@Syyskukka kiitos kun kysyit. Surullinen edelleen monesta asiasta. Jotenkin just se olo edelleen, että mitä mä edes yritän, kun ei mikään kuitenkaan onnistu. Voimat, toivo ja energia on loppuun käytetty.
En jaksa mitään empaattisesti lätiseviä psykologeja tai muita tyhjänpäiväisiä terapeutteja, kun ei nekään pysty faktoja muuttamaan. Kokemuksesta tiedän, että turhaudun heti, kun istun tuolille ja terapeutti tms. avaa suunsa.
Kaiken muun lisäksi meidän taloyhtiöstä on löytynyt rottia. Just otettiin torjuntavoitto lutikoista. Mitähän seuraavaksi…
Puhuin kyllä puolisolle. Ensin yritti tsempata, mutta kun kerroin, ettei tässä tsempit auta ja sitten kirjoitin kirjeen hänelle. Kerroin siinä tosi suoraan, mitä mielessäni pyörii ja miten syvästi, monin tavoin ja monella osa-alueella koen epäonnistuneenu. Mies järkyttyi ja huolestui. Puhui tosi kauniisti kyllä ja kyseli vointeja myös pitkin päivää. Kehotti ottaa yhteyttä työterveyteen, mutta vastasin saman kuin täällä enkä ainakaan vielä ottanut.
Mun murtumisessa yhdistyy siis tosi moni asia, joista kerroin miehelle. Kerroin kuitenkin myös, miten epäonnistuneeksi tunnen itseni, kun en onnistu tulemaan raskaaksi. Tunnen itseinhoa omaa kroppaani kohtaan tällä hetkellä, ja mieltäni kohtaan, kun ne eivät pysty tämän parempaan. Mies järkyttyi ja loukkaantuikin. Sanoi, että en saa puhua ja ajatella niin kuin tää olis vain mun juttu. Sanoi, että vika voi olla hänessäkin ja siinä, ettei yhdyntöjä ole tarpeeksi — ja että kantaa siitä itse osaltaan vastuuta.
Menkat pitäs alkaa tänään, mutta lämmöt kohosi yllättäen. Dpo 12 tänään, kp 25, menkat pitäs alkaa. Päädyin testaamaan (rfsu ja onestep), koska mulla luget. Luultavasti lämmönnousu johtuu niistä, koska tulos kirkkaanvalkoinen nega. Nyt oon samassa loppissa kuin
@Kali niin monesti ja mietin, jatkanko lugeja vai en. Eipä ne kuin viivytä väistämätöntä, kun mun onnettomat munasolut ei vain osaa hedelmöittyä.
Ei tunnu miltään, just nyt tuskin ilahtuisin, vaikka testi näyttäisikin plussaa.