaan vaakalaudalla. Ne ekat kuukaudet sylivauvan kanssa on ollut tosi raskaita meille, mutta helpottaneet koko ajan lapsen kasvaessa. Meillä on kivat vanhemmat, mutta he asuvat kaukana ja ovat työelämässä, eli tukiverkostot aika olemattomat ja ollaan tähänkin asti hoidettu lapset pääasiassa yksin. Päiväkotiakaan ei olla aloitettu, kun oon halunnut pitää pienet kotona.
Miehen kanssa ollaan puhuttu, että kolmas voisi tulla sitten joskus iltatähtenä, kun nykyiset pienet on isoja.
Mulla on kuitenkin tilanne, että lääkäri on suositellut lapsiluvun täyttämistä ja sitten hakeutumaan korjausleikkaukseen synnytysvaurioiden takia. Olisi siis parempi, että tekisin mahdolliset lapset mielellään nopealla aikataululla, jotta voisin sitten hakeutua leikkausjonoon, enkä kärsisi terveysongelmista vaihdevuosiin asti.
On tää pohdinta vaikeaa. En tiedä, onko tää kolmannesta haaveilu ihan mielipuolista?
Enkä tiedä, miten saisin miehen vielä vakuutettua, että olis hyvä idea hankkia tähän härdelliin lisää lapsia?? Ihan samoja kysymyksiä pyöri (ja pyörii vieläkin) mullakin päässä. Ja saman olen huomannut, että se arjen helpottuminen nostaa heti vauvakuumeen.Mä vähän kurkin tänne...
Järkisyyt on kolmatta vastaan. Pitäisi hankkia varmaan tila-auto että mahduttaisiin, makuuhuoneetkaan ei enää riittäisi kaikille lapsille, ollaan pienituloisia yms. Myös jaksaminen ja parisuhde olisi varmaan vaakalaudalla. Ne ekat kuukaudet sylivauvan kanssa on ollut tosi raskaita meille, mutta helpottaneet koko ajan lapsen kasvaessa. Meillä on kivat vanhemmat, mutta he asuvat kaukana ja ovat työelämässä, eli tukiverkostot aika olemattomat ja ollaan tähänkin asti hoidettu lapset pääasiassa yksin. Päiväkotiakaan ei olla aloitettu, kun oon halunnut pitää pienet kotona.
Miehen kanssa ollaan puhuttu, että kolmas voisi tulla sitten joskus iltatähtenä, kun nykyiset pienet on isoja.
Mulla on kuitenkin tilanne, että lääkäri on suositellut lapsiluvun täyttämistä ja sitten hakeutumaan korjausleikkaukseen synnytysvaurioiden takia. Olisi siis parempi, että tekisin mahdolliset lapset mielellään nopealla aikataululla, jotta voisin sitten hakeutua leikkausjonoon, enkä kärsisi terveysongelmista vaihdevuosiin asti.
On tää pohdinta vaikeaa. En tiedä, onko tää kolmannesta haaveilu ihan mielipuolista?
Tuohon parisuhteen kärsimiseen sanoisin, että etenkin jos se on teillä kestänyt vain muutaman ensimmäisen kuukauden, en huolisi siitä. Varmistaisin vain, että molemmat pitää sen mielessä, että alkuun on raskasta, mutta lopulta aika on kuitenkin tosi lyhyt, ennen kun taas helpottaa.Teillä nyt on vielä vähän pienemmät lapset kuin meillä, mutta arjen helpottamiseksi voisi myös miettiä jotain päiväkerhoja (isommalle lähinnä), jos ei päiväkotia vielä halua? Ihan siis tarkoitan sitten, kun tuntuu ajankohtaiselta, esim jos vielä vauva tulisi. Sen vakuutin itselleni, että mahdollinen auton vaihto on maailman typerin syy jättää yrittämättä vauvaa.
