Haaveena esikoinen

Kirjoittelinkin äsken tuonne toiseen ketjuun tämänpäiväisestä lääkärikäynnistä. Tässä edelleen nyt epäillään kohdunulkoista, mutta asiaan ei saatu varmuutta.

Huomasin heti, että jokin on oudosti, sillä lääkäri jäi tutkimaan oikeaa puolta paljon pidemmäksi aikaa kuin vasenta ja kutsui seniorimman lääkärin tutkimaan asiaa hänen kanssaan. Lääkärit näkivät ultrassa oikealla puolella kaksi jotakin epämääräistä asiaa.

Jompikumpi havaituista asioista voi olla kohdunulkoinen raskaus tai sitten ei. Lääkärit eivät saaneet varmuutta siihen, mitä ne ovat.

Huomenna uusi hCG-mittaus, jonka perusteella päätetään, pitääkö mun ottaa metotreksaattia.
 
Tein tänään raskaustestin, ja meidän haaveista näyttäisi tulevan totta. Uskomatonta. Kaiken tämän (oikeastaan vuosia kestäneen) lapsettomuuspelon ja -ahdistuksen jälkeen, meillä tärppäsi heti ensimmäisellä yrityskerralla. Tältäkö lottovoittajista tuntuu.

Oman sairauden, iän ja miehen tupakoinnin vuoksi olin ihan varma, että meillä tulee kestämään. No, ei tässä vielä olla selvillä vesillä tietenkään, jännittävät viikot edessä. Itse olen aivan innoissani, mies vaikutti aika paljon vaisummalta lähtiessään töihin. Mutta ei onneksi sentään järkyttyneeltä :Face With Tears Of Joy: Pieni osa minusta toivoo, ettei meillä olisi ihan näin heti onnistanut - olen tottakai onnellinen, mutta sain vakuutella miestä niin paljon siitä miten raskaaksi ei noin vain vaan tulla, ja yrittäminen voi kestää kauankin. On sellainen tunne, että tämä saattoi käydä vähän liian äkkiä, ainakin hänelle. Pelkään, että hän alkaa katua.

Toisaalta pelkään myös sitä, että menee kesken. Vaikka tiedostan, että se olisi tilastojenkin valossa normaalia, kun raskaus on vielä niin alussa.

No, ei anneta peloille valtaa vaan keskitytään positiiviseen. :red-heart:
 
@Syyskukka Kiva, kun kyselet kaikkien kuulumisia 🤍 Aivan hurjasti voimia sinun tilanteeseesi 🤍

Minulla on aika hämmentävät tunnelmat täällä, kun viime kuussa tapahtui aika kummallinen kierto, jossa oli ehkä varhainen keskenmeno tai sitten lähti harvinaisesti koko kohdun sisus kerralla (decidual cast).

Olin siis silloin vuorilla, enkä päässyt siihen hätään tekemään raskaustestiä varmistaakseni olinko ollut raskaana, mutta otin sitten lähipiirin terveysalan ammattilaisen ohjeen mukaan kuvan, että voin jälkikäteen kysyä ammattilaiselta, että mistä ihmeestä oli kyse ja että
pitääkö olla huolissaan ja käydä lisätutkimuksissa. Näytin kuvan lääkärille ihmisten ilmoille päästessäni ja hän sanoi, että keskenmenolta näyttää ja lohdutti, että se on kehon luonnollinen tapa päästää irti raskaudesta jos esimerkiksi kaikki ei ole hyvin. Hänkään ei tosin ollut varma, koska oli niin erikoinen tapaus ja sanoi, että kannattaa vielä näyttää gynekologille varmuuden vuoksi ensi kerralla, kun käyn.

