Yleinen keskustelu

Ootteko päässy nla kautta hcg mittaukseen labraan vai menny oma kustanteisesti?
Itseä kiinnostaisi kyllä käydä testaa 😅
 
Mä sain ajan neuvolaan vasta 9+5, mutta siinäkin ehtii ajoittaa verikokeet ja ultran. Tuntuu kuitenkin niin kovin myöhäiseltä ajankohdalta, mutta toisaalta jos ovis onkin ollut laskennallista myöhemmin, se hieman kompensoi. Onneksi ensi viikolla on varhaisultra jonka jälkeen on jo paljon viisaampi!
 
Meillä varhaisultra ja hcg-mittaukset lapsettomuuspolin kautta (HUS). Näistä arvoista on muutamia viestejä ollu tuolla plussatesti-ketjussa mutta tässä meidän:

dpo19 rv 4+5 hcg 326,7
dpo21 rv 5+0 hcg 684,3

Noiden arvojen perusteella laskin että viimeistään tänään rv 5+5 pitäis saada viikkotestiin 3+, aikaisemmin en uskaltanut tehdä. Ja sieltähän se tänään tuli!! Niin helpottunut olo kun aamulla pärähti testiin 3+ ja tietää että arvot ainakin nousee hyvin vaikka hcg oli mittauksissa matalahko.

Neuvola meillä on rv 9+3. Ihan kätevältä vaikutti tuo kun Maisan kautta sai itse selailla vapaita aikoja eri neuvoloissa (Helsinki) ja valita mieleisen.
 
Voi itse asiassa olla että koskee lähinnä Helsinkiä! Toki ei siitä haittaakaan oo jos ajoissa varaa, eikös koko alueella pysty tekeen varaukset ja tarvittaessa perumiset Maisan kautta ettei tarvi soitella?
En oo itse asiassa varma et onko täällä jo toi Maisa käytössä. Aiemmissa raskauksissa eli esim. 2021-2022 ei vielä ollut ja kaikki ultra-ajat tuli vaan kirjeenä kotiin, niihin ei oikein pystynyt itse vaikuttaa :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: sillon jo muistan ihmetelleeni kun muuten HUS käyttää sitä Maisaa. Voi toki olla et se on nyt otettu täälläkin käyttöön, pitääpä selvitellä.
 
Onko teillä muuten eka neuvola ihan siis paikan päällä? Muistelen et uudelleensynnyttäjillä se voisi olla myös puhelimitse. Sillonhan ei kai juuri muuta tehdä kun jutella ja sit terkka tekee ne tarvittavat lähetteet seuloihin ja ultraan.

Jäin kans miettii tota kun tiedän tasan tarkkaan et oma kierto on pidempi ja ovulaatio on ollut myöhemmin, ja neuvolassa kuitenkin lasketaan aina sillä 28pv kierrolla.. et voisko sinne vaan sanoa et menkat ollu myöhemmin.. :Face With Tears Of Joy: vai voiko siitä tulla jotain hämminkiä jossain kohtaa? Koska neuvolan laskukaavalla mulla olis 5+3, mut tiedän että on vasta 4+6. Ei tossa nyt mahdoton ero oo, mutta kyllähän se laskettu aika olis kiva saada mahdollisimman lähelle sitä todellista.
 
Paikan päällä on neuvola juu, mutta mulla ei kyllä olekaan entuudestaan lapsia niin en tiedä miten menisi sitten, jos olisi 😊 itse koitin puhelimessa kertoa, että olen hyvin varma oviksen ajankohdasta mikä heittää nyt siis 10 päivällä siihen neuvolan laskutapaan nähden ja kyllä hän sen sinne jonnekin lisätietoihin kirjasi, mutta sanoi että jutelkaa sitten ensikäynnillä vielä miten esim se ultra on hyvä ajoittaa, eli ajattelisin että varmaan sen heidän laskutavan mukaan olisi hyvä mennä lähemmäs sitä 13+6 kuin 11+0, etten ole ihan liian aikaisin siellä sitten. Eikö se laskettuaika tarkennu sitten tuossa ultrassa kuitenkin vaikka olisikin tässä alussa ns väärin? 😊
 
Onhan se kiva et etänä pystyisi myös hoitaa. Itse halusin paikanpäälle kun tämä on puolison ensimmäinen ja omakin lapsi on kohta 8v nii aika on voinu kullata muistot 😅
 
Mulla on neuvala tasan kahden viikon päästä viikoilla 8+1. Sain myös valita joko normikäynnin ja etäkäynnin väliltä ja valitsin lähikäynnin, koska myös meillä miehen eka ja kuopus mulla yli 12 v.
 