Koska siis se on vaan auto. Tottakai voi olla iso kustannus, mutta kuitenkin. Uusi koti on sit jo vähän isompi haaste, mutta eihän lapset tarvitse omia huoneita, etenkään vielä pienenä. Meillä olisi molemmille omat huoneet, mutta ollaan päätetty, että ovat samassa niin pitkään kunnes itse pyytävät muuta (tai jos me kyllästytään jos tulee tappelua). Tähän vaikuttaa tosin sekin, että vain 2 makkaria on samassa kerroksessa ja halutaan kaikkien nukkuvan samassa kerroksessa kun lapset on pieniä, mutta alunperin me suunniteltiin asuvamme kolmiossa niin pitkään kuin mahdollista (=1 lastenhuone), mutta ihan muista syistä sitten muutettiin jo aikaa sitten isompaan.Ja vielä sanon sen, että tietenkään ei pidä kiirehtiä ja jokainen tekee omat päätöksensä omista lähtökohdista. Minä tässä nyt ehkä samalla edelleen vakuuttelen itselleni, että kolmosen yrittäminen (jota siis ei olla vielä aloitettu) on hyvä päätös. Mutta iltatähden suunnittelussa on hyvä muistaa myös se, että hedelmällisyys laskee koko ajan. Joillekin se ei aiheuta ongelmaa, toisille aiheuttaa. Samoin oma vanheneminen ei mitenkään helpota esim yöheräilyjä ja toisaalta kun se pikkulapsiruljanssi on päällä, niin oma mielipide on, että samaan putkeen vaan, ettei tarvitse aloittaa hommaa alusta, kun on ehtinyt jo tottua muuhun. Kuitenkin nyt teillä lapset on vielä tosi pieniä ja tarvitsevat vanhemmilta paljon, enkä usko, että teilläkään on tarpeen tehdä päätöstä just heti nyt tässä tänään. Ehkä asiaa voi vähän kypsytellä ja makustella mielessä. Vinkkinä ehkä tosin se, että kannattaa istuttaa se ajatus myös miehen päähän ajoissa, koska nyt viime aikoina olen kuullut tosi monta tilannetta (myös meillä), jossa mies on ensin todennut jyrkän ei:n, mutta jonkin aikaa asiaa jossain alitajunnassa pyöriteltyään muuttaakin yhtäkkiä mielensä.
Jotenkin tuntuu, että osa miehistä ei oikein ajattele tämmöistä ainakaan tässä lapsiperhetohinassa ja sitten kun se ajatus nostetaan pöydälle, on ensireaktio "ei todellakaan". Mutta jotenkin se sitten kypsyy ja mieli muuttuu.
Meilläkin heräsi tässä ajatus että mitä jos kolmatta vielä yrittäisi, ei toki nyt ihan just kun kuopus on vasta pari kuukautta, ja täytyy kyllä muutenkin harkita asiaa tarkkaanMä vähän kurkin tänne...
Järkisyyt on kolmatta vastaan. Pitäisi hankkia varmaan tila-auto että mahduttaisiin, makuuhuoneetkaan ei enää riittäisi kaikille lapsille, ollaan pienituloisia yms. Myös jaksaminen ja parisuhde olisi varmaan vaakalaudalla. Ne ekat kuukaudet sylivauvan kanssa on ollut tosi raskaita meille, mutta helpottaneet koko ajan lapsen kasvaessa. Meillä on kivat vanhemmat, mutta he asuvat kaukana ja ovat työelämässä, eli tukiverkostot aika olemattomat ja ollaan tähänkin asti hoidettu lapset pääasiassa yksin. Päiväkotiakaan ei olla aloitettu, kun oon halunnut pitää pienet kotona.
Miehen kanssa ollaan puhuttu, että kolmas voisi tulla sitten joskus iltatähtenä, kun nykyiset pienet on isoja.
Mulla on kuitenkin tilanne, että lääkäri on suositellut lapsiluvun täyttämistä ja sitten hakeutumaan korjausleikkaukseen synnytysvaurioiden takia. Olisi siis parempi, että tekisin mahdolliset lapset mielellään nopealla aikataululla, jotta voisin sitten hakeutua leikkausjonoon, enkä kärsisi terveysongelmista vaihdevuosiin asti.
On tää pohdinta vaikeaa. En tiedä, onko tää kolmannesta haaveilu ihan mielipuolista?
