Erityisherkät vanhemmat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Lavendel
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Taisin lähteä vähän sivuraiteille. 😅 Kyllähän nuo erityisherkkyydeltä kuulostaa, mutta itsekin vasta tutustumassa, mikä kaikki siihen kuuluu. En siis pitäisi mun mutua varmana asiana. Mutta kuulostaa monin paikoin samalta kuin itselläni. (Syömisäänten sijaan tosin häiritsee esim. sähkölaitteiden sirinä ja ne kovat äänet.)
 
Kuulostaa kyllä erityisherkkyydeltä. Itselläni myös konfliktinpelkoa, ääniherkkyyttä, tuntoaistin herkkyyttä ym.

On hankalaa sanoa, minkä verran toisen erilaiseen ilmaisutapaa voi tottua. Varmasti riippuu ilmaisusta ja siitä, kuinka paljon sitä itseä loukkaavaa ilmaisua on ja onko sen ulkopuolella tarpeeksi sellaista ilmaisua, josta kuuluu myös niitä positiivisia asioita. Tarkoitan, että ajoittaiset murahtelut ja ”mikä siellä nyt kestää” -karjahdukset tuntuvat vähemmän loukkaavalta, kun puhe pääsääntöisesti on toista kunnioittavaa. Silloin voi yrittää vakuuttaa itselleen, että ei hän tarkoita loukata, vaikka minusta tuntuu pahalta. Se on sitten taas toinen juttu, että jääkö se oma tunnereaktio koskaan tulematta, vaikka itseä yrittääkin vakuuttaa toisen tarkoituksesta.

Jos taas puhe pääsääntöisesti on loukkaavaa karjahtelua, ei se varmasti ole tottumisen paikka. Aikuisen ihmisen tulee opetella hillitsemään tunneilmaisuaan ja ymmärtää loukkaavan puheen seuraukset. Ja loukkaavia toimintatapoja pitäisi pyrkiä muuttamaan.
 
Kyllähän siis puolisolla on monesti tapana olla aika kärkäs, mutta perusarjessa ja suurimman osan ajasta ei tiuski tai ole vihainen tms. Suorasanainen kyllä, mutta ei ilkeä. Ärsyyntyessään kyllä tiuskii herkästi. Ei kuitenkaan hauku ja huutaa hyvin harvoin (huutaa jos kokee olevansa ahdingossa).

Kuten sanoin, mulla oli tätä jo nuorena ja muistan myös sen, että esimerkiksi joskus nuorempana mukavalta työnantajalta saatu tiukkasanainen palaute (aiheesta saatu) oli tosi raskasta ja jäin murehtimaan pitkäksi aikaa. Edelleen vatvon huonoja kanssakäymisiä ja jos joku on sanonut huonosti. Puolisoakin ärsyttää, kun nostan välillä vanhoja käsiteltyjä asioita esiin, kun ne nousee mun mieleen ja luo pahaa mieltä. Varmasti raskasta hänellekin tämä tapa.

Toki meillä nyt on siis suhteessa muutakin ongelmia, mutta huolissani olen tästä omasta puolestani siksi, että jos vaikka erottaisiin ja löytäisin uuden kumppanin, niin vaikuttaako se oma herkkyys negatiivisesti siihen uuteen suhteeseen?
 
Tunnistan samoja asioita itsessäni. Muistan huonot kohtaamiset todella pitkän aikaa ja saan omia tunnereaktioitani mieleen vuosien ja vuosikymmenten takaa.

Ajattelen itse tästä niin, että se on asia, jossa joudumme miehen kanssa molemmat opettelemaan toisiamme ja itseämme. Ja olemaan toisillemme ja itsellemme armollisia. Erityisherkkyys on hermostollinen ominaisuus ja osa reaktioista tulee varmasti kokemuksista ja ties mistä muusta. Olen puhunut miehelle paljon omista reaktiostani ja siitä, miltä asiat minusta tuntuu. Mutta toisaalta myös pyrkinyt uskomaan, kun hän sanoo, ettei tarkoita loukata.