No, tässä välissä sitten kuitenkin pari viikkoa myöhemmin digiovistesti näytti plussaa kahtena päivänä (miksi kahtena?) ja oli todella juilivat oviskivut, kuin joku olisi pistänyt ohuella poranterällä läpi, siitä 6 päivän päästä tuntui kiinnittymiskivun kaltainen nippaus oikealla keskikohdun seudulla. Lääkärin mukaan se olisi tosi aikainen kehon uudelleen starttaus minun tilanteessa, muttei mahdotonta kuitenkaan. No, lepolämmöt oli välissä aika korkealla, nyt on kierron päivä 30 ja minulla on siis nykyään luteaali tasoittunut 12 päivään niin pian pitäisi alkaa menkat. Keholämmöt tippui jo 0,3 astetta joten tosiaan odotan menkkoja alkavaksi ja eilen juili menkkamaisesti. En tiedä, hämmentää tosi paljon. Vähän myös jännittää, että mitä jos se outo ilmiö viime kierrosta toistuu. Mikä se oli? Mitä sitten teen? Onko kehossani jotain todella kummallista meneillään? Olen salaisella lapsettomuuspuolella näistä jonkin verran kirjoitellut, kun on aika yksityisiä asioita laittaa tänne avoimelle puolelle. Teki kuitenkin mieli vastata täälläkin tällä kertaa 🤍
 
Moikka! ❤️ Täällä yksi 27-vuotias esikoisesta haaveileva, jolla yk2:sta alkunsa saanut raskaus meni varhain kesken kesäkuun lopussa viikoilla 5+5. Postailin silloin pari viikkoa ennen keskenmenoa kesäkuussa positiivisesta testistä toiseen ketjuun, muuten en olekaan vielä tällä palstalla aktivoitunut.

Helmikuun lopussa olisi ollut la. Yksi epäonninen helmikuinen lisää siis. Neuvolan puhelussa sanottiin, että ei tarvitse pitää taukoa yrittämisestä. Nyt kp 22 tuosta keskenmenosta laskettuna (en ole varma, voiko näin oikeasti laskea) ja ovisoireiden perusteella arviolta dpo 7-8. Nyt jännätään, miten tällä kertaa käy. Lupasin itselleni, etten testaile ennen kuin menkat ovat myöhässä. Ensi viikolla siis voisi testailla, jos menkat eivät ala, mutta toisaalta en tiedä, alkaisivatko ne muutenkaan ihan normaaliaikaan keskenmenon jälkeen. Toisaalta ovulaatio minulla vaikutti olleen, joten siinä mielessä voisi odottaa menkkoja ensi viikolla.
 
@Kyfi3972260 ääh voi eii, oon pahoillani menetyksestä❤️‍🩹 meitä tippui helmikuisista kyllä melko paljon pois😕

Toivotaan, että nyt teillä tärppäisi ja kaikki menisi hyvin! Meille suositeltiin, että vasta sitte ku raskaustesti näyttää negatiivista, niin saa yrittää, mutta ollaan tässä jo puuhailtu, mutta veikkaan oviksen menneen jo ohi noin viikko sitten. Toki en tikutellut ovista niin en ole tuostakaan varma. Mulla nyt tyhjennyksestä tulee huomenna tasan 3vk. Mietin jos testaisin huomenna ku viikko sitten viimeksi testasin ja oli silloin jo haalennut paljon.
 
@Kyfi3972260 ääh voi eii, oon pahoillani menetyksestä❤️‍🩹 meitä tippui helmikuisista kyllä melko paljon pois😕

Toivotaan, että nyt teillä tärppäisi ja kaikki menisi hyvin! Meille suositeltiin, että vasta sitte ku raskaustesti näyttää negatiivista, niin saa yrittää, mutta ollaan tässä jo puuhailtu, mutta veikkaan oviksen menneen jo ohi noin viikko sitten. Toki en tikutellut ovista niin en ole tuostakaan varma. Mulla nyt tyhjennyksestä tulee huomenna tasan 3vk. Mietin jos testaisin huomenna ku viikko sitten viimeksi testasin ja oli silloin jo haalennut paljon.
Mulla raskaustesti näytti negatiivista jo viikko keskenmenosta, joten uskallettiin heti alkaa yrittämään. Keskenmenon aikaan oli testi jo haalennut haamuksi, eli ehkä mulla raskaushormoni oli ollut laskussa jo pitempään. Toki mulla oli myös hieman aiemmat viikot ja spontaani keskenmeno, joka fyysisesti oli vastaava kuin todella runsaat ja kipeät menkat, ja seurailin keskenmenoa alusta loppuun kotona. En osaa sanoa, oliko alkio edes lähtenyt kehittymään.
 