Miten/millä perustein ihmiset tekee päätöksen lapsiluvustaan?
Musta tuntuu että me ei miehen kanssa kumpikaan oikein hyvin kestetä kaaosta, ja kolmas lapsi toisi sitä vaan lisää. Sairastelut ja perus arkikin vaikeutuisi, parisuhdeaika vähenisi entisestään ja lapset olisi vaikeampi saada hoitoon jos heitä olisi kolme. Kaikki järkisyyt on kolmea vastaan
Jos päädyttäisiin haluamaan kolme, niin ei voi kauaa odottaa kun ikää alkaa olemaan jo. Mutta esim. kolme alle 5-vuotiasta voisi olla aikamoista. Silti olisi ihanaa tarjota lapsille useampi sisarussuhde ja seurata kolmen pienen kasvua.
Päätös tehdään varmaan jollain ihan muulla kuin järjellä. Mekään ei kumpikaan oikeen tykätä kaaoksesta ja tuntuu että jo kahden kanssa elämä on välillä yhtä kaaosta ja aikaa kaikelle aivan liian vähän. Toisaalta taas toisen myötä on huomannut, että toisen kanssa on sillä tavalla helpompaa kuin ekan kun kaikki ei ole uutta ja itse on varmempi vanhempana. Samoin jos nyt 2v ja 4v kanssa mietin millaista oli, kun pienempi oli vauva niin sehän oli leppoisaa aikaa (vaikkei siltä läheskään aina tuntunut) eli vauvat on helppoja.Meilläkin heräsi tässä ajatus että mitä jos kolmatta vielä yrittäisi, ei toki nyt ihan just kun kuopus on vasta pari kuukautta, ja täytyy kyllä muutenkin harkita asiaa tarkkaan
Miten/millä perustein ihmiset tekee päätöksen lapsiluvustaan?
Musta tuntuu että me ei miehen kanssa kumpikaan oikein hyvin kestetä kaaosta, ja kolmas lapsi toisi sitä vaan lisää. Sairastelut ja perus arkikin vaikeutuisi, parisuhdeaika vähenisi entisestään ja lapset olisi vaikeampi saada hoitoon jos heitä olisi kolme. Kaikki järkisyyt on kolmea vastaan
Jos päädyttäisiin haluamaan kolme, niin ei voi kauaa odottaa kun ikää alkaa olemaan jo. Mutta esim. kolme alle 5-vuotiasta voisi olla aikamoista. Silti olisi ihanaa tarjota lapsille useampi sisarussuhde ja seurata kolmen pienen kasvua.
Hyvänä esimerkkinä kuulin tällaisen määritelmän, jonka oli kertonut usean lapsen vanhempi: 1. lapsi vaatii 100%, 2. lapsi 60%, 3. 40% ja loput menee siinä sivussa. Tarkoittaen sitä, että tavallaan se lisäys on aina edellistä helpompi kun asiat on tutumpia ja itse on varmempi, isommat lapset alkaa olla omatoimisempia ja jopa avuksi, jne. Ja siis tottakai aina lapset on yksilöitä ja tilanteet erilaisia, joten helppous/vaikeus vaihtelee myös muun kuin sen perusteella onko eka vai seitsemäs lapsi.Ja tuohon kaaoksen sietämiseen, mä olen yrittänyt ihan tietoisesti ottaa rennommin monen asian kanssa, jotta elämä olisi helpompaa ja koska tiedän, että nää asiat ei vähene jos kolmas tulee. Yritän vähentää vatvomista ja ärsyyntymistä ja keskittyä toteuttamiseen ja muuna aikana suljen asiat (vaikka kodin sotkuisuus) mielestä. Eihän se läheskään aina onnistu, mutta olen huomannut, että nykyään ärsyttää vähemmän tuollaiset asiat ja silti koti on yhtä siisti tai sotkuinen kuin ennen.
Mutta siis vaikka järki on kolmosta vastaan, niin mieli/sydän on selvästi vienyt tän taiston 6-0. Kai sen vaan jotenkin tietää, kun riittävästi asiaa pohtii?
