Mietin tässä vauvakuumeissani, että gynellä voisi kyllä käydä. Tokan synnytyksen tapahtumista on jäänyt mielenpäälle kysymyksiä, mitkä haluaisi jonkun kokeneen ammattilaisen kanssa keskustella, kun oli niin poikkeuksellisia juttuja. Pitäisi vain tehdä selvitystyötä, kuka Tampereen alueella vastaanottoa tekevistä yksityisen puolen (koska en luota että julkiselle pääsisi tämmöisen pelkän läpikäymisen takia, kun ei ole mitään elämää fyysisesti haittaavia oireita..

) gyneistä voisi olla sopivaa osaamista hankkinut. Kiinnostaisi myös, näkisikö ultralla kuinka sektion arpi on parantunut. Onko lujannäköinen sauma, jos sitä nyt pystyy jotenkin edes arvioimaan sillä. Ei huvita kuitenkaan raskautumalla asettaa itseä ja tulevaa vauvaa hengenvaaraan, jos kohtuun olisikin joku merkittävä heikkous jäänyt. Jos raskautumiselle ei olisi estettä, niin taloudellisesti olisi kiva saada kolmoselle laskettu aika ennenkuin toka täyttää 3 vuotta. Sit samalla haluan kuitenkin antaa kohdulle tarpeeksi toipumisaikaa, enkä kiirehtiä uudestaan raskaaksi. Jos olisi kristallipallo mistä näkisi kaiken menevän hyvin ja raskautumisen voisi vain päättää, niin tärppi vajaan vuoden päästähän ajaisi asian