@Kyfi3972260 Osanottoni menetykseesi💙

Toivottavasti teillä on seuraavalla kerralla parempi onni matkassa ja pikkuinen tarraa lujasti kiinni 💙

Meillä kävi tässä kierrossa niin, että kuukautiset olivat runsaasti myöhässä, mutta en millään pystynyt testaamaan, sillä en halunnut ensin iloita ja sitten taas surra. Lopulta tuli pisimmät kuukautiset vuosiin ja olo muuttui pikkuhiljaa sen jälkeen taas keveämmäksi. Nyt meni harmiksi rytmi ihan uusiksi. Oltiin vähän suunniteltu ovisten ajankohtia sellaisille ajoille, kun voidaan keskittyä vain toisiimme, mutta tämmöinen tämä luonto on. Ei aina voi valita, että mitä yritys tuo tullessaan. Mietin jo, että pitäisikö ensi kerralla testata jo kuukautisten myöhässä ollessa niin olisi ainakin enemmän tietoa annettavaksi klinikalla, kun arvioidaan keskenmenojen määrää.
 
@Elliania tuo on kyllä tosi harmi, että nyt aikataulut ei osu yksyhteen😩 meillä ollu nyt miehen kesäloman (ja keskenmenon) jälkeen myös yhteinen aika vähissä. Mie teen kolmivuorotyötä kesän ja mies tekee arkisin päivätyötä, toki joskus reissutöitä. Sen myötä ei ollakkaan ku kerran keskenmenon jälkeen keretty antaa toisillemme tarpeeksi yhteistä aikaa. Eli uskoisin, että tämä tyhjennyskierto päättyy uuteen kiertoon piakkoin, ehkä jopa ensi viikolla.

Haluan myös tänne päivittää, että tämä keskeytynyt keskenmeno on lähentäny meitä. Tuntuu, että enää pienet riidat ei aiheuta tunnetta, etteikö toinen silti välittäis. Mies päätti aiemmin viikolla kysyä, että jos alettais kattomaan meille omaa omakotitaloa ja ehdottomasti suostuin tähän ajatukseen☺️
 
Päiviksiä tänne! Edelleen eletään tyhjennyskiertoa ja nyt päätin kuitenki ihan omaksi iloksi ostaa ovistestejä ku en ikinä ennen ole niillä testaillut. Toki ostin myös pari raskaustestiä niin testaan huomenna sitä, että olisko jo haalistunu kokonaan viiva pois. Jos on niin haluaisin testata ovistesteillä onko ovis ollut ja mennyt vai mahdollisesti vielä tulossa
 
Päiviksiä tänne! Edelleen eletään tyhjennyskiertoa ja nyt päätin kuitenki ihan omaksi iloksi ostaa ovistestejä ku en ikinä ennen ole niillä testaillut. Toki ostin myös pari raskaustestiä niin testaan huomenna sitä, että olisko jo haalistunu kokonaan viiva pois. Jos on niin haluaisin testata ovistesteillä onko ovis ollut ja mennyt vai mahdollisesti vielä tulossa
Mäkin vähän mietin, pitäskö ottaa ovistestit käyttöön ekaa kertaa alkavassa kierrossa. Mulla eilen alkoi siis menkat 30 päivää keskenmenovuodon alkamisen jälkeen. Helpottunut olo, että alkoi näinkin normaaliin aikaan - nyt ajatukset uuteen kiertoon.
 
Tulenpas tänne minäkin. Jonkun verran täällä näyttikin olevan tuttuja nimimerkkejä, oon enemmän kirjoitellut kummankin raskauden kuukausiryhmissä ja toki tuolla keskenmeno-puolella.