Kiva, kun muillakin on samanlaisia pohdintoja! Musta tuntuu, että nykyiset lapset olen halunnut täysin tunteella enkä yhtään miettinyt järkisyitä, mutta kolmas lapsi tuntuu tosi isolta harppauksella resurssien suhteen, niin sitä on pakko vähän arvioida enemmän.
Meillä isompi lapsi aloittaa nyt tosiaan syksyllä päiväkodissa parina lyhyenä päivänä viikossa ihan sen takia, että siellä on myös kaikki kaverit. Alkaa olemaan vaikeaa järjestää enää kaveritreffejä lapselle, kun muut lapset on täyttä päivää päiväkodissa. Perhekerhoissa ollaan yhdessä käyty, mutta asutaan niin pienessä kunnassa, ettei lapsille muita omia kerhoja ole, koska tosiaan kaikki ikätoverit on tuolla päikyssä... Katsotaan, miten se sujuu lapsen kannalta ja helpottaako vai vaikeuttaako meidän arkea. Muuten kotielämä kolmevuotiaan kanssa on meillä tosi helppoa ja mukavaa, koska lapsi on niin omatoiminen ja viihtyy paljon jo omissakin leikeissään. Mä en ole kovasti nauttinut vauvavaiheesta ja oon tosi helpottunut, kun toisenkin kanssa alkaa vauvavaihe tulla loppuunsa ja alkaa olemaan enemmän taaperojuttuja. Musta on kiva puuhailla lasten kanssa ja taitojen karttuessa voi tehdä jo vähän muutakin kuin ihan sitä syöttämistä ja nukuttamista.
Mä oon miettinyt tota huoneasiaa niin, että samaa sukupuolta olevat lapset menisi varmaan kauemminkin samassa huoneessa, mutta todennäköisesti kouluiässä tytöt ja pojat alkaa tarvitsemaan enemmän omaa tilaa. Että sinällään huonemäärä on enemmän tulevaisuuden murhe.
Musta kanssa tuntuu, että vanheneminen todennäköisesti heikentäisi vaan omaa jaksamista. Jos mietin omaa jaksamista, niin 10 vuotta nuorempanahan jaksoi mitä vaan, vaikka mennä suoraan yömenoista töihin. Nykyään ei voisi enää kuvitellakaan.
Minun pikkusisko on myös meitä muita sisaruksia huomattavasti nuorempi ja äitini on sanonut, että muuten oli ihanaa saada vielä yksi lapsi, mutta ei enää päälle neljäkymppisenä tuntenut jaksavansa yhtä paljon kuin meidän vanhempien lasten ollessa pieniä. Toki tähän voi olla muitakin syitä, kyllähän elämä isomman perheen kanssa on muutenkin varmaan kuormittavaa, plus uranousun aiheuttamat vastuut töissä vanhempana.
Mäkin olen kyllä kokenut, että jaksaminen lisääntyy lasten myötä! Oon ihmetellyt, kun yhden lapsen kanssa oli olevinaan niin raskasta. Nyt kahden kanssa tuntuu ihan lomalta, jos olen kahdestaan vain yhden lapsen kanssa. Oon ajatellut, että lapsimäärän kasvaessa on lohdullista, että vaikka työmäärä lisääntyy, niin lisääntyy kyllä jotenkin voimavaratkin. Varmaan jos olisi kolme lasta, niin sitten kaksi lasta tuntuisi taas vähältä... Tai sitten kokemuksen karttuessa ei vaan mieti asioita enää niin paljon, vaan on helpompi tehdä omalla tavallaan ilman paineita.
Meillä mies enemmän stressaantuu kodin sotkuista yms. ja on koko ajan lasten perässä korjaamassa tavaroita pois. Mun on helpompi suhtautua rennommin sotkuun ja keskeneräisyyteen. Johtuu varmaan ihan perhetaustasta, kun oon itse isosta perheestä ja meillä ei todellakaan ollut koskaan siistiä... Mies taas on ainut lapsi, niin ehkä senkin takia meidän odotukset ei aina kohtaa siitä, millaista lapsiperheen kotona tulisi olla. Toisaalta vastapainoksi Mä kaipaan selvästi enemmän välillä omaa aikaa ihan yksin. Mutta saisinko enää ikinä olla välillä yksin, jos tulisi kolmas?