Jokainen tuo parisuhteeseen omat hyvät ja huonot puolensa. Ja ominaisuutensa, jotka ovat mitkä ovat, olematta positiivisia tai negatiivisia. Herkkyys tuo paljon hyvää parisuhteeseen, vaikka herkkä reagointi toisi omat haasteensakin. Mutta niitä haasteita tuo niin moni asia, ettei mielestäni kannata liikaa ottaa paineita siitä, että jostain syystä juuri herkkä reagointi olisi se asia, joka torpedoisi muuten hyvän suhteen.
 
Muokattu viimeksi:
Mites, meneekö teillä muilla herkillä helposti yöunet sekaisin jos päivän aikana ollut paljon stressaavia asioita mielessä? Nimim. Täällä klo 3.22 kirjoittelen kun ei uni tule ja eilisen asiat jäivät pyörimään päähän. 🙄
 
Kyllä ja vaikkei olisi stressaaviakaan asioita mielessä. Unettomuutta/huonoja unia voi aiheuttaa myös kivat jutut ja kohtaamiset :rolling: Yleensä olen oppinut ennakoimaan ja niinä iltoina otan melatoniin. Työreissuun ne on must have.
 
No hitsi nimenomaan, positiivinenkin stressi voi tosiaan vaikuttaa 😁😒 Auttaako sulla hyvin tuo melatoniini? Oon koettanut, mut mulla se käsikauppavahvuus ei kyllä riitä. Pitäisi varmaankin opetella levollisia rauhoittumismenetelmiä lisäksi. 🤔
 
Mulla riittää hyvin se 3mg. Vaikutus on varmaan myös psykologinen osittain. Rauhallinen jooga on mulla ollut välillä apuna myös :Slightly Smiling Face:
 
Mulla lähtee melkeen taju tunnin päästä, kun olen ottanut melatoniinin. Kuulun siihen vähemmistöön jolla pelkkä paikallispuudutus aiheuttaa vaarallisiakin mielialaoireita. Mun siskolla sama homma, eli ollaan todella herkkiä lääkkeiden ja ravintolisien sivuoireille. Lääkäri kommentoi että osa mun mielialalääkkeistä on niin pienellä annoksella että monella ei auttaisi, mutta mulla pienikin muutos johtaa vakaviin seurauksiin.

Hyvä puoli on, että lääkkeet todella toimii ja huono puoli on se, että saan listalta monta sivuoiretta ja haittavaikutusta mitä lääkkeiden mukana tulee. Yksi mielialalääke oli vaaraksi mun sydämelle, mikä onneksi huomattiin ajoissa….
 
Mulla kyllä nähtävästi erityisherkkyyttäkin mitä siitä olen lukenut kun eksyin tähän keskusteluun. Mutta mulla on noin 17 vuotiaana eli 15 vuotta sitten kyllä diagnosoitu autismikirjon häiriökin. Että en ole varma että onko kaikki sitten vain sitä vai.. Mutta samoja juttuja mulla voi kyllä olla jotka sopii kumpaakin. Toivottavasti nyt sitten ei ihan väärä keskustelu tälle vaikka vähän sivuankin erityisherkkyyttä vai miten sen sanoisi.

Minä kyllä olen huomannut että jos joku syö kovaäänisesti että se on suurin mikä häiritsee, tulee sellainen tunne että pakko poistua tilanteesta. Vaikka sekään ei aina tietenkään mahdollista. Toinen joka on kuulemma monen mielestä yllättävää on etten siedä lintujen laulua. 😅En varsinkaan keväisin voi pitää ikkunoita auki ainakaan aamuisin koska aamulla jos kuulen ekana lintujen laulua tuntuu että saan päänsäryn.
 
Miten teillä muilla on mennyt kesäloma? Minä oon ollut jo reilu kuukauden kotona lasten kanssa ja vielä kuukausi jäljellä. Oon ihan puhki, tarviin jonkun hermoloman tämän loman jälkeen 🙈 tuntuu että lapset on kuin villieläimiä jotka herää aamulla ajoissa, valvovat illalla myöhään ja möykkäävät ja juoksevat kaiket päivät. Monesti on vielä lasten kavereitakin meillä kylässä. Kauppareissuilla 3v ja 5v vilistää tukat hulmuten pitkin poikin vaikka pidän tiukan saarnan autossa ennen kauppaan menoa, mutta kaikki ohjeet unohtuu kun astutaan ovista sisälle. Mies tekee 12h työpäivää ja olen koko ajan yksin lasten kanssa, ei ole oikein apukäsiä...