Esikoista yritetään, nyt takana vuosi yritystä ja saldona kaksi keskeytynyttä keskenmenoa – lasketut olisi olleet tämän vuoden toukokuussa ja marraskuussa, mutta kesken olivat menneet rv8+4 ja 9+3. Ensi viikolla täytän 33v, mies on vuoden vanhempi. Ikä stressaa, keskenmenot stressaa, kaikki stressaa :Grimacing Face:

Nyt on tosiaan menossa yk2 tämän jälkimmäisen kkm:n jälkeen, mutta kierto tuntuu olevan aiiiivan sekaisin. Yleensä kierto ollut 30 päivää ja ovulaatio kp18, nyt edellinen eka kkm:n jälkeinen kierto olikin lyhyempi ja ovis+ tuli jo kp15. Nykyisessä kierrossa en saanut ovista edes tikkuun, vaan poikkeuksellisesti viiva sahasi tummemman ja hailakamman välillä muutaman päivän kp 15-17 kunnes haaleni kokonaan pois. Tänään nyt kp23 ja eilen sekä tänään ollut sellaista menkkamaista juilintaa, onkohan ovis voinut olla nyt superaikaisin ja menkat kohta jo alkamassa, en tiedä. Turhauttavaa:No Evil Monkey::No Evil Monkey:
 
@Kali onpa kyllä kummat kriteerit, kun selkeästi jotain kummallista alkuvaiheen aikana tapahtuu ja raskaus ei jatku 🥹🤍 Minullakin toisaalta myös terveysalan ammattilaiset oli tosi innoissaan, kun yhden kerran raskauduin ja hetkeen eivät halunneet tehdä enempää toimia, kun sanoivat, että ensimmäinen puoli vuotta keskenmenon jälkeen olisi otollisempi aika onnistuvalle raskaudelle. Olisipa ihanaa, jos sinulle kävisi niin että onnistuisi ilman hoitojakin, mutta onhan tuo todella kuluttavaa pistää sinut aina uudelleen käymään sama rumba läpi, kun voitaisiin aivan yhtä hyvin tutkiakin mistä kiikastaa🧡 Voimia 🧡

Lueskelen täällä teidän vanhoja viestejä ja tartun tähän: tuo sääntö, että keskenmeno "nollaa" yritysajan, on JÄR-JE-TÖN. Siis siinä mielessä, että lopputuloshan on kuitenkin kaikille sama: tyhjä syli. Jotenkin raastavaa, että se vuosi alkaa aina alusta monella hyvinvointialueella. Mä tätä tiedustelin Pirhan alueella edellisessä tyhjennyksessä toukokuussa ja kierrolle sattunut lapsettomuuspolin lääkäri sanoi, että Pirhassa keskenmenot ei nollaisi laskuria. Katsotaan nyt, mulla on parin viikon päästä soittoaika terveyskeskuslääkärille siitä, saadaanko lähete lapsettomuuspuolelle nyt kun vuosi täynnä, vaikka tässä onkin ollut nuo kaksi kkm:ää.

Onneksi myös käypähoito-suositus muuttui niin, että ekoihin tutkimuksiin pääsee jo aiemmin keskenmenojen jälkeen. Multakin on tsekattu nyt tukostaipumus, pvk, kilpparit ja paastosokeri ja ne oli kunnossa.
 