En oo vielä varannu neuvolaa, ootan et mitä varhaisultrassa näkyy. Täällä ei ultrata eikä kuunnella sydänääniä eka käynnilla. Näyttäis täälläkin eka käynti olevan etäkäynti mut voipi olla kun oon niin vanha et pääsen ihan vastaanotolle 😄
 
Hei kaikki!

Varovaisesti liityn seuraan, nyt 5+2 menossa. Ensimmäinen plussa ikinä tuli viime sunnuntaina. Taustalla 8 vuotta sitten 3 vuotta tuloksetonta yritystä exän kanssa. Nykyisen kanssa kierukka otettiin pois 9/24 ja 11/24 kohdusta löydettiin polyyppi. Vuoden vaihteessa polyyppi poisti itse itsenä (oli muuten hirveä kokemus), eikä hysteroskopiaa tarvittu.

Ensimmäiseen neuvolaan menossa 25.2. Omakustanteista varhaisultraa mietin kovasti, koska jotenkin tuntuu ettei osaa olla raskaudesta iloinen, kun ei ole mitään konkreettista näyttöä asiasta. 😃 keski-suomen hinnat on vaan niin pöyristyttäviä, että taitaa jäädä käymättä. Ennen plussaamista alkaneet oireetkin (närästys, väsymys, rintojen arkuus) alkoivat tässä sopivasti vielä vähentymään, mikä ei huolta ainakaan helpota.

Käsityöihminen, en malttaisi millään olla aloittamatta vauvalle neulomista, kun tähän asti kaikki vauva-koot on menneet ystäville ja tutuille.
 
Täällä toista lasta odotellaan toivottavasti saapuvaksi. Lasketusta ajasta en vielä ole varma, onko se syyskuun vika vai lokakuun eka vai millon, kun osuu just siihen vaihteeseen.😅 Nyt pitäs olla 5+1, edelliset menkat oli 24.12 ja tikuttelin ovulaatiota joka lienee ollut 8.1. Halusin tulla tänne vertaistuen vuoksi, kun en kehtaa vielä kirjoittaa julkisiin ryhmiin omalla nimellä. 💞 Tämä oli ihana paikka esikoisen odotusaikana! ❤️

Minua huolettaa vielä keskenmenon uhka. Teen 3-vuorotyötä ja olen lukenut, että se lisää keskenmenon riskiä. Tein just yhden yövuoron ja se tuntui niin raskaalle, että toisena yönä jäin saikulle eli viime yön nukuin kotona ja nukuinkin kellon ympäri.. Sain eilen päivällä vaan 1-2 vaivaista tuntia nukuttua, heräsin hirveään psyykkiseen ahdistukseen ja oli pahoinvointia ja uupumus aivan järkyttävää .. 🤢 Tosi huono omatunto oli tuosta saikusta, mutta tuntui että en millään pysty... En ole kertonut vielä töissä raskaudesta. Esikoisen raskaudessa pahoinvointi alkoi vasta noin RV 7-8 ja oli lievää, en oksentanut... Nytkään ei ole ollut aiemmin, mutta tuo yövuoro tuntui jotenkin laukaisevan sen huonon olon.. Työ on tosi fyysinen ja taukoja ehtii pitää kun ja jos ehtii..

Onko teillä muilla vatsan nipistelyjä? Mulla on ollut koko ajan hedelmöittymisestä asti.. Oli kyllä esikoisen raskaudessakin ja silloin sain tosi voimakkaitakin vatsakipuja jostain syystä. Myös ihan haalean haaleaa rusehtavaa vuotoa on näkynyt välillä pikkareissa pienen pieni tippa, mutta ei pyyhkiessä.. Esikoista odottaessa oli tosiaan kyllä myös sitä vuotoakin ekan kolmanneksen aikana ja raskaus eteni hyvin loppuun saakka. Nyt on selkäkin vähän kipeä, mutta sen saatoin hajottaa töissäkin. 😅 Ahdistavaa aikaa tämä alkuraskaus, kun ei voi vielä kuin arvailla miten käy. Aion mennä varhaisultraan joskus RV 7+ varmistamaan näkyykö syke. ❤️ En millään malta odottaa nt-ultraa, se olis vasta kai maaliskuun lopulla.
Mä teen kans kolmivuorotyötä, toimistolla tosin ettei oo fyysistä rasitusta. Tällä viikolla oli eka yöviikko plussan jälkeen ja kaks ekaa yötä oli aivan hirveen. Ekan yön jälkeen hädin tuskin jaksoin ajaa kotiin. Mulle aamuvuorot on aina ollu myrkkyä ja jos tässä nyt turvallisesti mennään vielä hetki niin vakavasti pohdin ehdottaa esihenkilölle, että voisinko jättää aamuvuorot pois. 😅 raaka herätys 3:30 jäis pois ja rytmin kääntö ilta- ja yövuoron välillä ei olis niin raju.🤔
 
