Ihanaa, että täällä niin monen tilanne on jotenkin selkeytynyt ja joku plussakin oli jo joukossa 
Itsellä ei oo kyllä ajatukset yhtään selkeytyneet
Meillä oli kesän alussa reissu, jota ennen en halunnut raskautua, mutta olin ehkä aatellut et sen jälkeen vois ainakin tjottailla. Mutta sepä nostikin vaan entistä pahemmat matkakuumeen ja nyt tuntuu et uusi vauva taas lykkäisi sitä, että päästään matkustelemaan, kun vihdoin koronan ja lasten jälkeen se olis mahdollista
Miehellä on myös tosi epävarma tilanne töiden suhteen, niin en tiedä onko tää paras hetki yrittää vauvaa (tai toisaalta suunnitella mitään reissujakaan
). Samaan aikaan itellä on ollut tosi hyvä vuosi töissä ja haluaisin nyt jatkaa tällä samalla draivilla, enkä jäädä kohta taas perhevapaille.
Nämä kaikki kallistais venettä siis siihen ei-suuntaan, mutta kun sitten kuitenkin tuntuu, että meidän perheessä kuuluisi olla kolme lasta ja että kadun myöhemmin, jos ei anneta sille mahdollisuutta. Ja nimenomaan nyt suht pian, koska muuten ikäero isompiin kasvaa niin isoksi, että pitäisi ”tehdä” vielä kaksi lisää, eikä vain yhtä yksinäistä iltatähteä, ja siihen en kyllä pysty
Miehen kanssa otin asian puheeksi ja hän oli ehkä hieman järkyttynyt, että mulla edes on näin kova kolmannen lapsen kaipuu, mutta ei hän sellaista ihan mahdottomana ajatuksena pitänyt. Että ei ollut hänestäkään tekemään ratkaisua asian suhteen.