Anteeksi suora valitus, mutta tarviiko tätä kaunistellakaan 🙈 kaikki aistit aivan ylikuormittuneita koko ajan, kun lapset koko ajan kotona. Odotan jo innolla koulun ja päiväkodin jatkumista. Harmi vain että kesä alkaa olla sitten jo ohi ja syksyn pimeys lähestyy...
 
Tiedän tunteen täysin! Pääsevätkö vanhimmat lapset välillä puolestaan kavereille kylään? Ettei kaikki yhteistoiminta tapahdu vain teillä.

Meillä ollut jopa oudon rauhallista välillä. Vanhimmat lapset (-15 ja -18 syntyneet) ovat olleet yhteensä parisen viikkoa vajaan 10km:n päässä mummon ja sedän luona. Se on lypsykarjatila ja lapset ovat päässeet navettahommia tekemään. On kyllä ollut outoa olla miehen ja kuopuksen kanssa kolmestaan. Kuopuksella on tainnut olla jopa vähän tylsää. 😄
Minun aistini ovat kyllä levänneet. Toisaalta kuopus (syksyllä 2v) on kaivannut enemmän huomiota, kun ei ole isoveljiä tuomassa säpinää.
 
Esikoinen on välillä kylässä, mutta hän on se kaikista rauhallisin muutenkin 😂 muut täällä nököttävät kaiket päivät.. jotenkin tänään ollut tämmönen päivä, että haluaisin olla vaan ihan yksin ja se on mahdotonta 🙈 ja just tänään kukaan ei edes nukahda ajoissa. Kello on puoli 10 ja kaikki vielä hereillä...

Oi, nauti! 😁 Varmasti navettahommat hauskaa puuhaa ja vaihtelua lapsille!
 
Sinulla on sen verran iso katras siellä, että en yhtään ihmettele, että sitä haluaisi olla välillä yksin. Meillä on vain kolme ja haluaisin joskus paeta johonkin hiljaisuuden kuplaan, jossa kukaan ei tarvitsisi minulta mitään. 😬

Tämä on ensimmäinen kesä, kun lapset ovat pitkän ajan mummolassa. Ovat kyllä tykänneet, saaneet syöttää vasikoitakin. ☺️ yritän kyllä nauttia. 😄
 
@Aaltokukka kuulostaa kätevältä kikalta! Täällä nautitaan kesäpäivien rauhasta vielä enimmäkseen (toivottavasti viimeistä kertaa, uusin l.a. maaliskuussa) ihan kahdestaan. Mutta voin kyllä kuvitella sen väsyttävyyden kun pitää olla valmiustilassa/osallistua aamuvarhaisesta iltamyöhään.

@VäriSointu ja @Olive - palaan tuohon vähän vanhempaan teemaan, kun täällä myös yksi konflikteja vihaava herkkä jollaon ollut totuttelemista siinä että kumppani välillä tiuskaisee tai sanoo ikävästi ärsyyntyessään.

Alkuun menin siitä ihan pois tolaltani (nykyään muutun kai aika etäiseksi/menen jonkinlaiseen tunnelukkoon, tai saatan vastata tiukasti jos olen otse väsynyt/tiukilla), mutta nyt on alkanut mennä paremmin - paljon tekee se, että hän on oppinut kontrolloimaan ärtymyksen ilmaisujaan kun on vuosien varrella huomannut että minulle tulee niistä tosi paha mieli. Ja osittain myös kestän tilanteita paremmin, kun olen oppinut luottamaan siihen ettei tämä ole henkilökohtaista, ja hänellä on nyt vain tainnut olla sen verran tiukka päivä että tunnesäätely ei ole yhtä hyvällä tasolla kuin yleensä. Iso merkitys on sillä että hän pyytää nykyään melko pienistäkin tivahduksistakin usein jälkikäteen anteeksi että oli purkanut pahaa tuultaan minuun.
 
Sepä olisikin hyvä, kun puoliso älyäisi pyytää anteeksi kivahtamistaan/suuttumistaan. Ei auta vaikka miten sanoo asiasta hyvinä tai huonoina hetkinä.
 
Takaisin
Top