Meillä isompi lapsi aloittaa nyt tosiaan syksyllä päiväkodissa parina lyhyenä päivänä viikossa ihan sen takia, että siellä on myös kaikki kaverit. Alkaa olemaan vaikeaa järjestää enää kaveritreffejä lapselle, kun muut lapset on täyttä päivää päiväkodissa. Perhekerhoissa ollaan yhdessä käyty, mutta asutaan niin pienessä kunnassa, ettei lapsille muita omia kerhoja ole, koska tosiaan kaikki ikätoverit on tuolla päikyssä... Katsotaan, miten se sujuu lapsen kannalta ja helpottaako vai vaikeuttaako meidän arkea. Muuten kotielämä kolmevuotiaan kanssa on meillä tosi helppoa ja mukavaa, koska lapsi on niin omatoiminen ja viihtyy paljon jo omissakin leikeissään. Mä en ole kovasti nauttinut vauvavaiheesta ja oon tosi helpottunut, kun toisenkin kanssa alkaa vauvavaihe tulla loppuunsa ja alkaa olemaan enemmän taaperojuttuja. Musta on kiva puuhailla lasten kanssa ja taitojen karttuessa voi tehdä jo vähän muutakin kuin ihan sitä syöttämistä ja nukuttamista.
Mä oon miettinyt tota huoneasiaa niin, että samaa sukupuolta olevat lapset menisi varmaan kauemminkin samassa huoneessa, mutta todennäköisesti kouluiässä tytöt ja pojat alkaa tarvitsemaan enemmän omaa tilaa. Että sinällään huonemäärä on enemmän tulevaisuuden murhe.
Musta kanssa tuntuu, että vanheneminen todennäköisesti heikentäisi vaan omaa jaksamista. Jos mietin omaa jaksamista, niin 10 vuotta nuorempanahan jaksoi mitä vaan, vaikka mennä suoraan yömenoista töihin. Nykyään ei voisi enää kuvitellakaan.
Minun pikkusisko on myös meitä muita sisaruksia huomattavasti nuorempi ja äitini on sanonut, että muuten oli ihanaa saada vielä yksi lapsi, mutta ei enää päälle neljäkymppisenä tuntenut jaksavansa yhtä paljon kuin meidän vanhempien lasten ollessa pieniä. Toki tähän voi olla muitakin syitä, kyllähän elämä isomman perheen kanssa on muutenkin varmaan kuormittavaa, plus uranousun aiheuttamat vastuut töissä vanhempana.Mäkin olen kyllä kokenut, että jaksaminen lisääntyy lasten myötä! Oon ihmetellyt, kun yhden lapsen kanssa oli olevinaan niin raskasta. Nyt kahden kanssa tuntuu ihan lomalta, jos olen kahdestaan vain yhden lapsen kanssa.
Oon ajatellut, että lapsimäärän kasvaessa on lohdullista, että vaikka työmäärä lisääntyy, niin lisääntyy kyllä jotenkin voimavaratkin. Varmaan jos olisi kolme lasta, niin sitten kaksi lasta tuntuisi taas vähältä... Tai sitten kokemuksen karttuessa ei vaan mieti asioita enää niin paljon, vaan on helpompi tehdä omalla tavallaan ilman paineita.Meillä mies enemmän stressaantuu kodin sotkuista yms. ja on koko ajan lasten perässä korjaamassa tavaroita pois. Mun on helpompi suhtautua rennommin sotkuun ja keskeneräisyyteen. Johtuu varmaan ihan perhetaustasta, kun oon itse isosta perheestä ja meillä ei todellakaan ollut koskaan siistiä... Mies taas on ainut lapsi, niin ehkä senkin takia meidän odotukset ei aina kohtaa siitä, millaista lapsiperheen kotona tulisi olla. Toisaalta vastapainoksi Mä kaipaan selvästi enemmän välillä omaa aikaa ihan yksin. Mutta saisinko enää ikinä olla välillä yksin, jos tulisi kolmas?