Jäin kans miettii tota kun tiedän tasan tarkkaan et oma kierto on pidempi ja ovulaatio on ollut myöhemmin, ja neuvolassa kuitenkin lasketaan aina sillä 28pv kierrolla.. et voisko sinne vaan sanoa et menkat ollu myöhemmin.. :Face With Tears Of Joy:
Mä valehtelin, että menkat olis ollut myöhempänä päivänä kuin oli, että sain lasketun ajan oikein. Täällä päin jos ultrassa paljastuu heittoa virallisiin viikkoihin yli 5 päivää niin sitten vasta muutetaan laskettua aikaa. Pienemmällä erolla sitä ei muuteta. 🫤
 
Ja ei muuten kysytty haluanko etäneuvolan vai käynnin siellä, suoraan varattiin käynti paikalla. Olisin ehkä ottanut etän mieluummin, kun koen vähän turhaksi höpöttelyksi käynnin kun on tuoreessa muistissa kaikki.
 
Täälläkään ei tarjottu vaihtoehtoja, eli paikanpäälle mennään neuvolaan. Tykkään kyllä ajatuksesta mennä sinne, konkretisoi asiaa taas näin alussa hivenen uudella tavalla 😄
 
Mä valehtelin, että menkat olis ollut myöhempänä päivänä kuin oli, että sain lasketun ajan oikein. Täällä päin jos ultrassa paljastuu heittoa virallisiin viikkoihin yli 5 päivää niin sitten vasta muutetaan laskettua aikaa. Pienemmällä erolla sitä ei muuteta. 🫤
Mä muistelin et meillä esikoisen laskettua siirrettiin pariinkin kertaan 🤔
Lopulta tuli kyllä täysin laskettuna päivänä 😇
 
Mä teen kans kolmivuorotyötä, toimistolla tosin ettei oo fyysistä rasitusta. Tällä viikolla oli eka yöviikko plussan jälkeen ja kaks ekaa yötä oli aivan hirveen. Ekan yön jälkeen hädin tuskin jaksoin ajaa kotiin. Mulle aamuvuorot on aina ollu myrkkyä ja jos tässä nyt turvallisesti mennään vielä hetki niin vakavasti pohdin ehdottaa esihenkilölle, että voisinko jättää aamuvuorot pois. 😅 raaka herätys 3:30 jäis pois ja rytmin kääntö ilta- ja yövuoron välillä ei olis niin raju.🤔

Joo, huhhuh, 3.30 herätys 🫣 Ihan kauheeta 😂 Ymmärrän hyvin, että haluat vähän tasaisemman rytmin! Mun täytyy herätä sentään vasta 5.30 aamuvuoroon, kun 7 alkaa ja matkaan menee puol tuntia.. En oo kans yhtään aamuihminen vaa iltavirkku, mut jostain syystä mulla tää raskauspahoinvointi pahenee iltaa kohti. 😵‍💫 En tosin nyt oo tehny ees hetkeen aamuvuoroja nii en tiiä mille se sit tuntuu. 😅 Nyt ois just 4 iltavuoroo luvassa, sit yks vapaa välissä ja perään 3 aamua... Tän viikon yövuorot sain vaihdettua pois työkaverin kanssa. Nyt ei ois kyllä tullu mitään siitä enää. Kävinkin jo kertomassa raskaudesta. 😅
 