@Kyfi3972260 oho, no onpas hyvä, että on palautunut jo menkat nuinki normaalisti!! Mulla normaalisti menkat alkaa kp 30, mutta tänään eletään tyhjennyskierron päivää 31. Tein aamulla täysin negatiivisen raskaustestin ja ovistestiin piirtyi selkeä, muttei räiskyvän punainen viiva. Aamuyöllä heräsin siihen, että oli ihan todella kipeä alamaha. Valkovuotoa ollu myös tavallista enemmän ja se on ollu vetisempää. Tänään oli myös ehkä vähän ovislimaa jäljittelevää aamulla. Eli en tiiä onko se ovis sitte vasta nyt lähipäivinä tulossa🤷🏼‍♀️

@hosulijasosuli tervetuloa myös tänne kirjoittelemaan☺️ ilo saada tälle puolelle myös lisää porukkaa! Toivottavasti sulla kierto ei sekoilis nyt🤞🏻
 
@hosulijasosuli niimpä, just täs itsekkin tuskailen et ois vuosi täynnä ja tuloksena 2x km. Nyt jos ei onnista niin saadaan yrittää taas vuosi ennen kuin saa lähetettä.. Äkkiäkös tässä kertyy vaan ikää lisää joka tuskin ainakaan auttaa. Multa ei tukostaipumusta otettu tokan jälkeen, ainoastaan kilpparit, pvk ja paastosokerin. Nää ok. Työterveydestä sain myös ferritiinin, se vähän matala, 34.
 
Päivittelen ovistestien tuloksia. Oon tehny nyt yhteensä kolme ovistestiä ja kaikissa aikalailla saman vahvuiset viivat. Eli eiköhän se ovis ole jo ollut tai sitte sitä ei tapahdu ollenkaan. Eilen olin koko päivän ihan tosi väsyny, mutta se selittyy todennäkösesti sillä, että oon tulossa kipeäksi.
 
Tulenpas tänne minäkin. Jonkun verran täällä näyttikin olevan tuttuja nimimerkkejä, oon enemmän kirjoitellut kummankin raskauden kuukausiryhmissä ja toki tuolla keskenmeno-puolella.

Esikoista yritetään, nyt takana vuosi yritystä ja saldona kaksi keskeytynyttä keskenmenoa – lasketut olisi olleet tämän vuoden toukokuussa ja marraskuussa, mutta kesken olivat menneet rv8+4 ja 9+3. Ensi viikolla täytän 33v, mies on vuoden vanhempi. Ikä stressaa, keskenmenot stressaa, kaikki stressaa :Grimacing Face:

Nyt on tosiaan menossa yk2 tämän jälkimmäisen kkm:n jälkeen, mutta kierto tuntuu olevan aiiiivan sekaisin. Yleensä kierto ollut 30 päivää ja ovulaatio kp18, nyt edellinen eka kkm:n jälkeinen kierto olikin lyhyempi ja ovis+ tuli jo kp15. Nykyisessä kierrossa en saanut ovista edes tikkuun, vaan poikkeuksellisesti viiva sahasi tummemman ja hailakamman välillä muutaman päivän kp 15-17 kunnes haaleni kokonaan pois. Tänään nyt kp23 ja eilen sekä tänään ollut sellaista menkkamaista juilintaa, onkohan ovis voinut olla nyt superaikaisin ja menkat kohta jo alkamassa, en tiedä. Turhauttavaa:No Evil Monkey::No Evil Monkey:

Voi apua, menkkamaiset juilinnat taisikin olla jotain muuta kuin varhaiset menkat, tein äsken hailakan plussan parin tunnin pidätyksellä! :loudlycrying::loudlycrying: 🤞 Tänään on siis ehkä dpo12-13, joka tapauksessa kp30 ja kierrot olleet yleensä 30-31 päivää eli menkkojen olisi pitänyt alkaa lauantaina. Järin tummahan tuo ei ole, mutta täytyy testata vaikka lauantaina uudestaan.

Tein testin vähän kokeilumielessä, vaikka viimeksi puhuinkin kuinka en tuntunut saavan ovista kiinni. Ollut kuitenkin nyt ihan ihmeellistä närästystä ja noita menkkajuilintoja aiemmin, niin päätin "piruuttani" testata. Katsotaan, pysyykö nyt edes alkua mukana vai jääkö kemialliseksi vai miten käy🤞
 

Liitteet

  • 20260806_202421.jpg
    20260806_202421.jpg
    1.3 MB · Katsottu: 75
Takaisin
Top