Uusi toukokuisten lista

Moikka täällä vauva syntynyt 31.5. Keskusteluja seurannut jo jonkun aikaa ja nyt rohkaistuneena liittyisin keskusteluihin :)
 
Sopisiko salaiseen ryhmään vielä liittyä mukaan? Kerran aiemmin ehdin itseni sinne jo"tunkeakin" ennen kuin tuli taukoa foorumille kirjoittelusta. Tajusin sittemmin, että kohteliaampaa olisi kysyä teiltä pidempään ja aktiivisemmin palstailleilta ensin, vieläkö tähän jengiin mahtuu mukaan. Seuraavassa lasketun ajan ryhmässä täytyy korjata mokani ja aloittaa aktiivisempana aiemmin :) Myöhempään tulleet newbiet voitaisiin tietysti perustaa oma suljettu"osastomme" jonnekin, jos kannatusta löytyy :D
 
Oon aina kokenut vaikeaksi tulla mukaan jo muotoutuneeseen ryhmään. Ja ymmärrän myös sen kannan, että on kummallisen tuntuista, jos on itsestään jo kertonut vaikka sun mitä ja toinen uudempana tyyppinä ei vielä paljon mitään siihen verrattuna. Että lähdetään tasapuolisemmasta asemasta tavallaan, jos kaikki aloittavat suurin piirtein samoihin aikoihin ja ehkä samankaltaisella intensiteetillä ja volyymilläkin viestittelyn :)
 
Samaa oon miettiny Aloe, ite kans aina vähän ollu semmonen vierestä seuraaja ja ollu mieluummin kaikkien kanssa tekemisissä kuin pelkästään jonkun tietyn porukan kanssa. Jos nyt jotkut newbiet miten sen sanoit niin perustaa jotain ryhmää nii kiva olis kyllä liittyä :)
 
Voihan täälläkin kirjoitella? Kohtuu anonyymiä tääkin on. :)

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Anonyymiä on kyllä. Silti minäkin kaipaisin muutakin keskustelufoorumia kuin tämän julkisen. Musta siinä voi kuitenkin olla vähän eroa vrt. siihen, mitä kirjoittaa tällaiseen, mistä tekstit löytyvät esim. google-haulla. Mutta en sano toki, että ero olisi suuren suuri. Suljettuja ryhmiä kai on kuitenkin perustettu maailman sivu. Tänne kirjoittaminen muistuttaa minusta enemmän anonyyminä bloggaamista ja tuleehan sellaisessa tarkemmin mietittyä, mitä itsestään jakaa. Toki muutenkin sitä tulee aika paljon mietittyä itelläni..
 
AloeVera mäkin oisin kyl kiinnostunut semmosesta "uusien" salaisesta ryhmästä :D nimimerkkiä en oo vielä saanu vaihdettuu mut pystyyköhän sitä edes puhelimella vaihtaan?
 
AloeVera mäkin oisin kyl kiinnostunut semmosesta "uusien" salaisesta ryhmästä :D nimimerkkiä en oo vielä saanu vaihdettuu mut pystyyköhän sitä edes puhelimella vaihtaan?


Koska itselläni on Windows-puhelin, et puhelimella foorumia käytä, enkä ole varma annanko aisiallisia neuvoja, mutta nimimerkin pitäisi pystyä vaihtamaan, kun oikeasta yläkulmasta valitsee nimimerkin alta 'yhteystiedot'-kohdan. :)
 
Kai sitä vois uuden perustaa jos ei tuohon vanhaan viitsi/saa liittyä, olis kyllä kiva :)
 
Olisiko tällä foorumilla sitten uudet toukomammat tai vastaava salainen ryhmä vai olisiko se esim. facebook-ryhmä? Muita sivustoja, joihin voi suljettuja ryhmiä perustaa, ei mulla tuu nyt mieleen..
 
Mun mielestä nickin voi vaihtaa kai vaan netistä siis selaimella kun menee. En löytänyt IPhonesta tai Lumiasta vastaavaa kohtaa
 
Kyl mä kannattaisin tätä foorumia uusien salaiselle ryhmälle paikaksi, jos sellanen perustetaan. Ois kyllä hauska päästä "vanhojenkin" kanssa turiseen taas. On käyny vähä hiljakseks niin ei tuu itelläkään niin paljoa kommentoitua.

Sent from my GT-S5301 using Vau Foorumi mobile app
 
Onhan se hiljaista, jos kaikki vaan lukee, eikä kirjoita. Musta on vaan hullua, kun tää julkinen puoli on ihan kuollut, ja sitten perustetaan lisää salaisia ryhmiä.

Mitä se hakukone täältä löytää? Milloin aloitit bataatin? Miten vauva nukkuu? Kuka muuttaa? Mitä tehdä silakasta?
Ei kai se ole mikään katastrofi?

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Jos multa kysytään niin kivempi olisi ollut jos alunperinkään ei mitään salaisia ryhmiä olisi tänne tullut tai se olisi ollut sitten ihan alusta asti..
 
Takaisin
Top