Mä valehtelin, että menkat olis ollut myöhempänä päivänä kuin oli, että sain lasketun ajan oikein. Täällä päin jos ultrassa paljastuu heittoa virallisiin viikkoihin yli 5 päivää niin sitten vasta muutetaan laskettua aikaa. Pienemmällä erolla sitä ei muuteta. 🫤
Mulla kans ne laski neuvolassa et raskaus ois päivän pidemmällä ku on omien laskelmien mukaan. Mun kierto on vaihdellut tyyliin 25-30pv välillä niin ne laski sen sillä 28 päivällä, mutta oikeesti ovulaatio tapahtu varmaan päivän myöhemmin 😜 Olin tikuttanut ovulaatiota ja mulla on aika tarkka arvio siitä millon se tapahtu, ja väitän että tunsin vielä kun se munasolu irtos! 😜 Ainakin tuntu oikeen joku semmonen kunnon vihlasu! 😂 Joo no en tiiä oikeesti ja ei se nyt oo toki ihan päivän päälle.

Esikoisen raskaudessa ne vaihto nt-ultrassa laskettua aikaa päivällä taaksepäin ku sikiö oli jonkun millimetrin isompi, mutta lopulta vauva syntyi alkuperäisenä laskettuna aikana hyvin täsmällisesti. 🤭
 
  • Tykkään
Reaktiot: iLa
Joo, huhhuh, 3.30 herätys 🫣 Ihan kauheeta 😂 Ymmärrän hyvin, että haluat vähän tasaisemman rytmin! Mun täytyy herätä sentään vasta 5.30 aamuvuoroon, kun 7 alkaa ja matkaan menee puol tuntia.. En oo kans yhtään aamuihminen vaa iltavirkku, mut jostain syystä mulla tää raskauspahoinvointi pahenee iltaa kohti. 😵‍💫 En tosin nyt oo tehny ees hetkeen aamuvuoroja nii en tiiä mille se sit tuntuu. 😅 Nyt ois just 4 iltavuoroo luvassa, sit yks vapaa välissä ja perään 3 aamua... Tän viikon yövuorot sain vaihdettua pois työkaverin kanssa. Nyt ei ois kyllä tullu mitään siitä enää. Kävinkin jo kertomassa raskaudesta. 😅
Nyt sain järjesteltyä omatoimisesti talvilomakauden ajaksi, ettei tarvii seuraavaan 2kk olla aamuvuorossa. 🤣 Sit toivottavasti oonkin jo sen verran pitkällä, että muutenki olis hyvä töissä kertoo ja voi samalla ehdottaa tuota järjestelyä.
 
Hei kaikki!

Varovaisesti liityn seuraan, nyt 5+2 menossa. Ensimmäinen plussa ikinä tuli viime sunnuntaina. Taustalla 8 vuotta sitten 3 vuotta tuloksetonta yritystä exän kanssa. Nykyisen kanssa kierukka otettiin pois 9/24 ja 11/24 kohdusta löydettiin polyyppi. Vuoden vaihteessa polyyppi poisti itse itsenä (oli muuten hirveä kokemus), eikä hysteroskopiaa tarvittu.

Ensimmäiseen neuvolaan menossa 25.2. Omakustanteista varhaisultraa mietin kovasti, koska jotenkin tuntuu ettei osaa olla raskaudesta iloinen, kun ei ole mitään konkreettista näyttöä asiasta. 😃 keski-suomen hinnat on vaan niin pöyristyttäviä, että taitaa jäädä käymättä. Ennen plussaamista alkaneet oireetkin (närästys, väsymys, rintojen arkuus) alkoivat tässä sopivasti vielä vähentymään, mikä ei huolta ainakaan helpota.

Käsityöihminen, en malttaisi millään olla aloittamatta vauvalle neulomista, kun tähän asti kaikki vauva-koot on menneet ystäville ja tutuille.
Täällä menossa kauhujen yö, verinen niukahko vuoto alkoi. Tässä koitan keräillä itteeni työkykyiseksi loppuvuoron ajaksi. Kumpa ei olis mitään vakavaa.😔
 
Täällä menossa kauhujen yö, verinen niukahko vuoto alkoi. Tässä koitan keräillä itteeni työkykyiseksi loppuvuoron ajaksi. Kumpa ei olis mitään vakavaa.😔
Ei hemmetti! Ja vielä työvuoron aikana? Miten selvisit siitä?

Kaikenlainen verinen vuoto on niin sairaan pelottavaa. Mullakin on ollut sellaisia välillä - mutta toistaiseksi niin niukkana ja hetkellisen että jaksan uskoa kaiken olevan hyvin.

Toivottavasti sun tyrehtyi eikä lähteny voimistumaan. Mikä tilanne?
 
Takaisin
Top